keskiviikko 30. lokakuun 2019

Kaksi herkullista kasvisruokareseptiä

2

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä SoFine & Indieplace

 

KESKIVIIKKOILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Kuten taannoin kerroin, niin meillä on vietetty lihattomampaa lokakuuta. Ei täysin lihatonta lokakuuta, mutta huomattavasti lihattomampaa lokakuuta. Koska edelleen olen sitä mieltä, että pienet askeleet ratkaisevat eniten suuressa kuvassa. Näin perheen äitinä, jolle on langennut kunnia vastata perheen ruokahuollosta, pystyn vaikuttamaan muun perheen ruokailuihin. Ainakin niihin kotona tapahtuviin ruokailuihin.

Pikkuhiljaa olen vuosien varrella tarjonnut kasvisruokaa enenevässä määrin ja alun kangertelujen jälkeen se on alettu ottamaan vastaan hyvin. Pakottamalla ei saa hyvää aikaan, joten olen pyrkinyt kehittelemään reseptejä, jotka maistuvat koko perheelle. Joissa on tuttuja makuja. Maukkaita ja helposti valmistettavia ruokia, joilla saa vaivihkaa vähennettyä punaisen lihan osuutta keittiössä.

Tofu on vakiovieras keittiössämme. Itse olen tykästynyt helppoihin ja valmiiksi maustettuihin SoFine Luomu Tofu à la minute -kuutiohin, jotka saa nopsaa paistettua rapsakoiksi kuumalla pannulla. Mutta jotka kiireessä menevät ihan sellaisenaankin, ilman paistamista esimerkiksi salaateissa. Ennen tofukuutiota tein toki tofuruokia, mutta silloin tofun rapeaksi saattamiseen tuli nähdä hieman enemmän aikaa.

Ennen kuin jaan teille pari kehittelemääni reseptiä kysyn teiltä, että onko tofu tuttu raaka-aine teidän keittiössä? Mikäli teillä on ennakkoluuloja tofuun, niin suosittelen kuitenkin kokeilemaan. Aloittamaan vaikka noista valmiiksi maustetuista ja kuutioiduista tofuista. Mutta tofun maustaminen ja rapsakaksi saaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Alla muutamia vinkkejäni:

♥ leikkaa tofu viipaleiksi ja kuivaa palat kahden talouspaperipalan välissä
♥ purista neste pois ja vaihda talouspaperit kuiviin niin kauan, kunnes tofun pinta tuntuu kuivalta
♥ mikäli haluat tofukuutioita, niin kuutio viipaleet tässä välissä
♥ paista tofu todella kuumalla pannulla öljyssä saadaksesi rapean lopputuloksen
♥ koska maustamaton tofu ei maistu miltään, on se syytä marinoida, jotta siihen saa makua

Tofun voi laittaa marinadiin ennen paistamista (vaikka pari tuntia ennen) tai sitten tofun voi maustaa vasta paistamisen jälkeen. Tofun valmistuksessa, kuten monessa muussakin asiassa, tekemisen kautta oppii!

Siinä missä tofu ja tofukuutiot ovat tulleet itselleni vuosien varrella tutuiksi sain tämän kampanjan myötä tutustua myös täysin uuteen tuotteeseen. Nimittäin SoFine SoFishStickseihin, jotka ovat ikään kuin kalattomia kalapuikkoja. Niitä en valmistanut perinteisesti perunamuusin kanssa, vaan tein helpot SoFishSticks -tortillat, jotka tarjoilin raikkaan vegemajoneesin kanssa.

Tofusalaattitortillat

1 pkt SoFine à la Minute Luomu Tofukuutiot Teriyaki
pieniä tortilloja
lehtikaalia
1 pieni parsakaali
1 pieni punasipuli
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
vettä
ripaus suolaa
ripaus sokeria

Tarjoiluun
1 dl vegaanimajoneesia
sitruunamehua, chilirouhetta
tuoretta korianteria

-aloita marinoimalla parsakaali ja punasipuli:
pienistele parsakaali, kuori ja viipaloi punasipuli. Sekoita oliiviöljystä, valkoviinietikasta, vedestä, ripauksesta suolaa ja sokeria sopivan hapokas kastike, joka sekoitetaan parsakaalien ja punasipulien kanssa. Laita tekeytymään jääkaappiin.
-paista tofukuutioita oliiviöljytyllä pannulla niin, että niistä tulee rapsakoita
-sekoita vegaanimajoneesista, sitruunamehusta ja chilirouheesta sopivan tömäkkä kastike
-asettele tortillan päälle öljyllä pehmitettyä lehtikaalia, marinoituja punasipuleita ja parsakaaleja sekä tofukuutioita
-tarjoile majoneesin ja tuoreen korianterin kanssa

Olen huomannut, että saan perheen mukaan uusiin ruokakokeiluihin parhaiten niin, että valmistan vegeruoan käyttämällä makumaailmaa, josta koko perhe tykkää. Kuten aasialaismakuja. SoFine Luomu Tofu à la minute -kuutiot thaimaussa ovat olleet yksi keittiömme kulmakivistä. Nyt testasin uutuusmakua eli teriyakia. Aluksi  ajattelin tekeväni herkullisista tofukuutioista lounassalaatin, kunnes oivalsin, että tuon lounassalaatinhan voi laittaa tortillan väliin ja saada aikaan vielä ruokaisamman annoksen.

Maukas SoFish-burger
2:lle

2 SoFine SoFish Burgers – vegaanista kasvispihviä
salaattia
punasipulia
ituja
kurkkua
2 ruisleipää

Kastike
0,5 dl vegaanimajoneesia
sriracha-kastiketta maun mukaan

-paista kasvispihvejä oliiviöljytyllä pannulla noin neljä minuuttia / puoli
-sekoita kastikkeen aineet keskenään (säätele srirachan määrällä kastikkeen tulisuutta)
-lado paahdetun ruisleivän pohjalle salaattia ja siivutettua kurkkua, asettele päälle pihvi, punasipuli, majoneesi ja idut
-nauti hyvässä seurassa ♥

SoFish Burgers -kasvispihvit yllättivät mut täysin; koostumus oli erittäin miellyttävä ja maku oli erinomainen. Jopa mieheni totesi ”Onpas hyviä.” Ja hei se on paljon sanottu ihmiseltä, jolla tuppaa olemaan jonkin verran ennakkoluuloja aina, kun uutta kasvisruokaa kokeilen. SoFish Burgersien lisäksi kaupan pakastealtaasta löytyy SoFine SoFish Sticksejä sekä SoSea Sticksejä. Näen sieluni silmin nuo sticksit esimerkiksi perjantai-illan dippilautasella kasvisten kaverina.

No miksi valita tofu tai muut vegaaniset kasvistuotteet? Saanko esittää vastakysymyksen ja kysyä, miksikäs ei? 😉 Kukaan meistä ei ole varmastikaan välttynyt uutisilta, joissa on korostettu kasvisruoan merkitystä terveydelle – niin meidän ihmisten kuin maapallonkin terveydelle. Tofu on nopea, edullinen ja ekologinen vaihtoehto. Maustamattoman tofun saa itse maustaa mieleiseksi, joten helposti makuja vaihtelemalla tofusta saa monipuolisen kaverin ruokaan kuin ruokaan. Kiireessä nuo laktoosittomat ja gluteenittomat tofukuutiot menevät sellaisenaankin salaattiin. Niitä ei todellakaan tarvitse aina paistaa rapsakaksi, vaan ovat heti valmiita käyttöön!

KESKIVIIKKOTERKUIN,


maanantai 28. lokakuun 2019

Arkipäivän hyvinvointia -malja kestävälle kauneudelle ♥

2

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Marli Vital ja Indieplacen kanssa.

 

MAANANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Hyvinvoinnista olemmekin teidän kanssanne paljon keskustelleet viime vuosien aikana täällä blogissa. Hyvinvointi pitäisi olla kaikkien meidän prioriteettina. Itse olen oppinut tämän aikoinaan kantapään kautta. Sillä joskus muinoin ajattelin, että se on lasten ja miehen hyvinvointi, joka mun kuuluisi laittaa etusijalle. Kunnes tajusin, että näin ei todellakaan ole.

”Jotta voin huolehtia muiden hyvinvoinnista, on minun ensin kiinnitettävä huomiota omaan hyvinvointiini.”

Hyvinvoinnin vaaliminen arjessa ei ole mikään itsestäänselvyys. Se ei tule selkärangasta, varsinkaan silloin kun jaloissa pyörii pieniä taaperoita ja elämä voi olla toisinaan hieman hektistä. Kuitenkin koen, että silloin kun meillä elettiin moisia ”nopsaa kurahousut päälle, kiljuvat lapset autoon ja päikkyyn, itse töihin nippanappa ajoissa” -aikoja eli niin sanottuja ruuhkavuosia, oli paras päätökseni pysähtyä ja miettiä niitä keinoja, joilla saan parannettua omaa elämänlaatuani ja sen myötä läheisteni hyvinvointia.

Huomasin nimittäin, että sitä helposti posotti menemään päivästä toiseen. Viikonloppua tai lomaa odotellessa. Kunnes jotain oikeasti tapahtui pääni sisällä ja päätin, että asiat eivät voineet jatkua noin. Siitä lähtien olen vaalinut hyvinvointiani. Ja täytyy myöntää, että olen voinut paremmin kuin ikinä. Vaikka ikää on tullut lisää, niin koen hyvinvointini kohonneen kohisten.

Kun voin hyvin, osaan olla lempeämpi itselleni. Lempeämpi myös läheisilleni. Armollisempi ja huomattavan paljon rakastavampi. Olen opetellut vuosien saatossa rakastamaan myös itseäni. Se on antanut paljon. Eikä vähiten taidon syventää rakastamista myös muita kohtaan.

Hyvinvointi tarkoittaa mulle sitä tunnetta, joka kumpuaa jostain tuolta sielujen syövereistä ulospäin. Silloin silmät säihkyy ja iho hehkuu. Suupielet ovat ylöspäin ja sitä hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on. Sen sijaan, että peilistä näkyisi iän tuomat juonteet, sieltä näkyy hyvinvoiva ja iloinen, itseensä tyytyväinen ihminen. Silloin on helppo hengittää ja tulee nautittua ihan niistä elämän pienistäkin kultakimpaleista. Kuten siitä, että aamiaispannari sai suloisen jouluisen vivahteen kardemumman ja kanelin myötä.

Ajattelin jakaa teille nyt nuo pienet niksini, joiden avulla voin himpun verran paremmin.

♥ Pidän huolen, että saan arkisin noin kahdeksan tuntia unta. Välillä joudun pakottamaan itseni ajoissa sänkyyn, mutta kiitän tästä aamulla. Uni on ehkä tärkein osa-alue omassa hyvinvoinnissani.
♥ Vietän aikaa omissa oloissani. Lukien, venytellen, liikkuen. Iän myötä olen huomannut tarvitsevani omaa aikaa. Olen tavallaan tehnyt tutustumismatkaa itseeni tämän hyvinvointiprojektini myötä. Se on ollut varsin palkitsevaa.
♥ Liikunnan vaikutus hyvinvointiini on myös merkittävä. En tulisi toimeen ilman hikiliikuntaa. Tuntuu, että hikipisaroiden myötä kaikki kireys ja stressi katoaa. Tarpeen tullen osaan myös kuunnella kehoani ja liikkua lempeästi. Parin tunnin kävelylenkki metsässä on parasta mindfulnessia mitä tiedän. Luonnon ääniä kuunnellen, luonnon tuoksuja tuoksutellen
♥ Niin itsestäänselvyydeltä kuin hengittäminen kuulostaakin, niin olen näiden vuosien aikana opetellut senkin alusta. Kaikkihan meistä osaa hengittää, eikö vain? No mä en osannut hengittää oikein. Kun en voinut niin hyvin, hengittelin pintahengitystä. Saaden kaikki yläkropan lihakset ihan jumiin. Tietoisten hengitysharjoitusten myötä lihaskireys katoaa ja tuntuu, että näen asiat selkeämmin. Pyrin tekemään hengitysharjoituksia päivittäin. Jos en muuten ehdi, niin vaikka liikennevaloissa punaisten valojen vaihtumista odotellessani. Kun elämässä on vaikeita aikoja, hengittely on se, joka auttaa.
♥ Monipuolisen ravinnon merkitys korostuu, kun on kiirettä ja häslinkiä. Siinä missä aiemmin pidin kynsin hampain kiinni terveellisestä ruokavaliosta, olen vuosien varrella opetellut olemaan itselleni lempeä mitä tulee herkutteluihin. Kun arjessa syö perusterveellisesti on varaa välillä herkutellakin. Elämä ei voi olla koko ajan sitä, että kieltää itseltään kaiken. Välillä pitää osata höllätä.

Yksi hyvinvointini kulmakivistä on aamupala. Olenkin kertonut teille, että olen joutunut opettelemaan aamupalan syömisen. Aiemmin mun ei ollut lainkaan nälkä aamuisin. Pari kuppia kahvia riitti. Sillä seurauksella, että energiaa ei riittänyt aamupäivällä töissä lainkaan. Tätä nykyä panostan aamupalaan. Myös niinä arkiaamuina. Se vaatii sen, että herään aiemmin, mutta olen oppinut ottamaan tuosta täyden hyödyn irti. Aamut ovat minun ja silloin nautin omasta seurastani.

Istun keittiön pöydän äärellä ja nautin pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Tämän kaupallisen yhteistyön myötä sain kokeiluun Marli Vital Omena-Litsi + Kollageeni & C-vitamiini -uutuusmehua. Vaikken ole aamuisin juuri muuta juonut aamupalan kanssa kuin kahvia, niin täytyy sanoa että olen koukuttunut lasilliseen tuota kollageenia ja C-vitamiinia sisältävää mehua.

Sen lisäksi että mehu on hyvänmakuista sisältää se hyvinvointia edistäviä ainesosia. Yhdessä 2 dl:n lasillisesa on nimittäin 1200 mg kollageenipeptidejä ja 30% päivittäisestä C-vitamiinin tarpeesta. C-vitamiini edistää kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten ja kuten ollaan blogissa aiemminkin juteltu, niin kollageeni on hiusten, ihon, kynsien ja sidekudosten rakennusainetta.

Olen nyt reilut pari vuotta ottanut kollageenilisää päivittäin tablettien tai jauheen muodossa. Virkistävä mehu tuo kivan lisän hyvinvointiini ja kuin varkain saan buustattua kollageenituotantoani sen avulla. Veikkaan, että tuo Marli Vital -uutuusmehu on tullut meidän perheeseen jäädäkseen. Tukemaan kollageenin saantia ja hyvinvointia, koko perheelle. Säilöntäaineeton mehu nimittäin sopii myös lapsille!

ARVONTA! Marli Vital -kampanjasivuilla on meneillään huikea arvonta, jossa kaikkien osallistujien kesken arvotaan pääpalkintona 3 kpl 100 euron arvoisia K-lahjakortteja + 10 litraa uutta Marli Vital Omena + Litsi & C -vitamiinimehua. Lisäksi arvonaan 10 kpl tuotepalkintoja (sis. 10 litraa Marli Vital -uutuusmehua / palkinto). Arvontaan voitte käydä osallistumassa täällä.

Miten sä pidät huolta hyvinvoinnistasi arjen keskellä? ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


perjantai 18. lokakuun 2019

Ruoanlaittotaito – taidoista rakkain

4

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.

 

PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.

Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.

”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.

Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”

Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.

”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun. 

Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”

Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.

Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.

Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.

Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan ♥

”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.

Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”

Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.

Sienisalaattipizzat

pohja
2 dl venhäjauhoja
3 tl kuivahiivaa
ripaus suolaa
loraus öljyä
lämmintä vettä

-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla

sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa

-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa

Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


torstai 26. syyskuun 2019

Ruoka- ja rakkaustarinoita

4

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa

”Istun opiskelijakämppäni avokeittiön ruokapöydän äärellä ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Kulmien alta katson pöydän toisella puolella istuvaa miestä, jolla kasvaa porkkananvärinen parransänki. Mutta se ei ole se asia, johon kiinnitän huomioni. Vaan nuo hikikarpalot silmien ympärillä ja ohimolla. Niiskutus, joka kuuluu tämän tästä. Tarjoan lisää ketsuppia. Hetken luulen, että se voisi pelastaa minut tilanteesta. Tilanteesta, johon kukaan ei toisilla treffeillään halua. Olin ajatellut, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta ja valmistanut suussa sulavaa makaronilaatikkoa. Äiti puhelimen toisessa päässä opastaen. Jossain vaiheessa jännityksissäni vissiin oli mennyt mittayksiköt sekaisin…

