sunnuntai 26. elokuun 2018

Rapurallaata, haikeutta & hävyttömän hyvää tomaattikeittoa

MOIKKAMOI!

Tiedättekö, että mulla on ollut koko päivän jotenkin sellainen haikea fiilis. Vähän sellainen höhlä olo. Ei nyt ihan sellainen kuin hautajaisten jälkeen, mutta jotenkin sellainen olo, että tietty aikakausi on nyt taputeltu loppuun. Pitkään mietin, että onko se eilisten mökkikauden päättäjäisten takia (vaikka meillä kyllä mökkikausi jatkuu), kunnes keksin että ei se ole. Se on kuulkaas taas tämä empatia, myötäeläminen mikä nostaa päätään. Tämä haikeus johtuu täysin tuon yhden maamme suurimman artistin lopettamiskeikasta ja tästä viikonlopusta, kun meillä on luukutettu Cheekiä lasten toimesta. Esikoinen on vähän myös allapäin, ehkä osin flunssan ansioista, mutta kysyi tuossa, että ”ketä mä nyt sit fanitan?” 

Eiliset rapurallaatkin tuli syötyä, harvinaista kyllä, valoisalla. Yleensä ollaan odotettu pimeän tuloa, jotta kesähuone kynttilälyhtyineen pääsee oikeuksiinsa. Nyt syötiin niin, että kun keikka alkoi televisiosta, meillä oli mukavat oltavat töllöttimen ääressä. Itse olen nähnyt Cheekin vain kaksi kertaa livenä ja molemmat keikat oli erinomaisia. Eilisen keikan tunnelman saattoi tuntea tv:n kautta. Mitä nyt sumusilmiltään telkkarista mitään näki. Superherkkänä herkistyin heti, kun lähetys alkoi.

Tiedän, että niin kuin kaikkia julkkiksia, niin myös tätä herraa kohtaan on jollain jotain hampaankolossa. Tiedän, että ei kaikkien tarvitse tykätä musiikista tai tyylistä, mutta joskus tuntuu että se on se kateus, mikä saa negatiiviset fiilikset vellomaan jonkun ihmisen ympärillä. On pakko tuoda julki, että ei arvosta eikä pidä minään. Kuka tahansa meistä voisi koittaa saavuttaa samanlaista hypeä kuin tuo vauvasta vaareihin ja mummoihin iskevä stadionit vallannut, eikö? Itse ainakin nostan hattua. Kovalla työllähän tuohon asemaan pääsee. Itse nostan hattua myös sille, että osaa viheltää pelin poikki kun on sen aika. Kun on huipulla.

Mutta hei, niihin eilisiin rapujuhliin palatakseni. Tein alkuun aivan hävyttömän hyvää tomaattikeittoa. Vaikka itse sanonkin 😀 Tätä täytyy tehdä myös jonain arki-iltana töiden jälkeen. Sen verran nopeaa valmistui!

HELPPO TOMAATTIKEITTO
4-6:lle

3 purkkia tomaattimurskaa (käytin Muttia)
1 punasipuli
(2 valkosipulin kynttä)
1 prk aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria
vettä
tuoretta oreganoa puoli nippua

-kuori sipulit ja pilko ne
-kuullota oliiviöljyssä noin viisi minuuttia
-lisää tomaatimurskat, reilu desi vettä ja tuoretta oreganoa
-anna porista kymmenisen minuuttia
-lisää tuorejuusto ja maun mukaan mustapippuria
-anna porista vielä muutama minuutti ja passaa vedellä koostumus sopivan keittomaiseksi
-surauta sileäksi sauvasekoittimella ja nauti

Sitten vielä vähän töitä tähän sunnuntai-iltaan, juoksulenkkiä ja saunaa. Onneksi sitä on näin vanhemmiten tullut sen verran viisaaksi, että edes rapujuhlien jälkeen ei ole estettä kunnon hikilenkille. Niin hyvää kuin tuo kuvissa näkyvä akvavit onkin, niin puolikas snapsilasillinen riitti 😉

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


perjantai 24. elokuun 2018

Fredagsmys goes mökki!

