sunnuntai 12. helmikuun 2017

Suorittamista vai täysillä elämistä?

HEIPPATIRALLAA IHANAT

ja kaunista sunnuntai-iltaa ♥ Pitkästä aikaa luvassa sunnuntain syvällisiä. Niin syvällisiä kuin niitä tässä blogissa olette tottuneet lukemaan 🙂

Kuten olen monesti kertonutkin, niin nämä blogipostauksien aiheet tupsahtelevat usein urheilun yhteydessä. Monet tekstit ovat muodostuneet pääni sisällä ihan lyhyenkin juoksulenkin aikana. Tänään aamupäivällä pertsoille kyytiä antaessani mietin, että mikä erottaa suorittamisen täysillä elämisestä. Onko se ainoastaan se nautinto ja tyytyväisyys? Eikö suorittaja voi olla tyytyväinen tekemiseensä vaan tähtää aina vain korkeammalle? Taisin mainita loppuviikon jossain postauksessa, että viime viikko kaikessa kiireessä oli osaltaan suorittamista. Näin kun olen viikonlopun aikana ottanut etäisyyttä viime viikkoon niin olen kuitenkin sitä mieltä, että viime viikko ei ollut suorittamista. Se oli elämistä täysillä. Saavuttamista ja onnistumisen iloa.

Meillä kaikilla on erilaiset energiatasot ja saadaan tyydytystä eri asioista. Itselläni on aina ollut ihan huikean paljon energiaa tehdä asioita ja tyydyn vähään. Vaikka tietyissä asioissa olenkin perfektionisti, niin tarpeen tullen osaan alentaa rimaa. Ehkä se on juuri se ero, mikä erottaa minut suorittajasta. Vaikka sellaiseksi itseäni välillä tituleeraankin. Harvassa ovat ne asiat, joita pitäisin pakkopullana. Otetaan esimerkiksi elämän yksi iso osa-alue eli työ. Mut on kotona opetettu siihen, että työnteko on suuri osa elämää. 13-vuotiaasta asti olin kesätöissä ja olen kasvanut siihen, että nauttiakseen tietyistä jutuista, kuten matkustelusta, pitää painaa hommia. Mutta onko työ suorittamista? Ei se ole, vaan se on normaali osa elämää. Aika suuren suuri osa elämää, kun on naimisissa pankin kanssa 😉 Edes se, että olen sivusta seurannut puhjenneen vatsahaavan ja stressiperäisen sydänvian syntymistä työnteon seurauksena ei ole saanut minua lannistumaan. Rakastan tehdä töitä, sillä tiedän että muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei sitä voi tuudittautua siihen, että joku päivä napsahtaa se eurojackpot tilille.
M (2 of 2)

Elääkö suorittaja elämäänsä vain muita ihmisiä ajatellen? Mun on pakko saada tää nyt tehtyä, koska yhteiskunta näin vaatii. Mun on pakko näyttää niille, että mäkin olen sellainen superäiti, että väännän aamupäivän hiekkalaatikollaolon jälkeen vielä lapsille luomuruokaa lounaaksi ja juotan raakamaitoa. Vaikka purskahdankin silkasta väsymyksestä itkuun, kun saan lapset päikkäreille. Kun lapset heräävät päikkäreiltä, niin laitan valmiiksi terveellistä välipalaa enkä hermostu, kun pikku-Matti heittää raivopäissään spelttijauhopannarit maahan. Onko mahdollista, että silloin kun on sinut itsensä kanssa, niin siirtyy automaattisesti pois suorittamismoodista? Tietää omat rajansa ja jaksamisensa kullakin hetkellä. Ja kun on sinut itsensä kanssa, niin osaa elää elämänsä täysillä. Ilman yhteiskunnan tai lähipiirin asettamia paineita siitä, millainen pitäisi olla tai mikä olisi oikea käytösmalli.

Olenko mä ihan hakoteillä pohdintani kanssa? Mikä erottaa täysillä elämisen suorittamisesta? Voiko suorittaja elää täysillä ja nauttia siitä? Mä teen paljon ja saan paljon aikaan. En ole niitä ihmisiä, jotka jäävät laakereilleen lepäämään ja odottavat, että joku hoitaa hommat. Siinä vaiheessa kun muut vielä empii, niin mä olen jo työn touhussa. Silläkin uhalla, että välillä itseänikin huimaa. Meidän äiti ja iskä aina pudistelivat päätään mun touhuille. Kyselivät, että mistä tuollainen on tänne tupsahtanut 😀 Vaikka painoivat niska limassa töitä, niin osasivat ottaa myös lungisti. Mikäköhän siinä muuten on, että terminä tuo suorittaminen on nyt vasta trendin aallonharjalla? Nuo meidän vanhempien ikäluokat 40- ja 50-luvulla syntyneet, suorittivatko he? Vai onko työmoraali ja ajatusmaailma sitten ihan eri suurella ikäluokalla. Ollaanko me ns. pullamössökansaa, joka ei kestä painetta niin paljon kuin nuo meidän muinaiset esi-isät? 😀 Ollaanko laiskistuttu, kun hirmuisen moni asia on tehty helpommaksi kuin aikoinaan? Vai onko se vaan maailma, mikä on muuttunut? Me ihmisinä ollaan edelleen sisukkaita suomalaisia, mutta ulkopuolinen paine on kasvanut liian kovaksi. Tiedä häntä.M (1 of 2)

