perjantai 21. helmikuun 2014

Perjantai-illan pehmoiset polkat

…lomalaisen on helppo hymyillä 🙂
Hyvää myöhäisiltaa!
Ollaanhan me jo kaikki sitä mieltä, että pronssimitali on ihan ok olympialaisten jääkiekosta? Täytyy kyllä sanoa, että ihan itse en ole tätä ajatusta vielä sisäistänyt, mutta eiköhän se vielä iloksi muutu 🙂 Perjantai-ilta on kulunut varsin mukavasti. Pehmoisesti, pienessä usvassa (enkä nyt tarkoita, että oltaisiin avattu edes viinipulloa…siihenkin ollaan liian väsyneitä :D) työviikon jäljiltä. Pehmoisissa alelököhousuissa ja alevillatakissa. Seppälästä yhteensä reilusti alle 20 euron. Pikkuisten kanssa käytiin kampaajalla ja esikoinen halusi pidemmän polkan. Itsekin sellaisesta aina silloin tällöin haaveilen. Mutta sitten aina muistan, kuinka helppo tämä pidempi tukka on. Aamulla vaan kiinni ja menoksi. Kun mulla ei koskaa ole ollut sellaista polkkaa, joka asettuisi kauniisti ihan itsellään. Aina on täytynyt laittaa isot paplarit tai kääntää kihartimella latvoja. Pienemmälle pikkuiselle leikattiin hiukset lapaluiden alle ja silti tuntuu, että niitä oli lattialla ainaskin 30 cm pituisissa suiroissa. Lisäksi annoin periksi (ihan vain hiihtoloman kunniaksi!) ja laitetiin yksi violetti, pesussa lähtevä, raita. Toinen on ainakin omasta mielestään ihan tosi cool 🙂
Mun sormia syyhyttää tarttua tuohon uuteen Kotiblogit lehteen, mutta säästelen sitä lentokoneeseen.
Onnea teille ihanat blogikollegat, pikaselauksella (juu, en voinut hillitä täysin itseäni) näytti tosi hyvältä!
Glorian ruoka ja viini -lehdessä oli taas sellaisia reseptejä, että toivoisinpa yhtä vapaapäivää. Viettäisin sen keittiössä.
Mutta nyt vihdosta viimein kommenttien pariin ja sitten seuraan  muuta perhettä untenmaille. Huomenna heitetään pikareissu Turkuun. Ennen sinne lähtöä luvassa aikainen, mutta sitäkin tehokkaampi sali. Biksukuntoon enää neljä päivää. Eipä tässä ihmeitä enää saada aikaan, joten ajattelin hyvällä omalla tunnolla  kommentteihin vastaamisen lomassa nauttia pussin pohjalta loput mustat pääkallokarkit 🙂
Ihanaista perjantaita 
ja viikonlopun alkua,

torstai 20. helmikuun 2014

Torsdagsmysiä

…pisuleita (sipuleita) edestä, pisuleita takaa 😀

Moikkamoi!

