HEI IHANAT!

Totesin miehelle tuossa viime viikon lopulla, että jopas jotakin; lomasta ei ole aikaa kuin vajaa pari kuukautta ja jotenkin tunnen olevani loman tarpeessa. Ei hyvä tunne tuo. Flunssa ja väsymys yhdistettynä aika raskaaseen työviikkoon saivat mun tajuamaan, että hei – nyt pitää hidastaa tahtia. Aina ei ole mahdollista hidastaa tahtia, mutta silloin kun on, niin ihan varmasti käytän sen hyväkseni. Koska tiedän, että vielä tulee niitä aikoja, että on painettava niska limassa. Takoa sitä kuuluisaa rautaa. Jolloin ei ole ihan heti mahdollista hidastaa tahtia

Ei elämän itseisarvo ole uuvuttaa itseään työllä tai liialla vapaa-ajan ohjelmalla. Ainakaan mun mielestä. Elämän itseisarvo itselleni on mielekkyys ja elämän kaikista osa-alueista nauttiminen. Tekemisen ilo ja se, että osaa kohdata elämän kipupisteet ja tietää selviytymiskeinot niihin. Tuntea itsensä niin läpikotoisin, että tarpeen tullen voi puhaltaa pelin poikki.

Mistä mä tiedän hidastaa tahtia? Tähän 44 ikävuoteen mennessä olen onneksi oppinut tuntemaan itseni. Olemaan itse itselleni se bestis, joka sanoo peilille lempeästi, että kato nyt noita sun silmäpusseja. Olisko aika tehdä asialle jotain?

Väsymys. Ihan ensiksi mut valtaa väsymys. Sellainen, johon kahdeksan tunnin yöunet ei auta. Usein tässä vaiheessa päätän joka ikinen aamu suuntaavani tulevana iltana kello kahdeksan nukkumaan. Kuitenkaan ehtimättä tuota aivan toteuttaa.

Ärtyisyys. Olen yleensä aika easy going enkä äksyile. Paitsi silloin, kun olen jotenkin ylivirittäytyneessä tilassa, josta en ole vielä löytänyt pääsyä ulos. Koskaan en perheen ulkopuolisille äksyile, mutta harmittaa välillä, kun tiuskahdan lapsille tai miehelle. Onneksi tätä tapahtuu erittäin harvoin.

Narskuttelu. Silloin aamulla, kun herään väsyneenä levätyn yön jälkeen huomaan yleensä aina, että mun suu ei aukea kunnolla ja että leukanivelet ovat aivan joikkelissa. Vaikka mulla on nuo yökiskot käytössä, niin yölläkin herään kiireisinä aikoina siihen, että narskuttelen takahampaita niin maan vimmatusti yhteen.

Niskakipu. Syytä tai seurausta narskuttelusta? Oli miten oli, niin parikymppisenä jännitysniskadiagnoosin saatuani tiedän, kuinka inhottavia oireita tuo voi aiheuttaa. Kun on oikein hektistä jännitän niskojani. Huomaan käveleväni hartiat korvissa ja koko keho sellaisessa rautakankimoodissa.

Päänsärky. Narskuttelun tulosta tämä. Oli aika, silloin pari kolme vuotta sitten, kun heräsin joka aamu pää erittäin kipeänä. Särkylääke odotti valmiiksi yöpöydällä. Tuo päänsärky vain oli sellaista, että ei yleensä särkylääkkeellä lähde. Jää jomottelemaan ja iltapäivästä aktivoituu todenteolla.

Aivosumu. Ajatus ei kulje, suussa tuntuu olevan kuuman perunan puhuessani. Muisti pätkii. Tuntuu, ettei saisi mitään oikein aikaiseksi. Keskittymiskyky on nollassa. Tällöin viimeistään on aika viheltää peli poikki. Ainakin omalla kohdallani.

Kuten sanoin, niin aina ei ole mahdollista välttää kiireisiä aikoja. Ja itse asiassa tykkään kyllä, että töissä on kiire. Se saa pysymään valppaana ja jotenkin oma tuottavuuteni ja flow-tilaan pääseminen korostuu, kun on kiire. Hyvällä tavalla kiire. Ratkaisevaa kiireen keskellä on se, miten onnistun nollaamaan itseni. Pääsemään edes hetkeksi kiireen oravanpyörästä pois. Alle olen listannut omia hyväksi havaitsemiani tapoja. Kukin toki tablaa tyylillään, mutta nämä sopivat mulle.

Meditaatio. Silloin kun oli oikein vaikea elämänvaihe, äidin sädehoitoja ja lopulta saattohoitoa yhdistettynä kiireiseen aikaan töissä, tutustuin meditaatioon. Näin jälkikäteen ajateltuna musta tuntuu, että tuo meditointi oli se, mikä auttoi mut takaisin maan pinnalle. Alkuun kuuntelin Leena Pennasen Mindfulness -sovellusta monta kertaa päivässä. Lopulta riitti kerran päivässä. Ja sitten tuli vaihe, että en tarvinnut enää sovellusta, vaan osasin saada itseni meditatiiviseen tilaan itse. Nykyäänkin teen usein aamuisin edes pienen meditaatioharjoituksen. Välillä huomaan, etten ole meditoinut viikkoon, mutta heti kun huomaan kroppani käyvän ylikierroksilla muistan taas tuon meditaation voiman.

Pilates. Vuosi sitten marras-joulukuun taitteessa kävin pilateksen alkeiskurssin. Tuona sunnuntai-iltana parituntisen jälkeen koin sellaista euforiaa, jota en ollut saavuttanut edes juoksulenkeillä. Ihan jo se, että keskittyy hengittämään auttaa mua nollaamaan jännittyneet lihakset. Tähän kun yhdistää vielä parhaillaan laitepilateksen ihanat venyttävät liikkeet, niin avot. Parasta kiireen katkaisua ja mieli sekä kroppa kiittävät.

Juoksu. Pidempään mukana olleet lukijat tietävätkin syyni siihen miksi aikoinaan aloitin juoksuharrastuksen. Minä, joka olin aina inhonnut juoksua. Lapset olivat pieniä ja mies reissasi 200 päivää vuodessa. Juoksemaan aloin sen takia, että sain hetken hengähdystaukoa pienlapsiperhearjen ja työelämän yhdistämiseen. Pian huomasin sen, että kun kunto kasvoi, juoksu antoi enemmän kuin vain sen hengähdystauon. Aloin tuntemaan mielihyvää, jollaista en ollut aiemmin tuntenut. Vielä tänä päivänäkin juokseminen on mulle tehokas tapa nollata asiat. Mutta olen huomannut, että juoksemisen kanssa saa olla varovainen; silloin kun tilanne on jo liian pitkällä, tunnistan että repivä äärimmilleen juokseminen ei tee muuta kuin hallaa. Silloin lähden kävelylenkille tai pienelle hölkälle.

Ruoanlaitto. Ihana, ihana ruoanlaitto. Marian keittiössä on poikkeuksetta aina hyvä fiilis ja keittiö on paikka, johon sulkeudun fiilistelemään. Uppoamaan ruoanlaiton ihanaan maailmaan. Ruoanlaitto, varsinkin reseptien kehitteleminen, saa ajatukset pois töistä ja murheista. Se, että näkee ja maistaa kättensä työn tulokset on sangen palkitseva lopputulos.

Nukkuminen. Yksi tärkeä oivallus, jonka olen oivaltanut on se, että väsyneenä pitää nukkua. Aiemmin olin muka liian kiireinen nukkumaan päikkäreitä. Nyt saatan nukkua parina päivänä viikossa päikkärit. Kyllä, jopa kesken kotitoimistopäivän sopivassa saumassa, jos siltä tuntuu. Puoli tuntia unta ja se riittää. Tässä juju on se, että pitää osata sallia itselleen sen, että pötkähtää sohvalle tai sänkyyn. Ilman että tuntee itseään laiskimukseksi tai luuseriksi.

Millaisin keinoin siellä selätetään kiire ja arkisten aherrusten tuomat kropan kolotukset? Vai tuleeko teille sellaisia? 🙂 Hei, nyt ei päikkäröidä, vaan on niin hyvä boogie, että taidan hypähtää tässä välissä kotitoimistopäivää keittiön puolelle. Siinä samalla, kun rentoudun saan tehtyä yhden työn pois alta. Kaksi kärpästä samalla iskulla!

KESKIVIIKKOTERKUIN,