Siellä oli yhdeksän omenapuuta. Vanhoja ja kauniita. Runsaasti toukokuun lopussa kukkivia ja syksyllä mehukkaita omenoita kantavia. Neljä isoa punaista viinimarjapensasta, vadelmapuskat sekä mustaviinimarjapensaat, joista mehustaa mehuja talven varalle. Kolme karviaispensasta, joissa käytiin iltaisin päivän viilennettyä napostelemassa marjoja iltapalaksi. Kaksi perunamaata, joissa toisessa rivit täyttyivät Timoista, toisessa pihan perukoilla taas kasvoi paljon varjellut Siiklit.
Oli muutama uusi pensasmustikkapensas sekä iskän Irgutskin tuliaisina tuomat monivuotiset valkosipulit. Raparperipuska, jonka alle mahtui kokonainen sammakkosukupolvi. Iso pyykinkuivausteline, jonka ansiosta pyykistä tuli raikkaan tuoksuisia. Ollakin, että ne välillä riippuivat siellä viikon ja kastuivatkin välissä. Oli kulmakunnan korkein lipputanko, johon laitettiin poikkeuksetta joka liputuspäivä siniristilippu liehumaan. Iso jasmiinipensas, jonka kukat huumasivat tuoksullaan.
Oli mieheni ja veljeni tekemä terassi, jonka pöydän ääressä juotiin monen monet britakakkukahvit. Joskus lämpimän kesäillan kunniaksi konjakin kera. Oli keltainen Texas ranger, jolla muokattiin perunamaa ja oli kuokka, jolla tehtiin siemenperunoita varten vaot. Monta metriä korkea luumupuu, joka olisi antanut satoa koko Suomen luumuhillon tarpeisiin.
Siellä on tällä hetkellä mutaa, multaa ja soraa. Epämäärisiä tavarakasoja ja hylätty lasten hiekkalaatikko. Punaisine ja keltaisine haravoineen. Vihreä ämpäri ja keltaiset kottikärryt. Keinu ja pieni polkupyörä. Kolme tarpeettomaksi jäänyttä, ruostumaan päässyttä trampoliinia. Kulmakunnan korkein ja komein lipputankokin, joka on sekin päässyt pahoin ruostumaan.
Siellä on edelleen ne sitkeimmät. Sammakkosukupolven isolehtiset ja värikylläiset sateensuojat, joiden varsina kasvaa kauneimman punaiset raparperit ikinä. Irgutskilaiset hengityksen ”raikastajat” vierustovereinaan. Nämä sitkeät täytyy pelastaa ennen piharemonttia ja varovasti siirtää ne uuteen pihaan. Jotain vanhaa tulee otettua mukaan, tasapainottamaan sitä kaikkea uutta, mitä meille tulee.
Sitkeinä säilyy myös muistot. Niitä ei edes se tontille tuleva kauhakuormaaja pysty kaatopaikkalastin mukaan kippaamaan. Ei vaikka kuinka yrittäisi ♥
Jonain päivänä siellä tulee olemaan ainakin neljä omenapuuta, joiden alle viedä lepotuoli ja kirja sekä muutama viinimarjapensas, joista ammentaa c-vitamiinia talven varalle. Punaposkisia vadelmia pakkaseen asti ja tontin nurkassa pieni perunamaa. Siikliä sen olla pitää. Texas ranger, jota ei tuosta vain voidakaan erottaa tehtävistään. Irgutskilaiset valkosipulit, joista emme toivottavasti pääse eroon ikinä. Iso terassi, jossa istua kesäiltoja ystävien kanssa. 350 neliötä nurmikenttää, jossa lapset voivat koiran kanssa kirmailla.
Ehkä myös se luumupuu ja muutama sireeni. Kukkapenkki, josta riittää maljakkoon asti. Kukkaloistoa, jonka värikkyyttä ihastella iltaisin yöpuku päällä puutarhassa paljain jaloin hipsutellessaan. Rakkautta, joka saa pihan kukoistamaan. Tavalla, jolla se taannoin kukoisti ♥
Jotenkin voisi kuvitella, että puiden lehtitilanteen puolesta on kevät, mutta kyllä koiran kanssa aamulenkillä ollessani tulin siihen tulokseen, että ihan kesäistähän siellä on; aurinkokin lämmitti niin, ettei juuri olisi takkia tarvinnut 🙂 Ihanaa!