Pikkuisempi totesi tänä aamuna häntä herätellessäni, että ”Äiti, voiko mummu tulla hakemaan mua tänään jo yhdeltä? Kato kun mä oon niin loman tarpeessa.” Suloinen. Itse kukin meistä taitaa olla tässä vaiheessa vuotta loman tarpeessa. Varsinkin tälläisen yltiöpimeän talven jäljiltä. Olisi se lumi ja auringonpaiste antanut kuitenkin energiaa. Näin vain on, että itselläkin tuntuu pitkästä aikaa siltä, ettei aika ihan riitä kaikkeen. Tai kääntäisin sen niin päin, että tehokkuus on laskenut. Ensi viikkoinen loma tulee todellakin tarpeeseen. Mulla jumahtaa kiireessä ja stressissä helposti niskat. Nyt se jumi on tuolla jossain lapaluiden välissä; päätä särkee, tekee hieman huonoa ja mikään asento ei tunnu hyvältä. Hiiren käyttäminen töissä on vähän tuskaa. Tiedän, että mun työpisteen ergonomia on kunnossa, mutta omassa ryhdissä ja työasennossa on parantamisen varaa.
Joten jo töissä päätin, että tänä iltana meillä annetaan taas sen pyykkivuoren olla (uskokaa tai älkää, mutta sitä on vieläkin jäljellä), matkalaukutkin saavat odottaa pakkaajaansa, villakoirat imuroijaansa ja lenkkipolut juoksijaansa. Meillä vietetään luksusta arjen keskellä. Hyvää ruokaa ja maailman rentouttavinta seuraa. Lapset saivat toivomuksestaan uunimakkaraa ja perunamuusia, mutta meille aikuisille tein pitkästä aikaa Jamien parsakaalisalaattia (en nyt muista onko tämä ihan alkuperäisen mukainen…voi olla, että olen tehnyt siihen pientä hienosäätöä):
Parsakaalisalaatti
2 kpl parsakaalia
8 siivua pekonia
10 kirsikkatomaattia
fetaa
ruohosipulia
– laita pekonin siivut 150 asteiseen uuniin 30 minuutiksi rapsakoitumaan (mä inhoan pekoninkäryä, joten uunivalmistaminen on must!), imeytä ylimääräinen rasva talouspaperiin ja pilko pekonit.
– sillä välin, kun pekonit on uunissa, pilko parsakaali ja keitä sitä suolatussa vedessä ihan vain minuutin verran. Kuivattele paperin päällä.
– pienistele tomaatit ja sekoita ne silputun ruohosipulin, murustetun fetan ja parsakaalien kanssa kulhossa.
– huom! mikäli pekonit ovat jo tulleet uunista niin älä sekoita niitä vielä salaattiin. Vaan vasta ihan lopuksi.
– tässä vaiheessa mä laitan tämän vähän jääkaappiin tekeytymään ja teen sillä välin kastikkeen:
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
2 tl Dijon-sinappia
0,8 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa 
mustapippuria
(pekonin paistorasvaa, jos ne paistaa ja jos haluaa rasvaisemman version 🙂
– sekoita aineet keskenään.
– ota salaatti pois jääkaapista, sekoita kastike siihen ja lisää pekonin palat.
– itse lisään vielä usein cashew-pähkinöitäkin.
Ja kas, arki on taas astetta ihanampaa ja aurinkoisempaa. Joten jos alkaa arki ihistämään ja kiire painaa, painukaa keittiöön pariksi tunniksi! Se auttaa…kokeilkaahan 🙂 On muuten pitänyt hehkuttaa yhtä asiaa. Ja se on tuo vissykone, joka ostettiin viime kesänä mökille alle 40 eurolla. Sisälsi kaksi patruunaa ja joitain makuja (joita lähinnä lapset käyttää). Me ollaan kuplivan veden suurkuluttajia ja selkä väärällään kannettiin Lidlistä vissyjä. Nyt ei enää mene rahaa niihin. Parikymppiä menee yhteensä patruunoihin suurin piirtein joka kolmas kuukausi. Eihän näissä vissyissä suolaa ole, mutta ei se haittaa. Mulle käy ihan vesi kuplilla varustettuna. Pitää ostaa tulevana kesänä mökille toinen kone, kun roudattiin tämä yksilö kotiin.

Selvästi muuten huomaa, että kevät on tulossa; linnut laulaa jo heti aamusta ja päivä on eittämättä pidempi. Lihaspiikki lapaluiden välissäkin tuntuu auenneen jo hitusen päiväisestä, mutta silti ajattelin suunnata seuraavaksi tuon pilates-rullan päälle. Sillä kun saa lihasjumit yleensä auki niin hyvin. Meillä on kyllä tapana lapsilla leikkiä kauneushoitolaa, jossa antavat kaikkia hoitoja aina manikyyristä irokeesin tekoon. Lisäksi usein selkähierontaa. Ja ihan vain parilla eurolla 😉 Ehkä kokeilen sellaistakin vaihtoehtoa. Jos hoitola on tänään toiminnassa, sillä kun tuppaa olemaan vähän epäsäännölliset aukioloajat 🙂

