keskiviikko 08. huhtikuun 2020

3 x pääsiäiskotimme

HELLUREI!

Siinä missä haaveilin lämpimästä pääsiäisestä ja terassin öljyämisestä, näyttäisi nyt siltä, että pääsiäisenä saa polttaa takkaa ja hissutella villasukat jalassa 😉 Sekin käy!

Meillä ei ole ollut tapana koristella kotia kovinkaan paljon pääsiäiseksi. Aika monta pääsiäistä ollaan vietetty pohjoisessa. Tänä vuonna koristeista menee muutamat narsissit, tulppaanit ja pääsiäismunat kulhossa. Syy, miksei meillä koristella pääsiäistä tänä vuonna juurikaan johtuu siitä, että mun pääsiäiskoristeet ovat joutuneet paikkaan nimeltä jemma. Vielä kaksi vuotta sitten meiltä löytyi puisia munia, metallisia munia, höyheniä ja vaikka mitä. Ja miettikääs, että meillä on sentäs siivottu kaapit viimeisen vuoden aikana eikä moisia löytynyt. Toivottavasti ei ole mennyt joidenkin nyssäköiden mukana roskiin.

Tänään puhelimessa manasin työkaverille, että olen unohtanut koko rairuohon istuttamisen. Työkaveri kertoi, että niitä saa ostettua valmiiksi istutettuna, joten ehkä uskaltaudun kauppaan sen verran 🙂

Pääsiäiskoti vuodelta 2016 oli kovin luonnonläheinen. Väreillä meillä ei ole juuri koskaan koreiltu pääsiäisenä. Ei tuonakaan vuonna. Mutta tiedättekö, että nyt tekisi mieli ympätä koti täyteen hempeitä pääsiäisvärejä. Pitäisikin kaivaa vesivärit esiin ja pitää munanmaalaustalkoot 🙂

Vuonna 2017 pääsiäisenä hempeitä värejä näkyi suklaamunissa. Meillä on koko perhe pajulle allergisia, mutta sain vinkin, että jos pajuihin ei laita vettä, niin eivät allergisoi. Enkä kyllä muista, että kukaan olisi liiemmin niiskutellut tai aivastellut tällä taktiikalla. Ja hei, tuo pääsiäinen 2017 oli rakkaan karvakaverin ensimmäinen, mutta myös ensimmäinen ilman äitiä!

Vuonna 2018 pääsiäinen koristeltiin nykyiseen kotiin. Ja varsin askeettisesti etten sanoisi 😉 Mutta nuo puumunat…minne ihmeeseen ne on joutunut?! Mulla on huomenna vapaapäivä, joten ehkä pengon pikkuisen kaappeja. Pieni aavistus on, missä ne voisi olla. Pitäkää peukkuja. Jos ne löydän, niin taidan vetää koristeluöverit (omalla mittapuullani) 😀

 

Viime vuonna vietimme pääsiäisen kotona, mutta minkäänsortin kuvamateriaalia ei ole siitä, millainen koti on ollut. Silloin olin niin kasvimaan kimpussa, että tuskin edes muistin laittaa mitään koristuksia 😉 Miettikääs, että pääsiäinen oli vain viikkoa myöhemmin kuin nyt ja tuli tehtyä pihahommia. Nyt ei kyllä tulisi ihan heti mieleen istutuspuuhiin ryhtyä.

Nyt vielä viimeiset työt pois alta ja sitten kohti kotia. Mulla on edessä viiden päivän loma. Vaikka tykkään työstäni superpaljon, niin kyllähän tuollainen pieni hengähdystauko tekee hyvää. Blogityöstä en pidä lomaa, joten ehkä palataan tämän vuoden pääsiäiskodin tiimoilta lähipäivinä!

KESKIVIIKKOTERKUIN,


sunnuntai 05. huhtikuun 2020

Viisi asiaa, joista en hevillä luopuisi

HEISSAN ALLIHOPA!