Se säästä, nyt niihin tämän vuoden ekoihin mökkiterkkuihin. En kestä, mökkikausi on nyt oikeasti alkanut. Kyllä odottavan aika oli jälleen kerran pitkä. Vielä lauantaiaamuna ajellessamme mietimme, että näinköhän järvi on kolmessa päivässä ehtinyt sulaa. Venerantaan päästyämme tuli melkein helpotuksen itku. Vesi oli niin korkealla, ettei mitään sen kummempia kommervenkkejä tarvittu, jotta saimme veneen laskettua venekatoksesta. Saareen päästyämme totesimme helpottuneina myös sen, että laituri oli pysynyt kuosissa. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys.
Aina jännityksellä sitä avaa mökin oven. Mielessään miettii kauhuskenaarioita hiirien tuhoamasta mökistä. Mutta ehei, ei tälläkään kertaa. Aika hyvin ollaan kyllä aina putsattu kaikki ruoat talveksi pois. Lisäksi sellaisia hiirien suosimia pesäpaikkoja ei jätetä. Eli kaikki tyynyt, peitot, täkit, viltit ja muu irtoava pehmeä tekstiili laitetaan talveksi ilmatiiviisiin muovilaatikoihin. Petauspatjat myös rullataan pystyasentoon.
Meillä on muodostunut jo tietyt rutiinit, joiden mukaan toimitaan mökin kesäkuntoon laittamisen yhteydessä. Mies menee virittelemään päämökin ja saunamökin vesipumput kuntoon ja itse imuroin, pyyhin pölyt ja laitan pedit kuntoon. Ojentelen sohvatyynyt ja heittelen koristeviltit sinne sun tänne tuoleille. Viime vuonna taisteltiin vähän toisen vesipumpun kanssa ja lopulta vaihdettiin suodatin järvessä olevan putken päähän. Takaiskuventtiili ei toiminut eikä painetta muodostunut.
Tänä vuonna molemmat pumput lähtivät käyntiin kertalaakista. Samoin lämminvesivaraajat. Veneen moottorin kanssa ollaan joku vuosi taisteltu myös. Tai lähinnä sen, että miten saa tuon liki sata kiloa painavan moottorin nostettua laitskalta veneeseen niin, ettei se tipu järveen 😀 Tänä vuonna siinäkin onnistuttiin kyllä jotenkin tosi joutuisasti. Ainoa vaan, että veneen moottorin akku sanoi trööts ja lopetti toimimisen. Nyt se on täällä kaupungissa latingissa ja uusi yritys torstaina.
Tytöistäkin alkaa olemaan hirmuisesti apua. He lakaisivat terassin ja keräilivät risuja. Risuja olikin yllättävän paljon tippunut talven aikana. Lopulta kaikki oli valmista ja oli aika rojahtaa mökkisänkyyn päikkäreille kirjan kanssa. Se on joka ikinen kerta yhtä ihanaa! Melkein yhtä ihanaa kuin mökkisaunan kosteat löylyt. Vilvoitteluhetket saunamökin terassilla ja hiljaisuuden kuunteleminen.
Vuoden ekaa mökkiviikonloppua vietettiin ihanan lämpimissä keleissä. En edes ihan heti muista, että viime kesänä olisi saaressa ollut yhtä lämmin. Kuten viime vuonna niin tänäkin vuonna vuoden ekalle mökkiviikonlopulle osui myös miehen synttärit. Niitäkin juhlistimme pienimuotoisesti. Jopa se meidän joutsenpariskunta teki näyttävän paluun lahdelle mökkikauden aloituksen kunniaksi. Tai toisen heistä näimme, mutta myös toisen kuulimme. Nyt kun sinne mökille on kerran päästy, niin ei millään malttaisi pysyä pois. Onneksi tällä viikolla on tuo yksi arkipyhä helpottamassa mökkikaipuuta. Vaikkemme silloinkaan möksälle ehdi kuin iltapäivästä muutamaksi tunniksi, niin sekin jo riittää ♥
Vaikka se arki onkin ihmisen parasta aikaa, niin silti on niitä työpäiviä, että sitä tulee luovittua jotenkin aamupäivästä liki nukkumaanmenoon asti tulipaloja sammutellen. Multitaskingiä isolla ämmällä suorittaen. Niitä päiviä, kun neljän maissa miettii, että mihin ne työtunnit hurahti. Vain siirtyäkseen toimistolta kotitoimistolle. Aina silloin tällöin minulta kysytään, että kuinka helppoa on kahden työn yhdistäminen. Miten ajanhallinta onnistuu kahden työn ja vapaa-ajan välillä. Mitkä ovat niitä asioita, jotka helpottavat niitä kaoottisempiakin työpäiviä. Niitä päivä, joista en yleensä ole julkaissut edes blogissa kuvia. Kaupallisen yhteistyön myötä Knorr:n kanssa pääsin kertomaan teille mitä työpäiväni toimistolla sisältää ja pohtimaan, mikä on se kantava voima, minkä avulla jaksan kiireisenkin työpäivän.
