perjantai 07. joulukuun 2018

Helppo ja herkullinen poropiiras

4

…aka pre-fredagsmys!

HEIPPAHEI IHANAT!

Tiedättekö, mikä tässä päivässä on parasta? Maanantaiolo yhdistettynä perjantaioloon. Odottavaan tunteeseen siitä, että pian alkaa viikonloppu. Vaikka kroppa on kieltämättä ollut tänä aamuna yhtä kankea kuin maanantaiaamuisin. Sekaisin tuo ajantaju jotenkin on, sillä maanantaioloa ei kyllä kielinyt tuo aamuinen kyljen kääntäminen, kun miehellä soi herätyskello. Sallin itselleni tänään vapaapäivän. Sellaisen, että kun mies nousi aamulla töihin ja herätteli pienemmän koululaisen kouluun, nappasin koiran tiukemmalle kainaloon ja jatkoin unia.

Siinä missä tänään on ollut kroppa viikonpäivistä sekaisin, oli se sitä jo keskiviikkoiltanakin. Hetken aikaa töiden jälkeen istuin toimettomana ja mietin, että mikä tässä yhtälössä mättää; sisäinen perjantaiolo kun kutsui keittiöön laittamaan pikkupurtavaa hyvän musiikin tahdissa. Koska meillä ei ollut muutakaan suunnitelmia, niin vastasin sisäisen äänen kutsuun. K-Ruoka -sivuilta olin taannoin löytänyt Rennon poropiiraan ohjeen, jota oli tarkoitus tehdä joulun välipäivinä Lapissa, mutta sen verran se kutkutteli takaraivossa, että tein ensimmäisen version jo nyt.

Rakastan poroa. Niin pitsassa, piirakassa kuin käristyksessäkin. Eilisestä poronkäristyksestä jäi niin paljon yli, että loput pääsevät pakkaseen annospusseissa. Niistä on helppo sulattaa sitten aineksia muun muassa tähän suussasulavaan piiraaseen. Alkuperäiseen poropiiraan ohjeeseen tein pienen pieniä muutoksia, mutta varmasti tämä on yhtä maistuva alkuperäiselläkin ohjeella tehtynä 🙂

POROPIIRAS

Pohja
4 lehtitaikinalevyä

Täyte
4 rkl savuporotuorejuustoa
100 g poron kylmäsavupaistia
2 rkl puolukkahilloa
sinihomejuustoa murusteltuna

Tarjoiluun
rucolaa
balsamicoa

-kaulitse lehtitaikinalevyt yhteen pisimmiltä sivuilta
-levitä niille tuorejuustoa ja puolukkahilloa (jätä pari cm reunasta tyhjäksi)
-lisää pienisteltyä poron kylmäsavupaistia ja murustele päälle sinihomejuustoa
-käännä reunat piiraan päälle (ja hei voitele ne munalla, niin saat niistä kauniimmat)
-paista 200 asteessa noin 20 minuuttia
-tarjoile rucolan ja balsamicon kanssa

Isompi viettää tänään taksvärkkiä kotosalla ja odotan, että iltapäivään mennessä on putipuhdasta. Veskien hanat kiiltää ja ainoa villakoiraa etäisesti muistuttava on tuo valkoinen pumpulipallomme. Lupauduin siivousapulaiseksi, joten tuumasta toimeen 🙂

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 06. joulukuun 2018

Sininen ja valkoinen ♥

4

 

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ IHANAT JA ONNEA RAKAS SUOMI! ♥

Tänään ikkunasta ulos katsoessani ei voi jälleen muuta kuin ihastella. Silmä näkee sinistä ja valkoista. Tosin musta tuntuu, että katson tätä maailmaa sinivalkoisin silmin muutenkin. En vain tänä upeana päivänä, joka muistuttaa siitä, että olemme ihan älyttömän onnekkaita. Toivoa vain voin, että osaan olla tarpeeksi kiitollinen heille, keille suuri kunnia vapaudesta kuuluu. ”Voi Maria…et tiedäkään..” sanoi Oriveden mummu kyynel silmäkulmassa päätään pudistaen, kun erehdyin pikkutyttönä kyselemään sodasta ja Oriveden papan nilkuttavasta jalasta. En kysellyt enempää. Näin, että aihe oli kaikkien niiden vuosien jälkeen edelleen raskas. Tuo maatalon emäntä oli nähnyt paljon muonittaessaan sotaväkeä. Antaessaan katon pään päälle heille, ketkä olivat kodeistaan joutuneet lähtemään. Niin paljon, että jokin oli kovettanut ulkokuoren. Suojelemaan sisäisiä haavoja. 

Kuinka paljon asioita sitä ottaa itsestäänselvyytenä. Toivottavasti kotimaan itsenäisyys on yksi niistä, jota ei ikinä ota itsestäänselvyytenä. Jonka suhteen ei tulisi ikinä enää tilannetta, että joutuisimme taistelemaan tuon itsenäisyyden puolesta. Muistan teini-ikäisenä ajatelleeni, että karistan tämän takapajulan pölyt jaloistani heti, kun siihen tulee mahdollisuus. Siihen tuli mahdollisuus ja mitä pidemmälle aika meni niin sitä enemmän kaipasin takaisin. Kaipasin sinistä ja valkoista. Vehreyttä. Yöttömiä öitä ja niitä Lapin talviöiden paukkupakkasia. Suomalaisia ihmisiä. Ehkä hieman varautuneita ja joskus myös murheellisia. Mutta pirun rehellisiä ja sangen sisukkaita. Suoraselkäisiä.

Joskus muinoin sitä on tullut mollattua tiettyjä ominaispiirteitä meissä suomalaisissa. Juroutta ja negatiivisuutta. Varautuneisuutta ja kivikasvoja. Kun miettii niitä taisteluja, joita monien meidän papat ovat käyneet, jotta me saamme säilyttää tämän rakkaan maamme itsenäisenä, niin en ihmettele yhtään mistä tietyt luonteenpiirteet ovat ajautuneet suomalaisten geeneihin. Ehkä ne ovat niitä luonteenpiirteitä, jotka muistuttavat juuri siitä, että itsenäisyys ei ole ikinä itsestäänselvyys ♥

Itsestäänselvyys ei ole muuten myös tuo meidän ex tempore -päiväruokammekaan, joka muhii uunissa seuraavat kolme tuntia. Eilen töissä kuuntelin veljen hehkutusta poronkäristyksestä, joita heillä on tapana tehdä näin itsenäisyyspäivänä. Illalla kaupasta ostin poronkäristysaineet ja tänä aamuna pienissä erissä valurautapannulla käristin lihat runsaassa voissa. Nyt on vielä liki kolme tuntia aikaa lähteä ihastelemaan tuota tänään juhlapäiväänsä viettävää. Joka antaa parastaan auringon ja pikkupakkasen myötä 🙂

IHANAA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ TOIVOTTAEN,


keskiviikko 05. joulukuun 2018

Tarjoiluvinkki itsenäisyyspäivään

2

HEIPPAHEI

ja harmaata keskiviikkoa! Hei, harmaudessakin on jotain positiivista. Fifty shades of grey laittaa parastaan ikkunan toisella puolella ja samalla sitä miettii, että miksi ihmiset haluavat sitä samaa harmautta sisälle kotinsa seiniin. Heh, itsehän kuulun tähän samaan harmaiden värien fanittajien kastiin. Joten kun luonto näyttää yhtä lemppariväreistäni isolla skaalalla, niin pakko siinä on olla positiivisin mielin 🙂 Positiivista mieltä tähän viikkoon kyllä tarvitaankin, sillä vähän surullisia uutisia on kuulunut sieltä täältä ja takavasemmalta. Hautajaisiakin tiedossa ja mahdollisesti vielä ennen joulua. Elämän kiertokulku, se on kyllä tullut tutuksi ja valitettavan usein näin joulua ennen. 

Mutta mieli on silti jouluinen ja toiveikkaan positiivinen. Juhlallinenkin, huomisen itsenäisyyspäivän takia. Rakastan itsenäisyyspäivää. Siinä on joka vuosi jotain ihanaa ja jos en väärin muista, niin aika monena vuonna itsenäisyyspäivä on ollut kirpsakan kuulas. Taivas sinivalkoinen. Viime vuonna söimme itsenäisyyspäivänä raclettea (en tiedä mistä tuo ei-niin-suomalainen herkku on rantautunut juuri itsenäisyyspäiviemme ateriaksi), mutta tänä vuonna ajattelin pyöräyttää meille linnanjuhlien evääksi blinipannukakun. Resepti tähän herkkuun löytyy Soppa 365 -sivustolta. Tätä suussasulavaa herkkua tuli muuten tehtyä viime uudenvuodenaattonakin, kun meillä oli vieraita. Niin helppo tehdä myös isommalle sakille. Ja upposi parempiin suihin alta aikayksikön 🙂

Koska tuon blinipannukakun syömme vasta iltaruokana/palana, niin se varsinainen päiväruoka on vielä hakusessa. Ei mitään liian täyttävää (pitää jäädä tilaa blinipannukakulle!) ja nopeasti valmistuvaa. Mutta kuitenkin vähän arjesta poikkeavaa. Olisi kiva kuulla, mitä teillä syödään huomenna itsenäisyyspäivän kunniaksi? Nimimerkillä ideat vähissä 🙂

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


tiistai 04. joulukuun 2018

Onneksi tuli lähdettyä ♥

5

Oli enkun kokeisiin lukemista. Sähköposteihin vastaamista. Pyykkien viikkausta ja koiran pesuprojektia. Lenkillekin olisi ollut mukava ehtiä. Astianpesukone odotti tyhjäämistä, jotta olisi saanut laitettua iltaruoalta tulleet tiskit koneeseen. Pois silmistä. Keittiön työtasoille oli kertynyt vaikka mitä lajiteltavaa. Miehen kauluspaidat piti silittää ennen reissuun lähtemistä ja erään projektin kuvat odottelivat käsittelyä. Olisi vaan ollut niin paljon kaikkea muuta. Lakanoiden vaihtoa ja autokatostarjouksien läpi käymistä. Tyypillistä maanantai-iltaa.

Hetken hangoittelin vastaan. Kun ei ehtisi. Ja kun se Joulutorikin menisi pian kiinni. Olkoon menneeksi, mennään vaan. Pyynikin munkkikahvila, suupielet sokerissa ja kolme rakkainta ihan lähellä. Glögi, joka ei polttanut kieltä. Taivaalta tippuvat isot lumihiutaleet, jotka saivat silmät sirrilleen. Leppoisa puheensorina ja yksi ihastuttava valkoinen pieni havannalaiskoira. Beigein yksityiskohdin. Lappi -koju ja sen maistuvat herkut. Valkosuklaapäällysteiset omenalohkomaistiaiset ja niin kaunis Tammerkosken seutu.

Kaunis kotikaupunkini ja hellästi annetut lumipesut. Pusutkin. Pikkuisen jäätyneet sormen päät ja varpaat.
Hei, onneksi tuli lähdettyä ♥

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


maanantai 03. joulukuun 2018

Joulustressaatko? Mieti vielä toinen kerta…

10

HEISSANHEI!

Ei siitä ole kuulkaa montaakaan vuotta aikaa, kun otin joulun vastaan suureellisten silmäpussien kera ja stressitasot kaakossa. Silloin tuli tehtyä lasimestarin silakat kolmeen kertaan, jotta lopputulos oli vimpan päälle fiilattu. Silloin kannoin kotiin jouluservettejä niin paljon, että vihdosta viimein löytyi ruokatilan verhoihin mätsäävä servettisävy. Peruna- tai lanttulaatikoiden tekeminen oli pakko aloittaa ihan raakileista eli jauhoisista perunoista ja lantuista. Jouluaaton vastaisen yön paketoin lahjoja silmät ristissä aamuyön tunneille ja siinä samalla hämmensin aamupalalle riisipuuroa. Aaton aattona metsästin vielä viimeisiä lahjoja ja jonotin tuskanhiki päässä kauppojen kassalla.