Ah, mitä kevätkeliä meille annetaankaan. Vähän on kylmänpuoleista, mutta kyllä se ensi viikolla lämpenee. Takapihan lumikasatkin ovat näemmä sulaneet ja hyvä niin. Eilen kävin ”kasvimaalla” kierroksella ja jotain vihreää yrttimaasta puskee pintaan. Ruohosipulilta se maistui, mutta mielestäni mulla ei viime vuonna ollut tuolla ruohosipulia 😀

Jokaisessa kodissa, jossa olen asunut on ollut sellaisia asioita, joista olen ajatellut ”Näistä en hevillä luopuisi”. Milloin nuo asiat ovat olleet kivitalon syvät ikkunalaudat tai olohuoneen huonekorkeus. Tai alakerrassa sijaitsevan Makuunin karkkilaarit. Yhtä kaikki, kaikista noistakin olen luopunut. Mutta saanut tilalle jotain muuta yhtä arvokasta. Tästä kodista mieleeni tuli heti viisi asiaa.

1. Hälytysjärjestelmä

Aiemmassa kodissa meillä ei ollut hälytysjärjestelmää, mutta aika pian muutettuamme tähän kotiin tuli selväksi, että haluan hälytysjärjestelmän. Reissaava mies ja vanhan talon nitinät yhdistettynä kolmeen kerrokseen oli yhdistelmä, joka tuntui alkuun jotenkin hallitsemattomalta. Yläkerrassa nukkuessamme arvostan myös hälytysjärjestelmään kytkettyä palovaroitinjärjestelmää.

2. Moneen eri suuntaan antavat ikkunat

Mulle on kaikissa kodeissa ollut tärkeintä valon virtaus. Se, että on ikkunoita, joista valo pääsee sisään. Yksi opiskelukämppäni oli kerrostalon pohjakerroksessa ja kaksi pientä ikkunaa antoivat pohjoiseen. En muista tuosta asunnosta muuta kuin sen, että se oli pimeä. Nyt nautin siitä, että aamuaurinko paistaa keittiöön, päivällä olohuone paistattelee päivänvalossa ja ilta-aurinko luo olohuoneeseen ja yläkerran rappukäytävään pehmeää valoa. Makuu- ja työhuone pysyy ihanan viileinä, sillä näihin ei juuri aurinko osu, muuta kuin ihan myöhään kesäiltoina.

3. Narisevat lattiat

Se tuttu tunne, joka tuo muistoja lapsuudesta. Meillä narisee lattia takan edestä, olohuoneeseen mentäessä ja ruokahuoneessa. Rakastan tuota ääntä. Vaikka aamuisin tarkoituksella kierrän ko. kohdat ettei muu perhe herää 🙂

4. Kellarikerroksen muuttaminen asuinkäyttöön

Tuo kellarikerros sisälsi ennen tänne muuttamistamme autotallin, vanhan saunan ja pannuhuoneen. Siellä oli kaiken lisäksi tapahtunut jonkun sortin kosteusvahinko yhdessä nurkassa salaojan toimimattomuuden takia. Kellari olisi helposti sellainen tila, joka toimisi varastona. Mittavan remontin myötä saimme kellarin jokaisen huoneen käyttöön. Ennen poikkeustilan alkamista tuo miesluola oli jo hyvää vauhtia muuttumassa teiniluolaksi. Voi kun poikkeustila pian päättyisi, niin teiniluolakin saisi jatkaa toimintaansa.

5. Avoin aula, ruokatila, keittiö ja olohuone

Silloin kun isäni joutui pyörätuoliin, niin vanhempani tekivät keskikerrokseen ison remontin. Aiemmin olohuoneeseen johti pieni ovi aulatilasta. Aulassa oli myös väliseinää tuossa takan edessä. Keittiö oli oma suljettu huoneensa. Tykkään siitä, että keskikerros on nyt avara. Helposti näissä vanhoissa omakotitaloissa on paljon väliseiniä ja normaalikokoiset oviaukot, mikä tekee tilasta omaan makuuni liian ahtaan.

Ja hei, on myös ainakin yksi asia, josta olisin valmis luopumaan samantien. Nimittäin nuo Bemziltä ostamani sohvanpäälliset. Ostin vielä astetta hintavammat pellavasekoitetta (?) olevat päälliset, jotka eivät ole koiraperheeseen oikein soveltuvat. Toby tykkää tehdä pesää sohvalle ja kuopsuttaa tassuillaan kangasta. Parista kohtaa kangas meni huiki jo yhdessä tällaisessa pesänrakennusoperaatiossa. Lisäksi hiekat sun muut imeytyvät tassuista ja massuista sohvaan niin, että päällisten pesu on ajankohtaista joka toinen viikko.

