sunnuntai 21. kesäkuun 2015

Pari tunnelmakuvaa…

IMG_2541IMG_2623 IMG_2572

PIKAISET ILTAHEIPAT!

Juuri tultiin kotiin mökiltä ja laitettiin heti tiski- ja pyykkikone hurisemaan. Vallan kotoisaa! Pikaisesti iltaterkkuja muutaman tunnelmakuvan kera 🙂 Pari niistä jo tuttujan Instagramin puolelta. Näissä kuvissa tiivistyy eilisen postauksen kuvien lisäksi meidän juhannustunnelmat; leppoisaa yhdessäoloa. Cozya ja kotoisaa. Sateen sattuessa lueskeltiin sisällä. Ääneen ihmettelinkin miehelle, että missä vaiheessa meidän lapset ovat kasvaneet niin, että viihtyvät jo omien juttujensa parissa. Toki pelailimme ja teimme hirmuisesti paljon asioita porukalla, mutta välistä sai nipistettyä muutaman minuutin itselleen. Siitä kertoo jo luetut 300 sivua tuosta kirppiskirjastani. Kaikki Danielle Steelet olen kahlannut läpi ja jotenkin tässä hetkessä tämä on kyllä koskettanut eniten. Muutenhan nuo ovat aika kevyitä. Kirja palautti jälleen mieliin sen, kuinka etuoikeutettuja olemme, kun meitä on siunattu kahdella lapsella. Kovin toivotuilla ja odotetuilla pikkuisilla. Joiden kanssa ollaan taas oltu siellä mökkikuplassa symbioosissa.

Keskimmäinen kuva on taas sitä meidän mökkeilyä itseään, jälleen hurahdimme kalastamiseen. Eilen illalla päätimme lähteä puoli yhdentoista maissa iltakalaan; aurinko kuultasi vedenkin keltaiseksi ja järvi oli ihan peilityyni. Jostain puskista nousi kuitenkin pahaenteiset sadepilvet ja kastuttiin todenteolla. Kuvassa ripsotteli vielä pikkuhiljaa 🙂 Meitsi on soutanut tänä viikonloppuna enemmän kuin viime kesänä yhteensä. Yleensä mennään moottorilla, mutta soutuvauhti on kuulemma uisteluun paras. Enkä pane lainkaan pahakseni, sillä rintalihakset, kädet ja yläselkä huutaa hoosiannaa. Mökkitreeniä parhaimmillaan!

Huomenna lisää kuvia soutumatkan varrelta. Löydettiin tänään todellinen helmi ihan kivenheiton päästä mökkirannasta. Ollakin, että veneen pohjaan tuntui kivi jos toinenkin. Kanootit ovat ostoslistalla seuraavaksi 🙂

Nyt kommenttien kimppuun, kiitos niistä kullannuppuset!

SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

alle


4 Responses to “Pari tunnelmakuvaa…”

  1. Ihanat tunnelmakuvat ♥ Oi että teidän lapsillekin jää niin ihanat muistot perheen mökkireissuista..! Ja siitä on kyllä aikaa, kun olen ollut viimeksi yöllä veneilemässä, sitä varten ehkä pitäisi olla se oma mökki, joka on kyllä edelleen yksi iso haave 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Jaana ja kiitos kaunis 🙂

      No sanos muuta, lapset on aivan tohkeissaan tuolla mökillä. Jotenkin viihtyykin niin kertakaikkisen hyvin keskenään. Muistoja muistoja…

      Yöveneilyt on ihan parhaita. Varsinkin nyt kun lapset ovat vähän isompia ja saavat välillä valvoa. Yöpukujen päälle pelastusliivit ja menoksi 😀

      Ihanaa alkavaa viikkoa <3

  2. Ihana tunnelma! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Katriina 🙂

      Tunnelmaa oli kyllä kerrakseen; välillä aurinko porotti kuumasti ja viihdyttiin ulkona. Toisinaan (kuten parissa näistä kuvista) sade ropisi huopakattoon, poltettiin kynttilöitä ja nautittiin mökin lämmöstä!

      Ihanaista alkavaa viikkoa sinne <3

Kommentoi