En tiedä saitteko yhtään punaisen langan päästä kiinni, mutta summasummarum: itse koen, että teen paljon, mutta en vaadi itseltäni liikoja. Elän hetkessä vahvasti kiinni. Elän kuin viimeistä päivää, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Saan tehdä töitä ja nautin työntekemisestä. Hirmuisen harva juttu elämässä on sitä, että ”mun täytyy”. Ok, yksi juttu on joka on pakkopullaa; perunoiden kuoriminen 😀 Näiden kriteereiden valossa elämässä on kyllä kaikki ihan loistavasti. Koen, että elän täysillä, mutta ilman suorittamista. Ja mikä pääasia, olen onnellinen. Tässä ja nyt. Mun ei tarvitse voittaa ketään tässä elämisen kilpailussa. Ainoa, jota vastaan voin taistella on oma itseni.

Toivotan teille nyt jo ihan superihanaa ja nautinnollista tulevaa viikkoa. Eläkää hetkessä ja nauttikaa joka hetkestä. Elämän virta vie mukanaan ja välillä sitä pyrkii räpistelemään vastaan. Jälkeenpäin kaikki räpistelyt vain naurattaa. Mitäs jos herättäisiin huomenna maanantaina (työ)päivään ja uuteen viikkoon sillä ajatuksella, että tästä tulee ihan mielettömän kiva viikko? 🙂 Kokeillaan ainakin jooko, mä uskon vahvasti ajatuksen voimaan 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. Apetina-arvonnassa onni suosi Minttu-Maariaa, onnea onnea 🙂 Olemme sinuun yhteydessä!


9 Responses to “Suorittamista vai täysillä elämistä?”

  1. Sanni sanoo:

    Kesän tässä lähestyessä, annapas vinkkisi nuorille kesätöiden hakuun. Minkälaisissa paikoissa aikoinaan olit kesätöissä ja miten sait paikat, omalla haulla vai suhteilla? Nykyään tuntuu ilman suhteita olevan vaikea kesätöitä nuorille löytää, Ennen oli hieman helpompaa, vaikka itse ekaa kertaa itse hankituissa kesätöissä ”vasta” 15 -kesäisenä olinkin 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanni,

      sepäs se onkin, että tuntuu nykyaikana suhteilla olevan kovasti taattua kesätyöllistyminen.

      Tosin sitä se oli minunkin nuoruudessani; isällä oli maalitehdas, jossa maalailin mallipaloja ekat kesät. Sitten pääsin äidin työpaikkaan jakamaan sisäistä postia. Yhtenä kesänä yllätin vanhemmat (ja itseni) ja pääsin lähikauppaan siivoamaan 🙂

      Meillä käy töissä nuoria paikan päällä kysymässä kesätöitä. Isot peukut heille siitä, että tulevat. Mä tykkään tuosta tavasta 🙂 Kysyvät ensin, että keneltä voisi kysyä kesätyöpaikoista. Jos haluavat tuotantoon, niin ohjaamme sinne juttelemaan. Toimiston osalta joudumme sanomaan, että paikat ovat jo täynnä.

      Ihanaa Ystävänpäivää <3

  2. Hannah sanoo:

    Kovin ajankohtaista pohdintaa itsellenikin. Itse tällä hetkellä ”opettelen” uudenlaista tasapainoa parin vuoden stressipaahtamisen ja jonkinasteisen uupumisen jälkeen. Omassa tapauksessani työ oli pitkään ainoana syntipukkina, mutta nyt kun on saanut sitä kuormaa kevennettyä ja monia asioita sen suhteen parannettua, huomaan että omistakin toimintatavoista ja ajatusmalleista löytyi kehitettävää 🙂 Se on myös ollut erikoista huomata, kun (tajuamattani) väsyneimpinä aikoina haaveilin juuri tuosta lottovoitosta/kotirouvuudesta/joutenolosta jonkinlaisena utopistisena pelastuksena, ja nyt kun on lepoa saanut niin tuo totaalinen joutenolo suorastaan kauhistuttaa. Vaikken mikään uraihminen olekaan, olen tajunnut kuinka suuri merkitys mielekkäällä työllä ja hyvällä työyhteisöllä minulle kuitenkin on. Normienergian palaaminen on ärsyttävän hidasta, mutta onneksi edistystä tapahtuu. Tämänhetkinen tahti on ihan hyvä, mutta mieli kaipaa jo vähän lisää (positiivista kiitos!!!) kiirettä ja draivia. Täytynee vain uskoa ja luottaa että universumi sitä järjestää osalleni kun aika on kypsä 🙂 Eli oma näkemykseni tuohon suorittamiseen/täyteen elämään lienee se, että jos kokonaisfiilis on pääsääntöisesti hyvä ja rento, eikä tekemiseen ns. pakene mitään, kyse on täysillä elämisestä 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Hannah

      ja kuinka ihana kuulla, että sinä olet päässyt ”kuiville” uupumisesta ja stressistä ja energiatasot alkavat pikkuhiljaa täyttymään <3

      Tänä päivänä tuntuu, että me nuoret (siis en tiedä kuinka vanha olet ja itse itseni nuoreksi luokittelen ;D), kärsimme liian paljon työuupumuksesta. Onko ulkopuolelta tullut liikaa painetta vai onko se vaan niin, että luomme itse itsellemme liikaa painetta.

      Hei, täällä toinen, jota ihan kauhistuttaisi joutenolo 😀

      Juuri niin kuin sanoit, niin kyllä mielekäs työ ja työyhteisö on suuri osa elämää.

      Universumi pitää meistä huolta, siihen mäkin uskon! 🙂

      Ihanaa Ystävänpäivää <3

  3. Hanne sanoo:

    Mainitsit nuo 40- ja 50-luvulla syntyneet, kuulun tuohon jälkimmäiseen suureen ikäluokkaan. He, jotka jo tuolloin olivat aikuisia, eivät varmaan ajatelleet, elivätkö täysillä vai suorittivatko. Ajat olivat silloin niin täysin erilaiset kuin nykyisin. Silloin oli jokaisen osallistuttava Suomen talouden ylösnostoon. Työtä tehtiin,jotta saataisiin särvintä pöytään.

    Itse olen ollut yrittäjänä 80-luvulta lähtien ja tiedät, että siinä ei työtunteja lasketa. Rakasta työtä tehtiin antaumuksella ja lapset ja koti hoidettiin siinä ohessa. Kuitenkaan en ole koskaan ajatellut sitä aikaa minään ruuhkavuosina, joista nyt paljon puhutaan. Se oli normaalia elämää, välillä helpompaa, välillä raskaanpaa, mutta täysillä elettyä elämää kuitenkin. Koettu on valuuttalainat ja devalvaatio ja järjissä kaikesta selvitty päivä kerrallaan:)
    Minusta elämää kannattaa elää täysillä!

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanne

      ja just näin, mä veikkaan, että meitä ”nykynuoria” vaivaa sekin toisaalta, että analysoimme liikaa. Itse ainakin kuulostelen kehoani ja työmääriä jatkuvalla syötöllä 😀

      En muista äiskän tai iskän koskaan valittaneen työmäärästä, vaikka tosiaan tuota puhjennutta vatsahaavaa tai stressiperäistä sydänjuttua olikin…

      Nostan Hanne sinulle hattua, asenteesi on ihana <3

      Hyvää Ystävänpäivää <3

  4. Sannis sanoo:

    Ajankohtainen ja mielenkiintoinen pohdinta. Joskus elämäntilanne pakottaa suorittamaan, mutta siitäkin suorittamisesta olis hyvä löytää ne positiiviset puolet, että jaksaa ja parasta tietysti jaksamisen kannalta on, jos tietää, että suorittaminen kestää aikansa ja että lopussa kiitos seisoo. Jollakin lailla edes.

    Kyllä itse ajattelen, että on se sitten täysillä elämistä tai suorittamista, niin jotkut asiat vain täytyy hoitaa. Tietysti täytyy osata myös erottaa ne jutut, joista voi tarpeen tullen löysätä, jos tahti alkaa käydä liian raskaaksi.

    Mukavaa, työn ja touhun täyteistä viikkoa sinne!

    • Maria sanoo:

      Moikka Sannis

      ja hei just näin, toi oli hyvä pointti, että tietyt asiat pitää vain hoitaa. Se, että ottaako ne pakkopullana on sitten eri juttu 🙂 Ja toi tiettyjen asioiden hoitamisen löysääminen/skippaaminen, se on itselleni ainakin niin vaikeaa, mutta viime vuosina olen siihen väkisin opetellut. Olen opetellut sanomaan ei.

      Kuten sanoit, niin tietynlaisen suorittamisen jaksaa, kun tietää, että lopussa kiitos seisoo 🙂

      Ihanaa Ystävänpäivää <3

  5. Sannis sanoo:

    Kiitos samoin sinne, hyvää ystävänpäivää!

Kommentoi