Valkopippuria oli lurahtanut ainakin ruokalusikallinen. Hetken jo manaan, että tämä oli nyt tässä. Oli kiva tutustua, mutta tuskin soitellaan enää. Juttelemme niitä näitä (mitä niiskutukseltamme pystymme) ja lopulta molempien lautaset on tyhjät. ”Vitsit, että oli hyvää. Saako ottaa santsilautasellisen?”

Näin 17 vuoden jälkeenkin tuo santsilautasellisia harrastava mies osaa arvostaa jokaista ruokaa, jonka hänelle teen. Ruoka ja ruoanlaitto ovat intohimojani. Ruoka on minulle myös tapa osoittaa rakkauttani. Ruokamuistot ovat niitä parhaimpia muistoja ja ruokatarinat niitä legendoja, joita ystäviemme kanssa jaamme. Ruokareseptit, jotka periytyvät äidiltä tyttärelle ovat niitä aarteita, joita tulee varjeltua vuosien varrella.

Kun katsotaan ajassa taaksepäin, niin ruoka on aina merkinnyt minulle paljon. Vaikka en olisi sitä välttämättä aina siinä hetkessä tajunnut. Jo lapsena olin melko kaikkiruokainen. Minulla oli etuoikeus viettää kesät maalla, jossa mummulan navetassa oli lehmiä ja kanoja. Myös viljat tulivat omasta maasta.

”Marrrrjaaa (kyllä, ei ikinä Maria vaan aina Marja)! Kuulen huudon navettaan asti. Mummulla on aika hyvät keuhkot ajattelen. Klompsutan kiireen vilkkaa navetasta päätalolle puukengissäni ja mietin, että mikä hätänä. Olin aivan unohtanut, että oli kauppa-autopäivä. K-kaupan logolla varustettu linja-auto pysähtyi päätalon eteen. Mummu kantoi muutamaa munakennoa mukanaan ja minä juoksin edeltä kauppa-autolle. Muistan vieläkin sen tuoksun, joka kauppa-autossa oli. Kun olin valinnut oman jäätelöni, joka poikkeuksetta oli Eskimotuutti, sain avata sen samantien. Se tuntui luksukselta. Eihän mummu ollut edes vielä maksanut ostoksia.

Kauppa-autolta ostimme kanelia ja sokeria iltapäivän leipomispuuhia varten. Nuo mummun kuulut kanelipikkuleivät oli sellaisia, joita kului varsinkin kesäaikaan, kun veljeni kanssa mummulassa vietimme aikaa. Mummu ohjeisti minua, miten kananmunat rikotaan ja vaahdotetaan sokerin kanssa. Viimeisen kananmunan rikottuani huomasin keltuaisesta lähtevät rihmastot. Tuon jälkeen nuo kuuluisat kanelipikkuleivät saivat nimen kananpoikaisleivät. Sanomattakin selvää, että seitsemänvuotias Maria ei niitä enää syönyt.

Mutta mummun perunalaatikkoa söin senkin edestä. Sitä oli tarjolla joka päivä. Ei vain jouluna. Ehkä senkin takia, että perunalaatikkoon käytettiin oman maan perunoita. Se tekeytyi vanhan puuhellan uunin lämmössä. Se ei ollut ihan niin imellytettyä kuin jouluisin, mutta niin hyvää, että suli suussa. En muista kertaakaan, etteikö mummulassa olisi ollut perunalaatikkoa tarjolla. Sitä söimme keittiön pitkän pirttipöydän äärellä. Samalla, kun pappa istui pöydän päässä. Hieman öljylle ja puimaladolle tuoksuen.”