Torstaiterkuin
PS. onkohan elämää Olympialaisten jälkeen? Kyllä täytyy taas olla ylpeä suomalainen. Eilinen mitalirypäs sai aikaan kylmät väreet ja päälle vielä hieno jääkiekkovoitto. Hitsinvitsi, kun se huominen peli olisi ollut vasta klo 19.00. No eiköhän meillä kehitellä joku palaveri niin, että ainakin osan pelistä näkee 🙂

PPS. löysin kaupasta savustettuja valkosipuleita – voi taivas. Aivan tajuttoman hyväntuoksuisia ja makukin on hivenen savuinen. Osui ja upposi!


perjantai 14. helmikuun 2014

Ystävyydestä ♥


*photos from Pinterest, collages by me

Hyvää huomenta ystävät,

Mulla on yksi paras ystävä, kourallinen sielunkumppaniystäviä ja hirmuisesti ystäviä. Se paras ystävä on henkilö, jolle kerron ihan kaikki. Ihminen, jonka kanssa jaan arjen ilot ja surut. Rakas, jonka vierestä herään joka aamu kiitollisena siitä, että olen tuollaisen ihmisen rinnalleni löytänyt. Sielunkumppanini, lasteni isä. Järjen ääneni. Ihminen, joka saa sydämeni edelleen joka päivä lyömään pari ylimääräistä lyöntiä. Yleensä positiivisesti ottaen 😉 Aviomieheni, johon olen edelleen ihan tajuttoman paljon rakastunut ja johon rakastun aina vain uudelleen. Kihlasormuksiimme on kaiverrettu 14.2.2004, joten tänään tulee tasan kymmenen vuotta kihlauksesta. Onnea rakas 
Yleensä naisilla on aina se ”bestis” eli toinen nainen parhaimpana ystävänä. Mulla se on tuo armas aviomieheni. Mutta onnekkaassa asemassa olen, että mulla on lisäksi viisi muuta erittäin rakasta naispuolista ystävää (oman äidin lisäksi). Sielunkumppaneita hekin. Suurinta osaa tästä läheisestä joukosta tulee nähtyä liian harvoin, mutta silloin kun näemme, juttu jatkuu siitä mihin se on viimeksi jäänyt. Kahden kanssa maantieteelliset erot ovat olleet välillä erittäin suuria. Toisen näistä ihanista olen saanut ulkomaanvuosien jälkeen takaisin Suomeen, shoppailukaverini ja ihminen, jonka kanssa jaettiin opiskeluaikojen ilot ja surut. Siiderit myös 🙂 Toinen kullannuppu asuu valtameren toisella puolella, emmekä ole nähneet pariin vuoteen. Mutta tiedän, että samalla aaltopituudella ollaan. Teinivuodet kasvoimme yhdessä ja lopulta reissasimme pitkän matkan (maantieteellisesti ja henkisesti) yli Atlantin. Toinen meistä jäi sinne. Yhden rakkaan ystävän kanssa olemme tällä hetkellä samassa elämänvaiheessa ruuhkavuosien keskellä, mutta kunhan saamme ruuhkavuodet taas hallintaan, niin lähdemme viihteelle. Entisaikojen tapaan. Ihan viime vuosina olen saanut tutustua myös ihanaan ihmiseen, jonka kanssa olimme heti ensi hetkestä samalla aaltopituudella. Jutut eivät lopu kesken ja olen onnekas, että sain vielä aikuisiällä tutustua näin samanhenkiseen ihmiseen. No sitten, kymmenessä vuodessa ihan lähimpiin ystäviin on kiilannut rakas veljen vaimo, jonka kanssa suurinpiirtein hengitämme jo samaa ilmaakin. Päivät töissä (paitsi nyt…niisk) ja illat naapureina. Ei siihen muuta tarvita. Olen todella onnekas
Tuon yhden hurmuriystävän ja viiden ihan huipputärkeän ystävän lisäksi mulla on hirmuisesti todella tärkeitä ystäviä. Varsinkin loppuvuoden surullisten tapahtumien aikana havahduin siihen, kuinka paljon teitä oikein onkaan. Kiitos  Suurin osa on ihan vanhoja koulu- tms. ystäviä, mutta myös tämän blogin kautta koen saaneeni myös monta ihanaa ystävää. Jotka osa on treffattu jo livenäkin. Ja ihan yhtä ihania olette kuin mitä blogeistanne olen saanut kuvan teistä 🙂 