Ja osin kuvien myötä näyttämään, miltä siellä näyttää, silloin kun eletään kiireen keskellä. Siitä on kiiltokuvamaisuus kaukana. Työpöytä pursuaa paperia, klemmarit leviävät sinne sun tänne juuri pahimmalla mahdollisella hetkellä ja omat silmäpussit väsyneen olemuksen kanssa viestittävät, että jossain lähitulevaisuudessa voisi höllätä vähän tahtia. Eletään tavallista torstaipäivää…
Klo 06.00
Herätyskello soittaa. Painan sen hetkeksi kiinni ja rapsuttelen kainaloon kömpivää koiraa. Miksen mennyt eilen aiemmin nukkumaan, ajattelen. Selaan puhelimesta Facebookin ja Instagramin. Hyväksyn muutaman blogiin tulleen kommentin ja lähetän reissussa olevalle miehelle hyvänhuomenentoivotukset. Hetken mietin, että jos laittaisin kellon soittamaan uudelleen lähempänä seitsemää, mutta otan itseäni niskasta kiinni ja nousen ylös.
Klo 06.30
Kuuntelen lintujen keväistä aamukonserttia samalla, kun tuoksuttelen kevään tuoksuja. Koira ottaa vainun kadun päässä juoksevasta pupusta ja olisi sitä mieltä, että sinne pitäisi päästä. Tämä on yleensä se hetki aamusta aamukahvin juomisen ajan lisäksi, kun on aikaa hengitellä rauhassa ja suunnitella tulevaa päivää. Mielessäni mietin ihania kommentteja, joita postauksiin on tullut ja heitän ilmoille toiveen, että jossain välissä työpäivän aikana ehdin niihin vastata.
Klo 07.42
Mihin ihmeeseen tämä aamu meni? Minne katosi se seesteinen aamukahvihetki, josta olen pitänyt kynsin hampain kiinni? Vaikka meillä yleensä aamut ovat suht’ rauhallisia, niin tänä aamuna tuntuu kaikki takkuavan. Pikkuisemmalla on erikoisempi päivä koulussa ja viettävät osan päivästä ulkona. Tässä vaiheessa kevättä on hanskat ja pipotkin hukassa. Kuin sattuman kaupalla löydämme ne viime tingassa. Olen astumassa ulos ovesta, kun muistan, että eväät ovat pakkaamatta mukaan. Avaan kuivamuonakaapin ja täytän kassini Knorrin uusilla Veggie Snack -tuotteilla. Uusi lähtö ovesta ulos ja huomaan hälytyksen jo piippaavan siihen malliin, että nyt olisi ovi saatava vihdosta viimein kiinni. Lopulta saan koko konkkaronkan autoon ja muistan jopa laittaa ulko-oven tällä kertaa lukkoon.
Klo 08.02
Työpaikka häämöttää ja tajuan olevani pari minuuttia myöhässä. Osiltaan syytän aamuruuhkaa, osiltaan sitä, että aamusta muodostui hieman kiireinen. Käyn mielessäni päivän työlistaa ja päätän kirjoittaa sen post it -lapulle heti töihin päästyäni. Ei siitä ole aikaakaan, kun tulin täysin toimeen ilman minkäänlaisia listoja tai muistiinpanoja. Kalenterista puhumattakaan. Nykyään tuntuu, että elän listojen varassa. Kalenteristakaan en ihan heti luopuisi.
Klo 09.00
Aamukahville alakertaan! Huh heijakkaa, mikä tietotulvan yliannostus pään sisälläni vallitsee. Toukokuun loppupuolella voimaan astuva tietosuoja-asetus aiheuttaa jo tässä vaiheessa harmaita hiuksia. Ennen aamukahvia ainakin tuntui siltä, että en mitenkään sisäistä mitä minun kuuluu asian eteen tehdä. Ehkä on parempi katsoa tuota paperipinkkaa uudelleen iltapäivästä. Kahvitauon loppupuolella vastaan muutamiin blogisähköposteihin ja Insta Storyyn tulleisiin kommentteihin. Nopeasti kuitenkin on palattava töihin; nyt kun teen osa-aikaisesti töitä toimistolla, riittää toimistopäiville aina mukavasti töitä. Päivittelen asiakkaiden tarjouksia ja hintoja tulemaan koneelta. Samalla vastailen keskuspuhelimeemme, joka kiertää meidän kolmen toimistossa tänään samaan aikaan töissä olevan pöydältä toiselle.