Näin aikuisena ruuhkavuosien keskellä aina välillä mietin sitä, että kuinka tuolla maalla oli ihanaa. Ei sitä välttämättä silloin pikkutyttönä tajunnutkaan. Ruoka tuli valmiina pöytään ja mummu peitteli iltaisin nukkumaan. Näin aikuisena sitä vasta ymmärtää, kuinka paljon vaivaa tuon puhtaan lähiruoan eteen mummu ja pappa tekivät. Heräsivät aamunkoitossa navettaan lypsylle ja painoivat iltaan asti peltohommissa. Vain jotta sai ruoan pöytään. Tai pöytiin, ei vain omaan pöytään. Maitoauto haki lypsettyä maitoa meijerille ja kananmuniakin riitti myytäväksi asti.

Nyt vasta tajuan, kuinka etuoikeutettu olen ollut, kun olen saanut viettää aikaa tuolla maalla. Nähdä, mitä lähiruoka todellisuudessa on. Vaikken lehmästä lypsettyä lämmintä maitoa suostunutkaan sen ekan maistiaisen jälkeen juomaan 🙂

K-Supermarket kysyy, että mikä on sinulle tärkeää? Minulle, niin kuin monelle muullekin, tärkeintä on rakkaus. Rakkaus ilmenee monin eri tavoin. Se voi olla hikipisarana silmän ympärillä tai puukenkien klonksutuksessa hiekkatietä vasten. Se voi olla mummun pehmeä syli tai jopa niissä kananpoikaisleivissä. Rakkautta lähti myös meijeriauton mukana mummulan navetan pihasta kohti suomalaisia. Rakkautta sisälsi myös nuo munakennotkin, jotka kauppa-autolle veimme. Mut on kasvatettu rakkaudella ja sillä samalla pieteetillä, huolenpidolla ja rakkaudella olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa myös lapsiamme.

Rakkautta voi myös ostaa K-Supermarkettien hyllyiltä. Niistä tuotteista,  joiden eteen on nähty vaivannäköä ja huolenpitoa. Vastuullisesti. Jotka ovat peräisin mahdollisimman läheltä, hyviltä ihmisiltä. Tuottajilta, jotka rakastavat mitä tekevät ja lähettävät tuotteidensa mukana rakkautta eteenpäin meille suomalaisille. K-Kauppiaan välityksellä.

K-Ruoka -sovellusta plärään tämän tästä. Varsinkin silloin, kun teen viikkomaitokauppaostoksia. Sieltä olen saanut valtavasti inspiraatiota ja tässä yksi päivä se muistutti mun kaikkien aikojen syysruokaherkusta. Nimittäin myskikurpitsakeitosta. Ruoka ja tunteet nivoutuvat erittäin paljon yhteen. Tunneihmisenä tietyt ruoka-aineet saavat aikaan tietyn reaktion. Myskikurpitsakeitto on aina ollut mulle se lohturuoka. Sellainen, jota nauttia villasukat jalassa syyssateen ropistessa ikkunaan.

”Sateinen tiistai-iltapäivä houkuttelee jälleen keittiöön. Laitan taustalle musiikkia ja otan muutaman raaka-aineen esille tehdäkseni ruokaa. Se on sitä ruoanlaittoa mistä tykkään. Yksinkertaisesti laadukasta. Pian uunista tulee paahtuneen myskikurpitsan tuoksu. Mies laittaa viestillä lentoaikatauluaan. Vaikka olen tottunut reissutyöhön, odotan kotiin palaavaa aina kuin kuuta nousevaa. Noissa hetkissä kiteytyy se, miten ruoalla voi rakastaa. Kun mies saapuu yömyöhään kotiin, löytyy jääkaapista aina jotain syötävää. Se on minun tapani osoittaa, että välitän. Toivottaa tervetulleeksi takaisin kotiin. Samalla kun kuuntelen yölennolta palaavan kolistelua keittiössä ja odotan yläkerran narisevien rappusten ääntä ♥”

Palaan seuraavassa K-Supermarketin kanssa tehdyssä yhteistyöpostauksessa käytännön vinkkeihin siitä, miten minun rakkauteni ruokaan näkyy tekemieni valintojen kautta ja miten rakkaus ruokaan on pelastanut silloin, kun elämä on ollut muuten vaikeaa. Silloin selviää muun muassa myös se, miten aikoinaan syntyi nuo suositut perjantaimyyssipostaukseni. Ja miten ne muuttivat meidän perheen elämää. Eikä vähiten sen takia, että ne muuttivat minun, perheen äidin suhtautumista ruokaan ja ruoanlaittoon.

