tiistai 19. helmikuun 2019

Pieni sana – mahtava voima

IHANAA ILTAA!

Mä olen kuuluisa yhdestä huudahduksesta; ihanaa! Veikkaan, että jos otettaisiin yhteenveto kaikista käyttämistäni sanoista elämäni aikana, niin tuo ihanaa olisi kärkikahinoissa. Siinä, missä se ärsyttää monia, niin seison jokaisen ihanaa -huudahdukseni ja -huokaukseni takana. Aina tuo ”ihanaa” tulee täydestä sydämestä. Jopa silloin, kun sillä on vähän sarkastinen merkitys 😉

Töissä saankin välillä noottia sanasta, jota viljelen tämän tästä. Mutta hei, elämä on ihanaa. Velikulta osaa jo todeta itsekin kuinka ”ihanaa” joku asia onkaan. Heti sen jälkeen, kun on ko. asiaa minulle marmattanut. Näkee kasvoistani, että pian se tulee….ihanaa -huudahdus! Ihanaa, sanottuna edes vitsillä saa hymyn huulille ja kepeän mielen.

Kävellessämme loskateitä pitkin räntäsateessa lounasravintolasta takaisin työpaikalle muiden valittaessa olosuhteita, päästän tuon ”ihanaa” -lausahdukseni. Ja hei, kaikki nauraa. Tai ainakin tirskuu toivottomalle minulle, joka yrittää ylläpitää positiivista mielialaa. Ja kas, heti kaikilla on parempi mieli.

Ajaessamme miehen kanssa marraskuussa pilkkopimeässä meinasimme joutua perheriitaan. Ja todettakoon, että tätä tapahtuu ehkä kerran vuoteen. Mies päästeli ärräpäitä ja manasi marraskuun alempaan hemmettiin. Itse totesin nauru suusta purkautuen, että ”Eikä, tää on ihanaa!” Mielipideasioistahan ei voi riidellä. Ja loppujen lopuksi nauroimme molemmat sille, että ei kaikki voi olla niin ihanaa.

Oletteko huomanneet, kuinka huikea voima positiivisella ajattelulla on? Elämä ei ole, eikä sen kuulu suinkaan aina olla, ihanaa. Mutta noistakin hetkistä selviää ajattelemalla mielessään sanaa ”ihanaa”. Mulla ainakin auttaa tuon pienen sanan miettiminenkin. Vaikka sitten vaikka hammasta purren ja sarkastisesti. Töissä alkoi vilunväreet ja mietin, että kuume tästä vielä puuttuisikin. Kuinka kertakaikkisen ”ihanaa” se olisi 😀 Tänään keräilin työpäivän jälkeen itseäni sohvalta ennen pilatesta ja orastava flunssa oli viedä takaisin sohvan pohjalle. Mietin kuitenkin, että kuinka ihanaa olisi pilateksen jälkeen.

Ja hei niinhän se oli. On vieläkin. Olo on euforinen. Sanana ihana on yksi kauneimmista, mitä tiedän. Merkitykseltään se on jopa vielä enemmän. Se antaa toivoa ja uskoa niinä hetkinä, kun elämä ei ole niin kovin ihanaa. Ja vastaavasti tekee ihanasta hetkestä vielä ihanamman 

TIISTAI-ILTATERKUIN,


sunnuntai 17. helmikuun 2019

Kasvisruokaa helposti ja herkullisesti



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa


 

SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

En tiedä teistä, mutta itselläni välillä arkiruokien keksiminen tuottaa päänvaivaa. Tai lähinnä se, että kun tulen puoli viiden jälkeen töistä kotiin ja lapset ovat ehtineet soittaa puoleen tuntiin sen 17 kertaa ja valittamaan kurnivista vatsoista. Että mistä taion nopeasti maukasta iltaruokaa. Tuskanhiki otsalla kaarran kotipihaan ja mietin kaikkia niitä ruokavaihtoehtoja, joihin meillä olisi kaapissa ainekset. Jos oikein toimin ripeästi saatan saada iltaruoan aikaan varttiin. Mutta siinäkin on kymmenen minuuttia liikaa heille, ketkä kärsivät hangry-syndroomasta. Joilla se lautanen pitäisi olla edessä täynnä täyttävää ruokaa samantien. Mikäli teillä on välillä arki-iltaisin samanlaisia ruoan aikataulutusonglemia, niin ei huolta. Kerron seuraavaksi, miten meillä on hoidettu ruokailut noina iltoina, kun se ruoka pitäisi vain taikoa jostain salamannopeasti pöytään.ID