Vaan nyt vihdosta viimein niiden kommenttien pariin. Pahoitteluni, että vastaaminen on laahannut. 
Meillä on töissä meneillään sellainen viikko, että iltaisin kaatuu jalat suorina sänkyyn. 
Viikonloppu tuli ihan hyvään saumaan. 🙂
”Friendship is a biggest asset in the balance sheet of your life”
Hyvää Ystävänpäivää 

tiistai 11. helmikuun 2014

Diagnoosi: matkakuume

Heipsansaa!

TJ 2 viikkoa eli tasan kaksi viikkoa reissuun. Nyt alkaa reissun paras vaihe. Mun mielestä 🙂 Eli se, kun lähetellään hotellien kanssa sähköposteja ja sovitaan lentokenttäkuljetuksia. Ehkä siinä sivussa vaihvihkaa muistutetaan siitä, että olemme jo liki kanttiksia ja neljännen kerran tulossa samaan hotelliin (siis toiseksi lomaviikoksi), joten tämän voisi ottaa huonevalinnassa huomioon. Niin kuin viime kerralla oli otettu 😉 Jos suinkin salaa mieheltä onnistuisin levittämään pari matkalaukkua olkkarin lattialle, niin sen tekisin. Mutta tyydyn vain kaivamaan esiin biksut ja flipflopit. Vaivihkaa. Ilman turhaa matkahössötystä (miehet ei tykkää sellaisesta). Inventoin tyttöjen hellemekot ja -hatut. Fiilistelen Helsinki-Vantaan kotisivuilla ja muutan vielä kerran mieltäni siitä, mitä ajattelin O’Learys-ravintolassa syödä ennen boardingia. Katson lähtöportin jo valmiiksi ja suunnittelen, mitä kosmetiikkahankintoja vielä kentältä teen. Tiesittekös muuten, että Helsinki-Vantaalla on sellainen kirjapiste, johon saa viedä lukemansa kirjan ja vastaavasti ottaa tilalle uuden? Aikas kiva systeemi.
Mulla on ollut ihan tajuton onni matkassa, kun olen saanut reissata pienestä pitäen perheeni kanssa. Alkuun kävimme kerran vuodessa Välimeren kohteita läpi, kunnes jostain 12-vuotiaasta eteenpäin mukaan tulivat vielä vuosittaiset Lontoon matkat. Taisin olla 14 vuotias, kun osasin jo Lontoon metrokartan likipitäen ulkoa. Liekö tästä reissaamisesta vai mistä johtuvaa, mutta olen tuntenut aina oloni kotoisaksi lentokentillä. Vaihto-oppilasvuoden aikana tein reissun yksin lentäen Kanadasta Kaliforniaan parilla välilaskulla ja muistan jo silloin nauttineeni siitä tunnelmasta, kun skrollailin terminaaleista toiseen, katselin ihmisiä, juttelin vieraalla kielellä saaden apua ja lopulta löysin sen oman lähtöporttini. Luin Seventeen-lehteä ja join pullotettua vettä. Pirskottelin kasvoilleni Avènen kasvosuihketta. Koska niin ne julkkiksetkin siinä Seventeen-lehdessä tekivät. Olin olevinani niin maailmanmatkaajaa että! 🙂
Pitkät lennot eivät ole koskaan olleet mulle ongelma vaan päinvastoin. Aasian matkailusta innostuin vuonna 1997 ja sen jälkeen Euroopan rantalomakohteet ovat jääneet. Vähäksi aikaa jäi myös Euroopan kaupunkikohteetkin, sillä pitkän aikaa olin sitä mieltä, että Singapore on se yksi ja ainoa. Mutta onhan meillä täällä Euroopassakin, lyhyen lennon päässä vaikka mitä ihanuuksia. Ja niitä rantalomakohteita riittää tästä alaspäin ja länteen päin mentäessäkin vaikka kuinka paljon. Aasia ja sen kulttuuri ovat tapa, josta en näemmä pääse irti. Ihmisten ystävällisyys, ruoka, takuuvarma aurinko, lämpö (mulle kaikki yli 30 asteen lämpötilat ovat lämpimiä ja alle sen tulee kylmä :)….
Onni on mies, joka rakastaa matkustelua ja onni on lapset, jotka rakastavat matkustelua. Jotka matkahössöttävät kanssani (siis lapset, ei mies). Meillä on ollut onni matkassa, kun olemme pystyneet tarjoamaan lapsille tähän astisessa elämässään jo niin monta ulkomaanmatkaa. Itse en noin nuorena ollut vielä nähnyt Aasiaa tai Afrikkaa. Saatikka Pariisia tai Köpistä. Mun mielestä on huippua, että lapset huomaa, että elämää on muuallakin kuin Suomessa. Ihmisiä on erivärisiä ja että ei kaikkialla ole asiat yhtä hyvin kuin meillä täällä Suomessa. Etuoikeus on opettaa lapset siihen, että mikä kohteemme ikinä onkin, niin maassa maan tavalla. Toki nautimme hyvien hotellien tarjonnasta, mutta pääosin syömme paikoissa, jossa paikalliset syövät. Hymyilemme heille ja tutustumme heihin. Välillä ilman yhteistä kieltäkin. Se, kun tytsyt heläyttää hotellin siivojaalle heleällä lapsen kielellä ”sawatdikaa” ja saavat vastavuoroisesti takaisin hymyn tervehdyksineen, on ilo korvalle ja silmille. 
Meillä ei tällä kertaa ole koneessa kuin yksi ruoka ja sekin juuri ennen laskeutumista määränpäähän. Joten noin 10 tuntia mennään ilman ateriaa. Onko antaa vinkkejä, mitä ottaa lapsille koneeseen syötäväksi? Me aikuisethan pärjäämme sillä, että syömme juuri ennen koneeseen menoa jotain, mutta lapset tulevat niin herkästi kiukkuiseksi pelkkää makeaa puputtamalla 🙂
Tiistaiterkuin,
armottoman matkakuumeen vallassa