Klo 10.37
Vatsa on sitä mieltä, että nyt kuuluisi pitää ruokatauko. Yleensä pyrin syömään vasta lähempänä puolta päivää, joten vaimennan tuon ruokaa huutavan äänen vesilasilisella ja jatkan töitä. Tänään jälleen on näemmä sähköpostien lähettämispäivä. Harmi vain, että itse olen se aktiivinen osapuoli ja he, keiltä vastauksia kaipailisin eivät vastaa. Tai sitten olen vain kärsimätön. Haluan yleensä saada heti kaikki sähköpostit pois alta, mitä tulee tähän päivätyöhöni. Välillä sen kustannuksella blogiin tulevat sähköpostit joutuvat odottelemaan vastauksia vähän pidempään.
Klo 11.10
Huomaan, että ruoka näyttelee työpäivienikin aikana suurta osaa. Joskus muinoin tein sen virheen, että ajattelin, että en ehdi syödä päivän aikana. Tämä kostautui työn tehokkuudessa ja yleisessä vireystilassani aika nopeasti. Vaikka aika usein tykkään töissäkin tehdä ruokaa ajan kanssa (toki lounastaukoon varatun puolituntisen aikana), niin aina siihen ei ole mahdollisuus. Kampanjan myötä sain tutustua uusiin Knorr Veggie Snack -tuotteisiin, jotka tulivatkin jäädäkseen meidän koko toimiston lounasvalikoimiin. Terveellistä, helppoa, nopeaa ja hyvänmakuista! Vaikka olisi kuinka kiire, niin aina sitä löytyy se muutama ylimääräinen minuutti vedenkeittämiseen.
Veggie Snacksejä löytyy neljässä eri maussa:
Mediterranian Couscous (couscous-pohja, kesäkurpitsaa, porkkanaa, auringonkukansiemeniä) Primavera Penne (pastapohja, herneitä, vihreitä papuja ja kurpitsansiemeniä tomaattikastikkeessa) Thai Green Curry Rice & Quinoa (riisi- ja kvinoapohja, vihreitä papuja, porkkanaa ja valkosipulia) Mexican Chili Rice (riisipohja, maissia, punaista paprikaa & paahdettua sipulia tomaattisessa kastikkeessa)
Tänä torstaina valitsin auringon- ja lämmönkaipuussani tuon Thaimaalta tuoksuvan Thai Green Curry Rice & Quinoa -aterian. Sattumalta veljen vaimolla oli lounaaksi sama ateria. Ateria valmistuu reilussa viidessä minuutissa; ateriapakkauksen kansi aukaistaan puolilleen ja kaadetaan kiehuvaa vettä merkkiviivaan asti. Laitetaan kansi kiinni ja annetaan ruoan tekeytyä noin viisi minuuttia. Sekoitetaan ja kaadetaan lisämaustepussi ruoan sekaan. Nautitaan työpöydän äärellä tietokonetta naputtaen. Haarukalla suoraan purkista.
Klo 11.20
Samalla kun nautiskelen herkullista lounastani avaan kannettavani ja vastailen blogiin tulleisiin kommentteihin. Lukijoiden kommentit saavat hymyn huulilleni. Jälleen kerran. Miten sitä onkaan tullut näiden vuosien aikana tutustuttua ruudun välityksellä näin ihaniin ihmisiin? Tuossa vastailun lomassa keskustelemme veljen vaimon kanssa lounaan makukokemuksista. Avokonttorin onni on tuo, että informaatio pelaa puolin ja toisin. Niin työasioissa kuin näissä työtä tukevissakin, ruokaan liittyvissä asioissa 🙂 Molemmat olemme sitä mieltä, että olemme positiivisesti yllättyneitä. Siinä missä itse nautin lounaan suoraan purkista, kattoi veljen vaimo omansa lautaselle. Keitti viereen broccoliniä ja ripsotteli päälle tuoretta korianteria. Tästä pikaisesta valmistuvasta kasvissyöjällekin sopivasta herkullisesta ateriasta on kyllä moneksi!
Parhaimmillaan se on omasta mielestäni kaoottisen päivän pelastajana. Todellisena hyvinmielen ja hyvänolon lounaana. Tai vaihtoehtoisesti välipalana. Veggie Snack sisältää terveellisiä raaka-aineita, runsaasti kasviksia ja vastuullisesti viljeltyjä vihanneksia sekä laadukkaita hiilihydraatteja. Helposti sitä kiireen keskellä turvautuisi roskaruokaan, jonka ravintoarvo lähentelee nollaa. Veggie Snacksien myötä ei tarvitse enää turvautua kiireenkään keskellä kompromissiin vaan voi oikeasti nauttia nopeasta ja helposta ruokavaliosta. Tinkimättä terveellisyydestä.
Klo 12.38
Kurvaamme veljen vaimon kanssa takaisin työpaikan pihaan. Koska ruoka oli tänä torstaina niin helppo valmistaa ja katosin parempiin suihin alta aikayksikön päätimme lähteä pikaisesti asioilla käymään. Saavumme työpaikalle takaisin juuri ennen palaverin alkua. Näitä tällaisia päiviä rakastan, niitä jossa saa tavata uusia ihmisiä, jutella myös puhelimessa niiden tuttujen ihanien asiakkaiden kanssa ja viettää laatuaikaa maailman parhaimpien työkavereiden kanssa.
Klo 15.05
Nyt ollaan oltu niin tehokkaita, että miinustan yhden työtunnin palkastani ja keskityn loppupäivän blogin kirjoittamiselle. Aloitan kirjoittamaan tätä postausta, kunnes huomaan jälleen ottavani erään tuotteen myyntitilastoja alkuvuodelta. Lähetän ne myyntiedustajillemme ja kehun hyvästä työstä. Kerron myös, että saa myydä jatkossakin yhtä hyvin 🙂 Tähän päivään mahtui myös numeroiden kanssa näpräystä sekä tietokoneen kanssa törmäyskurssilla olemista. Loppuviimein huomaan olevani tehokkaimmillani kiireen keskellä. Ehkä se elämän hektisyys on tällä hetkellä toisaalta myös se asia, josta ammennan voimavaroja. Yleensä nälkä alkaa hiipiä ennen neljää uudelleen. Varsinkin näinä päivinä, kun en ole muistanut tai ehtinyt syödä välipalaa. Tänään asiat on toisin. Tuo nauttimani lounas ei ollut vain terveellinen, mutta myös hyvin nälän poissa pitävä. Lisäksi olotila on vielä iltapäivästä virkeä, eikä nuupahtanut. Niin kuin joskus liian raskaan lounaan jälkeen.
Klo 16.37
Kurvaan kotipihaan. Siinä ajaessa kotiinpäin mietin, että täytyy tutustuttaa meidän tytötkin Knorr Veggie Snackseihin. Ne kun menevät loistavasti helpon valmistustapansa ansiosta myös koulun jälkeisestä välipalasta. Hyvänolon kasvisvälipalasta ♥
Syömme nopean iltaruoan ja sitten syvennyn vielä blogitöihin pariksi tunniksi. Välissä käyn kuskaamassa tyttöjä harrastuksiin. Nämä tällaiset päivät ovat onneksi harvassa, kun työt jatkuvat vielä kotiin tultuani. Olen pyrkinyt järjestämään niin, että jos illalla on töitä tehtävänä, niin tekisin ne vasta sen jälkeen, kun tytöt ovat menneet nukkumaan.
Klo 21.37
Vihdosta viimein laitan koneen kiinni. Eihän se aina helppoa ole yhdistää kahta työtä; perheyrityksen pyörittämistä veljen kanssa sekä tätä blogityötä. Varsinkin kun molemmat niistä ovat varsin rakkaita ja kummankin haluaa tehdä täydellisesti. Tämä päivä oli ehkä yksi niistä työntäyteisimmistä pariin viikkoon. Näitä noin 13-14 tunnin työpäiviä tulee kahdesta kolmeen kuukaudessa. Ajattelen asian kuitenkin niin, että saan olla kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka. Kahdesta työpaikasta puhumattakaan.
Klo 22.07
Yöpöydän valo sammuu. Laitan silmät kiinni ja nukahdan samantien. Tietän, että huomenna on kotitoimistopäivä, joka on taas aivan erilainen kuin tämä päivä. Kotitoimistopäivä, jolloin saan tehdä jälleen työtä, jota rakastan. Reseptien kehittelemistä, ruoan valmistamista, valokuvausta ja kuvankäsittelyä. Kiireinen kotitoimistopäivä, jota varten mulla on varattuna nopea ja terveellinen lounas. Nimittäin tuollainen Veggie Snack, jossa maistuu välimerelliset maut.
Näiden tällaisten päivien jälkeen huomaan, kuinka paljon omilla valinnoillaan voi helpottaa arkea. Kiireisiä työpäiviä kun tulee varmasti meille kaikille, niin on helpottavaa todeta, että on joitain asioita, joista kiireen keskellä ei tarvitse stressata. Kuten esimerkiksi syöminen. Tänä päivänä kun terveellisesti syöminen on tehty aika helpoksi. Esimerkiksi näiden kuvissa vilahtelevien piristävän väristen aterioiden avulla. Kun on kiire, niin ruokailut haluaa hoitaa nopeasti, mutta mausta ja laadusta tinkimättä. Niin, että aikaa jää myös itse elämiseen, tekemiseen ja kokemiseen. Sehän elämässä kuitenkin on se pääasia, eikö?
Oletteko te jo tutustuneet näihin suussasulaviin uutuuksiin? Onko joku maku muodostunut lemppariksi tai onko joku maku, mitä haluaisit kokeilla?
Kommentoimalla osallistut 15 euron arvoiseen Veggie Snack -tuotepaketin arvontaan, joten jos ette ole vielä tutustuneet näihin herkkuihin, niin nyt siihen saattaa olla hyvät mahdollisuudet 🙂 Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä sunnuntaina 13.5. klo 23.59. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.
Iiks, täällä jännätään, että onko se mökkijärvi nyt varmasti sulanut. Ihan pian lähdetään ajelemaan kohti mökkiä, mutta ensin pitää herätellä tuo eilen illalla myöhään kotiin palannut päivänsankari ja syödä hieman kakkua aamukahvin kanssa ♥ Mökkijärven jäätilanteen lisäksi jänskätetään näillä näkymin ensi viikolla alkavaa piharemonttia. Voi että kuinka ihanaa onkaan saada tuo piha kauniiksi. Instagramin puolella kun menette profiiliini (atmarias) ja klikkaatte siitä alta ”piha” -kohokohtaa näette missä kunnossa tuo piha nyt on. Salaojien ja maalämpöputken kaivamisen jälkeen näky on lohduton.
Mutta ei huolta huomisesta. Pian se on taas nätti. Ei ihan heti niin nätti kuin äiskällä ja iskällä aikoinaan. Ainakaan niin rehevä. Mutta parin vuoden päästä varmasti on kasvitkin sitten jo hieman kasvaneet. Jotenkin mielestäni vanhaan omakotitaloon sopii rehevä piha eikä sellaista havu-kivi-terassipihaa, mikä meillä aiemmissa kodeissa on kokolailla ollut. Varsinkin kun tämä meidän tontti on aika iso (970 neliötä), niin siitä pitää osata hienosti erotella eri alueet ja kasvien avulla rajata ne. Rakentaa vähän näkösuojaa sinne sun tänne ja mikä pääasia, tehdä siitä meidän näköinen. Kotoisa siis 🙂
Viime kesänä teinkin puutarhahaaveitapostauksen. Ne haaveet pitävät osin vielä paikkansa. Haaveilemani kivipation tilalle meille tosin tulee 80 neliön puuterassi. Ehkä käsittelemme sen mustaksi, kunhan kyllästeaineet ovat haihtuneet. Eli vasta vuoden päästä. Tuo on muuten asia, jota joudumme aika usein asiakkaille töissä neuvomaan. Uutta terassia, joka on tehty painekyllästetystä laudasta ei saa käsitellä ensimmäisenä vuonna. Painekyllästeaineet kun vaeltavat pintaan ja haihtuvat ensimmäisen vuoden aikana. Vaikkei terassi tullutkaan siitä haaveilemastani kivestä, niin kiveä löytyy kyllä sitten muuten yllinkyllin pihasta kiveyksen muodossa sekä terassin kylkeen tulee kolme metriä pitkä istutusallas, johon pitäisi jotain keksiä. Kiveyksen kiveksi valitsimme sellaisen hiilenmustan. Erikokoisia suunnikkaita ja neliöitä.
