torstai 25. heinäkuun 2019

Kesäfiltterin läpi

4

ILTAA IHANAT!

Eletään niitä aikoja, tai ollaan eletty jo tovi, että tuo nuoriso on mennyt kaikessa tietoteknillisessä asiantuntemuksessa ohi. Myös näissä filtterijutuissa.

Eilen esikoinen oli laittanut Instagramiin kuvan, jossa oli aivan sikamagee filtteri. Etsin tovin ig:stä tuota filtteriä. Mietin, että millä himskutilla se oli saatu aikaiseksi.

Iltapesu- ja auringonlaskuihastelureissulla viime yönä käydessäni törmäsin mökin edessä tuohon tietotekniikan ihmelapseen. Niin me sitten siinä yöllä ennen yhtä opeteltiin mistä tuon filtterin saa. Enpäs ole snäppiä käyttänyt enää moneen vuoteen, mutta sieltä se filtterikin löytyi.

Kesäfiltteri tekee kuvista ihania! Ei ehkä ihan näin tietokoneen ruudulta katsottuna. Nimittäin kasvokuvissa saa jok’ikisen ihohuokosen ja juonteen esiin. Pisamatkin loistavat suuremman kontrastin ansiosta enemmän. Mutta hei, sitä se kesä on. Ilman filtteriä ja filtterin kanssa. Kaikki näyttäytyy jotenkin ”aidommin”.  Ihmiset on iloisempia ja helpommin lähestyttävämpiä.  Kuviin saa eksyä kumiveneitä ja muuta kesäistä roinaa. Suoristukset sun muut ovat näppituntuman puitteissa tehty kuvaa otettaessa ja Insta on saanut jälleen vanhan merkityksensä hetkessä räpsäistyjen kuvien myötä. Kamera on ollut kesätauolla ja sekin on tehnyt hyvää.

Ja tässä vaiheessa lomaa, kun ei ole puutereita sun muita kasvoihin juurikaan sutinut tuntuu, että miten sitä kesän jälkeen enää pystyy edes ihoaan pakkeloimaan. Josko nuo pisamat ja auringonhehkun saisi säilytettyä myös syksyllä, niin ei olisi tarvettakaan moisille mömmöille 🙂

Tekisi mieli kysyä, että voisiko olla ainainen kesä. Mutta en kysy. Koska te tiedätte… Mutta hei, onneksi on kesäfiltterit. Joilla jatkaa kesää tämän hellejakson jälkeenkin vielä himpun verran pidempään ♥

IHANAA TORSTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 24. heinäkuun 2019

Kesäkuulumisia

4

HEISSUNHEI!

Mitä kuuluu? Toivottavasti hyvää 🙂 Tänne kuuluu sellaista, että pitää vähän nipistää itseään; kolmas virallinen lomapäivä alkoi juuri ja tuntuu, että sitä on jo ollut pidempäänkin lomalla. Ehkä se on se juttu mistä aiemminkin kerroin. Kesällä työnteko on jotenkin leppoisampaa ja vaikka olisi töissä, niin sitä on kuitenkin mielessään osin kesälaitumilla.

Ekat kesälomapäivät ovat hurahtaneet nopsaa ohi. Ja vaikka aina sanonkin, että rakastan kesäsateita, niin en voi kieltää, etteikö nuo kauniit ilmat olisi osallisia siihen, että olo on näin rentoutunut. Lauantai kului vallan laiturin nokassa äänikirjaa kuunnellen. Minun luonteellani yksi päivä riittää. Toki joka päivä on tullut rentoiltua, mutta ilomielin ajelin mökiltä maanantaina kaupunkiin tuomaan esikoisen ystävää takasin. Sai katsokaas päiväohjelmaa. Iltapäivästä juhlistettiin pienesti hääpäiväämme.

Eilen tultiin koko perhe (+ yksi bonuslapsi) mökiltä kotiin hammaslääkäriajan takia. Käytiin miehen kanssa iltapäivästä lätkyttelemässä pientä valkoista palloa ja mikä eilisessä ihaninta; nähtiin rakkaita ystäviä vuoden tauon jälkeen. Just ehdittiin sopimaan treffit ennen kuin karkaavat takaisin Amerikan kotiin. Se on jännä juttu, että vaikkei olla enää aktiivisesti puhuttu ulkomaille muutosta moneen vuoteen, niin silti tuo vanha haave nostaa päätään, kun juttelemme expattien kanssa.

