maanantai 17. elokuun 2015

Kiireeseen koukuttunut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
MOIKKAMOI

ja ihanaa alkanutta viikkoa! Kiitos osanotoistanne rakkaat lukijat, niin tuolla fb:n puolella kuin täällä blogissakin. Isomummun on nyt hyvä olla ja kyllä me täällä pärjätään. Elämä jatkuu. Ja hei, mikäs sen mukavampaa kuin kiire tähän väliin 🙂 Töissä on positiivista kiirettä ja saadaan loppuviikosta vieraita ulkomailta asti. Meillä on vientiä, mutta haetaan laajennusta uusilta markkinoilta. Ja jos toiset varta vasten ottavat meihin yhteyttä ja ovat valmiita matkustamaan tänne (perähikiälle 😉 asti, niin mikäs siinä. Kaikkemme teemme, jotta saadaan yhteistyö käyntiin. Vientihommat on mun mielestä ehkä tässä laajassa toimenkuvassani kaikista mukavimpia. Mukavia on myös sävyneuvonnat ja sävyvalinnat. Ihana ystäväni K pyysi mua mukaansa heidän uuteen kotiinsa konsultoimaan.

Niinpä mä tänään otin pitkästä aikaa tuon ”sistustajan salkkuni” eli Harrodsin kassin värikarttoineen mukaan ja matkasin töiden jälkeen tapaamaan ihanaa ystävääni. Sekä heidän aivan tajuttoman kaunista ja valoisaa uutta kotiansa. Nyt olen ihan fiiliksissä, sillä niin mustaharmaavalkoiselta kuin meillä näyttääkin, niin rakastan värejä. Marjapuuronpunaisen eri vivahteita ja ah niin trendikästä harmaaseen hieman taittavaa vaaleaa oliivinvihreää. Niitä suunnittelin tänään töissä. Illalla mentiin vähän maanläheisempien sävyjen mukaan 🙂

Olen ollut maalien ja sävyjen kanssa tekemisissä aina vuodesta 1989, kun ekaa kertaa pääsin isän maalitehtaaseen töihin. Maalaamaan mallilautoja. Niitä tuntui olevan kilometrikaupalla. Silloin ei tajunnut, että nuo sävyt ovat tulleet elämääni pidemmäksi aikaa. Jäädäkseen. Tämän päivän jälkeen pieni kipinä iski jälleen suunnitteluhommiin…jotkut teistä taitavat muistaakin mun aikoinaan perustamani sisustussuunnitteluyrityksen? Jonka sitten lopetin, kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt päivätyön ohella sisustuskonsultointiin. Mutta tänä päivänä, kun mulla on mahdollisuus olla osa-aikaisena tuolla päätyössäni, niin näkisin taas tietynlaisen sauman sisustusjutuille…

Tiedättekö, kun mä olen viime aikoina haaveillut sen mun tällä hetkellä pöytälaatikkoyrityksenä toimivan sivutyöni herättämisestä henkiin. Saisi auttaa taas ihmisiä sisustusjutuissa ja mikä ihaninta, piirtää 3D-mallinnuksia. Taidan olla vähän vinksahtanut, kiireeseen koukuttunut 😀 Ihan jo realistisesti ajateltuna, missä välissä mä sen työn tekisin? Menisikö se helposti taas siihen, että kun muu perhe nukkuu, niin mä valvon silmät ristissä yön tunteina hioen juuri oikeaa kalustesuunnitelmaa tai väripalettia? Ja pahimmassa tapauksessa olisin taas liian kiltti laskuttamaan tehdyistä tunneista :p Kai sitä silti haaveilla saa. Sisustuskonsultointi yhdistettynä kotien stailaukseen juhlia varten ja koko paletti aina juhlakoristeluista kukkineen päivineen tarjoiluihin asti. Mietintämyssyyn menee tämä idea!

Mutta sitä lähinnä tulin teille huikkasemaan, että tämä elokuun loppu on poikkeuksellisen kiireinen töiden suhteen. Hih, ihan ilman mitään uusia sivubisneksiäkin! Jollain kierolla tavalla olen kiireeseen koukuttunut. Paha tapani, josta pitäisi päästä pois. Täällä silti ollaan vaikkei ihan joka päivä postausta tulisikaan 🙂

MAANANTAITERKKUSIN,

alle


sunnuntai 16. elokuun 2015

Viikonloppu, iloineen ja suruineen

P8153195 (2)OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEIPPAHEI VAAN IHANAISET!