Mutta koska haluan lopettaa tämänkin postauksen positiivisesti, niin vielä yksi juttu, josta en ihan heti luopuisi: tiistaina ruokalähetyksen mukana tulleet kauniit tulppaanit. Otin riskin ja klikkasin ostoskoriin vajaan kympin tulppaanikimpun. Tuo on yksi kauneimmista tulppaanikimpuista ikinä. En olisi ehkä itse osannut moista edes ostaa.

Nyt miehen kanssa lenkille aurinkoiseen kevätilmaan ja sitten valmistelemaan huomista postausta. Pitkästä aikaa luvassa Hyvinvoinnin vuosikello -postaussarjan uusi jakso 🙂

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

PS. ja kyllähän te tiedätte, mikä tekee kodin? Se oma perhe tietysti. Mutta se nyt on meille kaikille niin itsestään selvää, että sitä en viiteen asiaan lukenut ihan tarkoituksella.

 


lauantai 04. huhtikuun 2020

Keittiön kevätsiivous

HEIPPATIRALLAA!

Instagramin puolella (atmarias) seuraavat tietävätkin, että täällä on tänään pantu hösseliksi. Noh, tuollaisien reilun 11 tunnin yöunien jälkeen virtaa on kuin pienessä kylässä ja tokihan se täytyy johonkin kuluttaa. Mulla ei juuri toimi se, että päätän vaikka etukäteen, että viikonloppuna pesen ikkunat. Nämä suuremmat siivousprojektit on sellaisia, että ne tehdään tasan silloin, kun inspis tulee. Tänään aamupalapöydässä juteltiin miehen kanssa olkkarin rymsteeraamisesta, mutta miehen lähdettyä puutavaraa hakemaan huomasinkin tyhjentäväni raivokkaasti keittiön työtasoja. Rymsteeraushaaveet hävisivät sen siliän tien.

Keittiön kevätsiivous on nyt tehty ja ah autuus, miten ihana olo. Kyllä se niin on, että mieli lepää puhtaassa kodissa. Ollakin, että niihin kaappien sisältöihin en nyt koskenut. Justhan ne siivottiin jouluksi ja pianhan tuo joulusiivous on taas ajankohtaista 😀 Mä olen sen sortin ihminen, että kaappien sisällöt voi olla sotkuiset, mutta kodin yleisilme pitää olla siisti. Se riittää. Toki välillä tulee niitä sellaisia puuskia, joissa myös kaappien sisällöt tulee tehokkaasti siivottua.

Halusin hetkeksi saavuttaa sen saman tunteen, kun keittiöremontin jälkeen saa laittaa tavarat esille keittiön työtasoille. Sen takia riisuin keittiön ennen puhdistusta ja asettelin tavarat vasta sitten takaisin tasoille. Keittiön kevätsiivous noudatti seuraavanlaista kaavaa:

1. tyhjennä keittiön työtasot ja avohyllyt, pese ne ja pese myös kaappien ovet
2. jos seinissä on pesunkestävä maali, niin pese seinät niiltä osin, kun niissä on esim. roiskeita
3. hankaa liesitaso ja allas puhtaaksi
4. puhdista liesituuletin
5. tyhjää jätekaappi ja puhdista se
6. pyyhkäise kostealla liinalla kaikki pienkodinkoneet, kipot sun muut tavarat ennen niiden asettamista paikoilleen
7. tee asetelmia esimerkiksi leikkuulautojen päälle (näin irtotavarat tulee koottua ikäänkuin yhteen)
8. pese ikkunat, myös ikkunanväleistä (kas, meille paistaa sittenkin aamuaurinko keittiöön)

Mites se uunin laita ja niiden uunipellien laita? Ks. kohta jossa kerroin kaappien sisältöjen putsauksesta 😉

