sunnuntai 28. kesäkuun 2015

Ihan tavallisia juttuja

P6271094P6271083P6261041P6271079P6261045P6261060 P6261048 P6261063P6271101P6261070 P6261064 P6271084 P6271096 P6271103P6271124 P6271114 P6271120 P6271122 P6271127 P6271130 P6271146 P6271147 P6271176

MOIMOI,

ja hei sorry kuvatulvasta – virtuaalinen mökkipäiväkirjani pursuilee kuvista jo tältä kesältä 🙂 Perinteinen sunnuntain mökkikatsaus, huomenna sitten taas jo jotain muuta. Ihanan tavallinen viikonloppu takana. Jälleen sää yllätti positiivisesti! Mä olen yleensä sellainen sääbongari, joka päivittää tunnin välein sekä Forecan että Ilmatieteenlaitoksen sivut. Tästä lähtien ajattelin kyllä seurata tuota miehen neuvoa, että ulos ikkunasta katsomalla selviää sää 😀

Perjantai-iltana saavuimme sateen runtelemaan saareen. Poltimme takkaa ja kynttilöitä. Yötä kohden taas onneksi selkeni ja järvi tyyntyi. Eilen olimme varautuneet heräämään sateenropinaan, mutta mitä vielä. Ihan älyttömän kuuma kesäkeli. Kunnes illansuussa alkoi vähän satamaan ja ilma viileni sen myötä. Kävimme mökkikaupungissa ostamassa halkaisukirveen. Puusavotta onnistui huomattavasti vaivattomammin kunnon kirveellä. Mies sai hyvin hien pintaan puuhommissa ja itselläkin tuntuu taas sellaisia lihaksia tuolla yläselässä, joista en ole aiemmin ollut tietoinen. Kottikärryn kuljettajana otin aina aurinkoa väliajat ja kun kuorma valmistui heitin hupparin päälle ja vein klapit saunan seinämälle. Huppari sen takia, että tuolla varjossa kuhisi hyttysiä. En ihan heti muista, että parina viime vuotena olisi ollut näin paljon hyttysiä. Vinkkejä hyvistä hyttysspraysta saa antaa 🙂 Jännä huomata, miten nuo lapsetkin viihtyvät ihan niiden tavallisten juttujen parissa. Tekivät puulastuista pienosmajan ja auttoivat lastaamaan kottikärryjä.

Kuhaa ei tällä(kään) kertaa saatu savustuspönttöön, mutta lohta savustimme. Sen lisäksi tarjolla salaattia ja parmesanperunoita (ohjetta myöhemmin viikolla tulossa)! Ihanaa ajatella, että enää viikko töitä ja sitten alkaa neljän viikon loma. Perjantaina roudaamme kimpsut ja kampsut saareen. Aina silloin tällöin tulemme toki saaresta kaupunkiinkin piipahtamaan. Mutta pääsääntöisesti ollaan möksällä! Hei, palataanpas tuolla kommenttiboksin puolella illemmalla (huuuurrrjan paljon ihania kommentteja tullut, kiitos niistä :)…me aletaan nyt pakkailemaan viimeisiä tavaroita tyttöjen reissulaukkuihin. Niisk, lähtevät huomenna pariksi yöksi pois kotoota. Siitä lisää huomenna…

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

alle


keskiviikko 24. kesäkuun 2015

Biologisesta kellosta, vauvakuumeesta ja perheen perustamisesta

HEIPPAHEI!

No tänään onkin sitten se sadepäivä, jolle eilen jaoin täällä blogin puolella ruokavinkkiä. Aamusta alkaen on satanut taivaan täydeltä. Hyvä niin, luonto tykkää. Kerroinkos muuten jo, että se mun taannoin istuttamani pioni on alkanut kukkimaan? Juu, valtava onnentunne sen johdosta 🙂 Tosin olihan toisessa pionissa pieni kukannuppu jo alkujaankin, mutta mun hortonomitaidoilla se on suuri saavutus saada tuo kukka aukeamaan. Kerrassaan palkitsevaa.

Sain yhdeltä ihanalta lukijaltani postaustoiveen biologiseen kelloon liittyen ja siihen, miten meidän perheen perustaminen lähti alkuun. ”Tikittikö biologinen kellosi? Mitä mieltä miehesi oli? Mikä oli elämäntilanteenne? Oliko teille alusta asti selvää haluta lapsia? Toteutuivatko lapsihaaveet helposti? Mitäs jos ne eivät olisikaan toteutuneet? Synnyitkö äidiksi yhdessä yössä? Miten elämä muuttui lasten myötä vai muuttuiko? Onko jotain, mitä jäit kaipaamaan ajasta ennen lapsia? Minkä neuvon antaisit meille, vielä lapsettomille, mutta lapsista kovin haaveileville?”P6240992

Kuten eilen totesin, niin aihe on erittäin herkkä ja arka. Pitkään pohdin, että vastaanko tämän aiheen toivojalle vain sähköpostitse kysymyksiin, kunnes päätin, että toteutan postaustoiveen täällä blogissa. Sillä jos pystyn auttamaan tällä postauksella yhtään siellä ruudun toisella puolella olevia, perheen perustamisesta haaveilevia tai biologisen kellon tikitystä kuuntelevia, niin mission is completed.

Mä en koskaan ollut se, joka ryntäsi lässyttelemään vauvoille niitä nähdessään. Joka meni silittelemään ensimmäisenä tuttavaperheiden vauvojen poskia. Joka hiplasi Hulluilla Päivillä pikkuruisia vauvan bodyja ja osti niitä varastoon tulevaa varten. Olin aika teoreettinen ja realistinen näiden asioiden suhteen. Muistan joskus teininä sanoneeni vanhemmilleni, että kun täytän 25 vuotta, mulla on korkeakoulututkinto, aviomies ja kaksi lasta. Eihän se kuulkaas näin aina mene. Eikä mennyt minunkaan tapauksessa. 25-vuotiaana nautin opiskelijaelämästä, työstin gradua, bailasin haalareissani ja vietin nuoruusvuosia. Olin seurustellut jo useamman vuoden, mutta ajatustakaan en perhe-elämälle antanut.

Oikeastaan ensimmäisen kerran sana perheen perustaminen pääsi huuliltani tavatessani rakkaan aviomieheni 26-vuotiaana. Muistan kun istuimme  pian tapaamisemme jälkeen kauniina kevätiltana harmaalla sohvallani ja juttelimme tulevaisuuden haaveista. Onhan se hyvä kartoittaa, että ollaan samaan suuntaan menossa ennen kuin antautuu suhteeseen. Voi miten aikuismaista jo noin nuorena 😀 No mutta, kummallakin oli takana pitkiä suhteita ja vihdosta viimein tuntui, että tuossa on se ihminen, jonka kanssa on turvallista lähteä perustamaan tulevaisuutta. Molemmilla oli haave lapsista. Molemmilla oli myös perheen perustamiselle se edellytys, että taloudelliset asiat ovat kunnossa. Vakituinen työpaikka ja kiva koti. Suhde sillä tolalla, että tuntee täysin sen toisen, ennen kuin otetaan perheeseen uusi perheenjäsen. Me ollaan molemmat turvallisuuden tavoittelijoita. Myös tässä suhteessa. Tosin tiedän monta ihanaa tapausta, joissa vauva on ilmoittanut tulostaan ihan seurustelun ensimetreillä. Sillain, että kumpikin vielä opiskelee eikä tietoa töistä ole. Onnellisesti porskuttavat edelleen 🙂

Biologinen kello – mä en ollut koskaan ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Sillä mulla sellainen ei todellakaan ollut tikittänyt. Ennen kuin oltiin miehen kanssa seurusteltu pari vuotta. Siinä vaiheessa molemmilla oli ne vakituiset työpaikat ja pankin kanssa oltiin naimisissa asuntolainan muodossa. Häät ennen lapsia. Se oli ollut aina mulle jotenkin itsestäänselvyys. Vastasin kosintaan myöntävästi ja varattiin kirkko vajaan vuoden päähän. Tuumattiin, että lapsi saa tulla kun on tullakseen. Tuon tuumauksen jälkeen se vauvahöperö minussa nosti päätään. Vietin päivät pitkät vauva-lehden keskustelufoorumeissa ja kuumeilin. Kuulin biologisen kellon tikittävän ja salaa toivoin, että se tikittäisi vielä häiden jälkeenkin. Erityisen kuuluvasti kuulin sen tikittävän yhtenä elokuisena iltana, kun mietin spinningissä pyörää polkiessani, että mikäköhän oli vikana, kun ei vaan jaksa. Omituinen oksiolo enteili oksennustautia, mutta alitajunnassa tiesin, että ei se oksennustautia ollutkaan.P6240995

Laskettuaika osui pari viikkoa suunnittelemiamme häitä ennen, joten edessä oli kirkon peruutus. Tämä oli mulle jotenkin pienimuotoinen shokki. Mä olen joissain asioissa toooosi vanhoillinen. Tämä oli yksi niistä. Nopsaa kuitenkin siitä selvisin ja varsinainen vauvahössötys alkoi. Tuolloin en vielä tajunnut sitä, kuinka helposti kaikki oli käynyt. Vaikka olin aina tiennyt, että lapsia ei hankinta – niitä saadaan, jos luoja suo ja tähtimerkit ovat oikeassa asennossa. Parissa kuukaudessa olimme jo ostaneet pinnasängyn, pikkuruisia vaatteita, turvakaukalon, vaippapaketit ja peppupyyhkeet. Jopa se realistinen, jalat maassa tyyppi, lapsen isä lähti hössötykseen mukaan. Tosin silleen miesmäisesti eli hyvin pienimuotoisesti 😉

Todellisuus iski vasta neuvolassa raskausviikolla 35, kun neuvolantäti kehoitti lähtemään suoraan äitipolille. Verenpaineet huitelivat ties missä ja proteiinin määrä oli kolmella plussalla. Siellä sairaalansängyssä maatessani kävi ekaa kertaa mielessäni, että tässä voi oikeasti käydä vielä huonosti. Hetken aikaa jo kaduin, että mihin sitä olikaan ryhdytty ja että oliko tämä sanktio siitä, että itse raskaus lähti niin helposti liikkeelle. Emmekö olisi saaneet päästä niin helpolla? Vaikka olenkin yltiöpositiivinen, niin tajusin kuitenkin tuon raskausmyrkytyksen vakavuuden. Suklaata kului levykaupalla, jotta vauvan sydänääniin saatiin vaihtelua. Näin jälkeenpäin tuo on kyllä ollut elämäni raskaimmat kolme viikkoa. Huoli vauvasta ja itsestä oli suuren suuri. Ja kun vauva kiidätettiin suoraan synnyttyään elvytyksen kautta teholle päätin, että ikinä enää en ryhdy tähän puuhaan. Tikittäköön biologiset kellot sun muut, mutta tuollaista huolta ja surua en halunnut enää kokea.

Niin vain tilanne onneksi parani ja kotiuduimme pikkuisen käärön kanssa pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Yhtäkkiä musta olikin tullut se vauvalle lässyttävä äiti, joka nuuskutteli pikkuisen nukkaposkea päivät pitkät. Äiti, joka silmät ristissä kanteli koliikkivauvaa yöt ja leikki lattialla toisen vieressä päivät. Eli vastaus kysymykseen, synnyitkö äidiksi yhdessä yössä, on kyllä. Ihan yhdessä yössä sitä kasvoi vastuulliseksi, sitä oppi huolehtimaan, oppi epäitsekkääksi, oppi rakastamaan ehdoitta, oppi taistelemaan toisen puolesta, antamaan kaikkensa toisen hyvinvoinnin eteen. Sen piinkovan businessnaisen, joka haaveili Talouselämän top 500 naisjohtajaa -listalle pääsystä, tilalle oli tullut pehmeä ja rakastava äiti-ihminen. Sitä olen edelleen näin kymmenen vuoden jälkeen ja olen siitä ihan suunnattoman ylpeä.P6240989

Elämä koki mullistuksen, sitä ei ole kieltäminen. Aiemmin olimme lähteneet iltaisin ex tempore ulos syömään, myöhäisillan lenkeille, nukkuneet viikonloppuaamuisin pitkään, ottaneet päikkäreitä, katselleet leffoja, matkustelleet. Kertaakaan ei kuitenkaan tullut ikävä tuota lapsetonta elämää. Tässä vaiheessa elämää, kun nuo lapset ovat jo 8- ja 10-vuotiaita alkaa taas se elämä, että me miehen kanssa pääsemme hetkeksi kaksin ulos. Lapset voi jättää jopa keskenään kotiin lenkin ajaksi. Eilen Tokmannilla ja Stadiumissa hehkutimme, kuinka ihanaa on olla vaihteeksi kaksin kaupoilla. Olimme noilla treffeillämme reilun tunnin ja se piristi kummasti! 🙂

Ennen lapsia en juurikaan ollut tietoinen lapsettomuusjutuista, keskenmenoista sun muista. Sitä eli ikään kuin kuplassa, jossa koitti varjella itseään noilta tiedoilta. Näin jälkikäteen ei voi muuta kuin olla syvästi kiitollinen, että meitä on siunattu kahdella lapsella. Lapsella, jotka muuttivat ihan koko elämämme. Jotka tekivät meistä perheen. En sitä sano, etteikö kaksi aikuista voisi muodostaa perheen. Tottakai voi. Ja suuresti nostan hattua heille, ketkä ovat päättäneet elää ilman lapsia. Mun mielestä on vain niin väärin, että ihmiset olettavat kaikkien haluavan lapsia. Ikään kuin lapset olisivat se seuraus naimisiinmenosta. Kysellään, että joko joko…Tiedän muutamia lapsettomia pariskuntia, jotka ovat omasta tahdostaan lapsettomia. Ja kovin onnellisia. Meidän kohdalla halu saada lapsia oli molemminpuoleinen. Juuri yhtenä päivänä miehen kanssa kyllä puhuttiin, että ellemme olisi onnistuneet lapsihaaveissamme silloin aikoinaan, niin voisi hyvinkin olla, että tällä hetkellä meillä olisi kahden aikuisen perhe. Kahden urasuuntautuneen perhe. Omalta kohdaltani olen onnellinen, että meillä on nuo kaksi rakkauden hedelmää muistuttamasta siitä, että elämässä on niin paljon tärkeämpää kuin se työ.

Minkä neuvon antaisin teille, lapsista haaveileville, joilla ei kuitenkaan biologinen kello tikitä? Voi mahdoton! Ehkä kuitenkin sen, että ei pidä lannistua vaikkei se biologinen kello tikitäkään. Ei se mullakaan tikittänyt ensi alkuun, mutta yhtäkkiä huomasin sen tikittävän. Vaikeahan tilanne olisi, jos ei se toisella osapuolella tikitä. En kyllä usko, että mun miehellä on sellaista biologista kelloa ollutkaan. Onkohan miehellä sellaista? No täytyy kysyä, kun palaa työreissusta 🙂 Neuvoni teille on haaveilla ja pitää haaveista kiinni. Älkää luovuttako. Rakastaa ja elää päivä kerrallaan. Sehän on selvä, että perheen perustamisestakin saa aikaan aikamoisen stressin. Pitäisi jotenkin olla stressaamatta. Tosin näin, kun kaikki on mennyt suht’ helposti on helppo huudella. Kaikille lapsettomuudesta kärsiville lähetän ihan suunnattoman paljon voimia ja haleja. Vasta luettuani aiheesta yhden kirjan ymmärsin, kuinka rankkaa lapsettomuus voi olla. Ymmärsin, kuinka helkkarin hyvä tuuri itsellä on käynyt. Kertaakaan en enää valita kiukuttelevista lapsista. Pitää muistaa olla onnellinen, että ylipäätään saa olla äiti noille kahdelle.P6240994

Hauska yksityiskohta muuten on lappunen, joka tippui yhden keittokirjani välistä tässä yksi päivä. Pahvilappusessa on päivämäärä vuodelta 2004 ja molempien allekirjoitukset alareunassa. Siihen olemme mieheni kanssa piirtäneet aikajanan 10 vuodeksi eteenpäin ja tärkeimmät elämänmuutokset. Häät ja lisäksi siinä on miehen jääkiekkojuttuja ja molempien työjuttuja. Lisäksi vuodelle 2005 siihen oli kirjoitettu Tommy Alexander ja vuodelle 2007 Julia Alexandra. 2010 kohdalla luki Viivi Vanessa. Niinpä niin, jotkut asiat ovat menneet suunnitelmien mukaan, kun taas jostain haaveista ollaan jouduttu luopumaan ♥ Loppupeleistä ollaan kyllä plussalla, suuresti!

Huh, tulipas pitkä sepustus! Toivottavasti sait tästä vastauksia kysymyksiisi S ja kiitos vielä sähköpostistasi. Kaikkea hyvää sinne ruudun toiselle puolelle 🙂

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

alle


maanantai 22. kesäkuun 2015

Kalastaja-Eemeli kavereineen

P6210938P6210921IMG_6711P6210917 IMG_6805P6210937 IMG_7622P6210912 IMG_7625 P6210916 P6210915P6190736
P6210911 P6190750 P6200820…Suomen kaunista luontoa ja niitä kaikista rakkaimpia 

MOIKKAMOI!

Kyllä kuulkaas täytyy sanoa, että vähän nihkeästi on tämä viikko lähtenyt käyntiin…ikään kuin olisi viettänyt rentouttavan miniloman sijaan kolmen päivän ryyppyputken 😀 Tai noh, tietoa mulla ei ole siitä, miltä tuollaisen jälkeen tuntuisi. Voin vain kuvitella, että ehkä juuri tältä. Pää on jotenkin tukossa ja väsyttää. Johtunee allergioista.

Eilen kerroinkin, että löysimme tuolta meidän mökkijärvestä ihan uusia paikkoja. Ylläolevista kuvista osa sieltä otettu. Kahden pikkuisen saaren välistä soudimme lahdenpoukamaan, jossa maisemat olivat kuin postikortista. Ollakin, että allekirjoittanutta hieman hirvitti nuo lukuisat kivet, jotka pilkottivat veden pinnan yläpuolella. Tai oikeastaan enemmän hirvitti ne kivet, joita emme nähneet. Meidän mökkijärvi on ihan täynnä salakavalia kiviä. Lisäksi tuolla meidän mökin päässä järveä pompsahtelee pintaan uppotukkeja. Menneiltä ajoilta. Tarkkana saa olla. Toki ne tietyt tunnetut reitit uskallamme mennä moottorilla. Lokkeja näimme reissulla jos jonkinlaisia; mökillä tarkistimme lintukirjasta, että ainakin harmaalokki, selkälokki ja pikkulokki tuli bongattua. Lisäksi tiiroilla taisi olla pesä jossain lähellä.

Mutta hei, en mä varsinaisisti maisemista tullut puhumaan. Vaan vähän myös kalastuksesta. Ja sitä kautta tuosta maailman parhaimmasta isistä ja noista rakkaimmista tyttäristä. Kalastaja-Eemelistä pikkuisine kavereineen. Iskän ja tytärten välisestä suhteesta. Kiitollinen saan olla, että meillä isi ottaa omaa aikaa tyttöjen kanssa kolmistaan. Mielelläni sitä heille annankin. Koko perheen yhteinen harrastus, kalastus, on se joka on myös tuon kolmikon yhteinen puuha. Aika usein jään mökkiin tiskailemaan ja päästän muun perheen kalastelemaan. Myöhäisessä illassa kikatus kiirii tyyntä järveä pitkin mökkiin. Se saa hymyn huulille. Tärkeintä ei ole se saalis, vaan yhdessäolo. Toki tyttöjen mielestä isi on ihan sankari nostaessaan hauen haavilla veneeseen. Isi on sankari äidinkin mielestä, sillä äiti pelkää kaloja. Ja madon koukkuun laittamista. Nössö mikä nössö 🙂

Kalastus on puuha, joka ei ollut mökin ostaessamme kenellään meille tuttua. Siihen ollaan opittu. Nyt meillä on jos jonkinlaisia pikkuisia muovisia kaloja (siis vissiin jotain vieheitä? 😉 ja pari erilaista virveliä. Toki mato-ongintaakin laiturinnokasta harrastamme myös. Ihan mökin vieressä on kaislikko, josta saa haukea niin paljon kuin sielu sietää. Yleensä ne pääsevät takaisin järveen, sillä en ole vieläkään oppinut valmistamaan tuosta hauesta mitään. Kolme kertaa on kuha päässyt karkuun. Sellaisen, jos saisin, niin sitä en päästäisi karkuun vaan laittaisin savustumaan. Siinä tavoitetta tälle kesälle! Ja hei, se mun ruokahaastepostaus on jämähtänyt kokonaiseen kalaan. Yritetään saada se pois alta tässä kesän aikana. Parastahan olisi, jos tuo kala olisi omin pikku kätösin järvestä nostettu ja perattu. Iiks, ei auta kuin toughen up 😀

Huomenna sitten lupaamiani ruokajuttuja. Lisäksi tällä viikolla tulee yksi toivepostaus aiheesta, jonka tiimoilta sain sähköpostia…vähän henkilökohtaista juttua taas välillä. Nimittäin biologisesta kellosta ja siitä, että mitäs jos sitä ei ole. Vai onko sitä? Nyt pyykkivuoren kimppuun, toivottavasti teidän viikkonne on alkanut mukavasti!

MAANANTAITERKUIN,

alle

 


sunnuntai 21. kesäkuun 2015

Pari tunnelmakuvaa…

IMG_2541IMG_2623 IMG_2572

PIKAISET ILTAHEIPAT!

Juuri tultiin kotiin mökiltä ja laitettiin heti tiski- ja pyykkikone hurisemaan. Vallan kotoisaa! Pikaisesti iltaterkkuja muutaman tunnelmakuvan kera 🙂 Pari niistä jo tuttujan Instagramin puolelta. Näissä kuvissa tiivistyy eilisen postauksen kuvien lisäksi meidän juhannustunnelmat; leppoisaa yhdessäoloa. Cozya ja kotoisaa. Sateen sattuessa lueskeltiin sisällä. Ääneen ihmettelinkin miehelle, että missä vaiheessa meidän lapset ovat kasvaneet niin, että viihtyvät jo omien juttujensa parissa. Toki pelailimme ja teimme hirmuisesti paljon asioita porukalla, mutta välistä sai nipistettyä muutaman minuutin itselleen. Siitä kertoo jo luetut 300 sivua tuosta kirppiskirjastani. Kaikki Danielle Steelet olen kahlannut läpi ja jotenkin tässä hetkessä tämä on kyllä koskettanut eniten. Muutenhan nuo ovat aika kevyitä. Kirja palautti jälleen mieliin sen, kuinka etuoikeutettuja olemme, kun meitä on siunattu kahdella lapsella. Kovin toivotuilla ja odotetuilla pikkuisilla. Joiden kanssa ollaan taas oltu siellä mökkikuplassa symbioosissa.

Keskimmäinen kuva on taas sitä meidän mökkeilyä itseään, jälleen hurahdimme kalastamiseen. Eilen illalla päätimme lähteä puoli yhdentoista maissa iltakalaan; aurinko kuultasi vedenkin keltaiseksi ja järvi oli ihan peilityyni. Jostain puskista nousi kuitenkin pahaenteiset sadepilvet ja kastuttiin todenteolla. Kuvassa ripsotteli vielä pikkuhiljaa 🙂 Meitsi on soutanut tänä viikonloppuna enemmän kuin viime kesänä yhteensä. Yleensä mennään moottorilla, mutta soutuvauhti on kuulemma uisteluun paras. Enkä pane lainkaan pahakseni, sillä rintalihakset, kädet ja yläselkä huutaa hoosiannaa. Mökkitreeniä parhaimmillaan!

Huomenna lisää kuvia soutumatkan varrelta. Löydettiin tänään todellinen helmi ihan kivenheiton päästä mökkirannasta. Ollakin, että veneen pohjaan tuntui kivi jos toinenkin. Kanootit ovat ostoslistalla seuraavaksi 🙂

Nyt kommenttien kimppuun, kiitos niistä kullannuppuset!

SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

alle


lauantai 20. kesäkuun 2015

Mittumaari ♥

0P62008280P6190721 0P61907240P62008250P62007840P6200829 0P6190729 0P61907320P6200771P6200789 0P61907530P62007850P6200830 0P61907570P6200787 0P6200768 0P6200791 0P6200813 0P6200839 0P6200858HEIPPAHEI IHANAT!

Voi vitsit, miten onkaan kuulkaas ollut outoa olla liki pari vuorokautta avaamatta konetta! Toisaalta se on tuntunut ihan mielettömän helpottavalta, mutta toisaalta tosi oudolta. On ollut teitä ikävä…tähän bloggaamiseen kun jää koukkuun. Instassa on välähdellyt meidän juhannuskuvia (kyllä, ruokaa ruokaa ruokaa…;), mutta vielä riitti näköjään kuvatulvaa tänne bloginkin puolelle. Olo on kuin uudelleen syntynyt; takana kahdet 11 tuntiset yöunet, parit päikkärit ja vain yhdessäoloa perheen kanssa. Juhannustaiatkin tuli vissiin ihan oikein tehtyä, sillä heräsin tuollaisen hottiksen vierestä tänä aamuna. Muuten ollaan saunottu, kalastettu, saatu tämän kesän eka hauki, käyty juhannusajelulla, etsitty ajelun varrelta pelto, kaivettu ylös matoja (saari on hiekkapohjainen, joten matoja ei ole), ongittu matarilla laiturin nokassa, käyty geokätköilemässä, ikuistettu joutsenpariskunnan lentoon lähtö, herkuteltu mansikkakakulla, poltettu kynttilöitä, naurettu, luettu, fiilistelty, ihasteltu aurinkoa, nautittu tummista pilvistä ja kuunneltu sateenropinaa. Ai niin ja rymsteerattu; mitä olisi juhannut ilman huonekalujen siirelemistä 😉

Kaiken kaikkiaan aivan älyttömän kiva juhannus alkaa pian kääntymään suloiseksi sunnuntaiksi. Positiivisin yllätys tänä juhannuksena on ollut sää. Ne sateet, joita luvattiin, tulivat mutta huomattavasti vähäisimpänä kuin oletettiin. Keli on muutenkin ollut lämmin ja tyyni. Sorsapariskuntaa on ollut myös kiva seurata, kahdeksan pikkuista menee vanhempien vanavedessä. Lokit ja tiirat ovat kulkeneet tuttuja reittejänsä mökin ohi. Täytyy kyllä sanoa jälleen kerran, että ollaan me ihan himskatin onnellisia, kun meillä on tällainen luonto. Suomi-neito on laittanut taas parastaan 

Vielä huominen aikaa köllötellä auringossa ja nauttia yhdessäolosta. Jaksaa kuulkaas painaa pari viikkoa töissä ennen kesälomia. Jihuu! Nyt iltapalapuuhiin; meillä tuo rakas juhannusheilani ja lapset ovat paistaneet lättyjä. Kahvipannukin porisee kotoisasti. Saas nähdä, meneekö yöunet 😀 Ens viikolla ajattelin kyllästyttää teidän ruokapostauksilla, jos ei haittaa? On tullut tehtyä pari niin hyvää ruokasettiä, että ilomielin ne teille jaan!

SULOISTA JUHANNUSPÄIVÄN ILTAA,

alle

PS. kiitos kaunokaiset kommenteistanne, palaan niihin heti, kun mökkikupla halkeaa eli huomen illalla 🙂