lauantai 08. huhtikuun 2017

Ihan hassu lauantai

HEIPPAHEI!

Tänään on ollut kuulkaa hassu lauantai. Ihan höpsähtänyt. Kuten myös tämä bloggaaja täällä ruudun takana. Olen tottunut siihen, että mies reissaa. Viime vuosina vähemmän, mutta lasten ollessa pienen pieniä tuli reissupäiviä varmastikin lähemmäs 200 vuodessa. Joten mietin tuossa, että mikä ihme siinä on, että tänään on ollut aivan outo olo. Hassu. Päätön, jalaton, kädetön. Mutta tajusin, että ne miehen reissut ovat pääasiassa aina ajoittuneet viikolle. Viimeistään perjantai-iltana ollaan saatu perheen miesvahvistus (se ei niin karvainen :D) kotiin. Tällä hetkellä meidän symbioosista puuttuu yksi palanen.

Tänään on se päivä, kun aamulla luetaan yhdessä Aamulehteä ja kommentoidaan uutisia. Se päivä, kun aamupalapöydässä istutaan pitkän kaavan mukaan. Se, kun mietitään yhdessä päivän ohjelmaa ja sitä, että lähteäkö Kauppahalliin kahville vai mitä tehtäis. Se päivä, kun illalla kokoonnutaan takkatulen ääreen telkkaria katsomaan. Päivä, jolloin poikkeuksetta syödään jotain vähän kivempaa iltaruokaa. Ja juodaan lasit punaviiniä. En edes muista koska olisin aukaissut punaviinipullon itse, koska mies on se tehnyt. Ehei, älkää käsittäkö väärin. En ole uusavuton 😉 Vaan mulle on lauantai-iltaisin langennut se ruoanlaittovuoro ja miehelle viinipullon avaaminen. Tai no, taidan mä sittenkin olla uusavuton. Kun mies on kotona, meillä näkyy telkkarista Tapparan peli. Nyt ei. Vaikka kanavarallia on tullut mentyä monet kerrat.

Tämä päivä on saanut jälleen tuntemaan suurta kiitollisuutta. Siitä, että on se joku jakamassa arkea. Iloja ja suruja. Elämän juhlahetkiä. Se joku, jonka vierestä herätä aamuisin. Ja jonka vieressä ummistaa iltaisin silmät. Että se joku on vieläkin näiden vuosien jälkeen se elämän rakkaus, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Se joku, ketä ikävöidä. Tietäen, että ikävä ei ole ikuista.

Ei auta muuta kuin laittaa pitsataikina kohoamaan ja katsoa peliä kännykästä. Meillä on kyllä pienoisesta hassusta olosta huolimatta ollut tosi kiva lauantai tyttöjen kanssa. Vähän hulluttelua, kahvittelua, blogitöiden tekoa kera kahden kuvausassarin, lauantaikukkapuskaa, kääretorttua ja ulkoilua. Mutta ihan hyvillä mielin otetaan se yksi puuttuva palanen kotiin huomenna 

IHANAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. kiitos ihanat kommenteistanne eiliseen postaukseen, helmililjat ovat nyt kuin kalat kuivalla maalla 😀 Palaan kommentteihin tässä illan kuluessa!
PPS. sain sen pelin näkyviin, jihuu! 🙂


perjantai 07. huhtikuun 2017

Pienesti jo pääsiäistä & perjantaiset

HEISSULIVEI,

ja jippii, perjantai on täällä! Aamu alkoi keittiösuunnittelijan käynnillä ja nyt on keittiö mitattu ammattilaisen toimesta. Kalusteet on tilattu ja toimitus sovittu alustavasti viikolle 20. Kodinkoneethan ostimme taannoin jo Asta-messuilta. Viime tipassa eli eilen teimme vielä muutoksen ja vaihdoimme alunperin rosterisen värisen Festivon valkoiseen. Koska sydän sanoi niin. Päädyimme ostamaan keittiön ensimmäisestä paikasta, mistä kysyimme tarjouksen. Tiedän, että pitäisi kilpailuttaa, mutta jos keittiö menee kertalaakista ihan omannäköisekseen ja budjetin rajojen sisäpuolelle, niin mitä sitä turhaa. Ostimme keittiön kalusteet Keittiömaailmasta (kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö :). Sain luvan esitellä keittiösuunnitelmat teille täällä blogissa, jahka piirrustukset sähköisenä saan. ID

Tänäkin vuonna vietämme pääsiäisen pohjoisessa, joten laittelin tänään jo pienesti pääsiäistä esille kotiin. Tytsyt serkkuineen koristelevat vitsoja keittiössä, joista tuleekin mukavasti väriä. Väliaikaisesti ja rajatulle alueelle 😀 Muuten olohuoneen sisustuksessa pääsiäinen näyttäytyy luonnonläheisissä sävyissä. Vuodesta toiseen. Tämä on ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun laitan oikeita pajunoksia sisälle. Aiemminhan niistä on alkanut nenät vuotamaan ja pärskityttämään. Teiltä lukijoilta sain taannoin vinkin, että jos ei maljakkoon laita vettä, niin sitten allergisia oireita ei pitäisi tulla. Koklataan tätä siis tänä vuonna!

Ihan huikeaa ajatella, että viikon päästä ollaan Pyhällä hiihtämässä ja siitä viikon päästä kesämökillä aloittelemassa mökkikautta. Mikäli nuo jäät nyt ovat siihen mennessä sulaneet. Tänä vuonna mökki-ikävä on kyllä iskenyt pirskatin kovalla voimalla. Sielu huutaa hiljaisuutta ja sitä, että saa istua kalliorannalla auringon lämmittäessä kasvoja. Liplutella varpaita vedessä ja vaan olla möllöttää. Eilen tuossa karvaturria puunatessani (liki neljän tunnin ajan…) aloin miettimään, että pitäiskö sittenkin leikata sille ”kesätukka”. Kuitenkin mökillä on sen verran tuota varvikkoa, että jää koko ajan inhottavia risuja mahakarvoihin ja tassuihin kiinni. Lisäksi uidessa turkki painaa tsiljoonan. Turkin trimmaus vaan sotii vastaan sitä ajatusta, että haluan pitää turkin rodulle ominaisesti pitkänä. Mutta kukas sitä tietää, mikä koirulille on parasta. Kesähelteillä varmastikin lyhyempi karva. Voisin ainakin näin kuvitella 🙂

Illan perinteinen myyssipostaus jää tänään väliin. Mennään ei niin kuvauksellisella ruoalla. Perjantaimyyssiruokana meillä on tänä iltana kuulkaas grillimakkaraa ja perunasalaattia. Lasten toiveesta. Toivoa sopii, että saan tuon meidän grillin päälle. Mies kun palaa reissusta vasta sunnuntaina. Onneksi on olemassa uunin grillivastus varasuunnitelmana, eiköhän nuo makkarat sielläkin tekeydy 😉

IHANAA PERJANTAITA &
ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥


torstai 06. huhtikuun 2017

Onneksi on muistot ♥

HEIPPA MURUPUMPELIT…

…ok, oli se ehkä vähän liian ällösöpösti sanottu munkin mielestä, joten aloitetaanpas uudelleen. Heippahei ihanat! 🙂 Toivottavasti sielläkin on kevättä rinnassa. Tänä aamuna töihin ajellessani ajelin kiertoteitä, sillä en yksinkertaisesti pystynyt lopettamaan musiikin kuuntelua kesken. Latasin kotipihassa puhelimeeni country-soittolistan ja niin sitä mentiin. Tytöt koululle ja itse kohti työpaikkaa. Yhdeksän kilometrin sijaan kilometrejä tuli muutama enemmän. Nopean moottoritiereitin sijaan valitsin reitin, jossa puksutellaan 40 km tunnissa. Vain koska tuo musiikki vei mukanaan. Mukanaan muistoihin reilun parin kymmenen vuoden taakse. Mukanaan muistoihin elämän varrelta.

Tuo musiikki sai myös kirjoittamaan tämän blogipostauksen. Aluksi olin suunnitellut keittiön valaisin -postausta tälle päivälle, mutta näin ne tilanteet elävät. Kuinka usein sitä osaa olla kiitollinen siitä, mitä on tässä ja nyt. Elää hetkessä. Ainakin itse teen tätä usein. Havahdun ja nipistän itseäni. Olen siunattu ihanalla elämällä. Mutta kuinka harvoin sitä tulee katsottua taaksepäin ja oltua kiitollinen kaikista muistoista, joita on elämän varrella kerännyt mukaansa. Itse saan muistoista ihan hurjan paljon energiaa. Uppoudun muistoihin usein. En haikaillakseni vanhaa vaan todetakseni, että olen saanut kokea paljon. 

Ei ole kerta eikä kaksi, kun aloitan keskustelun sanoilla ”Muistatko, kun…”. Me miehen kanssa muistelemme paljon ääneen. Näihin 15 yhteiseen vuoteen on mahtunut paljon. Molemmilla on kertynyt miljoonittain muistoja jo ennen yhteistä taipalettammekin ja itse ainakin tykkään kuulla ajasta ennen meitä. Lapsuusmuistoja mieheni suusta. Niiden avulla voin nähdä sen pienen porkkanapään sininen Tappara-takki päällä ulkohöntsyillä. Elämässä unelmiensa elämää. Viime aikoina olen muistellut ääneen paljon omaa teini-ikääni ja niitä muistoja, joita liittyy tuohon tulevaan kotiimme. Lapsuudenkotiini.

Viime aikoina olen jutellut miehelleni siitä, että vaikka meillä oli tiukka kotikuri, niin kuinka kuitenkin meidän koti oli se, jossa kokoonnuttiin teini-iässä kaveriporukalla. Kuinka eräänä lauantaina aamuyöstä kuulin ääniä palotikkailta huoneeni ulkopuolelta. Huomasin parin ystäväni kiipeävän kohti ikkunaani, kunnes iskä huusi alhaalta naurunsekaisella ja unisella äänellä, että ”Voit pyytää tulemaan ovesta, ettei vaan satu mitään.” Kunpa sitä osaisi itsekin olla tyttöjen tullessa teini-ikään yhtä leppoisa vanhempi. Sallia ne vastakkaisen sukupuolenkin vierailijat keskellä yötä kylään. Meillä oli ovet aina auki kavereille. Silloinkin kun en itse ollut kotona 😀 Musiikkia soitettiin ja välillä väännettiin volyyminappuloita hiljemmalle alakerran pyynnöstä.

Sunnuntaisin räkätettiin Frendeille isolla porukalla. Haaveiltiin muutosta Kaliforniaan Beverly Hills 90210 myötä. Kun ensimmäiset kaveriporukasta sai ajokortin käytiin ajelemassa yötä myöten ja välillä meillä soittamassa musiikkitoiveita lankapuhelimella. Hiivittiin tosi hiljaa eteiseen, ettei äiskä ja iskä heräisi. Mutta jokaikinen kerta olivat kuulemma heränneet 🙂 Juostiin takaisin autoon ja laitettiin 95.7 päälle. Ajeltiin, kunnes ne toivebiisit soitetiiin. Jotenkin mä näen jo tämän saman näyn silmissäni. Talon, joka on täynnä elämää ♥

Eilen illalla tyttöjen kanssa suklaajäätelöä pakkasesta kaivaessamme pikkuinen sanoi yhtäkkiä, että mummulakin oli aina Aino-jäätelöä. Johon isompi vastasi, että niin olikin. Karpalo-kinuski jäätelöä.  Sitten aloimme muistelemaan. Yksi elämämme parhaimmista ratkaisuista oli silloin 11 vuotta sitten muuttaa tähän äiskää ja iskää vastapäätä. Kuinka paljon nuo lapset ovat saaneet yhteisiä muistoja mummulasta. Ne kantavat pitkälle. Vaikka muistoja ei niin monelta vuodelta tullutkaan, kuin mitä olisi suonut, niin silti ne ovat kultaakin kalliimpia.

Tobyn kanssa ulkona ollessani aloin tahtomattani hihittelemään. Kirjoitin mielessäni tätä postausta ja mietin, että mitkä ovat sellaisia muistoja, jotka ovat viime vuosilta jääneet päällimmäisinä mieleen. Istuttiin vuosi takaperin äidin kanssa Tipotien terveysaseman pihassa puheterapian jäljiltä ja äiti oli ihan innoissaan, kun oli oppinut sanomaan sanoja, jotka olivat olleet kateissa. Hetken aikaa mietti ja sanoi, että on kyllä yksi sana, jota hän edelleen pohtii, että onko se oikein sanottu. Sulonsalpaaja. Sanoi sen ääneen ja mä purskahdin aivan täysillä nauramaan. Kikatin pissat housuissa ja äiti oli ihan äimänkäkenä, että mitä touhua. Kerroin, että oikea sana on solunsalpaaja, jonka avulla sitten äippäkin tajusi, että tuo sulonsalpaaja tarkoittaa ihan muuta. Siinä räkätettiin aikamme, ajettiin kotiin Hesen drive thrun kautta ja juhlistettiin elämää. Sulonsalpaaja saa mut vieläkin hihittelemään. On se kumma, jos saisi lääkitystä, joka salpaisi sulon 😀