Nopeat arkiruoat ovat olleet jälleen tapetilla, varsinkin vuodenvaihteen jälkeen arjen alettua. Kuka meistä ei haluaisi töistä kotiin tultuaan tarjoilla perheelleen tai ihan vain itselleen nopeasti hyvää ja herkullista. Ja kun tämän tekee vielä vastuullisesti, niin se hyvä olo on taattu. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, mitä ja miten syön. Onko minulla varaa parantaa jollain osa-alueella vähentääkseni hiilijalanjälkeäni. Pieniä muutoksia olenkin jo tehnyt ruokailutottumuksissani. Tai oikeastaan koko perheen ruokailutottumuksissa. Olenhan se minä, joka pääasiassa vastaa siitä, mitä meillä syödään.

Kuten olen kertonutkin, niin kasvisruokapäiviä löytyy viikostamme sen aiemman yhden sijaan ainakin kolme. Olemme myös paljon puhuneet lasten kanssa vastuullisesta ruokailusta ja  varsinkin punaisen lihan syömisestä. Mikä ilahduttavinta, niin myös kouluissa on nykyään kasvisruokapäiviä. Tämän innostamana olemme korvanneet osan lihansyönnistämme kasvisproteiinilla myös kotona. Lisäksi olemme panostaneet toden teolla ruokahävikkiin. Mikään ei ole kamalampaa kuin heittää ruokaa roskiin. Suunnitelmallisuus, se on avain siihen, että ruokahävikin määrä pysyy aisoissa.

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa ja sen tiimoilta pääsin maistelemaan Knorrin uusia Vego-aterioita. Sekä kertomaan teille siitä, kuinka helposti ja herkullisesti kasvisruoka on mahdollista ottaa osaksi arkiruokailua. Lisäksi ehkä myös innostamaan teitä kokeilemaan kasvisruokapäiviä. Jos ette ole tottuneet kasvisruokaan, niin nyt kynnys kasvisruokapäivään on erittäin matala. Tuotteilla, jotka on nopea valmistaa ja jotka maistuvat koko perheelle, on helppo aloittaa kasvisruokapäivien pitäminen. Eihän se sitä tarkoita, että kertaheitolla pitäisi ryhtyä kasvissyöjäksi, vaan tässäkin pätee se sääntö, että jo pienellä ruokailutottumusten muutoksella saa paljon aikaan.

Knorr Vego ateria-ainesperheestä löytyy kolme eri tuotetta:

🌿 Vego Balls Tomaattikastikkeella
🌿 Vego Bites Punaisella Currykastikkeella
🌿 Vego Chili Sin Carne

Nämä kaikki ovat kasvissyöjille sopivia ja tuo viimeinen eli Vego Chili Sin Carne on vegaaninen. Rakastan chili sin carneja ja mikään ei ole oivempaa talvi-illan ruokaa kuin hyvinmaustettu chili sin carne. Mutta itse tehtynä olen tykännyt haudutella sitä toista tuntia. Nyt olen löytänyt tuotteen, joka on lämmitystä vaille valmis. Tuote, joka on haudutettu puolestani. Se on niin maukasta sellaisenaankin eikä kaipaa lisämakua. Mutta koska tykkään aina vähän tuunata kaikkia ruokia, niin tähänkin lisäsin tarjoiluvaiheessa nokareen kaurapohjaista creme fraichea. Himpun verran tuoretta korianteria ja ah, muutama slaissi chiliä. Riisit olivat edellispäivältä jääneitä, joten koko aterian valmistukseen meni kaksi minuuttia. Se on se aika, jonka Vego Chili Sin Carne vaati mikrossa lämmitykseen.