Terassista tulee 80 neliöinen ja liki neliön mallinenkin. Se, miten siihen saa fiksusti ruokailuryhmän, sohvaryhmän ja auringonottotuoliryhmän aiheuttaa vielä vähän päänvaivaa, mutta se toivottavasti auttaa kun saan piirrettyä pohjan paperille. Meillähän on se vanhasta kodista tuotu ihana pöytäryhmä, johon kuuluu lasikantinen pöytä ja kahdeksan tuolia. Ainakin yhdelle sivulle olisi tarkoitus laittaa jotain näköestettä (terkkuja sinne naapuriin :), toisella sivulla rakennettava autokatos tuo tiellepäin näköestettä. Ja siellä kolmannella sivulla on se istutusallas, johon tulemme istuttamaan jotain näköestekasvia. Neljäs sivu saa olla avonainen, kun sinne takapihalle tulee kasveja, jotka peittävät näköalat sieltä naapurista.
En tiedä, mikä nykyään on trendikästä ulkokalusteissa eikä sen oikein väliäkään. Jotenkin sydän sykkii rottingille. Mökillähän meillä on polyrottinkisohva, joka ei näytä lainkaan muoviselta. Jos jostain löytäisin sellaisen aidon rottingin näköisen, mutta sään kestävästä materiaalista tehdyn sohvan ja sille pari nojatuolia, niin olisin oikein onnellinen. Myös auringonottotuolit voisivat olla sellaiset ”ei niin perinteiset”. Vanhan talon pihassa kun saa mielestäni olla vähän eriparihuonekaluja. Vähän niin kuin täällä vanhan talon sisälläkin. Ulkotakasta haaveilen myös, sellainen toisi kivasti tunnelmaa tuonne terassille. Ja jos vielä saa yhden haaveen esittää, niin se olisi jonkinlainen katettu osa. Ei mitään muovihärpäkkeitä vaan joku muu. En tiedä olisiko se joku muu kangas sitten vai mikä. Onko ideoita?
Niin kiveykselle kuin terassillekin haaveilen lisäksi isoista ruukuista. Eilen kävin jälleen kerran moikkaamassa Jossua MoodFactorylla ja ihastelemassa heidän ruukkuvalikoimaansa. Aina olen itse asiassa haaveillut noista isoista ruukuista, mutta ikinä en ole niitä raaskinut ostaa. Nyt raaskin, sillä MoodFactoryllaon niistä huikea ale. Iso ruukku ja pienempi ruukku alulautasineen yhteensä 50 euroa! Jossulta lainasin muutaman kuvan (toisessa Johanna vilahtaa koiransa kanssa) havainnollistaakseni hieman minkä koon ruukuista on kyse 🙂 Noita pitää mennä ostamaan parit setit!
Haaveissahan ei ole mitään vikaa, mutta veikkaan että meidän terassia tullaan kustannussyistä sisustamaan pikkuhiljaa. Toivottavasti myös kierrätyshuonekaluilla. Tässä kun istun työhuoneessa ja tuijotan tuota kamalaa, mudalla olevaa takapihaa, niin yritän miettiä, että mikä olisi se näkymä, mitä haluaisin tästä tuijottaa. Siihen ehkä kuuluu muutama omppupuu. Syreenipensas ja kukkivat pionit. Tällä kertaa kaipaan puutarhaan väriä. Se on jännä juttu, miten sekin asia on muuton myötä muuttunut. Vanhassa kodissa kun ostin poikkeuksetta aina pelkkiä valkoisia kukkia. Eilen Jossun luona käydessäni ostin muuten ehkä elämäni ensimmäiset tekokukat. Nuo silkkihortensiat näyttävät aivan aidoilta. Niissäkin on huikeita tarjouksia! Kannattaa piipahtaa tänäänkin tuonne Hyhkyyn, Hennerinkadulle! Liike on auki 10-15.
Mutta nyt pakkaan vielä nuo tekohortensiat autoon ja sitten pikkuhiljaa kohti mökkiä. Nuo tekokukat kun ovat mökkiläisen varma valinta, sillä eivät vaadi minkäänlaisia huoltotoimenpiteitä 😀 Insta storyn puolella tänään mökkitunnelmia. Mikäli sinne saareen pääsemme veneellä…
Viime sunnuntaista lähtien ajatukseni ovat tämän tästä palanneet erääseen naishenkilöön, kenet tavattiin Tobyn kanssa lenkillä. Tuohon kovin kauniisti ja arvokkaasti ikääntyneeseen, mutta silminnähden jo hauraaseen vanhukseen. Katselimme koiran kanssa lenkkipolun varrella olevassa rutakossa hyppiviä vesikirppuja ja tapani mukaan höpötin ääneen. Näin kaukaa lähestyvän rouvan ja mielessäni ajattelin, että kuinka hienoa että toinen jaksaa vielä sauvakävellä, vaikka ikää oli varmasti reilusti yli 80-vuotta. Lähemmäksi tultuaan sain häneen katsekontaktin. Hymyilin ja hän hymyili takaisin. Jatkoin vesikirpuista ääneen höpöttämistä, kunnes tajusin, että tuo vanha rouva oli pysähtynyt taaksemme. Ei sanonut mitään, katsoi vain lammikon pinnassa väreileviä vesimuodostelmia.
”Kyllä luonto on sitten kaunis.” sanoin ääneen ja nousin ylös katsomaan vanhusta. Huomasin, että hänellä oli silmät kostuneet. Luulin sen johtuvan iän tuomasta kuivuudesta. ”Sitä minäkin tässä juuri jäin katsomaan.” hän sanoi ja katsoi tuota valkoista karvaista kaveriamme. Siitä aloimme sitten juttelemaan. Hänen koirarakkaudestaan ja siitä, kuinka haluaisi koiran, mutta ei niin korkealla iällä enää voinut ottaa. ”Asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja siinä on jo tekemistä, että jaksan itse kavuta raput.” rouva jatkoi. Hetken ajattelin, että koirahan voisi tuoda mukavaa vaihtelua elämään ja kyllähän sellainen jo raput kapuaisi itsekseen ylös. Kunnes tajusin, että ehkä rouva ei tosiaan jaksaisi viedä koiraa ulos tarpeilleen montaa kertaa päivässä, sillä raput olivat haasteelliset. ”Sitäpaitsi, ei minulla ole ketään tukiverkostoa kuka auttaisi koiran kanssa. Olen ihan yksin. Ja mitä sille koiralle sitten tapahtuisi, kun minä tästä jonain päivänä…” hän jätti lauseen kesken ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.
Tuossa vaiheessa huomasin itsekin pyyhkiväni silmäkulmaani. Juttelimme vielä hetken aikaa ja jopa Toby, jolla on aina kiire touhuttaa eteenpäin istui ihan hiljaa vieressäni ja kuunteli. Lopulta toivotin vanhukselle mukavaa sunnuntaita ja kevään jatkoa. Käännyin jatkamaan matkaa toiseen suuntaan. Kuulin selkäni takana hauraan äänen: ” Odota…piti vielä sanoa kiitos. Kiitos sinulle nuori nainen tästä ihanasta elämyksestä.” ♥
Siinä missä itselleni on ihan arkipäivää jutella tuntemattomillekin ihmisille, aloittaa keskustelu vaikka tavaratalon hississä tai lenkkipolulla, koki tuo kaunis ja hauras vanhus keskustelumme elämykseksi. Siinä missä itselläni on ympärilläni suuri joukko ihmisiä, keiden kanssa keskustella, ei tällä rouvalla ole välttämättä päiväkausiin juttuseuraa lainkaan. Se sai minut pohtimaan jälleen sitä, kuinka paljon meillä täällä Suomessa on yksinäisiä. Varsinkin yksinäisiä vanhuksia. Mitäs jos tänä viikonloppuna yritettäisiin jokainen antaa edes yksi elämys jollekin. Se voi olla vaikka vain hymy satunnaiselle vastaantulijalle. Muutama vaihdettu sana tai pään nyökkäys tervehtimisen merkiksi.
Tänään myöhään illalla saan reissussa rähjääntyneen jälleen kotiin. Huomenna suuntaamme aamusella mökkivenerantaan. Sen verran kuulimme paikalliselta ilmapumpun korjaajalta, että järven pitäisi olla auki. Sitä odotellessa 🙂 Jokohan se mökkikausi tästä nyt viimeinkin starttaisi?
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
Siellä oli yhdeksän omenapuuta. Vanhoja ja kauniita. Runsaasti toukokuun lopussa kukkivia ja syksyllä mehukkaita omenoita kantavia. Neljä isoa punaista viinimarjapensasta, vadelmapuskat sekä mustaviinimarjapensaat, joista mehustaa mehuja talven varalle. Kolme karviaispensasta, joissa käytiin iltaisin päivän viilennettyä napostelemassa marjoja iltapalaksi. Kaksi perunamaata, joissa toisessa rivit täyttyivät Timoista, toisessa pihan perukoilla taas kasvoi paljon varjellut Siiklit.
