Aika: juhannuspäivän ilta, klo 22.19
Paikka: happy place eli mökki, laiturinnokka
Osallistujat: minä ja hän
Yhtäkkiä ympärillä on hiljaisuus. Sateenropina, jota oli jatkunut kaksi vuorokautta putkeen on väistynyt ja taivaanrannassa näkyy valonkajo. Sellainen, joka viestittää yöttömien öiden olevan täällä. Mökkisaari on juhannusvieraiden jälkeen hiljentynyt ja tuntuu, että koko maailmassa olemme vain me kaksi. Minä ja hän. Minä, joka kaupallisen yhteistyön myötä Black Tower ICEn kanssa pääsin järjestämään pienen hetken. Pienen hetken vain meille kahdelle. Saunanraikkaina, mökki-ilmaston lepuuttamina puemme saunan jälkeen päällemme, otamme jääkaapista kylmää kuplivaa ja lisäämme isoihin viinilaseihin runsaasti jäitä.
Lähdemme kohti laituria. Kesäillan tuoksu sateen jälkeen on ihanan virkistävä. Se kertoo luonnon juhlista. Tuntuu, että matkalla laiturille liuskekivien vieressä kasvavat mustikanvarvut kasvavat yhtäkkiä uljaana kohti yläilmoja. Kuin kiittäen saamastaan huomiosta. Nuo vielä vähän aikaa sitten janon uuvuttamat ovat kuin uudestisyntyneitä sateen jälkeen.
Luonto on ihmeellinen, siinä missä se sai hetkessä omansa kukoistamaan, osaa se myös jättää jäljet voimastaan. Näin ajattelen laiturille astuessani. Laiturille, joka viettää milloin vasemmalle ja milloin oikealle. Luonnonvoimista jäät olivat runnelleet laituria pahoin talvella. Siinä missä aluksi ajattelimme, että laituri pitää heti saada korjattua, tuntuu laituri nyt sympaattiselle. Se kertoo, että on asioita, joille me ihmiset emme voi mitään. Joiden edessä meidän on joskus hiljennyttävä. Se kertoo siitä, että on asioita, joiden kanssa meidän tulee oppia tulemaan toimeen. Sen, että kaiken ulkoisen ei pidä olla täydellistä. Riittää, että ulkokuoren alla asuu onni.
Sytytän mukanani tuomani kynttilän ja ojennan miehelle Black Tower Ice -kuohuviinin. Hän kaataa sitä meille molemmille isoihin jäillä täytettyihin viinilaseihin. Koska näin tuo vegaaninen luomuviini maistuu kaikista parhaimmalle. Helppoa ja hieman erilaista. Mutta varsin maukasta ja pirskahtelevaa. Juhlavaakin. Jostain järven lahden yli kulkeutuu tuulen puuska ja vedän villatakkia hieman tiukemmalle. Istumme ihan hiljaa, kippistämme hyvin sujuneelle juhannukselle ja keskustelemme siitä, kuinka ihania ystäviä meillä on. Tosiystäviä, joiden edessä saa olla ihan oma itsensä. Ihan niin kuin minä hänen kanssaan ja hän minun kanssani.
Ajattelen kepeitä kesäisiä juttuja. Sitäkin, että tämä ihana kuohuviini sopisi niin monien kesäruokien kanssa. Kesäisten salaattien ja kalan kanssa. Siinä missä parin päivän aikana lintujen laulu oli jäänyt sateenropinan alle, olemme nyt aitiopaikalla kuuntelemassa lokkien iltakonserttia. Aitiopaikalla, josta pystyy todistamaan myös lokkien iltakalastukset. Lokkien, joilla on parempaa kalaonnea kuin meillä konsanaan. Jostain kaukaa kuuluu laulujoutsenen kaihoisa, mutta kaunis laulu. Sisälläni pulppuaa ilo. Hymyilen ja käännyn kohti häntä. Mietin, että kesä on vasta alussa. Vaikka tuntuu, että se on kestänyt jo niin kovin pitkään. Hän hymyilee takaisin ja jatkamme taivaanrantaan tuijottamista. 
Hiljaisuudessa, mutta silti niin juhlatuulella. Parasta on ihminen, jonka kanssa voi jakaa juuri näitä tällaisia hetkiä. Hetkiä, kun ei tarvitse sanoa mitään. Ilman vaivaannuttavaa tunnelmaa. Molemmat omissa ajatuksissaan, kuitenkin samaa ilmaa hengittäen. Samoja ajatuksia ajatellen. Takaisin mökkiin kävellessämme huomaamme, että ne mustikanvarvut liuskekivipolun varrella ovat nojautuneet lähimmäisiinsä ja rauhoittuneet yötä vasten. Kuin äänettömän sopimuksen saattelemina päätämme ottaa mallia noista luonnon omista ♥
KESKIVIIKON ILTATERKUIN,
Huom! Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja ei voida julkaista!