TORSTAITERKUIN,

 


sunnuntai 22. syyskuun 2019

Treenivinkkejä ja -vaatteita koko perheelle

2

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Prisman ja Indieplacen kanssa.

 

MOIKKAMOI

sunnuntai-iltaan! Tänään tulin kertomaan teille miten meidän perhe treenaa. Erikseen ja yhdessä. Painoittaen tuota yhdessätekemistä tässäkin hommassa. Itse en ollut lapsena kovin urheilullinen, ainut urheiluun liittyvä harrastukseni oli ratsastus. Enkä sitäkään ihan joka päivä tehnyt, vaikka talleilla käytänössä asuinkin. Omat vanhempani olivat jossain vaiheessa aktiivisia treenaajia; iskä kävi keilaamassa ja juoksulenkeillä, äiti pelasi squashia. Olen sitä mieltä, että aktiivinen elämäntapa on hyvä opettaa oman toiminnan kautta myös lapsillekin.

Toisaalta opettaa myös se, että kohtuus kaikessa. Itse toivon, että voin omalla esimerkilläni välittää lapsille sen, kuinka urheilu palkitsee. Kuinka olen astetta parempi äiti sen jälkeen, kun palaan juoksulenkiltä kotiin. Jos jotain lapset saisivat kultaisten käytöstapojen lisäksi kotoa pois muuttaessaan muuttokuormaan, niin ajatuksen siitä, kuinka ihanaa aktiivinen elämäntyyli on. Kuinka liike on lääke, jokaisessa elämäntilanteessa.

Meillä aktiivinen elämäntyyli näkyy ihan käytännössä esimerkiksi siinä, että kuljetaan pääosin koulun ja töiden jälkeen kotona treenivaatteet päällä. Vaikkei kellään treenejä välttämättä olisikaan, mutta ollaan valmiina ex tempore -treeneihin. Treenivaatteet ovat hurjan mukavia päällä ja sopivat meidän elämäntyyliimme. Kaupallisen yhteistyön myötä Prisman kanssa tulin kertomaan teille myös Prisman laajasta treenivaatevalikoimasta, mutta palataan sinne tuonnempana postauksessa. Ensin haluaisin jakaa teille muutamia yksinkertaisia treenivinkkejä koko perheelle. Jossa saa huomaamattaan treeniä samalla, kun vietetään perheen yhteistä aikaa.ID

Meillä on jo pitkään tehty lasten kanssa leikkimielisiä kisoja. Oikeastaan nämä kisat alkoivat aikoinaan mökillä, jossa eräänä kesänä iltaisin tuntui usein siltä, että kaipaa kropalle hieman haastetta. Kuka lankuttaa pisimpään tai kuka vetää eniten punnerruksia? Toki lasten iän aina huomioon ottaen. ”Äiti, voidaanko venytellä yhdessä?” -kysymyksen kuulen aika usein. Harvoin tuohon tulee kielteisesti vastattua. Ei ole lainkaan harvinainen näky, että ollaan koko perhe (myös se karvainen otus) olkkarin lattialla nukkamaton päällä ja tehdään treeniä. Kuka pilatesrullan tai -pyörän päällä, kuka kuminauhalla tai kahvakuulalla. Tai sitten vain omalla painollaan.

Olemme siitä lähtien, kun lapset ovat osanneet ajaa pyörää käyty koko perheen kesken lenkillä. Tuossa omakin juoksukenkä nousee pikkuisen rivakammin, kun lapset pyöräilevät polkimet sotkien vieressä. Siinä samalla tulee usein vaihdettua myös kuulumisia ja juteltua päivän polttavimmat. Tänä kesänä sain lapsista välillä myös seuraa pitkille kävelylenkeille. Pyörät jäivät kotiin ja lapset kävelivät reippaasti kanssani. Saattoi olla, että kaikilla oli kuulokkeet korvilla ja uppouduttiin äänikirjojen maailmaan, mutta silti tehtiin yhdessä.