Kotona Suomessa on hyvä, ainakin tällä hetkellä.

Tässä odotan juuri, että lapset kömpivät kellarista yläkertaan ja saadaan tehtyä tämän päivän suunnitelma; lähdemmekö mökille jo nyt päivällä naisporukalla vai odotammeko iltaa ja menemme samalla kyydillä miehen kanssa. Yllättävän kivuttomasti nämä mökkeilyt ovat nyt menneet. Meillä on ollut mökillä lasten ystäviä mukana ja tänäänkin saareen matkaa näillä näkymin yksi sellainen. Huomenna saadaan toisia rakkaita ystäviä saareen, myös meidän aikuisten ystäviä. Kesä on sitten ihanaa aikaa!

Mutta ennen mökkeilyä hilpaisen pikaisesti töissä käymään! Balanssi se on pidettävä – näin lomallakin ♥

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


maanantai 22. heinäkuun 2019

Rakkaus riittää

22

HEIPPA IHANAT!

13 vuotta sitten tänään, 22.7., heräsin siihen, kun sade piiskasi peltikattoa. Sade, jota ei ollut koko kesänä kuulunut tai näkynyt. Pienistä toiveista huolimatta. ”Ilma on kuin morsian.” tuhahti mieheni ja kaappasi kainaloon. Vaikken nähnyt, niin kuulin että sanoi tuon virne kasvoillaan.

13 vuotta sitten tänään suurin toiveeni toteutui ja sain kävellä rakkaan isäni käsipuolessa kohti alttaria. Puolivälissä matkaa tuo ensimmäinen elämäni rakkaus luovutti minut loppuelämäni rakkaudelle. Sille, jolle kävi haaveri juuri ennen häitä ja jonka polvessa oli kymmenen tikkiä. Niin, ettei alttarille polvistuminen onnistunut. Häävalssista juuri puhumattakaan. Jälkimmäiseen syynä tuskin olivat nuo tikit. Häätanssi, se sopi meille mainiosti. Ehkä pienessä mielessä kuitenkin tapailimme ykskakskol -valssin askelia.

”Minä rakastan sua yhä totta on tänään
vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa
minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan
ja elämä vie meitä päin parempaa.”

Hääpäivä on ollut yksi lasten syntymien ohella ihanimmista päivistä ikinä. Vieraita oli häissämme 147, joista 80 oli ystäviä. Industriaalishenkinen sali Finlaysonilla täyttyi naurusta ja tarinoista. Keskellä salia oli pitkä pöytä ystäville. Neljäkymmentä ystävää molemmin puolin pöytää takasi sen, että vaikkei sukulaiset ihan jaksaneetkaan tanssikenkää loppuun asti kuluttaa, niin tanssilattia oli koko ajan täynnä.

”Yhden neuvon haluan teille antaa. Se on anteeksiantamisen jalo taito. Ikinä ei saa mennä nukkumaan vihoissaan. Pitää osata antaa anteeksi.” Jotenkin näin isäni puheessa meille sanoi. Tuota neuvoa olemme noudattaneet. Mutta myös sitä papin antamaa neuvoa: ”Muistakaa rakastaa.”

Ja siitähän kuulkaa tässä koko touhussa on kyse. Rakkaudesta. Rakkaus on niin laaja käsite, että se käsittää toisen kunnioittamisen, molemminpuolisen luottamuksen, intohimon joka saa sukat pyörimään jalassa ja sen, että tahtoo toiselle pelkkää hyvää. ”Muistakaa vaalia rakkautta niinäkin hetkinä, kun tuntuu että rakkaus ei riitä.” muistan papin sanoneen.

Mutta hei, kyllä se rakkaus riittää ♥

Kun molemmilla on yhteinen tahto laittaa se riittämään. Viimeisenä kappaleena häissämme kuultiin Shania Twainin You’re still the one. Ne, jotka eivät tienneet historiaamme eivät tainneet tietää, mistä tuossa oli kysymys. Mutta lähimmät ystävät tiestivät, että siinä oli nimenomaan kyse tuosta tahdosta. Ja se riitti.