Iskä oli tosi kova matkustelemaan. Varsinkin äkkilähdöillä, päivän varoitusajalla. Yleensä otti vielä matkajokerin eli hotelli selvisi paikan päällä. Välillä kävi tsägä ja toisinaan ei. Ja hyvä niin, että ehti nähdä maailmaa ja ihmisiä. Itse en enää laske sen varaan, että eläkkeellä sitten ehtii… Nuo iskän geenit, ne sellaiset jotka pitävät koko ajan varpaillaan ja jotka saavat ajatukset vaeltamaan kaukomaille, ne ovat periytyneet minulle. Veli sai sitten ne äidin kotihiirigeenit. Joista toki myös itsekin sain osani, mutta vahvempana vaakakupissa ovat olleet nuo reissumiehen geenit. Ne reissumiehen geenit ovat näemmä periytyneet vaarilta myös noille hänen rakkaille lapsenlapsilleenkin. Ei ole helppoa elää taloudessa, jossa joku nettailee koko ajan lentoja. Tai reissaa Google Mapsin avulla siellä sun täällä.
Onneksi pienten reissutyttöjenikin haaveena on nähdä paljon maailmaa. Eikä reissata sen takia, että pakoilisi arkea tai omaa kotia. Meillä on tytöt nähneet paljon maailmaa, mutta on vielä monta kolkkaa näkemättä. Yksi niistä on tuo kaunis Välimeren alue. Tuon viime torstaisen kauppamatkan jälkeen aloin miettimään, että miksikäs ei. Vaikkemme tähän asti ole reissanneet ulkomaille kesäisin, niin ajatus alkoi houkuttelemaan hetki hetkeltä enemmän. Juhannuksen vesisateilla oli myös vaikutuksensa 😉 Tiesin, että miehen loma ei ala vielä moneen viikkoon ja itsellänikin juuri oli ensimmäinen lomapätkä kulutettu. Soitin mökiltä veljen vaimolle ja kyselin, että mitenköhän meidän työvuorot parin seuraavan viikon aikana menivät. Että olisiko mun mahdollisuus vaihtaa muutama päivä toisiin.
Mielelläni olisin lapsille näyttänyt Rodoksen, sen paikan jossa itse olen käynyt varmastikin aikoinaan seitsemän kertaa. Mutta Rodos oli loppuunmyyty. Pienoisen pettymyksen ja hyvin nukuttujen yöunien jälkeen teimme löydön. Kaunis Menorcan saari, lentopaikat kolmelle ja ihana hotelli lävähti tietokoneruudulle ja vielä sen budjetin rajoissa, jonka olimme äkkilähtömatkallemme asettaneet. ”Äiti, nyt mä pääsen vihdosta viimein puhumaan espanjaa.” iloitsi tuo pienempi, joka aloitti ekana vieraana kielenä aikoinaan tuon kauniin espanjan kielen. Itsellenikin Menorca on ihan uusi tuttavuus, mutta mikäli se on yhtään sellainen kuin vierustoverinsa Mallorca, niin varmasti viihdymme! Viikko täysin läsnäoloa lapsille, lököttelyä altailla tai rannalla, tapaksia ja paljon jätskiä. Ei sitä äitiä, joka häärää keittiössä joka ikinen päivä ruoanlaitossa tai vastaavasti pesee pyykkiä. Vaan äiti, jolla on aikaa. Äiti, joka näyttää myös lapsille, että tee ja koe niin paljon kuin on mahdollista. Kuitenkin opettaen myös sen, että ei se onni Espanjasta löydy vaan ihan sieltä kotinurkista.
Juuri kun maanantaina pohdin omatoimi- ja pakettimatkojen eroja ja mielekkyyttä, niin taustalla siinsi tämä reissu. Nimittäin reissu kohteeseen, joka on alusta loppuun pakettimatka. Sisältäen bussikuljetukset hotelliin ja takaisin lentokentälle. Täyden ylläpidon ja sitten vielä siellä altaiden reunallakin vissiin temmeltää jos jonkinmoisia karvaisia hahmoja laulamassa tunnussävelmiä. Aluksi ajattelin, että apua. Nyt ajattelen, että ah, onpas matkustaminen tehty helpoksi 😀 Tässä samalla kun olemme odottaneet matkaa, olen yrittänyt tytöille heidän matkahuumansa lomassa kertoa lentomatkailun epäekologisuudesta. Yhdessä tuumin kompensoimme lentomatkamme päästöt ClimateCarelle. Teethän sinäkin samoin, mikäli lentokoneella matkustat?
