HELLUREI!

Tässä vielä kuron umpeen viime hetken deadlineja ennen Helsinkiin suuntaamista. Tai Vantaan puolellahan tuo lentokenttähotelli on. Aamulento, joten parempi olla yö jo paikan päällä. Perhosparvi lentelee vatsassa, sillä ollaan hieman uuden edessä. Tehän tiedätte mut ja sen, että elän hyvin vahvasti hetkessä. Aika pitkälti ex tempore -meiningillä. Elettiin viime viikon torstai-iltaa ja oltiin matkalla lasten kanssa maitokauppaan. Ihan vain tyttöjen kesken. Siinä pienempi tokaisi, että ”Äiti, me päästäis Rodokselle nyt tosi edullisesti!” Olin vähän aikaa, että mitähäh. ”Juu, mä nettailen täällä äkkilähtöjä!”. Palataanpas ajassa vielä hieman taaksepäin. Tuollaiset kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Meillä kotona yksi sisustamiselementeistä oli avonainen matkalaukku tuossa eteisen aulassa. Iskän matkalaukku, josta purettiin pesuun vaatteita ja sitten taas ladattiin täyteen. Matkalaukku loisti poissaolollaan tämän tästä ja kun se ilmestyi takaisin tuohon omaan paikkaansa tuli mukana myös tuoksut ulkomailta. Pienet tuliaiset myös.

Iskä oli tosi kova matkustelemaan. Varsinkin äkkilähdöillä, päivän varoitusajalla. Yleensä otti vielä matkajokerin eli hotelli selvisi paikan päällä. Välillä kävi tsägä ja toisinaan ei. Ja hyvä niin, että ehti nähdä maailmaa ja ihmisiä. Itse en enää laske sen varaan, että eläkkeellä sitten ehtii… Nuo iskän geenit, ne sellaiset jotka pitävät koko ajan varpaillaan ja jotka saavat ajatukset vaeltamaan kaukomaille, ne ovat periytyneet minulle. Veli sai sitten ne äidin kotihiirigeenit. Joista toki myös itsekin sain osani, mutta vahvempana vaakakupissa ovat olleet nuo reissumiehen geenit. Ne reissumiehen geenit ovat näemmä periytyneet vaarilta myös noille hänen rakkaille lapsenlapsilleenkin. Ei ole helppoa elää taloudessa, jossa joku nettailee koko ajan lentoja. Tai reissaa Google Mapsin avulla siellä sun täällä.

Onneksi pienten reissutyttöjenikin haaveena on nähdä paljon maailmaa. Eikä reissata sen takia, että pakoilisi arkea tai omaa kotia. Meillä on tytöt nähneet paljon maailmaa, mutta on vielä monta kolkkaa näkemättä. Yksi niistä on tuo kaunis Välimeren alue. Tuon viime torstaisen kauppamatkan jälkeen aloin miettimään, että miksikäs ei. Vaikkemme tähän asti ole reissanneet ulkomaille kesäisin, niin ajatus alkoi houkuttelemaan hetki hetkeltä enemmän. Juhannuksen vesisateilla oli myös vaikutuksensa 😉 Tiesin, että miehen loma ei ala vielä moneen viikkoon ja itsellänikin juuri oli ensimmäinen lomapätkä kulutettu. Soitin mökiltä veljen vaimolle ja kyselin, että mitenköhän meidän työvuorot parin seuraavan viikon aikana menivät. Että olisiko mun mahdollisuus vaihtaa muutama päivä toisiin.

Mielelläni olisin lapsille näyttänyt Rodoksen, sen paikan jossa itse olen käynyt varmastikin aikoinaan seitsemän kertaa. Mutta Rodos oli loppuunmyyty. Pienoisen pettymyksen ja hyvin nukuttujen yöunien jälkeen teimme löydön. Kaunis Menorcan saari, lentopaikat kolmelle ja ihana hotelli lävähti tietokoneruudulle ja vielä sen budjetin rajoissa, jonka olimme äkkilähtömatkallemme asettaneet. ”Äiti, nyt mä pääsen vihdosta viimein puhumaan espanjaa.” iloitsi tuo pienempi, joka aloitti ekana vieraana kielenä aikoinaan tuon kauniin espanjan kielen. Itsellenikin Menorca on ihan uusi tuttavuus, mutta mikäli se on yhtään sellainen kuin vierustoverinsa Mallorca, niin varmasti viihdymme! Viikko täysin läsnäoloa lapsille, lököttelyä altailla tai rannalla, tapaksia ja paljon jätskiä. Ei sitä äitiä, joka häärää keittiössä joka ikinen päivä ruoanlaitossa tai vastaavasti pesee pyykkiä. Vaan äiti, jolla on aikaa. Äiti, joka näyttää myös lapsille, että tee ja koe niin paljon kuin on mahdollista. Kuitenkin opettaen myös sen, että ei se onni Espanjasta löydy vaan ihan sieltä kotinurkista.

Juuri kun maanantaina pohdin omatoimi- ja pakettimatkojen eroja ja mielekkyyttä, niin taustalla siinsi tämä reissu. Nimittäin reissu kohteeseen, joka on alusta loppuun pakettimatka. Sisältäen bussikuljetukset hotelliin ja takaisin lentokentälle. Täyden ylläpidon ja sitten vielä siellä altaiden reunallakin vissiin temmeltää jos jonkinmoisia karvaisia hahmoja laulamassa tunnussävelmiä. Aluksi ajattelin, että apua. Nyt ajattelen, että ah, onpas matkustaminen tehty helpoksi 😀 Tässä samalla kun olemme odottaneet matkaa, olen yrittänyt tytöille heidän matkahuumansa lomassa kertoa lentomatkailun epäekologisuudesta. Yhdessä tuumin kompensoimme lentomatkamme päästöt ClimateCarelle. Teethän sinäkin samoin, mikäli lentokoneella matkustat?

Mies jää siis kotiin tekemään töitä ja hoitamaan koiraa. ”Ehkä” myös golfaamaankin. Hiukka jännittää, että tuleeko kova ikävä. Tai ikävä tulee, mutta se, että onko se niin kova, että loma ei tunnu lomalta. Yleensä itse olen se, joka jää kotiin toisen lähtiessä. Nyt tilanne on ihan päinvastainen; onko lähtijän osa kuitenkin helpompi? Onko ihan orpo olo iltaisin mennä syömään tyttöjen kanssa, kun on tottunut että reissuilla on myös se aikuiskaveri siinä kenen kanssa jutella ja jakaa lomatunnelmia. Veikkaanpa, että meille tulee kuitenkin ihana reissu. Ja sitten reilun viikon päästä kun tullaan kotiin, on sekin taas tuplasti ihanampaa. Ihana tulla kotiin, jossa on joku odottamassa ♥

En ole pitänyt blogitöistä lomaa vuosikausiin. Enkä itse asiassa ajatellut nytkään pitää, mutta katsotaan kun päästään paikan päälle. Niinä hetkinä, kun tytöt ovat hereillä en ajatellut tietokonetta avata. Joten ehkä saatte reissutunnelmia sitten joku aamuyön tunti. Tai viimeistään reissun jälkeen 🙂 Mikäli täällä blogissa on hiljaista, niin IG varmastikin päivittynee tuttuun tyyliinsä (@atmarias).

Nauttikaahan ihanista kesäpäivistä, auringon maalaamista valoisista illoista ja myös niistä mahdollisista sateenropinan täyttämistä aamuista ♥

APUANYTMEMENNÄÄNTERKUIN,

PS. Espanjaan kuuluu ottaa punaisia vaatteita mukaan, eikö? Se on jännä miten tuo aiemmin kammoksumani väri on tätä nykyä ihan lempparini 🙂