JUHUU

kauan kaivattu perjantai-ilta on taas täällä! Suunnattiin heti töiden jälkeen kohti mökkiä. Tuntuu, että siitä on pitkä aika, kun ollaan viimeksi saatu olla täällä koko viikonloppu. Se tuoksu, kun mökin oven avaa saa aina yhtä ihanat fiilikset pintaan. Se tuoksu kertoo leppoisista illoista, luonnon rauhasta ja pitkään nukutuista aamuista. Se tuoksu kertoo tuossa päämökin vanhassa osassa, jonne astutaan ulko-ovesta suoraan, ihanista muistoista, joita seinät ovat kätkeneet sisäänsä sitten rakentamisvuoden 1963. Aina silloin tällöin haaveilemme tuon vanhan osan pyöröhirsien käsittelemisestä valkoiseksi. Mutta hei, se on niin kovin lämmin ja kutsuva noin. Joten olkoon ainakin toistaiseksi puulla.

Tänään, venetsialaisten ja rapujuhlien aattona, meillä nautittiin älyttömän pikaisesti valmistuvasta herkusta. Niin kuin näin perjantaisin on tapana. Mätimoussepiirakka voisi mennä rapujuhlien alkupalastakin. Huomiselle tosin valmistan itse samettista tomaattikeittoa alkupalaksi, mutta täytyy muistaa tämä piirakka seuraavilla rapukekkereillä. Piirakan pohjaan käytin kotipakkasesta yhden viime jouluisista torttutaikinapakkauksista. Niitä kun kuulkaas saa taas kohta sulatella torttuja vartenkin 

MÄTIMOUSSEPIIRAKKA

3 torttutaikinalevyä

2 rs kirjolohen mätiä
1 prk Créme Fraiche Valkosipuli & Yrtit
1 prk ranskankermaa
sitruunapippuria
suolaa
tilliä
sitruunaa

-sulata torttutaikinalevyt ja painele ne yhteen pitkältä sivulta
-voitele reunoista noin 2 cm leveydeltä kananmunalla
-levitä pohjan päälle ohuelti Créme Fraichea
-paista uunissa 200 asteessa noin 12 minuuttia
-anna jäähtyä hieman
-sekoita mätirasiat, ranskankerma, loppu Créme Fraiche Valkosipuli & Yrtit keskenään
-mausta sitruunapippurilla, suolalla ja tuoreella tillillä
-levitä piirakkapohjan päälle ja koristele tillillä ja sitruunaviipaleilla.

Mikäli tykkäätte mädistä ja vaikkei nyt niin blinikausi olekaan, niin myös tuo aiemmin esittelemäni blinipannukakku menisi hienosti rapujuhlien alkuruokana! Itse voisin elää mädillä, smetanalla, punasipulilla ja tillillä 😀

Hei, nyt korttipelit käyntiin sillä aikaa kun palju lämpiää. Eipä ole tänä kesänä tullut paljua juuri käytettyä. Etelästä nousee sen näköisiä pilviä vaahtopäitä nostattavan puhurin kera, että kohta alkaa satamaan. Kesähuoneessa on kuitenkin lämmintä tuulensuojassa. Veikkaan, että tänä iltana (kuten myös huomennakin) kesähuoneessa istutaan pitkään iltaa ja parannetaan maailmaa 

IHANAA VENETSIALAISVIIKONLOPPUA!


torstai 23. elokuun 2018

Toista ei voi omistaa

HELLUREISSAN!

Mä luin eilen illalla sängyssä nukkumaan mennessämme Iltalehdestä artikkelin, jossa kerrottiin siitä, kun parisuhteen toinen osapuoli ei saa harrastaa. Kun tuon harrastuksen ajankin pitäisi olla kotona imuroimassa. Olen edelleen artikkelista vähän hämilläni ja toisaalta todella surullinen. Tietämättä kuitenkaan taustoja koko keissille, on nyt pakko jakaa ajatuksiani parisuhteesta teidän kanssanne. Luitteko te tuon artikkelin? Jos ette, niin se löytyy täältä.

Parisuhde on kahden kauppa. Siinä on kyse kahdesta henkilöstä, jotka (toivottavasti ainakin) tuntevat suuren suurta rakkautta toisiaan kohtaan. Jotka jakavat yhteisen intressin, eli sen ehkä ääneen sanomattomankin tavoitteen pitää huolta suhteestaan. Molemmat omilla tahoillaan mutta myös yhteisesti. Parisuhteessa kumpikaan ei ole toisen omaisuutta, sillä molemmat ovat omia huikeita, Luojan luomia yksilöitä. Molemmilla on oma tahto ja oma elämänkaarensa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuo tahtotilat ja elämänkaaret voisi olla symbioosissa keskenään. Tottakai ovat ja näin sen pitää toimivassa, tasavertaisessa parisuhteessa ollakin.

Mutta kuitenkin tietyissä rajoissa molempien osapuolien tulee olla vapaita. Ilman tunnetta, että on pitkässä liekassa, jonka toisessa päässä tahtipuikkoa heiluttaa se parisuhteen toinen osapuoli. Välillä antaen siimaa ja sitten taas nyöriä kiristäen. Ohjaillen toisen elämää. Parisuhteen parhautta mielestäni on se, että molemmilla on myös niitä omia juttuja. Omia harrastuksia ja menoja. Ne eivät ole siltä toiselta pois, vaan päinvastoin. Kun osaa olla hyvillä mielin erossa, oli se sitten harrastusten tai pienten matkojen ajan, on yhdessäolo moninverroin ihanampaa.

Itse en pystyisi olemaan suhteessa, jossa en esimerkiksi saisi harrastaa. Pää hajoaisi, ellen pääsisi lenkeille. Tietäen, että siellä kotona odottaa se sama leppoisa aviomieheni kuin lenkille lähtiessäni. Eikä se mustat sukat jalkaan lenkkini aikana pukenut myrskyn merkki. Hyvällä säkällä tuo aviomies on jopa sillä aikaa imuroinut ja tyhjännyt tiskikoneen, kun mä olen tuolla tallannut menemään hikihatussa. Tiedän, että miehenkin pää hajoaisi, jos kieltäisin häntä harrastamasta. Jos tekisin ehtoja siitä, kuinka sitä harrastusaikaa vastaan pitää pestä ikkunat, laittaa ruokaa, nukuttaa lapset yms. Kuinka paljon se, että molemmat harrastaa omia juttujaan antaa parisuhteelle hyvää? Kuinka paljon energiaa se antaa pienten lasten vanhemmille, että molemmilla on yhtälainen oikeus omaan aikaan ja omiin juttuihin?

Tiedän, että on suhteita joissa kotitöitä ei hoideta tasapuolisesti. Tiedän, että on suhteita, joissa luottamus on menetetty ja se varjostaa molempien tekemisiä pitkään. Mutta niin kauan kuin molemmat puhaltavat yhteen hiileen, tekevät oman osansa kotitöistä ja kunnioittavat sitä, mihin ovat sen toisen rakkaan ihmisen kanssa ryhtyneet – en näe mitään syytä, miksei molemmilla olisi oikeus harrastuksiin ja omaan aikaan. Oikeus tehdä niitä omia juttujaan niin, ettei myöhemmin ala sitten harmittelemaan tekemättömiä asioita.

Parisuhteessa ei pitäisi olla kilpailua siitä, että kumpi saa enemmän omaa aikaa. Kumpi tekee enemmän kotitöitä. Eikä parisuhteessa kuuluisi liiemmin tuntea syyllisyyttä siitä, että välillä sitä vain kaipaa omaa aikaa. Syyskuussa mies lähtee yhdeksi viikonlopuksi poikain kanssa golfreissulle ja itse lähden toisena viikonloppuna sielunsiskojen kanssa humputtelemaan skumppalasillisten äärelle Tallinnaan. Hyvillä mielin. Tietäen, että reissujen välissä ja reissujen jälkeen ehditään ihan varmasti kyhnyttämään alakerran sohvalla vierekkäin telkkaria katsellen.

Tuossa artikkelissa kerrottiin, että mies oli joutunut turvautumaan mielialalääkkeisiin jaksaakseen perhe-elämää, kun vaimo oli kieltänyt häneltä harrastamisen. Treenaamisen johonkin kisoihin, joka olisi väliaikaisesti vienyt häneltä viisi-kuusi tuntia viikossa perheaikaa. Mulla menee kyllä hyvinkin tuon verran viikossa urheilun parissa tai muissa omissa jutuissani. Miehellä samoin. Silti meillä riittää yhteistä perheaikaa niin lasten kuin toistemme kanssa yllin kyllin. Jo se, että toinen on joutunut turvautumaan mielialalääkkeisiin viestittää mielestäni siitä, että hän ei ole onnellinen. Itse kokisin vaimona huonoa omatuntoa siitä, että toinen on onneton takiani.

Tiedän, että siellä joku voi kuvitella, että helppohan mun on täällä asiasta jutella, kun kaikki on niin hyvin. Mutta, olen elänyt ennen tätäkin parisuhdetta. Olen saanut kokea, miltä tuntuu mustasukkaisuus. Olla sen kohteena ja olla sitä itse. Miltä tuntuu olla petetty ja jätetty. Ehkä juuri sen takia mulle on muodostunut niin vahva mielipide siitä, millainen omasta mielestäni täydellinen parisuhde on. Kauan sitä etsin ja viimein sen sain. Tärkein vuosien varrella oppimani asia on juuri tuo tämän postauksen otsikko. Toista ei voi omistaa. Ikinä.

Mielestäni parisuhteen tarkoitus ei ole kieltää osapuolilta asioita, vaan päinvastoin antaa sitä voimaa toteuttaa itseään ja omia juttujaan.
Olla se tuki ja turva, kallio ja turvallinen kotisatama, johon palata illan päätteeksi ♥ 

TORSTAI-ILTATERKUIN,

 


keskiviikko 22. elokuun 2018

Arkiruoan upgreidaus; pizzamureke

HOLA HOLA!

Eilen kerroin IG storyn puolella, että mökillä kävi illalla ex tempore saunareissulla aikamoinen puhuri. Sellainen, että kun aurinko meni pilveen, niin ei juuri tarjennut saunasta käydä vilvoittelemassa. Ääneen sanoinkin miehelle, että pitää pukea saunan jälkeen hyvin päälle. Kuivasin jopa hiukset, mitä en ikinä mökillä tee. Ja ette ikinä arvaa; silti heräsin tänä aamuna tukkoiseen nenään ja kurkkukipuun. Koko päivän töissä on tullut aivasteltua ja niistettyä siihen malliin, että menisin hienosti joulunäytelmän petteri punakuonosta. Eihän siitä ole kuin pari hassua viikkoa, kun selvisin kesäflunssasta. Ja hei, kaikki vitamiinit käytössä. No, ehkei kuitenkaan ole syyttäminen täysin vilustumista, sillä meillä myös tytöt ovat tukkoisia ja kuulemma kouluissa on tyypilliseen tapaan liikkeellä jo ekat kausiflunssat. Great, eikö? 🙂

No mut hei, kipeänä tai ei niin ruokahuollon pitää toimia näinä päivinä, kun mies tulee vasta myöhään kotiin. Kaksi supernälkäistä neitoa odotti yllätystä, kun kerroin tekeväni jotain mitä meillä ei ole aiemmin tehty. Söin nimittäin itse viime viikolla työpaikan läheisessä lounasruokalassa pizzamureketta. Niin tuhtia tavaraa se oli kesken työpäivän (otin liikaa!), että lopputyöpäivä meni koomaillessa. Tällä kertaa osasin aavistaa tuon pizzamurekkeen täyttävyyden ja osasin ottaa sopivasti. Yleensä meillä on tehty mureke perinteisen kaavan mukaan eli jauhelihaan sekoitettu kananmuna, sipulikeittopussi ja kermaviili. Tuossa lähilounasruokalassa jauheliha oli niin tiiviissä muodossa, että siellä tuskin oli noita murekkeelle tuttuja lisukkeita. Joten yksinkertaistakin yksinkertaisempi reseptini tällä arkiruoan upgreidaukselle menee näin:

PIZZAMUREKE

800 g naudan jauhelihaa
2 tl suolaa
3 tl oreganoa
2 tl valkosipulia
1 tl pippuria
4 tomaattia
juustoraastetta

-sekoita naudan jauhelihaan mausteet
-painele kädellä noin sentin paksuiseksi levyksi uunivuokaan
-viipaloi päälle tomaatit
-peitä koko komeus juustoraasteella
-paista uunissa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia

Mulla tuli pizzamurekkeesta vähän liian paksu, mutta tehkää te jauhelihalevystä noin sentin paksuinen. Se mehustuu ihanasti tomaattien ja juustoraasteen myötä. Lisäksi meillä oli tarjolla puolikkaita uuniperunoita. Eli jauhoiset perunat pesin hyvin ja puolitin. Ladoin uunivuokaan leikattu puoli ylöspäin, ripsotin öljyllä ja maustoin yrttisormisuolalla. Sama paistoaika kuin murekkeellakin. Viime viikon maanantaina tein kokonaisen pellillisen näitä uuniperunoita ja niitä syötiinkin sitten loppuviikko 😀 Tuunaten välillä uunin kautta kapriksilla ja parmesanilla (suosittelen), välillä sellaisenaan.

Tuo pizzamureke toimisi muuten myös loistavasti perinteiseen murekkeeseenkin. Eli lisää päälle vain tomaatit ja juustoraasteen. Sipulikeittopussin mausteiden lisäksi vielä oreganoa ja valkosipulia. Tein tarkoituksella mureketta tänään kahden päivän annoksen. Helpottaa huomattavasti huomista iltaa, kun saa vain lämmittää töiden jälkeen ruoan uunissa/mikrossa! 🙂

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


tiistai 21. elokuun 2018

Lapset & sokeri

MOIKKU!

Hei jälleen on pakko nostaa hattua teille pienten, valvottavien lasten vanhemmille. Miten nuo ajat on jotenkin jo unohtanut? Viime yönä ei valvottanut lapset, vaan tuo pieni hauvavauva. Jep, se reilu kaksivuotias karvainen ”vauva” 😀 Nukutusaineiden poistuminen kävi jotenkin tosi hitaasti, vaikka tällä kertaa sai herätyspiikin ell:ssä ennen kuin lähdimme kotiin. Jalat kun ei kantaneet lainkaan. Kotona onneksi illalla päästiin jo ulos tarpeille, mutta yöllä….huh. Jossain vaiheessa lakkasin katsomasta kelloa jokaisen itkun kohdalla. Itkuinen pöllämystynyt koira on jotain, mille en osaa tehdä muuta kuin paijata. Onneksi se auttoi aina vähän aikaa. Aamulla en muista olinko herännyt kuusi vai kymmenen kertaa. Mutta tänä aamuna – kaikki oli hyvin ja itkuista ei ollut tietoakaan. Tobylla oli se sama oma valpas katseensa ja virtaa riitti hienosti jo aamulenkillekin. Toim. huom. hänellä, ei minulla.

Mielen päällä on jo pitkään pyörinyt asia, jota olen väläytellytkin täällä kertovani. Nimittäin lapset ja sokeri. Kaakaota aamulla, välipalaksi ja illalla. Aamupalaksi puuropussi, jossa on valkosuklaata tai vaihtoehtoisesti mysliä, joka menisi karkista. Välipalaksi sellainen pieni rahka, johon on uponnut varmastikin kymmenen sokeripalaa. Kaupasta jätskit aivan liian usein ja lähikaupan karkkilaareista muutama karkki ohi mennen pussiin, vaikkei karkkipäivää olisi vielä näkyvissäkään. Tähän se meni kesälomalla. Eikä siinä mitään, kesällä saa herkutella. Elämässä ylipäätään saa herkutella, mutta silloin kun herkuttelusta johtuva energiapiikki alkaa käydä niin herkuttelijan kuin kanssaihmistenkin hermoille, niin on syytä viheltää peli poikki.

Huomasin heinäkuun lopulla, että lapset eivät osanneet rauhoittua. Nipisteltiin, tönittiin tai muuten vain kiusattiin toista. Tuolla iällä – meidän isot tytöt! Pidettiin sen päiväistä älämölöö ihan hölmöillä jutuilla, että monta kertaa piti pyytää rauhoittumaan. Sitten tokaisin, että annan teille x määrän rahaa, jos olette elokuun sokerilakossa. Hiljaisuus. Syvä hiljaisuus. ”Kiinni veti.”

Lupailemani summa ei järin suuri ollut, mutta sellainen, että molemmat ottivat homman tosissaan. Ensimmäisen viikon välttelivät sokeria täysin. Yhtäkkiä meillä ei muuten kulunut maitoakaan, sillä eivät juoneet kaakaota. Aluksi mietin, että kuvittelenko vain, mutta jo parin kolmen päivän kuluttua meillä oli rauhallisempaa. Lapset olivat silminnähden seesteisempiä ja hyvinvoivia. Toiselle piti antaa särkylääkettä, sillä neljäntenä päivänä iski julmettu päänsärky. Tuo vaivahan on itselleni tuttu sokerittoman tammikuun myötä. Molemmat tytöt ovat saaneet yhdet vapautuspäivät, kun on ollut herkkuja tarjolla ystävien luona. Koulun aloituspäivänä pikkuisempi söi muutamia makeisia ja isompi söi taas yökylässä ollessaan parit namit.

Muutaman kerran ostimme kaupassa jätskit, joissa ei ollut juurikaan sokeria. Tytöt valittelivat viikon sokerittoman jälkeen niiden maistuvan liian makeille. Toissa lauantaina mökille mennessämme lupasin, että saivat ottaa vähän suklaata. Yhteistuumin ostimme mökkikaupasta valkosuklaata. Voitteko kuvitella, että se ei juurikaan tehnyt kauppaansa? Hetken mietin, mitä sille tekisimme, kunnes keksimme leipoa valkosuklaamustikkamuffinsseita. Ah, niin hyviä. Sokeria en lisännyt valkosuklaan lisäksi juuri ollenkaan, mutta mustikoita senkin edestä. Jauhoista korvasin puolet ruisjauholla, mutta ehtaa voita en korvannut millään. Miehen kanssa nuo söimme, sillä tyttöjen mielestä nekin oli liian sokerisia.

Nyt kun ovat vältelleet (siis aivan omasta halustaan) sokeria kolmisen viikkoa, niin eivät edes kaupassa pyydä jäätelöä tai herkkuja. Yhtenä iltana herkkuhammasta alkoi kolottamaan ja teimme rahkaa. Palkitsevinta mun mielestä tässä on se, että lapset huomaavat sen hyvän olon kehossaan. Sen kun energiaa riittää pitkin päivää ja sen, kun on nälkä. Helposti kesän naposteluiden takia kunnon ruokaa tuli naahittua muutama hassu lusikallinen. Ja siitä puolen tunnin kuluttua jompikumpi tuli keittiöön notkumaan ja kysymään, mitä on ruoaksi ;D

Luin tässä taannoin Aamulehdestä, että Nokian kaupungin päiväkodeissa oli laitettu herkut pannaan. Siis ne karkit ja leivonnaiset, joita tuodaan syntymäpäiviksi päiväkotiin. Lisäksi hillot oli korvattu soseilla. Mun mielestä tämä on rohkea veto. Mutta samalla myös satsaus lasten tulevaisuuteen. Toki kotona syötävät herkut näyttelevät varmastikin suurta osaa, joten se olisi meidän vanhempien vastuulla hoitaa asia niin, että sokeri ei ota elämästä liian isoa siivua.

Tiedän, että itse olen ollut asian suhteen aivan liian lepsu äiti. Olen itse syönyt vuosikaudet terveellisesti ja arjen pääosin ilman sokeriherkkuja. Silti olen sivusta katsonut, kun nuo kaikkein tärkeimmät mättäävät sisäänsä tuota huumeitakin koukuttavampaa ainetta. Meillä ei ole ikinä ollut karkkipäiviä, mutta eipä lapset nyt ennen tätä kesälomaa mitenkään ahmimalla ahmien sokeria ole syöneet. Tänä kesänä tosin vasta havahduin siihen, kuinka paljon päivän aikana saavat ns. piilosokereita sellaisita ei karkeiksi luokiteltavista jutuista. Sokerin terveysvaikutuksista en ole tainnut lukea ainuttakaan positiivista tietoa, saa korjata jos olen väärässä 🙂

Onko siellä otettu korjausliikkeitä lasten ruokailu/herkuttelutottumuksiin kesän jäljiltä?

Hei, nyt karataan miehen kanssa työpäivän jälkeen kohti mökkisaunan lämmitystä. Kolmanneksi pyöräksi otetaan kyllä tuo karvainen kaveri mukaan ♥ Onneksi ensi viikonloppuna pääsee viettämään venetsialaisia koko viikonlopuksi. Vähiin käy kuulkaas nämä mökkiviikonloput taas ennen kuin kääräistään mökki talviteloille. Yksi kysymys mulla olisi vielä tähän loppuun; mihin tämä aika oikein menee? 

OIKEIN ENERGISTÄ TIISTAI-ILTAA,

PS. koska en kehdannut laittaa tähän hieman sokerivastaiseen postaukseen kuvia niistä valkosuklaamustikkamuffinsseista, niin mennään viime syysloman reissukuvilla. En muista olenko näitä kaikkia aiemmin tänne laittanut, mutta ah, että nyt on ikävä Los Angelesin lähirantoja, Malibua ja Hermosaa