MOIKKAMOI IHANAT!

Tänään aamulla, kun kaikki oli niin kovin hyvin, aloin miettimään niitä kamalia aamuja, kun on tullut herättyä ahdistuneena. Paino rinnan päällä ja sielu solmussa jo heti aamusta alkaen. Kyllä, vaikka tällä hetkellä elän tasapainoisinta elämää ikinä, niin myös minun kohdalleni on osunut ajanjaksoja, jolloin pitkään jatkunut kuormitus on kuluttanut voimavarani loppuun. Saaden aikaan moninaisia fyysisiä oireita. En oikeastaan aiemmin edes ymmärtänyt kuinka salakavala tuo stressi on. Kuinka moninaisia oireita se voi pitkittyessään, ja jopa lyhyellä tähtäimellä aiheuttaa. Sitähän sanotaan, että stressi tappaa. Totuuden siemen on tässäkin sanonnassa.

Nykyään onneksi osaan tulkita kehoani ja sen reaktioita ja puhaltaa pelin poikki ajoissa. Aina näin ei ole ollut ja mikä valitettavaa, tiedän että on tilanteita, joissa ei vain yksinkertaisesti pysty tuosta vaan puhaltamaan peliä poikki. Saatikka sanomaan heippoja stressille tuosta vaan. Ainakin jos on luotu tällaisilla tunnollisen ihmisen geeneillä kuin minut on luotu. Kiltin tytön syndroomani on varmasti ollut yksi osasyy siihen, että olen stressin takia kärsinyt moninaisista oireista. Tänä päivänä olen sangen kiitollinen siitä, että olen oppinut sanomaan ei. Rakastamaan itseäni ja ottamaan myös oman jaksamiseni huomioon.

Fyysisiä oireita saadessaan sitä helposti googlettaa oireen ja diagnosoi itselleen ne pahimmat mahdolliset taudit. Been there, done that. Se vasta sitä stressiä lisääkin. Tiedän, että jokainen on yksilö ja stressioireet sopivat myös moniin tauteihin. Sen takia kannattaa helposti kääntyä lääkärin puoleen oireiden kanssa, mutta ajattelin kertoa teille, millaista tuhoa stressi on saanut omassa kehossani. Minkälaisin fyysisin oirein se on tehnyt salakavalasti töitä. Ja eittämättä, jättänyt jälkensä loppuelämäksi.

VOIMATTOMUUS, HUIMAUS, PANIIKKIHÄIRIÖKOHTAUS
Kävelin alkutalvesta vuonna 2000 kohti yliopistoa ja yhtäkkiä en tuntenut käsiäni ja jalkojani. Tuntui, että niissä ei ollut ollenkaan voimaa. Huomasin panikoituvani, hengitys tiheni ja loppujen lopuksi tuntui, etten saa henkeäkään. Pyörrytti. Jotenkin selvisin YTHS:lle saakka ja minut istutettiin odotusaulaan. Sain ajan päivystävälle lääkärille. Lukuisten tutkimusten jälkeen hän sanoi, että kaikki on kunnossa. Kyseli opiskeluistani ja kerroin saaneeni juuri gradun tehtyä. Siitä, että jotenkin olin suggestoinut itseni, että vajaassa neljässä vuodessa pitää saada maisterin paperit ulos. Kerroin henkilöstöpäällikön sijaisuudestani, jota olin syksyn opiskelujen ohella tehnyt. Kuppi oli tainnut täyttyä ääriään myöteen ja tässä oli tulos.

Sain lääkkeet paniikkihäiriöön, mutta oireet jatkuivat. En himmannut tahtia, vaikka olisi pitänyt. Pään kuvaus, neurologin vastaanotto ja terveen paperit. Seuraavaan kesään mennessä olin vierottautunut lääkkeistä (joita minulle, tuolloin 50 kiloiselle, oli määrätty vahingossa 90 kiloisen miehen annos…) ja tunsin olevan oma itseni.

MIGREENI
Katson kelloa ja totean sen olevan 03.54. En ollut nukkunut vielä silmäystäkään. Ajatukset olivat tehneet töitä sen suhteen, että mistä saada rahat parina seuraavana päivänä erääntyviin ostolaskuihin. Tuosta vain kun ei voinut kotiuttaa myyntisaatavista vajaata 90 000 euroa. Olen juuri nukahtanut, kun herätyskello soi. Nousen istumaan sängyn laidalle, silmissäni välähtää valoilmiö ja juoksen vessaan. Sillä hetkellä, kun halaan vessanpönttöä pää räjähtää. En ole koskaan tuntenut moista kipua.

Soitan töihin ja kerron tulevani vähän myöhässä. Mies pukee lapsia päiväkotiin ja lasten puhuessa meinaan oksentaa, kun päähän sattuu niin paljon. Otan lisää särkylääkettä ja ajattelen, että kohta helpottaa ja pääsen töihin. Kierin sängyssä, mikään asento ei tuo helpotusta päänsärkyyn. Mies ja lapset palaavat töistä ja päikystä ja edelleen päähän sattuu niin paljon, että ei pysty olemaan paikalla tai sietämään mitään ääniä. Jopa niin paljon, että en pysty edes itse puhumaan, kun pää meinaa räjähtää. Pakko käydä taas vessassa. Miehellä on pelisilmää ja lähtevät lasten kanssa anoppilaan kylään. Ihana hiljaisuus.

Jossain vaiheessa iltaa äiti tulee käymään naapurista ja huolestuneena tuumaa, että pitäisiköhän meidän lähteä päivystykseen. Jos onkin jotain vakavampaa. Tuo mukanaan pari särkylääkettä lisää ja saan ne vihdosta viimein pidettyä sisällä. Jossain vaiheessa olen nukahtanut ja herään takkahuoneesta kuuluviin vaimeisiin ääniin. Kuulostelen ja huomaan, että pääkivun terävin piikki on taittunut. Olo on hontelo ja hassu, mutta kävelen takkahuoneen lasiovien taakse katsomaan. Meinaan alkaa itkemään, kun huomaan miehen ja lapset; kaivertavat kurpitsoita tulevaa Halloweenia varten. Tajuan, että tämä on se mun elämä. Ei se punaisena vilkkuva ostoreskontran avoimien laskujen lista.

KIUKUTTELEVA VATSA
Mies ja lapset odottavat jo autossa. Pitäisi mennä. Itse istun vessan pöntöllä. Ties monettako kertaa kyseisen päivän aikana. Niin monetta, että se on jo haitannut työn tekemistänikin. Mietin, että olenko syönyt jotain epäsopivaa, kunnes tajuan, että tämä on jälleen kroppani viesti siitä, että olisi pitänyt hiljentää tahtia ajoissa. Se pakottaa mut pysähtymään, mutta oi miksi vessanpöntölle?

Vaikka elämässä on kiirettä ja stressiä, niin pyrin syömään. Vaikkei olisi nälkä. Silti stressaavina kausina laihdun, sillä kroppa kuluttaa niin paljon energiaa stressaamiseen. Myös siksi, että vatsa kiukuttelee eikä mitkään ravintoaineet juuri ehdi imeytymään.

SYDÄMEN TYKYTYS KURKUSSA
Tuntuu, että näyttöruudun rivit hyppivät silmissä. Yhtäkkiä sydän alkaa pamppailla kurkussa. Hengitys vaikeentuu ja huomaan paniikin pikkuhiljaa valtaavan. Onneksi sydän menee yhtä nopeasti takaisin paikoilleen kuin mitä sieltä pois tulikin. Se on jälleen laskeutunut sinne rintaan. Mutta kovasti se pumputtaa. Ja välillä hyppää taas kurkkuun.

Parempi käydä työterveydessä tsekkaamassa tilanne. Ruokiksella kurvaan työterveyshoitajalle ja siitä saan samantien passituksen työterveyslääkärille. Hän tutkii ja laittaa EKG-käyrälle. Kaikki kunnossa ja pääsen jatkamaan työpäivää.

SORMIEN PISTELY
Miniloma edessä, ajelemme kohti Helsinki-Vantaata. Olo on jotenkin outo. Vasemman käden sormia pistelee. Kroppaa tärisyttää ja on kylmä, vaikka peppulämmitys on päällä ja autossa on muutenkin kuuma. Yritän hengitellä rauhassa, mutta mieli on levoton. Muu perhe on fiiliksissä tulevasta lomasta ja itselläni puristaa rintaa. Ahdistaa. Ellen tietäisi paremmin, niin voisin helposti pyytää miestä kurvaamaan lähimmän ensiavun pihaan. Mutta onneksi tiedän menneiden vuosien ajalta, että tämä ei ole vaarallista laatua.

Mies laittaa puhelimestaan tulemaan Leena Pennasen rauhoittavan äänen. Viiden minuutin hengittelyn jälkeen olo on parempi. Yritän olla ajattelematta sekavassa mielentilassa sairaalaan jäänyttä äitiä. Jonka piti olla mukana reissussa.

