Me näimme toisiamme joka ikinen päivä 57 päivän ajan. Välillä pikaisesti, välillä vietimme toistemme seurassa aikaa tuntikausia. Tai lähinnä minä vietin kanssasi aikaa. Sinä olit se passiivinen osapuoli. Koimme elämän koko kaaren tuossa lyhyessä ajassa. Syntymästä kuolemaan. Liian moniin kuolemiin. Välillä seurasi oli niin jännittävää, että en halunnut katsoa tai kuunnella. Välillä sait minulle roskan silmään ja kyyneleet virtasivat.
Yhtään tylsää hetkeä ei matkan varrellemme mahtunut. Veit minut paikkoihin, joista olen vain osannut haaveilla. Kiitos siitä, maailmankuvani avartui huimasti. Välillä mietin, että olitko liian seikkailunhaluinen huimapää tuttua ja turvallista rakastavalle minuudelleni. Mutta et sinä ollut. Veit minut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Hengitin samaa ilmaa kanssasi ja annoin itsestäni 100%. Niin sinäkin.
Niinä hetkinä, kun emme olleet yhdessä, olit jatkuvasti ajatuksissani. Odotin seuraavaa tapaamistamme ja sitä, minne se seikkailu meidät vie. Seurasi oli addiktoivaa, elämäntäyteistä ja sellaista elämää, johon en tässä elämänvaiheessa olisi ollut valmis. En olisi malttanut poistua seurastasi, mutta välillä oli pakko. Tieto siitä, että näemme pian, lohdutti. Kun lopullisen eron aika koitti, venytin viimeisiä hetkiämme. En olisi halunnut luopua yhteisestä ajastamme, mutta kolmansien osapuolien takia oli pakko. Tiedän, että me näemme jälleen. Joskus. Jossain elämäntilanteessa.
Jäljelle jäi tyhjyys. Pohjaton, mukaansa tempaava tyhjyys ♥
Heh, ehkä hieman dramatisoin, mutta tyhjyys kuvaa hyvin sitä olotilaa, joka meillä miesluolan sohvalla sunnuntai-iltana vallitsi. Se kamala tilanne, joka sai mut huutamaan ”eiii”. Se, kun The Blacklistin viidennen kauden vikan jakson lopputekstit alkoivat soljumaan telkkarin ruudulla 😀 Maanantai-ilta meni vielä hyvin miehen ollessa työreissussa, mutta eilen kun olimme molemmat kotona, niin kieltämättä olimme hieman hukassa. Mitäs nyt sitten? Mies katseli sängyssä Seinfeldiä ja itse katsoin Koko Suomi leipoo -ohjelmaa. Lamaantuneena.
Nyt on pakko löytää joku uusi sarja, johon koukuttua. En olisi ikinä uskonut, että sarja, jota on tehty viisi kautta ja joka sisältää 22 jaksoa kauteen voisi koukuttaa niin paljon. Olisi helposti kuvitellut osan jaksoista olevan täytejaksoja ja juonen väkivängällä keksittyä. Tiedän, tämä kuuulostaa jo ihan pimahtaneelta, mutta tässä taannoin kotiin ajaessamme meidät ohitti musta SUV. ”Tiedätkös, ketkä tossa menee? Keen ja Ressler.” tokaisin miehelleni 😉
Samanlaisen tyhjyyden koin taannoin House of Cardsin loppuessa. Ja the Affairin. Jenkeissä alkaa Blacklistin kuudes kausi tammikuussa ja jollain ilveellä se on pakko saada näkyviin myös kotitöllöttimestä. Niin hyvään kohtaan tuo viides kausi loppui. Sitä odotellessa; onko suositella hyviä sarjoja, joista olisi jo vähintään kolme kautta julkaistu? Saisi olla toimintaa, rakkautta ja jännitystä. Samassa paketissa 🙂
KESKIVIIKKOTERKUIN,
PS. selasin menneiden joulujen joulukuvia ja ai että nuo kuvissa näkyvät vanhan kodinkin joulut oli ihania!