Sain aika paljon kyselyitä IG:n puolella noista seinien pesemisistä. Huokoinen maali ei missään nimessä kestä pesemistä tai edes puhdistamista ja pahimmassa tapauksessa siitä jää pesuliinaan maalia. Huokoinen maali on muutenkin keittiöön hieman hasardi valinta, sillä se imee itseensä kaikki roiskeet. Joten keittiöön kannattaa ehdottomasti valita puhdistuksen tai jopa pesukestävä maali. Aikaisemmin tämä tarkoitti poikkeuksetta puolihimmeää maalia, jonka kulutuksen kesto oli parempi kuin himmeämpien, mutta nykypäivänä markkinoilla on myös himmeitä pesunkestäviä maaleja. Suutarin lapsella, kun ei tunnetusti ole niitä kenkiä, niin mä pesin meidän seinät Tolulla. Hienosti lähti rasvaroiskeet sun muut. But don’t try this at home…

Hei, nyt kohti seuraavaa projektia. Mies rakentaa mökin venerannan laituriin uusia kansilautaelementtejä autokatoksessa. Mä taidan mennä vähän auttamaan ristimitan otoissa sun muissa. Tai ainakin nyt pitämään seuraa kuuman kahvitermosmukillisen kanssa 🙂 Toivottavasti siellä ruutujen toisella puolen voidaan hyvin – mä olen ollut tänään tarkoituksella uutispimennossa enkä tiedä maailmanmenosta tällä hetkellä mitään. Se jotenkin helpottaa oloa. Välillä on parempi olla tietämättä ♥ 

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

PS. ja kohta nro 9: imuroi ja pese keittiön lattia. Sen tein vasta kuvien oton jälkeen 🙂

 


maanantai 30. maaliskuun 2020

Tulen vielä kaipaamaan näitä päiviä

HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa mulla oli vähän tahmea maanantaiaamu. Kellojen siirtäminen tähän suuntaan ei ole jotensakin mun juttu lainkaan. Lisäksi huomaan, että unenlaatu on jotenkin heikohkoa. Veikkaan, että mieli prosessoi unen aikana maailmanmenoa. Ja nyt kun (kerrankin! :D) päästiin valittamisen makuun niin todettakoon vielä se, että maanantailounas ei maistunut miltään. Pakkasesta mukaan nappaamani vegedumplings -pussi olisi kaivannut seurakseen vähän sitä kuuluisaa ”oomphia”. Ajoi asiansa ja nälkä lähti.

Mut hei,  palataan takaisin niihin sellaisiin juttuihin, joita olette täällä tottuneet lukemaan. Eli elämään ja niihin pieniin kultareunoihin, joita tässä ihmeellisessä ajanjaksossakin löytyy vaikka kuinka


Hirmuisesti kuulee ihmisiltä, miten elämä on nykyisten rajoitusten myötä kaventunut. Mä puolestaan olen päivä päivältä vakuttuuneempi siitä, että joko a) olen elänyt ennen näitä rajoituksia erittäin tylsää elämää tai b) sopeutumiskykyni on erinomainen, sillä perjantaina kun sain IG:n puolella #eitänään -haasteen niin jouduin oikeasti miettimään, että mikä on sellainen juttu, mitä yleensä perjantaisin teen, mutta en nyt pystynyt tekemään.

Lopulta sen keksin; ei tarvitse kuskata esikoista nuorkalle tai kavereiden kanssa, koska nuorkka on kiinni ja kavereita meillä ei tässä tilanteessa nähdä. Usein kyllä perjantaina olen käynyt tyttöjen kanssa ostamassa heille viikonloppunamit kaupasta, mutta nyt tilasin nekin viikkoruokien kanssa.

Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mun elämä ei ole juurikaan muuttunut rajoitusten myötä. Isoin muutos, joka kolahtaa on ollut se, että en ole päässyt pilatekseen tai laitepilatekseen, mutta pilatesta pystyn tekemään kotonakin. Mutta muuten nautin kotona olosta siinä, missä aiemminkin. Se kotihiiri minussa on herännyt jälleen henkiin. Ei tarvitse työpäivien jälkeen hötkyillä minnekään. Käydään paljon ulkoilemassa ja vietetään aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä mun reviirini kulkee välillä koti-työ. Kerran viikkoon myös koti-mökin veneranta. Joinain kotitoimistopäivinä reviirini on supistunut pariin kortteliin kotoota. Se mitä nämä rajoitukset ovat tuoneet tullessaan ovat pääosin plussapuolia; säästyy bensaa, kun ei tule suhailtua sinne sun tänne (ilmasto kiittää), säästyy rahaa kauppalistan suunnitelmallisuuden ansiosta (ollakin, että lapset ja mies syövät päivisin jäätäviä annoksia :D), tulee siivottua kotona sellaisia ”sitku on aikaa siivota” -kohteita (meillä lapset ovat aika omatoimisia etäkoulun suhteen eivätkä tarvitse niin paljoa apua) ja iltaisin toimistopäivien jälkeenkin ehtii kuvailemaan blogimatskua nyt kun on valoisaa.

Plussapuolista parhain on kuitenkin se, että ollaan saatu viettää aikaa perheen kanssa. En muista koska aiemmin olisimme istuneet näin monena päivänä saman ruokapöydän ääreen. Tai olisimme viettäneet miehen kanssa näin intensiivisesti aikaa toistemme kanssa. Voi olla, että rajoitusten poistamisen jälkeen tulen ehkä hieman kaipaamaan näitä päiviä – ei, en todellakaan terveydellisen tai taloudellisen epävarmuuden takia – vaan sen ansiosta, mitä rajoitukset ovat meille suoneet ♥

MAANANTAITERKKUSIN,

PS. jos elämän merkitys näinä haastavina aikoina tuntuu olevan kiven ja kannon alla, niin lukuvinkkinä Viktor Frankl: Ihmisyyden rajalla. Ahmin tuon kirjan viime syksynä osana koulutöitä vajaassa päivässä. Erittäin silmiä avaava ja herättelevä teos siitä, mikä elämässä loppuviimein on se juttu, jonka takia kannattaa herätä aamuisin. Mistä löytää merkitystä vaikeina aikoina. Jos Viktor Frankl löysi elämälleen merkityksen täysin riisuttuna (myös kaikki karvat ajeltuna) keskitysleiriltä, niin en näe yhtään syytä, miksei me terveet ihmiset voitaisi sellaisia näistä poikkeuspäivistä löytää. Me saadaan sentäs suurin osa viettää aikaa kotona keskitysleirin sijaan.

 


keskiviikko 25. maaliskuun 2020

#stayathomeclub Osa 1: kotivaatetus

MOIKKAMOI IHANAT!

Elämän pieniä iloja; se kun on haahuillut menemään monta päivää samoilla kotivaatteilla ja aamusuihkun jälkeen päättääkin ottaa käyttöön vaatekaapista uudet collegehousut ja paidan 🙂 Tosin kylläpä teki ihan tosi hyvää tänä aamuna heittää pitkästä aikaa työkelpoiset vaatteet päälle. Nyt kun aika monella meistä (myös minulla, vaikka nyt toimistolla olenkin) on edessä määrittelemättömän pitkä kotoilujakso joko etätoimiston merkeissä tai muista syistä, niin voitaisiin perustaa sellainen #stayathomeclub, jossa annettaisiin toisillemme vinkkejä kotoiluklubiin ja jaettaisiin niitä kotona olemisen iloja. Vaikka kaikkien tapauksissa kotoilu on kaukana ilosta, niin kyllä sieltä kotoilustakin löytyy jotain  positivista.

Suunnittelin alla olevaa runkoa postauksille:

#stayathomeclub Osa 1: Kotivaatetus
#stayathomeclub Osa 2: Kauneudenhoito kotioloissa
#stayathomeclub Osa 3: Treenaaminen kotona
#stayathomeclub Osa 4: Iskikö tylsyys? Vinkit tylsään hetkeen
#stayathomeclub Osa 5: Koti kuntoon

Postauksille en ole miettinyt vielä aikataulutusta, mutta tasaiseen tahtiin niitä ajattelin täältä tykitellä. Sellaisina välikevennyksinä ”asiapitoisempien” tekstien lomaan 🙂 Ja hei, jos on jotain aiheita liittyen tähän kotoiluklubiin, niin hihkaiskaahan tuolla kommenttilaatikon puolella. Kotoiluklubin parasta antia mun mielestä on ollut se, että saa olla ihan vaan kotivaatteissa. Mä olen pahimman luokan kotihiiri ja vaihdan yleensä kotivaatteet päälle samantien, kun töistä kotiin tulen. Tuossa tuli pidempi pätkä oltua kotona ja neljä päivää kului sujuvasti kotivaatteissa. Ilman fyysistä kontaktia perheen ulkopuolisiin ihmisiin.

Vaikka kotivaatteet olivat sellaiset, että niillä olisi kehdannut lähteä ihmisten ilmoille, niin muu lookkini oli vähän sen näköinenkin, että olin viettänyt aikaa neljän seinän sisällä. Yleisesti olen sitä mieltä, että pieni ehostus myös kotioloissa tekee poikaa. Iholle on ihana antaa niitä meikittömiä päiviä, mutta jos niitä tulee liikaa, niin helposti alkaa ihistämään. Tuntuu, että heti kun heittää vähän ripsaria ripsiin ja aurinkopuuteria poskiin, saa taas paremman otteen elämästä ja on jotenkin skarpimpi olo. Puna huulissa ajaa myös saman asian.

Sen verran kotoiluklubia olen vuosien varrella itsekseni pitänyt, niin kuin meillä kotihiirillä on tapana, että mulla on vinkata teille muutamia vinkkejä koskien kotoiluvaatteita. Vinkkejä toki vastaanotetaan lisääkin 🙂

💕pue yllesi sellaista vaatetta, joka ei purista eikä ihistä ja joissa tunnet olosi mukavaksi
💕heitä rintsikat tarvittaessa pois ja jos jotain tukea haluat, niin pue paidan alle vaikka mukavat urheiluliivit
💕itseäni suunnattomasti häiritsee likaiset kotivaatteet, joten tarvittaessa vaihdan vaatteet, jos likastuvat
💕mikäli luvassa on treenipäivä, niin puen jo aamusta päälle treenivaatteet ja kotoilen niillä
💕jos odotat ruokalähetystä tai muuta ulkopuolisen kohtaamista vaativaa tilannetta, niin panosta myös kotivaatetukseen niin, että kehtaat mennä ovelle
💕mitä kauniimmat kotivaatteet sitä parempi mieli
(toooosin, kyllä munkin kaapista niitä kuuluisia pieruverkkareita löytyy ja silloin tällöin tulee niitä pidettyäkin)

Kotoiluvaatteita on vuosien varrella kertynyt paljonkin. Ja vaikka niitä tulee pidettyä paljon, niin ne eivät juuri kulu. Mikään ei ole ihanampaa kuin monta kertaa pesukoneessa olleen oversize- collegepaidan syleily:

💕velourasu
💕haaremihousut ja tyköistuva, mutta joustava trikoopaita
💕leggarit, t-paita ja iso villatakki
💕perinteinen collegeasu (yleensä poikkeuksetta harmaa)
💕villasukat tai kotitöppöset
💕flanelliset pyjamahousut ja t-paita
💕haalari (kyllä, luitte oikein – mulla on kotihaalari)

 Musta tuntuu, että tuo kotivaatteiden vaihtaminen tulee mulla jo lapsuudenkodista. Äiskä vaihtoi aina ekana kotiin tultuaan jakkupuvun kotivaatteisiin (äiskän kotivaatteisiin kuului muuten olennaisena osana essu). Mä olen ihan ekaluokasta lähtien vaihtanut koulusta tultuani kotivaatteet ja myöhemmin töistä tullessani jatkanut tätä tapaa. Huomaan, että meidän lapset tekevät aika ajoin samaa. Toinen tytöistä tosin on niin kuumaverinen, että siinä missä itse vedän päälle villasukkaa keikistelee hän täällä sortseissa ja topeissa 😀

Laitetaanko näillä puheilla hakemus kotoiluklubiin menemään ja jaetaan vertaistukea? Onko sulla tapana pitää kotivaatteita? Millaisissa kotivaatteissa sä viihdyt?

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. Kotoiluklubin säännöt:
1. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa kotoilla
2. Ks. nro 1.