Se, että molempien tahdosta saatiin rakennettua jotain näinkin mahtavaa niistä lähtökohdista, mistä lähdimme suhdettamme rakentamaan. Toinen oli se kuuluisa laastari. Toisen tehtävänä oli toimia tyynynä. Se toinen oli se vähän sakukoivusmainen ex-jääkiekkoilijaplanttu ja toinen oli semisti katkera, että elämänsä ensimmäinen sinkkukesä pitkään aikaa kosahti.

Onneksi kosahti 🙂 Mä näytän ja annan kuulua mitä tulee rakkauteen. Mun mielestä kenenkään ei tarvitse peitellä sitä, että on korviaan myöten rakastunut. Jaettu ilo luo iloa ympärilleen. Toivottavasti myös jaettu rakkaus luo rakkautta ympärilleen. Sillä rakkautta ei voi ikinä olla liikaa.

”You’re still the one I run to
The on that I belong to
You’re still the one I want for life
You’re still the one I love
The only one I dream of
You’re still the one I kiss good night.”

RAKKAUDEN TÄYTEISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN ♥

PS. silloin 13 vuotta sitten tänään jaloissa ei pyörinyt tuollaista karvaista kaveria, joka on ehkä vähän mustis eikä haluaisi, että äippä ja iskä halailisi 😀


lauantai 20. heinäkuun 2019

Ei ole tätä mökkipaikkaa rakkaampaa

6

HEIPSUNHEI!

Viime viikolla tapahtui jotain, joka on saanut mut miettimään. Miettimään, että miksi. Mitä meidän päässä oikein liikkui. Se tapahtui kuin varkain; pitkästä aikaa menin katsomaan nettiin Pirkanmaan mökkitarjontaa. Löytyi yksi helmi. Kotipihasta 32 kilometriä. Hirsisauna isolla terassilla kiinni vedessä. Iso vesistö edessä. Etelään antava näkymä. Mökkitontilta toiselle suosikkigolfkentälle 17 kilometriä, kotikentälle 23 kilometriä. Töihin vajaa 20 kilometriä.

Ajatus laukkasi jo niihin talvipäiviin, kun päästäisiin mökille lämmittämään saunaa. Siihen päämökkiin, joka tontille rakennettaisiin. Moderni, ikkunat järvelle antava kaunis mökki. Sisävessalla ja puhtaalla juoksevalla juomavedellä. Uusilla hirsipinnoilla. Hyvin varustetulla keittiöllä. Jouluista tuolla mökillä ja siitä, kuinka lapset voisivat ajokortit ajettuaan suhauttaa nopsaa kaupungista mökille kesätoistä päästyään.

Mies tuli myöhään kotiin, mutta lähdimme silti ajamaan kohti tuota tonttia. Matkalla mun vatsanpohjaan tuli ikävä tunne. Jo siinä vaiheessa meinasin sanoa miehelle, että käännytään takaisin. Kunnes matkan varrella aloin ihastella maisemia. Suomalainen järvimaisema korkealta katsottuna oli kaunis. Käännyimme mökkitielle. Mökkitietä kesti yli kymmenen minuuttia.  Tuli hieman huono olo mutkittelevasta tiestä. Navigaattori näytti kilometriä, kunnes matkaa oli jäljellä enää muutama sata metriä. Katsoin ryteikköä oikealla puolellani, junarataa vasemmalla puolella. Tonttia, johon ilta-aurinko ei sitten osunut mistään kulmasta. 

Ajoimme ohi tuon tontin, käännyimme ja lähdimme takaisin kotiin. Helpottuneena. Yhtä opettavaa kokemusta rikkaampana. Tajusimme, ettemme löydä mistään tällaista helmeä, joka meille kuin sattuman kaupalla tuli eteen kesäkuussa 2013. Tänne ajaa kotoa sen tunnin verran, riippuen ruuhkasta. Tarvittaessa vain 46 minuuttia. Tänne emme pääse talvella, sillä mökin edessä on virtauskohta ja jäät ovat usein heikot. Se saa arvostamaan ehkä niitä harvempia mökkikertoja vielä enemmän.

Täällä koira saa juosta vapaana ja tänne kutsumattomien vieraiden on hankalampi tulla. Täällä ei ole uudenkarheaa keittiötä, mutta on nuo hirsiseinät, jotka kertovat tarinaa. Saunasta ei pääse suoraan uimaan, mutta pitkospuukäytävää pitkin laiturille on muutama kymmen askel. Tänne paistaa aamusta iltaan aurinko ja joka ikinen ilta tehdessäni pienen tonttikatselmuksen pakahdun onnesta nähdessäni auringon kultaaman varvikon. Puhtaan veden, jonka pinnalle muodostuu värikkäitä timantteja laskevan auringon ansiosta.

