keskiviikko 30. lokakuu 2019

Kaksi herkullista kasvisruokareseptiä


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä SoFine & Indieplace


 

KESKIVIIKKOILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Kuten taannoin kerroin, niin meillä on vietetty lihattomampaa lokakuuta. Ei täysin lihatonta lokakuuta, mutta huomattavasti lihattomampaa lokakuuta. Koska edelleen olen sitä mieltä, että pienet askeleet ratkaisevat eniten suuressa kuvassa. Näin perheen äitinä, jolle on langennut kunnia vastata perheen ruokahuollosta, pystyn vaikuttamaan muun perheen ruokailuihin. Ainakin niihin kotona tapahtuviin ruokailuihin.

Pikkuhiljaa olen vuosien varrella tarjonnut kasvisruokaa enenevässä määrin ja alun kangertelujen jälkeen se on alettu ottamaan vastaan hyvin. Pakottamalla ei saa hyvää aikaan, joten olen pyrkinyt kehittelemään reseptejä, jotka maistuvat koko perheelle. Joissa on tuttuja makuja. Maukkaita ja helposti valmistettavia ruokia, joilla saa vaivihkaa vähennettyä punaisen lihan osuutta keittiössä.

Tofu on vakiovieras keittiössämme. Itse olen tykästynyt helppoihin ja valmiiksi maustettuihin SoFine Luomu Tofu à la minute -kuutiohin, jotka saa nopsaa paistettua rapsakoiksi kuumalla pannulla. Mutta jotka kiireessä menevät ihan sellaisenaankin, ilman paistamista esimerkiksi salaateissa. Ennen tofukuutiota tein toki tofuruokia, mutta silloin tofun rapeaksi saattamiseen tuli nähdä hieman enemmän aikaa.

Ennen kuin jaan teille pari kehittelemääni reseptiä kysyn teiltä, että onko tofu tuttu raaka-aine teidän keittiössä? Mikäli teillä on ennakkoluuloja tofuun, niin suosittelen kuitenkin kokeilemaan. Aloittamaan vaikka noista valmiiksi maustetuista ja kuutioiduista tofuista. Mutta tofun maustaminen ja rapsakaksi saaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Alla muutamia vinkkejäni:

♥ leikkaa tofu viipaleiksi ja kuivaa palat kahden talouspaperipalan välissä
♥ purista neste pois ja vaihda talouspaperit kuiviin niin kauan, kunnes tofun pinta tuntuu kuivalta
♥ mikäli haluat tofukuutioita, niin kuutio viipaleet tässä välissä
♥ paista tofu todella kuumalla pannulla öljyssä saadaksesi rapean lopputuloksen
♥ koska maustamaton tofu ei maistu miltään, on se syytä marinoida, jotta siihen saa makua

Tofun voi laittaa marinadiin ennen paistamista (vaikka pari tuntia ennen) tai sitten tofun voi maustaa vasta paistamisen jälkeen. Tofun valmistuksessa, kuten monessa muussakin asiassa, tekemisen kautta oppii!

Siinä missä tofu ja tofukuutiot ovat tulleet itselleni vuosien varrella tutuiksi sain tämän kampanjan myötä tutustua myös täysin uuteen tuotteeseen. Nimittäin SoFine SoFishStickseihin, jotka ovat ikään kuin kalattomia kalapuikkoja. Niitä en valmistanut perinteisesti perunamuusin kanssa, vaan tein helpot SoFishSticks -tortillat, jotka tarjoilin raikkaan vegemajoneesin kanssa.

Tofusalaattitortillat

1 pkt SoFine à la Minute Luomu Tofukuutiot Teriyaki
pieniä tortilloja
lehtikaalia
1 pieni parsakaali
1 pieni punasipuli
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
vettä
ripaus suolaa
ripaus sokeria

Tarjoiluun
1 dl vegaanimajoneesia
sitruunamehua, chilirouhetta
tuoretta korianteria

-aloita marinoimalla parsakaali ja punasipuli:
pienistele parsakaali, kuori ja viipaloi punasipuli. Sekoita oliiviöljystä, valkoviinietikasta, vedestä, ripauksesta suolaa ja sokeria sopivan hapokas kastike, joka sekoitetaan parsakaalien ja punasipulien kanssa. Laita tekeytymään jääkaappiin.
-paista tofukuutioita oliiviöljytyllä pannulla niin, että niistä tulee rapsakoita
-sekoita vegaanimajoneesista, sitruunamehusta ja chilirouheesta sopivan tömäkkä kastike
-asettele tortillan päälle öljyllä pehmitettyä lehtikaalia, marinoituja punasipuleita ja parsakaaleja sekä tofukuutioita
-tarjoile majoneesin ja tuoreen korianterin kanssa

Olen huomannut, että saan perheen mukaan uusiin ruokakokeiluihin parhaiten niin, että valmistan vegeruoan käyttämällä makumaailmaa, josta koko perhe tykkää. Kuten aasialaismakuja. SoFine Luomu Tofu à la minute -kuutiot thaimaussa ovat olleet yksi keittiömme kulmakivistä. Nyt testasin uutuusmakua eli teriyakia. Aluksi  ajattelin tekeväni herkullisista tofukuutioista lounassalaatin, kunnes oivalsin, että tuon lounassalaatinhan voi laittaa tortillan väliin ja saada aikaan vielä ruokaisamman annoksen.

Maukas SoFish-burger
2:lle

2 SoFine SoFish Burgers – vegaanista kasvispihviä
salaattia
punasipulia
ituja
kurkkua
2 ruisleipää

Kastike
0,5 dl vegaanimajoneesia
sriracha-kastiketta maun mukaan

-paista kasvispihvejä oliiviöljytyllä pannulla noin neljä minuuttia / puoli
-sekoita kastikkeen aineet keskenään (säätele srirachan määrällä kastikkeen tulisuutta)
-lado paahdetun ruisleivän pohjalle salaattia ja siivutettua kurkkua, asettele päälle pihvi, punasipuli, majoneesi ja idut
-nauti hyvässä seurassa ♥

SoFish Burgers -kasvispihvit yllättivät mut täysin; koostumus oli erittäin miellyttävä ja maku oli erinomainen. Jopa mieheni totesi ”Onpas hyviä.” Ja hei se on paljon sanottu ihmiseltä, jolla tuppaa olemaan jonkin verran ennakkoluuloja aina, kun uutta kasvisruokaa kokeilen. SoFish Burgersien lisäksi kaupan pakastealtaasta löytyy SoFine SoFish Sticksejä sekä SoSea Sticksejä. Näen sieluni silmin nuo sticksit esimerkiksi perjantai-illan dippilautasella kasvisten kaverina.

No miksi valita tofu tai muut vegaaniset kasvistuotteet? Saanko esittää vastakysymyksen ja kysyä, miksikäs ei? ;) Kukaan meistä ei ole varmastikaan välttynyt uutisilta, joissa on korostettu kasvisruoan merkitystä terveydelle – niin meidän ihmisten kuin maapallonkin terveydelle. Tofu on nopea, edullinen ja ekologinen vaihtoehto. Maustamattoman tofun saa itse maustaa mieleiseksi, joten helposti makuja vaihtelemalla tofusta saa monipuolisen kaverin ruokaan kuin ruokaan. Kiireessä nuo laktoosittomat ja gluteenittomat tofukuutiot menevät sellaisenaankin salaattiin. Niitä ei todellakaan tarvitse aina paistaa rapsakaksi, vaan ovat heti valmiita käyttöön!

KESKIVIIKKOTERKUIN,


2 Responses to “Kaksi herkullista kasvisruokareseptiä”

  1. Avatar ida ihana sanoo:

    Kuulostaapa molemmat niin täydellisiltä viikonloppuruoilta, että ihan on vaikea valita!:) Meidän yks lemppari on olleet kalapuikkohampurilaiset, ja tuo jälkimmäinenhän kuulostaa juuri täydelliseltä kasvisvaihtoehdolta siihen -ihana idea tuo siracha-kastikkeella maustaminen ja idut myös!:)
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Ida

      ja kiitos :) Kuule juu, nämä jos mitkä menevät hienosti viikonloppuruoista!

      Hih, mä tungen srirachaa vähän joka paikkaan…oon ihan koukussa siihen :D

      Ihanaa viikonloppua ♥

Kommentoi