tiistai 08. toukokuun 2018

Pihallamme

Siellä oli yhdeksän omenapuuta. Vanhoja ja kauniita. Runsaasti toukokuun lopussa kukkivia ja syksyllä mehukkaita omenoita kantavia. Neljä isoa punaista viinimarjapensasta, vadelmapuskat sekä mustaviinimarjapensaat, joista mehustaa mehuja talven varalle. Kolme karviaispensasta, joissa käytiin iltaisin päivän viilennettyä napostelemassa marjoja iltapalaksi. Kaksi perunamaata, joissa toisessa rivit täyttyivät Timoista, toisessa pihan perukoilla taas kasvoi paljon varjellut Siiklit.

Oli muutama uusi pensasmustikkapensas sekä iskän Irgutskin tuliaisina tuomat monivuotiset valkosipulit. Raparperipuska, jonka alle mahtui kokonainen sammakkosukupolvi. Iso pyykinkuivausteline, jonka ansiosta pyykistä tuli raikkaan tuoksuisia. Ollakin, että ne välillä riippuivat siellä viikon ja kastuivatkin välissä. Oli kulmakunnan korkein lipputanko, johon laitettiin poikkeuksetta joka liputuspäivä siniristilippu liehumaan. Iso jasmiinipensas, jonka kukat huumasivat tuoksullaan.

Oli mieheni ja veljeni tekemä terassi, jonka pöydän ääressä juotiin monen monet britakakkukahvit. Joskus lämpimän kesäillan kunniaksi konjakin kera. Oli keltainen Texas ranger, jolla muokattiin perunamaa ja oli kuokka, jolla tehtiin siemenperunoita varten vaot. Monta metriä korkea luumupuu, joka olisi antanut satoa koko Suomen luumuhillon tarpeisiin.

Siellä on tällä hetkellä mutaa, multaa ja soraa. Epämäärisiä tavarakasoja ja hylätty lasten hiekkalaatikko. Punaisine ja keltaisine haravoineen. Vihreä ämpäri ja keltaiset kottikärryt. Keinu ja pieni polkupyörä. Kolme tarpeettomaksi jäänyttä, ruostumaan päässyttä trampoliinia. Kulmakunnan korkein ja komein lipputankokin, joka on sekin päässyt pahoin ruostumaan.

Siellä on edelleen ne sitkeimmät. Sammakkosukupolven isolehtiset ja värikylläiset sateensuojat, joiden varsina kasvaa kauneimman punaiset raparperit ikinä. Irgutskilaiset hengityksen ”raikastajat” vierustovereinaan. Nämä sitkeät täytyy pelastaa ennen piharemonttia ja varovasti siirtää ne uuteen pihaan. Jotain vanhaa tulee otettua mukaan, tasapainottamaan sitä kaikkea uutta, mitä meille tulee.

Sitkeinä säilyy myös muistot. Niitä ei edes se tontille tuleva kauhakuormaaja pysty kaatopaikkalastin mukaan kippaamaan. Ei vaikka kuinka yrittäisi 

Jonain päivänä siellä tulee olemaan ainakin neljä omenapuuta, joiden alle viedä lepotuoli ja kirja sekä muutama viinimarjapensas, joista ammentaa c-vitamiinia talven varalle. Punaposkisia vadelmia pakkaseen asti ja tontin nurkassa pieni perunamaa. Siikliä sen olla pitää. Texas ranger, jota ei tuosta vain voidakaan erottaa tehtävistään. Irgutskilaiset valkosipulit, joista emme toivottavasti pääse eroon ikinä. Iso terassi, jossa istua kesäiltoja ystävien kanssa. 350 neliötä nurmikenttää, jossa lapset voivat koiran kanssa kirmailla.

Ehkä myös se luumupuu ja muutama sireeni. Kukkapenkki, josta riittää maljakkoon asti. Kukkaloistoa, jonka värikkyyttä ihastella iltaisin yöpuku päällä puutarhassa paljain jaloin hipsutellessaan. Rakkautta, joka saa pihan kukoistamaan. Tavalla, jolla se taannoin kukoisti 

AURINKOISTA TIISTAITA IHANAT! 🙂

 


2 Responses to “Pihallamme”

  1. Hertta sanoo:

    Olen odottanut kovasti ensimmäistä mökkipostaustasi ja olipa ihana lukea se hiljattain – mutta miten se olikin tämä tarina pihastanne, joka niin kosketti… Sukupolvien ketju ja elämän kulku, niin luonnossa kuin ihmisissäkin. Ja se rakkaus, joka todellakin saa kaiken kukoistamaan <3

    Ihanaa kesää teille, kotona ja mökillä ja kaikkialla! 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Hertta <3

      Se on ehkä tämä piha, joka saa aikaan juurikin tuon historian takia syvyyttä tarinointiin 🙂
      Ilman rakkautta ei olisi elämää. Se on kuin vettä kuivuudesta kärsiville kukille tuo rakkaus!

      Hei kiitos ja ihanaa kesää sinnekin <3 Nautitaan näistä ihanista aurinkoisista päivistä 🙂

Kommentoi