Mies, joka oli soittanut seitsemän minuuttia aiemmin autosta lounasta kysellen oli ällikällä lyöty, kun täällä oli valmistunut ateria sillä välin, kun hän ajoi toimistolta kotiin. Ja arvatkaas, mikä oli parasta? Ei tiennyt syövänsä kasvisruokaa 🙂 Kovin kehui ja kiitti. Huristeli syötyään takaisin toimistolle. Siinä missä Vego-tuotteet sopivat kiireisiin arki-iltoihin, ovat ne omiaan myös kiireisiin arkilounaisiin!

Vego-tuotteet ovat soijapohjaisia, luontaisia proteiininlähteitä ja mikä myös lämmittää mieltä niin se, että niissä ei ole säilöntäaineita, väriaineita tai makuaineita. Myös käytetyt vihannekset ja yrtit ovat vastuullisesti viljeltyjä. Vaikka Vego-tuotteet ovat valmiita sellaisinaan, niin niitä on myös helppo tuunata erilaisilla lisukkeilla. Vego Bites Punaisella Currykastikkeella voisi päästä jopa osaksi thaityyppistä keittoani. Kookosmaitoliemeen tehtynä. Tai sitten sellaisenaan riisin kanssa. Vego Ballsit Tomaattikastikkeessa taas huutavat päästä spagetin päälle tarjolle.

Olen huomannut, että Vego-tuotteiden sijoittelu kaupoissa vaihtelee; osassa kaupoista ne löytyvät viileistä vegehyllyistä ja toisesta kaupasta ne saattaa taas löytyä lämpimästä. Itse olen kotioloissa säilyttänyt tuotteet kuivamuonakaapissa. Yhdestä pussillisesta saa herkullisen aterian kahdelle. Kahdella pussillisella olemme saaneet koko perheelle herkullisen aterian ja yleensä tuosta on jäänyt vielä itselleni evääksi töihin seuraavalle päivälle.

Olisi kiva kuulla, oletteko te ottaneet kasvisruokapäiviä käyttöön? Meillä lapset ovat siinä iässä, että kun vain haluavat, niin osaavat valmistaa ruokaa. Lasten kynnys valmistaa koko perheelle ruoka madaltuu huomattavasti, kun ruoan lämmittäminen onnistuu mikrossa kulhossa tai sitten kattilassa. Vego-tuotteiden avulla olen saanut jopa kotiin tullessani istua valmiiseen pöytään. Sen sijaan, että ne lapset olisivat soittaneet sen 17 kertaa olivat keskittyneet lämmittämään iltaruoan, ovat valmistaneet ruoan puolestani.

Joten, tulevaa arkiviikkoa ajatellen – kasvisten lisääminen ruokavalioon on varmasti aika monen muunkin, kuin allekirjoittaneen agendalla. Ajattelin, että vaikka meillä ei ole tarkoitus täysin siirtyä kasvisruokaan, niin tuleva viikko on pyhitetty kasvisruoalle. Pidetään sellainen kasvisruokakuuri ennen talvilomia. Oletteko mukana? Voisin yrittää päivitellä tuonne Insta Storyn puolelle reseptejä tulevan viikon arkiruokailuista, mikäli haluatte ideoita ja inspiraatiota!

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 16. helmikuun 2019

Milloin tavallisuudesta tuli tabu?

HYVÄÄ LAUANTAIHUOMENTA IHANAT!

Piti jo kirmaamani muina ellun kanoina aamulenkille (mikä keli, hei!), mutta sitä ennen teki mieli tulla jakamaan muutama ajatus kanssanne. Eilinen Vain Elämää -jakso, joka oli omistettu Olli Lindholmin muistolle jätti jälkensä. Huomasin tämän tästä hymyileväni ruudussa näkyville iloisille kasvoille. Tosin itkuisin silmin. Vaikka olen ollut pitkän linjan Yö-fani, niin tuon ohjelman myötä mulle valkeni se, mikä siinä Ollissa oli juuri se juttu, mikä kiehtoo. Ainakin minua. Se on se, että hän ei esittänyt mitään muuta edes olevansa kuin itseään. Ei lakaissut maton alle vaikeita asioitakaan, vaan rehellisesti kertoi, että suorittaakseen verovelat päätyi siivoamaan.

Moni meistä voisi hyssytellä ja häpeillä asiaa. Pitäisi siivoajan työtä vihoviimeisenä ammattina. Tajuamatta, kuinka arvokas tuokin työ on. Kuten jokainen tehty työ. Olli oli ihanan tavallinen, suomalainen mies. Ainakin minun silmiini. Tampereen katukuvassa tuttu mies, joka istui samoilla saunanlauteilla muiden saunojien kanssa. Hieman macho, mutta niin kovin herkkä. Tosimies ei itke, sanotaan. Itseeni tosin vetoaa suunnattomasti herkät miehet. Ne, jotka uskaltavat näyttää herkkyytensä silloin, kun sen paikka on.

Olli ei brassaillut, vaan tuntui olevan jalat maassa oleva tyyppi. Enkä ihan heti muista, että olisi hakemalla hakenut palstatilaa lehtien palstoilta, niin kuin useat muut julkkikset tekevät. Puhui ihanalla murteella, eikä edes peitellyt sitä.  Ei tuntunut häpeilevän sitä, että oli juuri sellainen kuin oli. Jotenkin se rujo rehellisyys yhdistettynä siihen sielunsopukoista kumpuavaan herkkyyteen oli kertakaikkisen ainutlaatuista nykymaailmassa.

Nykymaailmassa, jossa tuntuu, että tavallisuus on jotenkin tabu. Koko ajan toitotetaan, että pitäisi erottua joukosta. Eikä missään nimessä ainakaan olla tavis. Silläkin uhalla, että ihmisen pitäisi muuttaa persoonaansa erottuakseen joukosta. Pukeutua mitä kummallisimpiin trendirytkyihin, jossa päällä on enemmän ilmaa kuin kangasta ja syödä mitä kummallisimpia trendipiiperryksiä, joissa lautasella on jopa jonkin sortin näkymätön muodostelma sen ruoan sijaan.

Tavallisuus on näkyvää. Se saa näkyä ja siitä pitää olla ylpeä. Se saa kuulua puheessa Hämpin varrella rotvallirreunalla istuttaessa. Se saa valua poskilta keskikaljatuoppiin paikallisen kuppilan baaritiskillä. Se saa huokua tuulipuvun kahinasta ruokakaupassa käydessä. Se saa kuulua ärräpäistä Hakamettän lehtereillä.

”Eksää tiedä kuka mä olen?” -katseen muutaman kerran joiltain ei niin tavallisilta itseään pitäviltä ihmisiltä saaneena, on saanut minut arvostamaan sitä tavallisuutta. Sitä, missä ihminen on ylpeä tavallisuudestaan. Siitä, että pissi ei ole noussut pipaan asti. Sitä että rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ainutlaatuisen ja ihanan tavallisena. Ja että erottuu joukosta juuri sen avulla ♥

Nyt sinne lenkille! Spotifysta soimaan Yötä ja kieli keskelle suuta ettei vaan mukkaa. Taidan suunnata tuonne Tampereen syövereihin Tahmelaan ja Pispalan portaisiin. Hymyillä muille vastaan tuleville taviksille ja huikata moro, jos tuttuja näkyy.

SUPERIHANAN TAVALLISTA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 15. helmikuun 2019

Ihan ellun kanana

HEISSULIVEI IHANAT!

Jos olisit juoma, niin mikä juoma olisit? Mä olisin tällä hetkellä ehdottomasti mustikkalatte. Kuohkean samettinen ja raikas. Lämmittävä. Suomelta maistuva. Jos olisit eläin, niin mikä eläin olisit? Mä olisin tuollainen valkoinen puuvillapallo. Sellainen joka köllöttelee tällä hetkellä sohvalla selällään metriheikkinä. Silmät kiinni ja tassut välillä viuhtoen. Ihania unia nähden. Jos olisit ruoka, niin mikä ruoka olisit? Mä olisin todennäköisesti leipä. En voi elää ilman leipää ja tänäänkin olen syönyt jo neljä leipää. Erilaisilla täytteillä 🙂 Jos olisit vaate, niin mikä vaate olisit? Nanosekunnissa vastaan, että villasukat. Lämmittävät ja lohduttavat. Sellaiset, jotka saa varpaat naurusta kippuraan.

Jos olisit maa, niin mikä maa olisit? Mä olisin Suomi, koska neljä vuodenaikaa. Koska linnunlaulu ja tippuvat rännit. Vesilätäköt ja kumpparikeli. Jos olisit kuukausi, niin mikä kuukausi olisit? Mä olisin toukokuu. Kuukausi, jolloin kesä on vielä edessä ja jolloin kaikki on niin jotenkin freesiä. Jos olisit elin, niin mikä elin olisit? Mä olisin sydän. Sellainen vahvasti pamppaileva, terve sydän. Jos olisit joku liikuntalaji, niin mikä olisit? Mä olisin pilates. Kropalle hyvää tekevä ja vahvistava pilates. Joka ei saa kuin hyvää mieltä aikaan. Josta kukaan ei voi olla tykkäämättä.

Jos olisit kuka muu tahansa, niin kuka olisit? Ai kuka muu muka ;D Mä olisin mun mies, koska sillä on maailman paras vaimo, hah! Jos olisit huonekalu, niin mikä huonekalu olisit? Mä olisin sohva. Sellainen upottava sohva, jonka syliin ihmiset köllähtäisivät rentoutuakseen. Jos olisit kodinkone, niin mikä kodinkone olisit? Mä olisin kahvinkeitin. Saisin lämmitellä usein ja pulputuksellani saisin ihmiset hyvälle mielelle. Jos olisit kasvi, niin mikä kasvi olisit? Mä olisin eukalyptus, sillä vaikka olisin pystyyn kuivahtanut, niin olisin silti ylväs ja esittelykelpoinen. Jos olisit viikonpäivä, niin mikä viikonpäivä olisit? Mä olisin perjantai.

Koska perjantaina viikonloppu on edessä. Tietää, että saa kahtena aamuna nukkua pitkään ja olla muutenkin kuin ellun kanat.
Just silleen mä aion olla tulevan viikonlopun. Ihan ellun kanana.

IHANAA VIIKONLOPPUA 

PS. käytän usein tuota sanontaa ellun kanat…oli pakko tarkistaa guuglesta, mitä se tarkoitaa. Urbaanin sanakirjan mukaan: ”Ellun kana on Suomen kansan laajalti tuntema huoleton eläin, joka on yleensä humalassa tai muuten vaan viettää vetelää, toimetonta elämää. Sanontaa ovat käyttäneet muun muassa Mika Waltari, Lauri Viita ja Väinö Linna.” Jep. Huoleton eläin, mutta ei humalaa. Siinä viikonloppusuunnitelmani 🙂

 


perjantai 08. helmikuun 2019

When life gives you lemons, stay in the kitchen!

MOIKKAMOI!

Tänään aamupäivällä linnoittauduin keittiöön kokkailemaan erästä yhteistyötä varten ja olo rentoutui välittömästi tarvittavat aineet keittiön tasolle levitettyäni. Kun veitsi osui leikkuulautaan ja thaibasilikan tuoksu valtasi keittiön huomasin hyräileväni Backstreet Boysia. Minä, joka en ole koskaan liiemmin kuulunut ko. bändin faneihin 😀

Siinä ruoanlaiton ohessa aloin miettimään, että milloin itse asiassa aloin rakastamaan ruoanlaittoa ja leivontaa. Mikä oli se sysäys, joka ajoi mut aikoinaan keittiöön. Ajatukset palasivat vuoteen 2001 ja siihen yhteen perjantain ja lauantain väliseen aamuyöhön. Olin herännyt kahden jälkeen yöllä miettimään työjuttuja. Iskän perustaman maalitehtaan alasajaminen tuolloin juuri koulun penkistä valmistuneelle oli isompi taakka kuin olin ajatellutkaan. Henkisesti, mutta myös sen suhteen, että epävarmuus omista taidoista oli koko ajan läsnä.

Iso tehdasrakennus ja toimisto tuntuivat päivä toisensa jälkeen kolkoilta, sillä tuttua puheensorinaa ei kuulunut. Tuttuja hymyileviä kasvoja ei enää näkynyt. Lisäkseni töissä oli enää tuotantopäällikkö, joka ajoi tuotannon puolta alas. Omalla kontollani oli toimiston ja sen töiden alasajaminen. Ennen tuota perjantain ja lauantain välistä yötä olin maannut kotona kaksi viikkoa sairauslomalla keuhkokuumeessa. Ja potenut niin huonoa omatuntoa siitä, että yrityksen alasajamisen aikataulu sakkaa minun takia. Mitä se uusi työnantajani, Suomen suurimman maalitehtaan toimitusjohtajakin tästä ajattelee, ajattelin. Tietämättä vielä silloin, että jälkeenpäin tulisin saamaan ansioluettelooni arvokkaan työkokemuksen kiitettävillä arvosteluilla.

Tuolloin yön pimeinä tunteina aloin tuntea paniikkia. Nousin sängystä ylös ja hiivin keittiöön. Huomasin ottavani leivontatarpeita työtasolle ja eikä aikaakaan, kun uunista tuli toscakakun tuoksu. Siinä samalla, kun istuin aamuyön sarastaessa kahvikuppini kanssa keittiön pöydän ääreen ja katsoin taivaanrantaa, josta aurinko alkoi pikkuhiljaa nousemaan, tunsin yhtäkkiä mielettömän levollisuuden tunteen. Sellaisen, kaikki kyllä järjestyy -tunteen.

Toscakakku maistui aivan äidin tekemälle eli olin onnistunut siinä täydellisesti. Hipsin takaisin vällyjen alle ja nukuin puoleenpäivään.

Tuosta se lähti; rakkauteni siihen euforiseen tunteeseen, jonka saavutan keittiössä. Siihen, joka ajaa mut kerta toisensa jälkeen keittiöön. Keittiössä vietetty aika tuo iloa elämään, mutta se myös lohduttaa, kun on sen aika. Muutaman vuoden jälkeen tuosta kohtalokkaasta ”rakastuin mä keittiöelämään” yöstäni muistan, että saimme suru-uutisen töihin ja rakas Oriveden mummuni oli kuollut. Sinä iltana keittelin keittiössä miehelleni ja minulle helmipuuroa iltapalaksi. Helmi-mummun muistolle. Vaikka suru oli sanoinkuvaamaton, niin puuroa hämmentäessäni tunsin lohtua.

Rentoudutteko te keittiössä? Tiedän, että kaikki eivät ole keittiöihmisiä. Monelle keittiössä hääräileminen on kiireen tai taitojen puutteen takia vastenmielistä. Kehoittaisin kuitenkin kokeilemaan, millaista kokkailu parhammillaan on. Antamaan sille mahdollisuuden. Aloittamaan silloin, kun on aikaa tarpeeksi. Ottamaan mieluisan reseptin esiin ja ylittämään itsensä. Olematta vaatimatta liikoja. Niin kuin monet taidot, niin myös kokkaustaidot kehittyvät mitä enemmän siellä keittiössä viettää aikaa.

Vaikka tämä bloggaaminen on itselleni työtä, niin ei se näinä päivinä varsinkaan kuulkaas työltä tunnu. Vai kuinka monessa muussa työssä voi kehittää jonglööraustaitojaan limeillä sillä aikaa, kun tofut paistuvat pannulla? 😉 Muistakaahan taas nauttia tulevasta viikonlopusta, viettää aikaa siellä teidän happy placessa. Olkoon se sitten keittiö tai joku muu. Me suunnataan huomenna kohti pääkaupunkiseutua ja voipi olla, että tämä vanha heppatyttö pääsee vähän hepostelemaankin 

IHANAA VIIKONLOPPUA!