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että ei vitsit, mitkä kesäkelit meillä on! Enpä muista toista tällaista elokuuta – aivan mahtavaa 🙂 Instan puolella seuraavat tietävätkin, että niin ihana kuin meidän viikonloppu olikin, niin siihen mahtui paljon suruakin. Eilen saatoimme isomummun (mun mummuni) viimeiselle matkalle. Silloin taannoin, hieman epäonnisen lentomatkan jälkeen, saimme suru-uutisen Helsinki-Vantaalle. Olihan sitä jo osannut odottaa, mutta silti läheisen kuolema pysäyttää. Saa ajattelemaan sitä, kuinka onnekas sitä onkaan ympärillä olevista ihmisistä. Kuinka onnekas on omien lapsiensakin puolesta, että he saivat isomummuun tutustua. Perinteiseen isomummuun, jonka luona herkuteltiin jätskillä. Toisaalta, he näkivät myös sen, mitä käy joskus kun ihminen vanhenee. Kun toinen ei enää tunne ja lipuu hiljalleen pois. Arvokkaita hetkiä kuitenkin kaikki, iloineen ja suruineen. Vaikka meillä kaikilla on kova ikävä, niin silti muistot elää. 90-vuotta on kunnioitettava ikä. Siihen tähdätään!

Viikonloppu aloitettiin ja lopetettiin mökillä. Paljon tuli miehen kanssa puhuttua maailmanmenosta, syvällisiäkin. Siitä, kuinka oikeasti olisi tärkeää, että kuljettu tie ei olisi vain pitkä, mutta myös leveä. Ja jos jostain syystä tie olisi lyhyt, niin voisi olla ainakin onnellinen siitä, että tuli tehtyä ja nähtyä paljon. Hyvänä esimerkkinä tästä on edesmennyt isäni. Vaikka elämä yllättäen loppui 65-vuotiaana (klik), niin jaksoi usein mainita siitä, että onneksi on tullut reissattua, nähtyä maailmaa ja tutustuttua ihmisiin. Mitään hetkeä pois jättämättä, mitään katumatta. Nämä tällaiset tapahtumat muistuttavat aina siitä, kuinka tärkeää se hetkessä eläminen on. Jokaisesta hetkestä nauttiminen. Se, ettei anna vastoinkäymisten katkeroittaa tai jäädä suruun rypemään. Päästä yli vaikeuksista ja elää astetta vahvempana.

Vaikka viikonloppu oli haikea, niin se oli omalla tavallaan ilon pilkahduksia täynnä. Mökillä pysähdyttiin tuijottelemaan muurinpohjalettujen paiston aikana nousevaa savua. Maistelemaan savulta maistuvia lettuja. Vähän irvistellen 😉 Kuuntelemaan lokkien kirkunaa. Lasten kikatusta. Välillä oli ihan hyvä olla hiljaa. Tuijotella järven pintaa ja miettiä, kuinka onnellinen sitä on. Onni voi piillä esimerkiksi siinä, kun näkee raskaan päivän jälkeen lapsen nukahtavan nojatuoliin pieni hymyn kare huulillaan. Unilelu kainalossa. Tai siinä, että ehkä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen päästiin miehen kanssa kaksin iltasaunaan. Sai heittää löylyä juuri niin paljon kuin sielu sieti. Ei ollut kiire minnekään.

Taas jaksaa uuden viikon! Ja vielä paremmin kuulkaas sen jaksaisi jos saisi alkuunlaitetun vaatehuoneen siivouksen päätökseen…miten se voikaan olla niin vaikeaa? Helppohan ne vaatteet on sieltä pois levitellä, mutta että niiden takaisin laitto. Huh 😀 Hautajaisvaatteita etsiessäni totesin omistavani vaatteita, joita en edes muistanut. Totesin myös sen, että mulla on totaalinen vaatteiden ostokielto. Pitäisi varmaan viedä taas kirpparille kuorma. Kunhan saa siivottua nuo takaisin tuonne vaatehuoneeseen siististi, niin aamuisin töihin lähteminenkin on astetta helpompaa. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,
NAUTITAAN 