Se on jännä, että ainakin oma mieleni jotenkin jättää ne ikävimmät muistot taka-alalle. Sydänsurut, joista tuntui ettei ikinä selviä. Läheisten menettämiset ja sairastamiset. Muistot, jotka joskus tuntuivat hieman tuskaisilta saavat ajan myötä kultareunat. Varsinkin näin lasten syntymäkuukautena tulee muisteltua synnytyksiä ja vauva-aikaa. Koliikkia, uhmaa ja hampaattomia hymyjä. Pyyteetöntä rakkautta. Aikoja, kun toivoi ajan seisahtuvan. Niitä koliikkihuutoisia öitä, kun toivoi, että aika kuluisi nopeampaa. Ensiaskeleita ja prinsessaleikkejä. Onneksi meillä on muistot ♥

NOSTALGISIN TORSTAITERKUIN,


tiistai 04. huhtikuun 2017

Kotitoimisto – hot or not?

HEIPPAHEI IHANAT

ja aurinkoista tiistaita! Tulihan se aurinko sieltä esiin, vaikka vielä aamusella hieman huonolta näytti. Ihan pakko tähän alkuun kertoa, mitä tapahtui eilen illalla. Olimme jo sängyssä ja mies selasi kännykkäänsä. Tuhahti ja totesi ”Hmph, olipa tylsä postauksen aihe. En edes lukenut. Voisitko kirjoittaa vaikka golfista?” 😀 Se siitä kannustavasta ja rohkaisevasta otteesta. Jep, herjallahan tuo ja ymmärrän, ettei mun kauneusrutiinit nyt hirveästi miehiä kiinnosta. Mutta hassu juttu, että ekaa kertaa kommentoi näin päin. En ajatellut kuitenkaan ottaa itseeni tätä rakentavaa palautetta 😉

Syyskuun alussa tulee vuosi täyteen kotitoimistolla työskentelyä. Välillä on jaksoja, että olen kaivannut töihin. Kaivannut lähinnä sitä verkostoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä, että on ihmisiä kenen kanssa jutella päivän työjutuista. Toisaalta taas kaipaan ihan äärettömän paljon hiljaisuutta ympärilleni, kun teen töitä. Oikein tiukan paikan tullen ja keskittymistä vaativan työn äärellä joudun jopa heivaamaan tikittävän rannekellonkin pois ranteesta. Hiljaisuuden on oltava niin äänetöntä. Tähän ei toimistolla pysty, kun taas kotitoimistolla hiljaisuus on taattu. Ainakin siihen asti, kun lapset tulevat koulusta. Listasin muutamia kotitoimiston plussia ja miinuksia:

– olisi helppo ajautua ns. pyjamamoodiin työpäiviksi
– jääkaappi on liian lähellä
– vertaistuki ja sosiaalinen verkosto puuttuvat (onneksi on internet)
– työajat venyvät, ellei itse pidä huolen siitä, että saa myös vapaa-aikaa
– lasten tultua koulusta työpäivä sekoittuu äitien hommiin 😉
– itsekuria täytyy löytyä riittävästi, jotta työt tulee tehtyä

+ toimistokoira (joka tutkimusten mukaan nostaa työn tuottavuuden sfääreihin)
+ hiljaisuus
+ tarvittaessa ei tarvitse tälläytyä aamuisin, koska ainoa jota varten sen tekisin olisi oma peilikuvani
+ tietynlainen joustavuus (pystyn hakemaan esimerkiksi lapset koulusta, kun huono keli)
+ pystyy työskentelemään myös ”virka-aikojen” ulkopuolella
+ kotitoimistovähennys verotuksessa

Tuo suhde eli saman verran molempia kertoo vain mielestäni siitä, että ei ole oikotietä onneen. Molempi parempi. Kummassakin työtavassa on ne puolensa, mutta jos täytyisi kallistua jompaan kumpaan, niin kyllä tämä kotitoimisto voittaa. Se, tulenko jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa vuokraamaan toimistotilan blogitöitä varten on vielä auki. Uuteen kotiinhan meille tulee oikein työhuone, jonka oven saa säppiin. Tässä olohuoneen nurkkatoimistossa kun on se huono puoli, että iltaisin tai viikonloppuisin ei saa hiljaisuutta. Toisaalta, ne ovatkin niitä hetkiä, kun pitäisi ehkä olla itsekin vapaalla 🙂