Tänä aamuna kävelin laiturille koira vanavedessä kahvikuppini kanssa ja istuin laiturin nokkaan. Katsoin puiden taakse, josta aurinko pikkuhiljaa alkoi pilkottaa. En vieläkään ymmärtänyt, mitä meidän päässä liikkui. Mutta ehkä mun ei tarvitsekaan ymmärtää. Pääasia, että ollaan nyt täällä. Ei ole tätä mökkipaikkaa rakkaampaa. Uskon, että jokaiselle se oma mökki on just se ainut ja oikea. Rakkain kaikista. Täällä tullaan tekemään vielä paljon kesämuistoja ♥ 

LEPPOISIN LAUANTAITERKKUSIN,


perjantai 19. heinäkuun 2019

Miten yrittäjä lomailee?

0

HEISSUNHEI

ja ai että,  ihan tuota pikaa saan laittaa työtyösähköpostiin lomavastaajan. Kolmeksi viikoksi miettikääs! Ja mikä hassuinta; luulin, että mulla on kaksi viikkoa lomaa jäljellä, mutta tajusin juuri, että mullahan on kolme viikkoa 😀 Ei se sitä sano, ettenkö päivittäin monta kertaa katsoisi sähköpostia, mutta ainakin ne akuuteimmat kääntyy eteenpäin ja tulee hoidetuksi asianmukaisella tavalla.

Aika monesti multa kysytään, että millaista on lomailla, kun ei pysty lomailemaan ihan täysin. Sulkemaan mielensä työasioilta. Mutta kuulkaas, kun en osaa lomailla muulla tavalla. Kesä 2002 on ollut viimeksi sellainen, että en ollut yrittäjänä tai muualla töissä. Mutta se kesä meni vahvasti työnhaussa ja sen sijaan, että olisin nauttinut lomailusta, kävin neljissä psykologisissa testeissä ja ainakin kymmenessä työhaastattelussa. Halu tehdä töitä oli suuren suuri.

Huhtikuusta 2003 lähtien olen saanut tehdä niin paljon töitä, kun olen halunnut. Näiden reilun 16 vuoden aikana olen kasvanut kiinni työntekoon. Opetellut (välillä kantapään kautta) ne tavat, jolla rentoutua ja lomailla, vaikkei ihan pystykään täysin töistä irtautumaan. Uskon, että suurin syy on sillä, että mulla on kaksi ihanaa työtä. Toisen tiimoilta mulla on myös monta työllistettyä, joiden takia pitää olla lomallakin hereillä. Sammutella tarvittaessa tulipaloja kannettava edessä, mutta myös nauttia niistä päivistä, kun lempeät kesätuulet puhaltavat laiturinnokassa. Osata delegoida ja luottaa siihen, että hommat hoituvat.

En koe työtä taakkana, edes näin kesälomalla, vaan päinvastoin. Onnellinen olen valintaani toimia yrittäjänä kahdessa yrityksessä. Toki molempien yritysten tilanne on sellainen, että pystyn lomailemaan. Tuossa perheyrityksessä ihan sen takia, että meillä on maailman ihanin J siellä toimistossa pitämässä puljua pystyssä. Ja tuotantokin pyörii täyttä häkää. Tässä toisessa yrityksessä, mulla ei ole kesäloman tuuraajaa, mutta ”asiakkaat” ovat niin mahdottoman ihania, että en halua edes pidempiä pätkiä lomailla 😉

Sen kummempia katkoksia blogissa ei siis tänäkään kesänä lomailuni aikana nähdä. Voi olla, että postaustahti on hieman harvempi, sillä nuo tulevien parin viikon säät näyttävät siltä, että kumivene kiinni laituriin köydellä ja potslöjö -asentoon kumiveneen pohjalle! 😀 Ja tyypillisesti itseni tuntien viikon potslöjö -asennon jälkeen tutkin jo reskontria ja teen excel-tiedostoja. Mutta hei, jos se tuntuu lomalta, niin hyvä niin. Kukin rentoutuu tyylillään 🙂

IHANIA POTSLÖJÖ-PÄIVIÄ SINNEKIN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »