Kyllä, juuri sinä siellä ruudun toisella puolella. En välttämättä tunne sinua, mutta tunnen läsnäolosi. En tiedä miltä näytät, mutta sillä ei ole väliä. Minulle ulkonäkö on vain kuori. Sisin ratkaisee. Tiedän, että sinulla on suuri sydän ja paljon annettavaa. Olethan antanut minulle niin paljon näiden seitsemän vuoden aikana, kun olet vieraillut täällä luonani. Olet auttanut minua elämäni eri vaiheissa. Iloinnut onnistumisistani. Myötäelänyt surussa ja kääntänyt suupieleni ylöspäin. Saanut välillä minut kikattamaan hervottomasti. Toisinaan saanut herkkyydelläsi minut pyyhkimään silmäkulmiani. Olet yllättänyt minut aina uudelleen. Positiivisesti joka kerta. En aio valehdella, olen koukuttunut sinuun vuosien saatossa. Sinusta on tullut tärkeä osa tätä rakasta blogiani. Tärkein osa.
Sinä olet antanut minun olla kaikki nämä vuodet oma itseni. Niin hassulta kuin se välillä tuntuukin vuodattaa sinulle asioistani. Olet oma terapeuttini. Ystävä vailla vertaa. Joskus annat samalla mitalla takaisin ja vedät takaisin maan pinnalle. Täysin syystä. Tiedän, että seilaan välillä pilvilinnojen tuolla puolen. Sinä jaksat silti tulla tänne katsomaan, mitä minulle kuuluu. Lukea siirappisia ja hunajaisia tarinoitani. Muistatko, millä nimellä blogini aloitin silloin vuonna 2010? Syrup & Honey 🙂 Muistat varmaan, kun kerroin että tuo nimi syntyi hetken mielijohteesta. Kesken työpäivän ihanaista Duffya kuunnellessani. Vuosien saatossa siirappiset tekstit ovat pysyneet valikoimissa, mutta koen kuitenkin, että tämä nykyinen blogini nimi At Maria’s kuvaa paremmin blogiani. Olet saattanut huomata, että täällä luonani eletään elämää leveällä skaalalla. Hyväksytään kaikki tunteet ja rohkaistaan jatkamaan eteenpäin. Ei paineta leukaa rintaan eikä mennä kohti pettymyksiä. Nostetaan leukaa himpun verran ylemmäs, hymyillään astetta leveämmin ja syöksytään eteenpäin. Odottavin tunnelmin, sillä elämällä on niin paljon annettavaa. Välillä saadaan ruhjeita ja kuhmuja. Otetaan pohjakosketusta, mutta pyyhkäistään liat pois polvista ja kämmenistä, noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin. Pikkuisen viisaampana jälleen. Sinäkin olet antanut minulle viisautta. Suvaitsevaisuuttakin. Olet opettanut minut vuosien saatossa vastaanottamaan kritiikkiä. Suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä. Olet tehnyt sen rakentavasti ja kohteliaasti. Kiitos siitä.
Elämä on lahja, siinä missä sinäkin blogini lukija. Teissä on paljon samanlaista. Olen vuosien varrella oppinut, että mitään tai ketään ei sovi pitää itsestäänselvyytenä. Ehkä juuri siksi tai sen takia olen oppinut elämän ja muiden ihmisten kunnioittamisen jalon taidon. Kunnioitukseni sinua kohtaan on valtava. Yhtä suuri kuin elämää kohtaan. Kunnioitukseni sinua kohtaan saa minut välillä punnitsemaan, mikä on vastuullista kirjoittaa tänne blogiini. Koen, että julkisen blogin kirjoittajana vastuuni on suuren suuri. Kokisin epäonnistuneeni, mikäli loukkaisin sinua teksteilläni. Antaisin virheellistä tietoa tai johtaisin harhaan. Moraalini on suuren suuri, ehkä joidenkin mielestä liiankin suuri. Siitä en kuitenkaan ole valmis nipistämään. Tuon korkean moraalini ansiosta olen päässyt tänne asti. Olen pystynyt onneksi olemaan kanssasi ihan oma itseni. Sillä sinä olet antanut siihen mahdollisuuden, etkä ole tuominnut minua. Se Maria, jonka sinä täällä blogissa näet on se sama Maria, joka aamuisin herättelee nuo maailman rakkaimmat uuteen päivään. Se sama Maria, joka välillä kiroaa eteisen lattialle mytyksi jätettyjä ulkkareita. Se, joka nauttii illalla ruotsalaisista rikossarjoista maailman parhaimman aviomiehen kainalossa. Se hieman nuupahtanut Maria, joka joskus harvoin herää bileillan jälkeen päänsärkyyn ja miettii, että enkö mä ikinä opi. Se, jolle jopa lapset joutuvat välillä sanomaan, että oltaisko pikkuhetki ihan hiljaa 😀 Veikkaan, että sinussa ja minussa on paljon samaa. Me ollaan vain ihmisiä ja mielestäni se riittää. Yritetään olla sitä parhaimmalla mahdollisella tavalla, jooko?
Tiedän, että sinä saatat olla sen ikäinen, että voisin olla äitisi. Tai ehkä olet sen ikäinen, että voisit olla äitini. Ehkä olet samanikäinen kuin minä olen. Yksi bloggaamisen suurista rikkauksista on se, että ulkonäköön ja ikään katsomatta meillä on kuitenkin jotain yhteistä. Jotain joka saa sinut palaamaan tänne kerta toisensa jälkeen. Jotain joka saa minut kirjoittamaan juuri sinulle kohdennettuja tekstejä. Suoraan sydämestäni. Kerta toisensa jälkeen. Taidan olla maailman onnellisin, kun minulla on sinut.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, KIITOS KUN OLET OLEMASSA ♥
SINCERELY YOURS,
Ja nyt ollaan vahvasti matkalla kohti unelmaa; tasapitkää polkkaa. Polkka on mun ”turvatukkani”. Siihen palaan aina tasaisin väliajoin. Hiuslaatuni ollessa kovin ohuenlaista ei kasvattaminen onnistu. Pitkät hiukset ovat pois laskuista ilman pidennyksiä tai tuuhennoksia. Polkka tuo ryhtiä ja ilmettä. Edestä ja päältä hiukset ovat vielä kasvuvaiheessa, mutta ehkä joku päivä saadaan nekin kasvamaan mallikkaasti. Haaveissa siintää keskijakaus ja leukaperiin ulottuva polkkatukka. Blondattu hius tosin kaipaisi tuossa päällysosassa ainakin sentin lyhennystä kasvaakseen terveenä. Järkky juurikasvu saatiin peittoon ja muutama kirkastava raitakin lisättiin. Myös pari suklaanruskeaa raitaa lisättiin tuomaan ryhtiä ja kontrastia. Ja hei, ainakaan tänä aamuna peilistä ei vielä näkynyt uusia harmaita hiuksia! #naiseus ja #keskiikäisyys 