alle


maanantai 03. elokuun 2015

Ajatuksia töihinpaluusta

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATÖTTÖRÖÖ 🙂

Valehtelisin, jos väittäisin ettei tänä aamuna olisi edes pikkuisen ottanut päähän, kun joutui heräämään. Ettei olisi ollut ihana kääntää tyynystä viileämpi puoli esiin ja jatkaa unia. Vetää peitto korville ja ignoorata alkava arki. Mutta hei, tämä on sitä elämää! Ja täytyy nyt vielä todeta, että tämä eka töihinpaluuviikko on kuin pehmeä lasku arkeen. Ei tarvitse herätellä lapsia kouluun. Aamulla saa huolehtia vain siitä, että itse pääsee edes jotenkuten työkelpoisen näköisenä ulos ovesta 🙂

Kohti työpaikkaa ajaessani kuuntelin radiota ja kikattelin aamulypsyn jutuille. Hymähtelin liikennevaloissa jalankulkijoille, jotka kulkivat suu väärinpäin kohti bussipysäkkiä. Arkeen paluu ei ole helppoa, sitä en väitä. Mutta jos miettisi asian sitä kautta, että ilman työviikkoa perjantai-iltojen ihanuus jäisi kokematta. Ilman aikaisia herätyksiä tuskin olisi valmis kaatumaan sänkyyn ennen kympin uutisia. Ilman työtä ei olisi loma-aikoja. Ylipäätään tänä päivänä saa olla niin kamalan kiitollinen siitä, että on työpaikka, jonne aamuisin herätä.

Silti purnausta loman loppumisesta kuuluu sieltä sun täältä. Oikeastaan mun mielestä me ihmiset tuhlaamme ihan hirmuisesti aikaa ja energiaa jo siihenkin, että loman ollessa puolivälissä alamme murehtimaan tulevaa töihin paluuta. Miksi?! En tiedä, voi olla että olen jäävi asiasta sanomaan, sillä tykkään tehdä töitä, mutta jos kaikki meistä vain voittaisi eurojackpotissa, niin tuskin tämä yhteiskunta pyörisi. Valehtelisin, jos väittäisin etten tänä aamuna olisi hetkellisesti haaveillut lottovoitosta. Turkoosista merestä ja valkoisesta hiekasta. Sitten ajattelin, että luultavasti heräisin joka tapauksessa töihin. Oli niitä miljoonia tai sitten ei. Nyt on ainakin joku motivaattori herätä aamuisin ja suunnata töihin. Se on joka kuun 15.päivä.

Teenkö töitä pelkästään rahan takia? En. Mulla on maailman parhaimmat työkaverit ja se yhteenkuuluvuuden tunne on jotain ihan käsittämätöntä. On hyvä tuntea kuuluvansa osaksi jotain yhteisöä. Kivojen työkavereiden lisäksi meillä on maan mahtavimmat asiakkaat, tavarantoimittajat sun muut. Töissä kun puhelin soi, niin tietää että siellä on liki aina joku meidän kivoista asiakkaistamme. Monien asiakkaiden kanssa on tullut rupateltua puhelimessa jo reilut 20 vuotta. Sitä oppii tuntemaan asiakkaat, vaikkei face to face -kontaktia olekaan. Tietää laittaa kynän oikean tuotteen kohdalle tilausvihkoon jo puhelinnumeron tunnistaessaan. Aina asiat eivät ole kivoja, mutta myös niitä negatiivisia asioita pitää olla nauttiakseen niistä kivoista jutuista. Ihan pienimmistäkin sellaisista.

Omalla kohdallani arki jatkuu ihanan säännöllisen epäsäännöllisenä. Siitä mihin ennen lomia totuin. Viikko alkaa ja loppuu täydellä työpäivällä ja siinä välissä sovelletaan lasten lukujärjestysten mukaan. Tehdään töitä silloin kun he ovat koulussa ja ollaan kotona vastaanottamassa pienokaisia koulun päätyttyä. Kiitollinen? Voi kyllä, enemmän kuin sanat riittävät kertomaan 

AURINKOISTA ALKANUTTA VIIKKOA &
ja suuresti tsemppiä arkeen!

alle