tiistai 30. kesäkuun 2020

Rakkaudesta sadepäiviin ♥

8

MOIKKAMOI IHANAT!

Eilen illalla töiden jälkeen sytyttelin olkkariin kynttilät ja nautin pitkästä aikaa sadeillan tunnelmasta. Sadeilta tuli kuin tilauksesta. Viikonlopun juhlintojen jälkeen sitä kaipasi yhtä iltaa, jolloin aurinko ei houkuttele ulos touhuamaan. Jolloin saa ihan vain olla. Sekin on muuten ihan hirmuisen tärkeää.

Surffailin kanavarallia ja luin sisustuslehtiä. Katsoin mökkiohjelmaa ja vihdosta viimein sen Advokatenin tokan kauden vikan jakson loppuun. Jonka mies katsoi jo muutama viikko sitten, mutta jota en muka ole ehtinyt aiemmin katsomaan.

Pitkästä aikaa sai kaivaa keltaisen sadetakinkin esiin koiralenkille ♥

Mä rakastan sadepäiviä. Varsinkin sadeiltoja. Vielä kymmenisen vuotta sitten olisin manannut, että siinä se nyt sitten kesä meni ja syksy tekee tuloaan. Tajuamatta olla kiitollinen niistä hellepäivistä, joista me saatiin nauttia. Nyt ajattelen niin, että meillä kävi ihan mieletön mäihä säiden suhteen. Olihan tuo viime viikko ja sen edeltäjä aika ihania. Me saatiin edes ne ja se on kuulkaas jo jotain.

Mun mielestä lause ”How much of life do we miss by waiting to see the rainbow before thanking for the rain?” kuvaa hurjan hyvin tilannetta, jota olen tänään pallotellut ajatuksissani sen jälkeen, kun aamulla törmäsin sadekelidebaattiin IG:n puolella 😉 Eli jos nyt jäämme odottavalle kannalle, manaamme tilannetta ja odotamme vain hellepäiviä palaavaksi, niin missaamme todennäköisesti monta hyvää kesäpäivää. Kuinka paljon saisimme kesästä irti, jos ottaisimme ilon irti myös sateesta ja olisimme siitäkin kiitollisia?

Sillä tässäkin on paljon, josta olla kiitollinen. Mulle tulee ihan ekana mieleen olla kiitollinen luonnon puolesta. Olihan se jo aika raasunoloinen. Motarin vieressä näytti samalta kuin etelässä, kuivalta ja karhealta. Vähän sadetta, niin se luontokin puhkee taas kukkaan. Lisäksi mä olen aika onnellinen näistä sadekeleistä heinäallergiani takia. Sade tuli kreivin aikaan! Kiitollinen olen myös karvaisten kaverien puolesta. Alkoi olla jo aika kuuma asfaltti tassujen alla. Ollakin, että meidän hienohelma ei kyllä tykkää sadekeleistä ja lenkit jäävät lyhyeksi.

Joten ennen kuin seuraavan kerran synkistellään näitä kelejä, niin muistetaan, että me ei voida näille mitään. Joten paras vaan ottaa kaikki ilo irti niistä olosuhteista, mitkä on. Huomaan muuten tsemppaavani tällä paasauksella itseäni. Sillä pienesti mielessäni välähti kesäloma mökillä ja mietin, että jos on pakko sataa, niin olisi edes tyyntä, että pääsisi suppailemaan 😀

Nyt viikkomaitokauppalistan kimppuun ja kauppaan. Kauppalistaan ei tarvitsekaan tällä kertaa kirjoittaa leikkokukkia, sillä niitä piisaa juhlien jäljiltä. Laitoin eilen juhlien pionit yhteen maljakkoon ja siinä missä pioni on kaunis yksinäänkin maljakossa on se isona kimppuna vielä kauniimpi. Voi kun saisi nuo säilymään hengissä mahdollisimman kauan! ♥

TUNNELMALLISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,

 


maanantai 29. kesäkuun 2020

Rippijuhlahumua

16

HEIPPA!

Tiedättekö, että mä olen kerrankin sanaton. Sanaton ensinnäkin teidän aivan mielettömän ihanista kommenteistanne ja onnitteluistanne jokaisessa mediassani. Kaunein kiitos ♥ Sanaton kaikista niistä rakkaista sukulaisista ja ystävistä, jotka eilen kokoontuivat meille tärkeää päivää viettämään. Sanaton ylipäätään siitä, että varsin poikkeuksellisen ajanjakson aikana rippileiri, konfirmaatio ja rippijuhlat mahdollistuivat. Sanaton tuon rippilapsen äärettömästä kiitollisuudesta. Sanaton siitä ilosta, joka on pulpunnut hänestä konfirmaatiosta lähtien. Sanaton myös sen pienemmän rakkauspakkauksen huolehtivaisuudesta, kun äiskällä meinasi paletti hajota kirkossa. ”Skarppaa nyt äiti pikkusen… ja isi kans!”

Mä rakastan mun perhettä niin paljon. Ja nämä tällaiset tunteisiin vetoavat tilaisuudet yhdistää perhettä vielä enemmän. Me kaikki leijutaan tällä hetkellä sellaisessa hyvänolon tunteessa. Vähän samanlaisessa kuin aikoinaan häiden jälkeen. Me ollaan koko konkkaronkka siinä suhteessa kotihiiriä, että harvoin järjestetään mitään juhlia. Mutta sitten kun on aihetta, niin voi pojat – sitten me kyllä osataan järjestää. Eilen meillä oli kaksi kattausta; ensimmäiseen klo 13 kattaukseen saapui vajaa 30 sukulaista ja toiseen klo 15.30 samanmoinen määrä ystäviä. Meille oli heti selvää, että rippijuhliin halutaan iso porukka kasaan. Rippilapsen ja meidän muiden toiveesta ja kuitataan samalla kertaa kaikki jäämättä jääneet juhlat, kuten tuparit ja nelikymppiset.

Vielä jäi monta ihanaa ystävää ja sukulaista kutsumattakin, mutta johonkin piti vetää raja. Miten päivä meni? Ei olisi kuulkaa voinut mennä paremmin. Kirkon jälkeen potkaisin hetkeksi korkkarit jaloistani ja laitoimme esikoisen kanssa veljen perheen pihan pionit maljakkoihin. Tai oikeastaan nuo olivat vajaan euron karahveita suurin osa. Muita koristuksia olivat vaaleanpunaiset ja valkoiset ilmapallot. Se riitti tuomaan juhlan tuntua. Pitopalvelu saapui hyvissä ajoin ja kun pöytäliinat oli pöydissa niin veimme maljakot pöytiin. Alunperin oli tarkoitus hakea koiranputkea pioneiden kanssa, mutta pionit olivat niin komeita, että menivät sellaisenaan.

Aurinko paistoi varsin kuumasti, joten tuo pitopalvelusta saamamme teltta tuli todellakin tarpeeseen. Pitopalvelun kautta tuli myös teltan alle pöydät ja tuolit. Ravintola Bufferin herkullisiin ruokiin olen golfin tiimoilta tutustunut (ah se wasabilohibowl…) ja hei joka ikinen vieras kehui vuolaasti ruokatarjoilua. Joten lämmin pitopalvelusuositus teille täälläpäin asuville. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, vaan hyvän tahdon ele auttaa, jos joku vielä pähkäilee pitopalvelun kanssa. Meillä pitopöydästä löytyi:

 🍴Rucola-vihersalaatti & yrttivinaigrette
🍴Tomaatti-mozzarellacaprese
🍴Lämminsavustettua lohta & tzatzikia
🍴Feta-pinaattipiiras
🍴Kana-ceasarsalaattia
🍴Pestolla maustettua pastasalaattia
🍴Vesimelonia ”mojito”
🍴Ciabattaa & tuorejuustoa

🍓Mansikka-limekakku

Alkuun tarjosimme rosékuohuviiniä ja rose Pommaccia. Ruoan kanssa oli vettä, mehua, Cola zeroa, vissyä, valkoviiniä tai roséta. Alunperin mietittiin, että kyllä 2,5 tuntia on riittävä aika sukulaisten vierailulle, mutta lopulta kävi niin, että jouduimme hienovaraisesti ohjaamaan sukulaiset ulos uusien vieraiden tieltä 😉 No ei, olisivathan he pidempäänkin istuneet, mutta tilanne oli se, että kutsuja lähetettäessä koronarajoitukset määräsivät laittamaan vieraat kahteen eri ryhmään ja esikoisella jatkui illasta vielä juhlat kavereiden kanssa muualla, niin piti tiivistää.

Viimeiset vieraat lähtivät kahdeksan jälkeen ja tiedättekö, että siinä ulkosohvalla jalat ylös nostaessani mietin, että jokainen pitopalveluun laitettu penni maksoi itsensä takaisin. Saimme miehen kanssa keskittyä juhlimiseen ja ystävien sekä sukulaisten kanssa juttelemiseen. Juhlat vaativat pitopalvelusta huolimatta etukäteisjärjestelyitä (tulipas kaiken muun hösäyksen lomassa muuten maalattua taloakin siinä sivussa kolmen vuoden pohtimisen jälkeen :D) ja päivän juttelemisen jälkeen sitä oli aivan naatti. Hetken mietin, että jos keittiö olisi tulvillaan tiskiä, niin ei tulisi mitään. Siitä huolimatta tänä aamuna väsy painoi. Mutta sen kesti, sillä huulilla on jälleen kestohymy. Joka ei ihan heti katoa.

Nyt mä menen yhdistelemään nuo upeat pionit yhdeksi kimpuksi ja nuuskuttelemaan kesäsadetta avoimesta ikkunasta. Säidenkin puolesta onni potkaisi juhlapäivänä ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. kuvia tuli otettua muutamia myös vieraiden läsnäollessa, mutta te saitte tällaisia ”riisuttuja” versioita, sillä en lähtenyt vierailta erikseen kuvauslupaa kyselemään 🙂


perjantai 26. kesäkuun 2020

Juhlapukeutumisessakin mukavuus edellä

6

MOIKKA!

Ei hemmetti, täällä taas. Pahoitteluni tuosta hemmetistä. Mutta tiedättekö, että jonkun täytyy nyt laittaa munalukko mun tietokoneeseen ja näppäimistöön. Toisaalta, miksi ei saisi tehdä sitä, mikä tuottaa itselleen niin hyvää mieltä? Tämä bloggaustouhu kun ei omalla kohdallani ole sellaista, että pitäisi keksimällä keksiä sanottavaa. Vaan päinvastoin, usein vähän toppuutella. Me ollaan taas käyty teidän kanssa niin mahtavia keskusteluita, blogissa ja instassa, sähköpostissa ja fb:ssä. Musta tuntuu, että olen tietyllä tapaa koukuttunut teihin.

Nyt tulee viimeiset juhlakuulumiset ennen ensi viikkoa. Hei ensi viikolla olenkin maanantaista perjantaihin toimistolla, joten tankataan nyt tätä blogimaailmaa varastoon. Ensi viikolla tuskin ihan joka päivä blogiin ehtii. Sääkin näyttäisi hieman tuosta viilenevän, joten mikäs siinä. Toimistotöitäkin on välillä tehtävä 🙂

IG storyn puolella esittelin kahta mekkovaihtoehtoani. Toinen oli tummansininen ja vartalonmyötäinen. Toinen kukallinen ja kesäisempi. Itse tykkään enemmän ehkä tuosta vartalonmyötäisestä, mutta tiedättekö (noh, te naiset ainakin tiedätte)…tämä kuumuus tuntuu jo tarpeeksi tukalalta ilman makkarankuorimekkoa. Se on turvottanut massun mukavaksi pikku jalkapalloksi. Vartalonmyötäinen mekko kieltämättä ihistää itseäni näillä keleillä. Mukavuus edellä mennään ja kukkamekko päätyy juhliin. Jalkaan korkeakorkoiset sandaalit. Joiden korko jää mukavasti kiinni terassilautojen väliin ja uppoaa nurmikolle. Ehkä tokaan kattaukseen, jonne saapuu vinopino rakkaita ystäviä, vaihdan kengät varvastossuihin. Ja mekon johonkin kesähepeneeseen 😉

Nyt on liki kaikki tehtävät tehty. Loput tuosta kuorikkeesta vielä levitetään ja haetaan veljen vaimolta pioneja huomen illalla. Toivottavasti helle ei koidu pionien kohtaloksi ennen h-hetkeä. Varasuunnitelma on jo tehty. Ostin sisälle harsokukkaa reilut puntit, joten niistä riittää sitten tarvittaessa kattauksiinkin.

Ei ressiä -meiningillä mennään edelleen. Ehkä lähdetään illasta mökille ja tullaan huomen aamulla. Huomiselle illalle uskallettiin varata golf, koska liikunnat on tällä viikolla jääneet väliin. Itsestäänkin pitää juhlahumun keskellä pitää huolta. Hyvin se menee ja hei se, mikä on unohtunut tehdä, niin sitä ei tarvita. Näinhän se on. Vieraat tekevät juhlasta juhlat ♥

Juhlatunnelmia, mikäli niitä ehdin kuvailemaan, blogiin sitten ensi viikolla. Nyt toivottelen teille ihanille aurinkoista viikonloppua, vaihdan juhlamekon takaisin normikolttuun ja hilpaisen vielä kauppaan hakemaan muutaman puuttuvan palasen. Sitten loppupäivä meneekin biksuissa tai uimapuvussa. Koska kesä. Koska elämä. Koska mä voin.

PERJANTAITERKUIN,

PS. ei musta kyllä muotibloggaajaa saisi tekemälläkään. Klo 12.54 kesken mustamakkaran syönnin tuli mieleeni, että ai niin, juhlamekosta pyydettiin blogiin kuvia. Klo 12.57 peilin ohi kulkiessani juhlamekossani mietin, että olisikohan pitänyt edes harjata hiukset kuvaukseen tai töpsötellä kiiltoa pois kasvoilta. Samalla pyyhin suupielestäni pois mustamakkaran palasen. Klo 13.07 jes, kuvat on ladattu koneelle. Klo 13.35. Postaus on valmis 😀


torstai 25. kesäkuun 2020

Take me to church…

14

HEISSULI!

Tuossa vaatehuoneessa pesusta tulleita sohvanpäällisiä silittäessäni silmäni osuivat peilin kehyksessä roikkuvaan ristiin. Meidän äidin ristiriipukseen. Nakkasin rihkamariipukseni pois ja laitoin ristiriipuksen tilalle. Mietin itsekseni, kuinka kiva on päästä sunnuntaina pitkästä aikaa kirkkoon.

Rakas ystäväni käsitteli kolumnissaan uskonasioita. Nyökytellen luin kolumnin ja samaistuin lause lauseelta enemmän hänen ajatuksiinsa. Mikä siinä onkaan, että on jotenkin vaikea myöntää, että rukoilee silloin tällöin tai että tykkää käydä kirkossa. Peläten leimautuvansa. Mihin? Johonkin mistä en tiedä. Urkujen ekojen sointujen aikana mulla menee kylmät väreet. Ja poikkeuksetta aina silmät tulvahtavat täyteen kyyneliä. Oli kyseessä häät, hautajaiset tai konfirmaatio.

Uskonasiat, kuten äitiys ja monet muutkin asiat ovat sellaisia, että ihmisillä on hirmuisesti sanottavaa. Harmillisen usein arvosteltavaa. Viime aikoina tuntuu, että kärkevät arvostelut esimerkiksi äitiyttä kohtaan ovat somemaailmassa nostattaneet kuohuntaa. Eikö me vain voitaisi hyväksyä se, että jokainen elää itselleen ja läheisilleen ihan varmasti parasta mahdollista elämää. Niin äitinä kuin vanhempana muutenkin. Usein ei ole oikeaa vai väärää. Se, että toinen tekee asiat erilailla ei tarkoita, että hän tekee ne väärin. Elämä ei ole mustavalkoista. Ei ole joko tai. Mä pyrin elämään omien arvojeni mukaista elämää. Suomen kansalaisena, joka silloin tällöin tykkää kenties käydä kirkossa. Ja hei, kaikki eivät voi tehdä asioita samanlailla. Se on meidän rikkaus. Ei kaikkien tarvitse tykätä käydä kirkossa. Mutta ei tulisi mieleenikään lähteä arvostelemaan niitä, jotka eivät usko Jumalaan lainkaan. Mä uskon ja hyvillä mielin sen myönnän, mutta veikkaan, että toteutan uskoani aika keskivertosuomalaisen tavoin. Just mulle oikealle tuntuvalla tavalla.

Tässäkin on jännä kulttuurinen ero. Vajaan vuoden päivät kävin kirkossa joka sunnuntai. Sunday service tuolla preerian pikkuisessa kylässä oli koko kylän odottama tapahtuma. Se korosti yhteisöllisyyttä ja toi merkitystä elämään. Toki siellä laulettiin virsiä ja rukoiltiin. Mutta ah ne nanaimo barit, joita sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen kirkon seurakuntatilassa söin! Jokainen, joka halusi, toi tekemiään ruokia tai leivonnaisia. Kaikki saivat syödä. Olit sitten tuonut ruokaa tai et. Sunnuntainyyttärit oli ikimuistoiset.

Suvaitsevaisuutta, sitä peräänkuuluttaisin. Ihan joka asian suhteen. Ikä on tuonut sitä rutkasti lisää. Ikä on tuonut myös varmuutta elää sellaista elämää, jonka tietää olevan itselleen parasta elämää. Häpeilemättä sitä että laittaa ristiriipuksen kaulaan, jos siltä tuntuu. Ilman edes pelkoa, että joku leimaisi ristin perusteella mut johonkin kastiin. Häpeilemättä sitä, että kirjoittaa julkisesti odottavansa sunnuntaita, kun pääsee pitkästä aikaa kirkkoon.

Sellaisia hellepäivän aatoksia. Täällä rippijuhlavalmistelut soljuu mukavasti eteenpäin. Ei turhaa ressiä. Ja hei, ainakin piha on nyt kunnossa. Orapihlaja-aita on kadun puolelta leikattu ja kuorikkeet pian levitetty. Viimeiset ikkunatkin on pesty ja ah, mikä valo olkkariin virtaa 🙂 Jos ollaan näin hyvässä tahdissa huomenna iltapäivästä, niin päätettiin karata yöksi mökille. Aika kutkuttavan ihana ajatus  ♥

TORSTAI-ILTATERKUIN,

 

 


keskiviikko 24. kesäkuun 2020

Muutos on mahdollisuus

6

MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Mä olen itse asiassa koko kevään ja nyt kesän pallotellut ajatuksella muutoksista. Nimenomaan ulkopuolelta tulevista muutospaineista ja olosuhteiden muutoksista, jotka sysäävät myös meissä itsessämme muutosprosessin alulle. Omassa elämässäni, niin kuin varmasti meidän kaikkien elämässä on tapahtunut muutoksia kevään aikana. Joillain enemmän, joillain vähemmän. Usealla meistä työrintamalla. Alkuun tulee shokki. Taistelutahto herää. Kunnes sitä alkaa katsomaan asiaa ikään kuin ulkopuolelta. Palaset alkavat loksahtelemaan paikalleen ja pian sen huomaa…

Muutos on parhaimmillaan kuin tarjottimella eteen tuotu mahdollisuus.

Tämä oivallus ei valkene heti, eikä sen ole tarkoituskaan valjeta. Se alkaa valkenemaan vasta sitten, kun lopettaa kapinoinnin muutosta vastaan. Kun oikeasti päättää, että hei – mä otan tästä nyt kaiken irti. Omalla myötävaikuttamisella muutos muuttuu poikkeuksetta voimaannuttavaksi ja silmiä avaavaksi.

Muutos on myös oiva keino muuttaa omaa toimintaansa. Kenties lähteä kohti niitä omia arvojansa vielä hanakammin. Juurruttaa jalkansa maahan, jolla seisoo vielä tiukemmin. Tai ottaa iso pomppu kohti tuntematonta.

Jos ajattelee, että elämä on stabiilia koko sen elinkaaren ajan tulee valitettavasti pettymään. Elämä on muutos. Se on tarina, jossa vuoropuhelut seuraavat toisiaan. Joka jatkuu. Muutoksesta huolimatta.

Muutosvalmius ja muutosketteryys ovat sellaisia termejä, jotka ovat olleet median huulilla kevään ajan. Ensimmäisen avulla olemme avoimempia ottamaan muutokset elämäämme. Jälkimmäisen avulla pomppaamme jaloillemme muutoksien keskeltä.

Viime päivien aikana on tullut pohdittua resilienssiä eli juurikin tuota muutosketteryyttä. Osaltaan muutos ruokkii resilienssiä niin, että seuraavan muutoksen kohdalla osaamme sopeutua siihen paremmin. Tunnemme itsemme ja suhtautumisemme muutokseen jo aiempien kokemusten perusteella. Ihminen kuitenkin yleensä oppii vaikeuksista. Tai pitäisi oppia. Tiedämme, että selviämme.

Eilen IG Storyssa kerroinkin, että neljä vuotta sitten näinä aikona elettiin varsin isoa muutosta. Olin pari päivää aiemmin joutunut luopumaan rakkaasta äidistäni ja surun keskellä yritin järjestellä hautajaisia. Muutos ei tullut puskista, sitä olin jo odottanut reilut puoli vuotta. Siitä lähtien, kun kerrrottiin että toivoa parantumisesta ei ole. Elämänhallinta astuu usein muutosvaiheessa arvoon mittaamattomaan. Itsensä tunteminen ja omien voimavarojensa tunteminen.

Itselläni muutoksessa herää aivan hemmetinmoinen taistelutahto. Ei tahto taistella muutosta vastaan, vaan tahto selviytyä muutoksesta vahvempana. Ottaa siitä opikseni. Senkin uhalla, että usein elämän isot muutokset tiputtavat hetkeksi polvilleen.  Nöyryys näyttäytyy aivan uudella tapaa muutoksen keskellä. Sen tajuaminen, että välillä on käytävä siellä pohjalla, jotta sieltä voi ponnistaa ylös on ollut itselleni muutoksessa tärkein oivallus.

Työ on suuri osa elämäämme. Ainakin itselleni. Omat työkuvioni muuttuvat lähiaikoina tämän toisen työni osalta. Alkuun ajatus siitä pelotti. Jopa niin paljon, että ekaa kertaa ikinä jouduin miettimään blogin lopettamista. Sillä fakta on se, että mikäli olisin päätynyt palaamaan rakkaaseen perheyritykseen kokoaikaisesti, blogiin ei valitettavasti olisi paukkuja riittänyt. Tämänkin muutoksen hyväksyminen vaati sen, että kävin polvillani. Ja oikeasti polvillani, sillä edes tuo hetkellinenkin ajatus blogista luopumisesta oli musertava. Vain totaalisen pysähtymisen avulla pystyin nousemaan ylös ja järkeistämään itselleni sen, mikä on se työkombo, jota haluan tulevaisuudessa tehdä. Mieluisin ja motivoivin työkombo sellaisella korvauksella, jolla pystyn elämään ja saamaan vähän sukan varteenkin pahan päivän varalle. Muutoksen myötä työskentely- ja toimintatapani tulevat muuttumaan, mikä tuo syksyyn uutta säpinää.

Teille lukijoille tämä muutos ei tule luultavammin näkymään juuri lainkaan. Blogin osoite pysyy samana ja täällä tekstejä naputtelee se sama Maria, joka kymmenen vuotta sitten aloitti Syrup & Honey -blogin kirjottamisen. Blogin nimi vuosien saatossa muuttui, mutta onhan tuo siirappisuus läsnä aika monessa tekstissä 😉 Te ja tämä blogi olette mulle tärkeitä ♥

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. postauksen kuvat viime vuoden yrttisuolatalkoista. Nimittäin sellaiset olisi kohta ajankohtaiset. Ainakin minttusuolaa ja salviasuolaa ajattelin tehdä. Mihin muuten käyttäisitte sitruunamelissaa? Muuta kuin kakkujen koristeluun. Mulla sitä kasvaa tuolla takapihalla niin paljon, etten tiedä, mihin sitä lykkäisin…


« Vanhemmat
Uudemmat »