Koko perheen yhteisiä harrastuksia ovat myös golf ja laskettelu. Mutta ne vaativat enemmän suunnittelua kuin nuo leikkimieliset kisat tai lenkit luonnossa. Koska ollaan muutenkin tällainen nopeasti syttyvä ex tempore -perhe, niin se pätee myös liikuntaan ja treeneihinkin. Siinä ei yleensä kauaa aikaa kulu, kun ollaan pakattu koko perhe autoon ja ollaan menossa porrastreeniä tekemään.

Olenkin kertonut, että yhtäkkiä lasten kasvaessa meille on miehen kanssa kaksistaan auennut myös treenien suhteen ihan uusi maailma; viimeisimpänä innostuksena olemme löytäneet ylämäkivedot. Mies ei pysty leikattujen lonkkiensa kanssa juoksemaan, niin ostimme hänellekin Prismasta sauvakävelysauvat (pienen suostuttelun jälkeen ;). Olemme löytäneet tuosta ihan vähän matkan päästä sellaisia mäkiä, joita ylös ja alas sauvojen kanssa tallatessa saa sykkeet helpostikin nousemaan maksimisykkeiden tuntumaan. Ei niillä sykkeillä paljoa puhuta, mutta lenkin jälkeen tuntuu kuin olisimme olleet treffeillä.

Prisman treenivaate- ja urheiluosastolla tulee poikettua aina kun tarvitsemme urheiluun liittyvää vaatetta tai välinettä. Niin sisälle kuin uloskin. Hoituu samalla, kun käymme maitokaupassa. Itse tykkään treenata piukoissa trikoissa, mutta lapset valitsevat usein collegehousut. Prisman valikoimista löytyi jokaiselle jotakin; jopa nuo lasten erittäin suurinta muotia olevat Nike Pro -treenitrikoot. Olen omistanut aiemmin yhdet Danskin -merkkiset treenitrikoot ja todennut ne itselleni parhaimmiksi hinta-laatusuhteeltaan. Nyt löysin vielä tuollaiset kauniit nyöreillä koristellut Danskin Nureyev -trikoot, jotka menevät niin salille, joogaan kuin pilatekseenkin. Danskin Rosin treenitoppi on ihanan hengittävää materiaalia ja hei sen alle Danskin urheilurintaliivit, jotka tuovat niin paljon tukea, että niillä voi hyvin jopa lähteä juoksulenkillekin!

Itse en ole niin merkkiuskollinen, mutta tuntuu, että tuo nykynuoriso on. Vaikka muuten elämä on helpottunut heidän kasvaessaan, niin tämä vaatetuspuoli ei niinkään ole. Kovin vaativia ja merkkiuskollisia ovat 🙂  Sen takia on ollut ilo huomata, että Prisman valikoimista löytyy myös heille laaja valikoima treenivaatteita ja vielä sopuhintaan. Kuopuksen päällä oleva Under Armourin tai esikoisen Puman t-paita menee niin treeniin kuin vapaa-ajallakin. Housen collegehousut menevät niin treeneihin kuin kotioloihinkin.

Muistatteko, kun pari viikkoa sitten haaveilin kompressiojuoksuhousuista? Sellaiset ja juurikin sitä merkkiä, joista haaveilin löysin Prismasta. Rakastan juoksua yli kaiken ja uskon, että kompressiotrikoiden avulla saan juoksuun vielä uutta ulottuvuutta; ne kun parantavat jalkojen verenkiertoa, jolloin lihakset saavat enemmän happea. Jostain muistan lukeneeni, että ne auttavat myös lihasten palautumisessa.

Sen lisäksi, että Prismasta löytyy edulliset ja laadukkaat urheiluvaatteet, olemme ostaneet Prismasta myös urheiluvälineitä. Kuten kuvissa näkyvän pilatespyörän sekä kahvakuulia, kuminauhoja, sauvakävelysauvat ja onpas bonuksilla tullut ostettua taannoin myös kuntopyöräkin. Myös kuopuksen Jopon päivitimme keväällä Prisman valikoimista. Bonuksilla senkin. Sattumoisin urheiluvaateosastolla tytöt iskivät molemmat Helly Hansenin laskettelutakkiin silmänsä. Pyysin kirjoittamaan joulupukille. Ihan siinä määrin bonuksia ei ole vielä ehtinyt kertymään 😉

Miten teidän perheessä treenataan koko perheen kesken?

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »