sunnuntai 20. tammikuun 2019

Sokeriton tammikuu – huikeita muutoksia vain 20 päivässä

MOIKKULIMOI SUNNUNTAI-ILTAAN!

Ja voi ei, tuo otsikko kuulostaa muuten ihan ostos-tv:n mainoksen teaserilta. So sorry. Tässä tapauksessa se otsikko onneksi pitää täysin paikkansa eikä ole kyse katteettomista lupauksista. Olenkin kertonut teille (tämän tästä, ehkä liiankin usein) siitä, kuinka energiaa on piisannut tammikuun (valko) sokerittoman ja tipattoman ansiosta. Lähinnä kyllä syytän tuota ensimmäistä, en niinkään jälkimmäistä. Ja totuuden nimissä tammikuussa on kyllä tullut liikuttuakin monipuolisesti, joten ehkä nämä havaitsemani muutokset ovat kaikkien yhteissumma.

Selluliitti on vähentynyt merkittävästi ja iho on kiinteytynyt

Tiedän, että tämä sellujuttu on vähän gross, mutta koska aika usein blogit ovat kiiltokuvamaisia, niin itse ajattelin omalla kohdallani tuon illuusion karistaa heti ensi kättelyssä. 40 vuotta täytettyäni huomasin, että vaikka ylipainoa ei ole, niin iho alkoi olemaan hieman muhkurainen. Ei pahasti, mutta sillain että ihan varmasti valojen ollessa epäsuotuisat reisissäni ja vatsassani näkyi pientä muhkuraa. Näiden parin kolmen vuoden aikana muhkurat ovat näkyneet vielä selvemmin.

Muistan jostain lukeneeni, että sokeri haittaa elimistön kollageenituotantoa. Eli suomeksi sanottuna vanhentaa ihoa ennen aikaisesti. Senpäs takia sokeriton elämä olisi pitänyt ottaa jo aiemmin haltuun. Silloin kun kollageenintuotanto oli huipussaan. Elin vuosikaudet sokerikoukussa. Vasta viimeisten muutamien vuosien aikana olen oppinut elämään arjessa ilman sokeria. Herkutella saa, mutta ei siinä määrin, missä joskus herkuttelin. Silloin kun asuin Makuunin yläkerrassa ja Makuunin työntekijät moikkailivat mulle ruokakaupassakin.

Muistanette, että kollageenin tuotanto loppuu, kun täyttää 40 vuotta. Sen takia otan joka aamu kollageenia jauheena. Jos söisin samaan aikaan päivän mittaan paljon sokeria, niin heittäisin rahaa suoraan kankkulan kaivoon. Miksi syödä kollageenia buustaavaa kallista jauhetta, jos vähentää sen vaikutusta mättämällä itseensä salmiakkipääkalloja? 20 päivässä varsinkin reisien muhkurat ovat kiinteytyneet niin, että niitä ei edes juurikaan huomaa. Vatsassa sama tilanne. Enpä olisi uskonut, että sokerittomalla on näin huikeita vaikutuksia. En muista lainkaan tällaista seikkaa aiemmilta vuosilta.

Turvotus on vähentynyt

Se itse asiassa lähti jo ensimmäisellä viikolla niin, että huomasin vyötäröni. Vatsassani ei asunut enää jalkapallon sukulaista kumpuineen, vaan vatsa on se tuttu ja turvallinen. Vaikkei mulla ole mitään suolisto-ongelmia ollutkaan, niin silti olen (varsinkin tiettyyn kuukauden aikaan) näyttänyt kolmannella raskauskuukaudella olevalta.

Iän myötä leukaperiin on tullut turvotusta (tai ihon veltostumista?) ja se ei ole vielä kaikki lähtenyt. Eikä sen tarvitsekaan. Ulkoiset seikat kun ovat mukava lisä sokerittoman ja tipattoman sisäisiin vaikutuksiin. Sellaisia, joita ei edes osannut välttämättä odottaa, mutta jotka otetaan mielihyvin vastaan 🙂

Vaatteet tuntuvat hyviltä päällä

Veikkaan, että siellä ruutujen toisella puolella ei ole ainuttakaan (nais)ihmistä, joka ei olisi joskus ihistellyt vyötäröstä tai reisistä puristavien vaatteiden kanssa. Mikään ei ole inhottavampaa kuin housut, jotka kirraavat vyötärön kohdalta. Havahduin syksyllä, että vaikka liikun reippaasti, niin aineenvaihduntani oli hidastunut. Painoa tuli muutamia kiloja (en siis käynyt puntarilla, vaan mututuntumalla) ja housut eivät enää istuneet niin hyvin kuin aiemmin. Terveelliset elämäntavat ovat buustanneet aineenvaihduntani käyntiin niin, että aiemmin kiristäviin housuihin tulee sujahdettua tuosta vaan!

Syvän unen määrä on lisääntynyt

Se, että herää virkeänä aamulla kahdeksan tunnin yöunien jälkeen on luksusta. Katsoin viime vuoden lukemia ja syvää unta oli tullut keskimäärin kaksi tuntia yössä. Tammikuun enkka on neljä tuntia yössä ja liki aina tuo syvän unen osuus on ollut yli kolme tuntia. Nukahtaminen iltaisin on ihanaa, mutta yhtä ihanaa on herääminenkin. Virkeänä herääminen.

En tiedä onko se joku tämän ikäisen naisen hormonien ja alkoholin kemiallinen reaktio, mutta viimeisen vuoden aikana olen saattanut voida huonosti jo yhden kuohuviini/punaviinilasillisen jälkeenkin. Heräillyt yöllä tämän tästä ja nukkunut koiran unta aamuun. Herännyt päänsärkyyn ja sellaiseen kokonaisvaltaisesti pökkelöön oloon. Ja tosiaan ihan vain yhden lasillisen jälkeen. Nyt on unet maistuneet ja nukun kuin tukki!

Olen oppinut syömään

Ongelmani on ollut se, että ruokavälit ovat olleet aivan liian pitkät. Tammikuussa olen rytmittänyt ateriat niin, että kunnon nälkää ei ole ehtinyt tulla. Tämä taas on saanut aikaan sen, että makeanhimo on loistanut poissaolollaan. Yleensä aina sokerittoman tammikuun aikana olen ollut repsahtaa ainakin pari kertaa. Nyt ei ole käynyt kertaakaan edes mielessä. Se, että syö monipuolisesti ja saa ravinnosta tarvittavat vitamiinit saavat kropan mieliteot kuriin.

Energian lisääntyminenkin varmastikin johtuu ruokavälien lyhenemisestä. Siitä, että ei tule ähkyjä ja vastaavasti jäätäviä nälkäkuolemia. Vaan päivät on kulunut tasaisesti kylläisenä. Varsinkin iltapäivisin töissä tämän huomaa. Ei tule niitä väsynotkahduksia.

Varpaat ja sormet eivät enää palele vanhaan malliin

Olen ollut armoton vilukissa. Aina villasukat jalassa. Yötä päivää. Lenkilläkin lapaset kädessä. En tiedä, vaikuttaako sokeri miten verenkiertoon, mutta tätä nykyä varpaissa ja sormissa kiertää veri. Voi toki olla, että lisääntyneellä venyttelylläkin on tähän osansa. Erittäin tervetullut muutos!

Jos 20 päivän jälkeen olo on näin hyvä, niin miksi lopettaa kaikki hyvät elämäntavat tammikuun jälkeen? Jep, juuri tänään viimeksi puhuimme, että emme olekaan lopettamassa tänä vuonna tätä tipatonta ja sokeritonta tammikuun loppuessa. Tämä ihana elämäntapa kestää niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Miehellä on ollut tipaton kanssani, mutta sokerittomani hän on kuitannut sokerit on – kuurilla 😀 Mihin näemmä kuului juuri runebergin torttukin. Aiemmin olisin kärvistellyt tässä vieressä sohvalla, mutta nyt ei tunnu missään. Ehkä se hyvänolon määrä kompensoi kaikki mieliteot.

Mites siellä sujuu sokerittomat ja tipattomat? Oletteko voineet hyvin? Vaikka olen vähän näitä kaiken maailman kuuriluontoisia juttuja vastaan, niin kyllä nyt täytyy sanoa, että tämä tonton -tammikuu on ollut ihan huippu. Jatkossakin, kun muistaisi tämän hyvän olon, joka kumpuaa jostain tuolta sisältä. Sen, joka saa jokaisen päivän tuntumaan ikään kuin seikkailulta, johon lähtee intoa puhkuen. Jopa huomisen maanantain 

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

 

PS. Kuvissa näkyvien granolakuppien resepti löytyy täältä!


11 Responses to “Sokeriton tammikuu – huikeita muutoksia vain 20 päivässä”

  1. Inkeri sanoo:

    Hei, olipas hyvä postaus. Aloitin alkoholittoman viime vuoden tammikuussa ja se jatkuu edelleen. En kaipaa enää ruokaviiniä tai perjantai-illan skumppalasillisia. Nyt tänä vuonna aloitin sokerittoman ja hyvälle tuntuu. Hedelmät ja marjat korvaavat entiset makeat herkut.

    Mukavaa, reipasta ja terveellistä ”tonton”-kuukautta/vuotta/elämäntapaa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Inkeri

      ja hei ihana kuulla, että siellä voidaan hyvin ♥

      Sepäs se just onkin, että ruokaviini tai perjantai-illan skumppa on kokolailla tottumiskysymyksiä. Kyllähän ne nautinnostakin menevät, mutta siinä kohtaa kun itselläni alkoi uni kärsiä lasillisestakin, niin tuo nautinto valui hkkaan 🙂 Hyvin pärjää ilmankin, tosin ihan varmasti joskus vielä tulee nautittua se täyteläinen punaviinilasillinen ruoan kanssa!

      Kiitos ja ihanan reippaita pakkaspäiviä sinne ja tsemppiä ♥

  2. Anu sanoo:

    Mä olin jo marraskuun alusta jouluun asti sokerittomalla ja joulun jälkeen aloitin uudestaan.
    Mun oli pakko aloittaa jo syksyllä,koska huomasin,että aloin lipsua mun syömisistä ja sokerin syönti karkasi käsistä.
    Nukuin koko alkusyksyn todella heikosti ja saatoin valvoa kolmena yönä viikossa n.4 tuntia keskellä yötä:(
    Siitä tuli semmonen noidankehä,että söin herkkuja väsyneenä ja nukuin entistä huonommin.
    Yhtään yötä en oo valvonut sen jälkeen,kun pistin ruokavalion taas kuntoon.Sokeri on oikeasti tosi paha myrkky ja todella addiktoiva.
    Jouluna söin suklaata vaikka se ei ollu edes hyvää!

    Tällä kertaa jatkan sokeritonta kunnes oon saanut pari kiloa pois ja sitten kohtuullista sokerin käyttöä viikonloppuisin:)
    Oon herkutellut tuoreilla taateleilla.viinihammasta kyllä kolottaa viikonloppuisin,mut sekin on vaan opeteltu tapa ja pärjään ilmankin.
    Tipattoman jälkeen otan vain jos on erittäin pätevä syy:D
    Enkä aio vielä helmikuun alussa lopettaa tipatontakaan.
    Mulla siintää parempi bikinikunto mielessä ens kesää varten:)

    • Maria sanoo:

      Moi Anu

      ja hei niin totta toi, mitä kirjoitit sokerista ♥ En ole tajunnutkaan aiemmin, että se sokeri vaikuttaa niin paljon yöuniin! Tai sit olen tullut vain vanhaksi ja kaikki epäterveellinen vaikuttaa yöuniin ;D

      Ihanaa, meillä on aivan samat pläänit! Pätevästä syystä saa tammikuun jälkeen ottaa lasillisen (esim. mökkikauden avajaiset), mutta ihistää jo valmiiksi ajatus siitä, että nukkuu huonosti lasillisen jälkeen.

      Taatelit menee mullakin makean nälkään ja yksi riittää 🙂

      Hei tsemppiä sinne ja aurinkoisia pakkaspäiviä ♥

  3. Aava sanoo:

    Hei Maria! Kiitos kirjoituksestasi, tykkään lukea juttujasi! Toivottavasti huomaat vielä tän kysymykseni; millaista kollageenijauhetta syöt ja mistä sitä ostat? Oletko kauan syönyt ja miten olet huomannut sen vaikuttavan? Itse olen vasta ihan hiljattain lukenut ekan kerran tuosta, että sokeri vanhentaa ihoa, nyt olisi pakko tehdä kaikki mahdollinen seurausten hidastamiseksi… Kiitos avustasi!

    • Maria sanoo:

      Moi Aava!

      Voi kiitos, ihana kuulla ♥

      Käytän Skin Gain Beauty Boosteria! Ensimmäisen paketin sain Lifestä yhteistyön myötä, mutta sen jälkeen olen ostanut tuotetta säännöllisesti 🙂 Olen syönyt sitä nyt pari vuotta. Viime kesänä oli kuukauden tauko, kun en muistanut sitä ottaa. Toki välillä jää vieläkin ottamatta. Tuntuu, että juonteet alkoivat madaltua jo muutaman kuukauden jälkeen. Ja nyt eivät ole ainakaan syventyneet. Iho on myös kimmoisampi!

      Kivaa torstaita ♥

  4. Jade sanoo:

    Hei! Minua kiinnostaisi tietää, millä mittaat syvän unen määrää? En ole lukenut kaikkia postauksiasi, joten mikäli sinulla on jo postaus laitteesta niin vinkkaisitko?

    • Maria sanoo:

      Heippa Jade!

      Mulla on Suunnon Fitness 3 -kello ja sitä pidän yötä päivää päällä. Eli se mittaa syvän unen määrän myös 🙂

      Ihanaa sunnuntaita ♥

  5. Asd sanoo:

    Moikka!
    Hienoa, että sulla terveellisen ruokavalion ja -rytmin noudattaminen poistaa sokerinhimot kokonaan, mutta en kyllä usko että oot kovin paha sokerihiiri voinut olla siinä tapauksessa 😀 Itse syön sen verran terveellisesti ja monta kertaa päivässä, ja liikun myös, että omat makeanhimoni eivät kyllä voi huonoista ruokailutottumuksista johtua.. Jatkuvasti tekee mieli makeaa, ihan sama mitä muuta syön 🙁 Ja siitä irti päästäminen on ihan mahdotonta. Kauempaa kuin 3 päivää en pysty olemaan ilman herkkuja kun tuntuu vaan niin hirveältä, keskittymiskyky on 0 mihinkään muuhun kun kaipaa vaan sokeria.

    • Maria sanoo:

      Heippa!

      Mä olen ollut aikoinani pahin sokerihiiri ikinä 😀 Toki viimeiset vuodet olen elänyt aika terveellisesti. Jouluna repsahti parin viikon aikana ihan täysin.
      Mulla oli myös aiemmin maailman huonoin itsekuri, mutta jotenkin sekin on tässä iän myötä kehittynyt 🙂

      Hei oikein paljon tsemppiä sinne, kyllä se vielä helpottaa ♥

  6. […] tammikuun huikeista vaikutuksista vain 20 päivässä kirjoitin taannoin täällä. Yleensä tuo mun sokeriton ei ole kyllä loppunut täysin tammikuun jälkeenkään, vaan se […]

Kommentoi