Alunperin mietin, että otan tämän nykyisen pöytäni uuteen kotitoimistooni, mutta mummulassa olisi liki käyttämätön Boknäs (tai Billnäs…en ikinä muista kumpi :D) -kirjoituspöytä. Toisaalta sekin houkuttelisi lämmöllään. Siihen vielä sellainen vanhan ajan vihreäkupuinen työvalaisin niin avot. Sikarituoli viereen sekä kirjahyllyyn vaarin Päätalo-kokoelma. Hei, meillä tulee muuten uudesta kodista aika puuvoittoinen. Lämpimän puun väriä kun löytyy keskikerroksen lattiasta, niin sitä tulee löytymään myös osasta huonekaluja. Enpäs olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, että rakastun lämpimän ruskeaan puuhun. Kai se pyökki-innostuskin palaa vielä jostain takavasemmalta 😉 Or maybe not.

Käytiin muuten tänään keittiöasioilla ja saatiin heti ekalla kerralla niin älyttömän kiva keittiösuunnitelma, että sormet syyhyää päästä tekemään ruokaa sinne! Meillähän on remppa aikataulusta jonkin verran myöhässä, mutta eipä tämä nyt enää viikon parin päälle ole 😉 Keittiön suhteen on postauksia luvassa ja varsinkin valaistuksen suhteen kaipailisin teidän arvokkaita neuvoja. Meille kun ei tule yläkaappeja, niin työvalot on sitten jotkut muut kuin kaappien alle laitettavat. Mutta pähkäillään tätä tuonnempana 🙂

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


lauantai 01. huhtikuun 2017

Lördagsmys / Helppo tacokakku

MOIMOI!

Ja ihanan tunnelmallista lauantain alkuiltaa! Nopsaa tulin toivottelemaan teille lauantaiterkut, ennen kuin tuo Tappara-Ilves matsi alkaa. Sen verran oli eilenkin jännät paikat, että en pystynyt peliä katsomaan. Kuuntelin kyllä sujuvasti. Milloin löysin itseni pinnailemasta sisustuskuvia Pinterestistä ja milloin löysin itseni Sähköautot Nyt! -facebooksivuilta uppoutuneena keskusteluihin (jep, olen aivan hurahtanut). Mutta peliä en pystynyt katsomaan. Tänään ajattelin kyllä katsoa. Toki otan läppärin sohvalle varmuuden varalta mukaan. Ja uppoudun teihin ja kommentteihinne.

Muistatteko, kun reilu vuosi sitten tein sen infernaalisen hyvän tacokakun perjantaimyyssiruoaksi? Se toimii myös näin lauantaina, pelin alla. Viimeksi tein sen kanalla, nyt perheäänestyksessä voiton vei jauheliha.

HELPPO TACOKAKKU

8 täysjyvätortillaa

250 g jauhelihaa paistettuna ja tacomaustepussilla maustettuna
2 dl salaattisekoitusta pienisteltynä
1 dl papuja (käytin papusekoitusta)
tuoretta korianteria
1,5 dl guacamolea
2 dl ranskankermaa
1,5 dl juustodippiä

Koristeluun
paprikaa
korianteria

-yhdistä jauhelihat, salaattisekoitus ja silputtua tuoretta korianteria
-laita yksi tortillalätty tarjoilulautaselle ja levitä siihen avokadodippiä
-aseta toinen tortillalätty tämän päälle ja levitä sen päälle papuja
-kolmannen tortillalätyn päälle puolet jauhelihasalaattisekoituksesta
-neljännen tortillalätyn päälle puolet ranskankermasta ja juustodipistä
-toista em. vaiheet
-viimeisen tortillalätyn päälle lisäksi koristeet
-anna tekeytyä hetki

Me ei sitten tuttuun tyyliimme jaksettu antaa tämänkään tekeytyä (mikä meitä hitaita hämäläisiä vaivaa? :D), mutta hienosti se leikkautui tuollain ilman sen kummempaa vettymistä. Rinnalle valkosipulista tomaattihaketta ja nachoseja.ID

Mummulan vintistä löytyi 19.10.1963 päivätty Aamulehti, jossa uutisena oli ”Heikosti pelannut Ilves vain suupala Tapparalle.” Peli päättyi tuolloin Tapparalle 5-1. Mähän olen aina ollut kova tyttö uskomaan näihin merkkeihin ja enteisiin. Niin teen nytkin 😀 Nyt maja sohvalle, takkaan tuli ja kotikatsomon tunnelma kattoon!

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,