ÄKILLINEN KUULON MENETYS
Korva humisee, on humissut koko aamun. Ehkä johtuu toissapäiväisestä vaikun pois putsauksesta, ajattelen. Oksettaakin hieman. Lasten kuuntelema musiikki rätisee korvassa kuin rikkinäisessä radiossa konsanaan. Hetkinen, mitä nyt tapahtui. Tuntuu kuin puoli maailmaa olisi suljettu aistieni ulkopuolelle. Korva ei enää humise. Korva ei myöskään kuule mitään. Joudun kääntämään oikean korvan puhujaa kohden. Väliaikaista ajattelen. Parin päivän päästä korva ei vieläkään kuule. Minulla on hankaluuksia töissä, sillä en kuule vasemmalla korvalla puhelimesta mitään. Oikeakätisenä tilausten vastaanotto olisi helpompaa, kun voisi pitää vasemmalla kädellä luuria ja kirjoittaa oikealla.

Viikonloppukaan ei tuo asiaan helpotusta. Sunnuntaina olo on jo jokseenkin tuskainen ja tuntuu, että puoli päätä olisi tunnottomana. Korvalääkärille olisi aikoja, mutta mietin, että pitäisi mennä työterveyslääkärin kautta, jotta saisin käynnin työterveyden piikkiin. Päätän kuitenkin kustantaa lääkärin omasta pussistani ja hyvä niin. Äkillinen kuulon menetys oli tuomio. Suurella osalla jää korva kuuroksi, mutta onneksi on olemassa laitteita, joiden avulla kuulemista voidaan helpottaa. Lääkärin sanat iskevät tajuntaani. Kysyy onko ollut stressiä tai mikä muu äkillisen kuulon menetyksen olisi voinut aiheuttaa. Kerron äidillä pari viikkoa sitten todetusta aivosyövästä ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta. Lääkäri kirjaa kansiin stressin aiheuttaman äkillisen kuulon menetyksen.

Antaa mukaani lääkekuurin ja sanoo, että ei pidä pettyä, jos ei se auta. Teemme treffit parin päivän päähän kuulon tutkimuksen merkeissä. Illalla käymme miehen kanssa kävelyllä ja sanon, että olen valmis sopeutumaan tilanteeseen. Kuulenhan vielä toisella korvalla. Maanantaina töissä tapahtuu ihme. Nostan luurin vasemmalle korvalle puhelimen soidessa ja kuulen etäisesti mitä toisessa päässä sanotaan. Tekisi mieli sanoa asiakkaalle, että ootas hetki ja kiljua riemusta! Maanantai-iltaan mennessä korvaani on palannut kuulo. Ei entiselle tasolle, mutta kuulen sillä.

Kuulotutkimukset ovat normaalit, verenkiertohäiriötäkään ei ole ja kattavien jatkotutkimusten jälkeen diagnoosiksi jäi stressin aiheuttama äkillinen kuulon menetys. Mietin, että kuinka paljon stressin takia taas tuhlasin verorahoja. Ramppasin TAYSissä enemmän kuin elämäni aikana. Onneksi olin osallistunut omalta osaltani veromarkkojen keräykseen kiitettävästi. Päällimmäisenä kuitenkin on ajatus, että jos stressi saa näin paljon tuhoa aikaan, niin jatkossa tekisin kaikkeni välttääkseni sitä.

Yllä muutama esimerkki siitä, miten kehoni reagoi stressiin. Pitkäkestoiseen stressiin, mutta näemmä myös lyhyessäkin ajassa stressi voi saada paljon pahaa jälkeä aikaan. Aina stressiä ei voi välttää. On hetkiä, kun ulkopuoliset paineet hyökyvät yli. Ja jos en olisi opetellut keinoja stressinhallintaan, niin olisin aivan pulassa. Lääkekoukussa ja pahimmassa tapauksessa jatkuvasti sairauslomilla. Stressi on todellakin salakavala kaveri, joka jäytää pikkuhiljaa. Ja jonka jäyniä ei aina kiireessä huomaa. Sen takia annan teille yhden neuvon; pysähtykää ja kuulostelkaa kroppaanne. Ennen kuin on liian myöhäistä ja stressi pääsee niskan päälle ♥

IHANAA & HYVINVOIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. ja mitenkä postauksen kuvat liittyvät stressiin? No siltä osin, että kun on kiirettä ja huomaan stressin pukkaavan niin palaan mielessäni keittiöön. Siihen hetkeen, kun ikkuna on auki ja sieltä tulvii toukokuisen illan lämmintä ilmaa. Linnut visertävät ja Marian keittiössä tehdään taikoja 🙂