keskiviikko 05. helmikuun 2014

Tuorepuuro messiin ja menoks!

Moikkamoi!

Mä otin reilu vuosi sitten kaurapuuron takaisin ruokavalioon ja hetkeäkään en ole katunut. Ainut asia, joka ”tökkää” aamuisin on se, että kuuma kahvi ja kuuma puuro tekee helposti tuskiksen. Koska kylmä kahvi ei mulle maistu, niin puuro saa luvan olla kylmää. Kiitos tämän hetken trendiaamupalan, tuorepuuron, aamuni ovat taas vähemmän tuskaisempia (kuumempia ;). Tuorepuuroonhan voi periaatteessa laittaa mitä vain, mutta mulla on tapana tehdä se näin:

1 dl maitoa
1,5 dl maustamatonta jugurttia (tai turkkilaista jugurttia)
1 dl kaurahiutaleita (ei pika, vaan ihan niitä kunnon)

-> sekoita keskenään ja lisää (ihan omien mieltymysten mukaan):

banaanimössöä
jäisiä vadelmia ja mustikoita
gojimarjoja
maca-jauhetta
pellavansiemeniä
hunajaa
kanelia, kardemummaa tai muita mausteita
Sitten purkki jääkaappiin yöksi. Aika usein syön jo kotona aamupalan, mutta niinä kiireisimpinä aamuina tuo puuropurkki tulee töihin mukaan. Ylläolevasta annoksesta olen syönyt nyt neljänä aamuna ja vielä riittäisi huomisellekin, mutta katsotaan aamulla koostumus (enkä muista koska tuo maito menee/meni huonoksi). Välillä lisään päälle vielä mustikoita ja hunajaa, jos puuro on liian kitkerää.
Tässä pikkulauantaille vinkki hyvästä, helposta ja terveellisestä aamupalasta. 
Sunnuntaina paistettiin taas tapamme mukaan kylkeen munakasta. 
Siinä toinen hyvä, helppo ja terveellinen aamupala 🙂
Keskiviikkoterkkusin,
 Runebergin päivää toivotellen