Kyllä, joulustressi puski päälle joka joulu.  Mutta ajattelin, että jouluna kuuluu stressata. Että se joulu ei muka tulisi, ellei tekisi kaikkea vimpan päälle. Että joulu ei tuntuisi joululta ilman joulustressiä. Niin väärässä olin! Lakkasin joulustressaamasta. Joulu tuli ilman suureellisia siivoamisia ja tajusin tehdä lanttulaatikonkin heviosastolla myytävästä soseesta. Joku joulu on tullut tuunattua ihan valmislanttulaatikkokin erinomaisin tuloksin. Rosolliainesten pilkkominen on jäänyt ja kaupan valmisrosollit ovat ajaneet asiansa loistavasti.

Tykkään nähdä joulun eteen toki vähän enemmän töitä ja se palkitaan jouluaattona, kun saa istua jouluruokapöytään. Mutta se ei ole sen arvoista, että jouluruokapöydässä istuu niin väsynyt äiti, ettei ruoka edes maistu. Jouluruoat ovat ehkä itselläni olleet se suurin joulustressin aiheuttaja. Kunnes tajusin, että ei tarvitse tehdä niin paljon. Niin montaa sorttia tai kaikkea alusta asti itse. Joulun yksinkertaistaminen. Se on se avain itselläni joulumieleen. Ruokien yksinkertaistaminen, lahjojen yksinkertaistaminen (lähinnä määrän radikaali vähentäminen) ja kaiken ylimääräisen karsiminen.

Tähän pätee jälleen kerran se sääntö, että niistä asioista, joihin pystymme itse vaikuttamaan, ei kannata stressata. Ihan turhaa on haalia itselleen hirmuista määrää tekemistä ja jouluvalmistelua. Vaan sillain sopivasti. Joulun valmisteleminen hiljaksiin on itselläni osa jouluun virittäytymistä. Se taisi olla pari vuotta taaksepäin aaton aattona, kun huomasin yhtäkkiä makoilevani olkkarin sohvalla ja lukevani kirjaa. Naurahdin miehelle, että jopas jotakin. Koska viimeksi olisin edes ollut tuossa vaiheessa aaton aattoiltaa kotona? Yleensä kun olin tuossa vaiheessa vielä siellä kauppojen jonossa tai etsimässä juuri jotain tiettyä suosikkilelua ympäri kaupunkia vain todetakseni, että se on loppuunmyyty.

Joten meillä, keillä on katto pään päällä, terveyttä, ihmisiä ympärillä, jouluruokaa joulupöydässä ja kenties jopa pieni muistaminen kuusen alla – meillä on asiat enemmän kuin hyvin ♥ Me vain luomme itse itsellemme sen stressin. Kun miettii heitä, ketkä joutuvat miettimään, että ostavatko jouluruokaa vai ostavatko lahjan. Kun ei rahkeet riittäisi kumpaankaan. Tai heitä, keillä joulu on vain päivä muiden joukossa. Ketkä yrittävät virittäytyä joulun tunnelmaan television välityksellä. Yksin nojatuolissaan. Siinä samassa missä viettävät vuoden 364 muutakin päivää. Joulu se on sairaalassakin, mutta voin sanoa, että syöpäsairaiden osastolla stressataan ihan erilaisista asioista kuin siitä onko ne lasimestarin silakat nyt kenties liian etikkaisia…

Oma joulustressini katosi, kun menetin liian monta läheistä liian nopeasti. Se aukaisi silmäni sille, mikä elämässä on tärkeintä. Ei ne lahjat, ei ne vimpan päälle hiotut jouluruoat tai verhoihin sointuvat servetit. Vaan se, että jouluna on aikaa ja energiaa olla läsnä.  Aikaa rauhoittua. Viettää vaikka koko jouluaattoaamu pyjamassa lasten kanssa sohvalla yhdessä kasassa jouluohjelmia katsellen ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »