HEIPPAHEI IHANAT!
Voi jösses, sitten kun se loman jälkeinen työmoodi iskee täysillä ja olisi kova palo tehdä töitä, niin arvatkaas mikä ei ole hyvä juttu? Toimimaton tietokone. Tai no, lähinnä kuvankäsittelyohjelma. Monen uninstallaation ja asennuksen jälkeen sain kuin sainkin ohjelman aukeamaan. Ja hei, seuraavaksi vuorossa kuvien ulkoiselle kovalevylle laitto. Ne kun eivät käsittääkseni ole muualla kuin tuolla kuvankäsittelyohjelman tiedostoissa. Jaiks, säikähdyksellä selvittiin.
Kuten kerroin Instagramin puolella, niin uurastettiin miehen kanssa eilen punaiset paholaiset (muuttolaatikot ;)) keskikerroksen osalta tyhjiksi. Vielä osa tyhjistä laatikoista odottaa palauttamista. Tuossa tulevan ruokapöydän tilalla. Olohuoneessa. Saamme tilaan ruokapöydän ensi viikolla naapurista. Mummun vanhan puisen pöydän. Ihanaa! Voipi olla, että sohvaa joutuu pari senttiä siirtämään kohti sohvapöytää ja jollain välillä sohvapöydän uusia kapeammaksi. 
Tuo entinen ruokahuone on meillä tv-huone käytössä. Ihan jo senkin takia, jos sinne mancaveen tulee se sormenjälkitunnistautuminen. Ei jää sitten hömppäsarjat katsomatta ;D Oikeasti tykkään, että keskikerroksessakin on telkkari. Lapset voivat siinä katsoa ohjelmiaan, samalla kun teen ruokaa keittiössä. Tykkään tuosta tv-huoneen kodikkuudesta ihan kamalasti! Tv-huoneeseen on käynti olohuoneesta sekä sitten tuosta lukunurkkauksen vierestä.
Olohuone kylpee ilta-auringossa. Sohvatyynyt ovat vähän niin ja näin ja Tobyn luita lattia täynnä. Koti on varsin kodikas. Vähän aikaa asumatta olleessa talossa on kuulkaas jo näin viikon jälkeen
täysi elämisen meininki ja hyvä niin ♥
IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,
Tällä hetkellä päänvaivaa tuottaa ruokapöydän paikka. Sitä siis ei vielä ole. Tuohon keittiön viereen lukunurkkaukseen se menisi luonnostaan, mutta tila on vain 2 metriä leveä ja 180 cm pitkä. Olohuoneeseessa taas olisi leveyttä tilassa 2,5 metriä ja pituutta hur så mycket. Vanha pöytä jäi vanhaan kotiin, joten uusi pöytä täytyy hankkia. Te, keillä on 80-90 cm leveitä pöytiä, niin olisi kiva kuulla, onko helppo kattaa. Kiitos jo etukäteen 🙂
HEIPSULI!
Ensimmäistä kertaa ikinä me ollaan ehkä vähän törmäyskurssilla tuon rakkaan aviomieheni kanssa. Sisustamisesta. Ei mitenkään pahasti eikä kumpikaan ole aloittanut mykkäkoulua. Ei ole tapana. Naureskellen olemme vielä voineet sisustamisjutuista puhua. Tiedän, että tuo kellarikerros on miehen valtakuntaa ja hänelle olen ilomielin suonut vapaat kädet sisustaa sen, mutta. Mutta. Ensinnäkin kulmasohva kotiteatterihuoneeseen. Vaikka tunnen tuon mieheni enemmän kuin hyvin, niin en silti ole ihan varma höpöttääkö toinen tosissaan sellaisesta keinonahkaisesta recliner-sohvasta. Tiedättekö, missä tulee kaikille ne jalkatasot sieltä sohvan alta esiin samalla kun selkänoja kaartuu taaksepäin…hmmm. 
Tässä välissä haluan korostaa, että tarkoitukseni ole mitenkään mollata toisen sisustusmakua vaan kertoa teille, kuinka meillä ollaan vähän eri mieltä kellarikerroksen sisustamisen suhteen. Edelleen annan miehelleni vapaat kädet sen tehdä ja onnellinen olen, että hän haluaa tehdä siitä oman näköisensä. Miehen sanoja siteeraten: ”Se on mancave, naisen kädenjälki ei saa näkyä!” Ihana nähdä lopputulos!
Elämme kerrassaan mielenkiintoisia aikoja. Onneksi kuvia niistä sivupöydistä, joiden jalat koostuivat jääkiekkoilijan jaloista ja mailasta ei ole enää mulle vilauteltu. Muutenkin ajattelin pitää suuta vähän soukemmalla, sillä sellainen sormenjälkitunnistusovenavautumismekanismi (voiko tuo olla yhdyssana?!) kuulemma on saatavilla rappusten yläpäähän 😀
Mutta pieniäkös nämä. Ilon aiheitakin on ollut monia. Saatiin veljen vaimon kanssa siivottua mummulan olkkarin tavarakaaosta. Mutta ennen kuin kellarikerrokseksen yksi varastohuone on valmis, emme saa olohuonetta tyhjättyä. Iloa on tuottanut myös se, että sain vihdosta viimein itseäni niskasta kiinni siivoamisen suhteen. Siis täällä nykyisessä kodissa. Siivotussa kodissa on kyllä kieltämättä kevyempi hengittää. Iloa tuotti myös uudelleen löytämäni kikherneet. Elän taas sitä vaihetta elämässä, että tungen niitä joka paikkaan. Tänään salaattiin. Iloa on tuottanut myös tuo pieni rakas koiramme, joka on ollut aivan iholla koko päivän.
Tämä erikoislaatuinen maanantai viharakkaussuhteineen on ollut myös tulevaisuuden suunnittelua täynnä. Vatsanpohjassa on ollut tänään sellainen pieni kutkuttava tunne siitä, että syksyllä koittaa uusi arki ja pääsen tuonne rakkaaseen maalitehtaaseemme töihin. Uusi koulutuskin jännittää jo hieman. Uudet ihmiset ja verkostoituminen. Se, että pitäisi taas taitaa small talkin salat. Eikä minkä tahansa small talkin vaan sellaisten yhteiskunnallisten ja talousasioiden puhumisen salat. Viimeisen vuoden aikana en ole katsonut juuri pörssikursseja tai lukenut aamulehden talousosiota. Alan julkaisuista puhumattakaan. Se on toisaalta tehnyt ihan hyvää, sillä näkymät eivät ole ehkä olleet positiiviset.
