tiistai 19. maaliskuun 2019

Hikiliikunnan huikea merkitys hyvinvoinnilleni

6

MOIKKA!

Mitä enemmän aikaa kuluu kunnon endorfiinitankkauksesta, niin sen äkäisemmäksi muutun. Huomaan sen itse, muut eivät sitä varmastikaan huomaa, sillä en halua olla äkäinen muille. Eiväthän he ole tehneet mitään pahaa. Mutta tiedättekö, että sieppaa! Pääsin niin hyvään juoksuputkeen ennen reissua. Siihen, missä voisi juosta parikin tuntia ja vain fiilistellä. Kotona riisua hiestä märät vaatteet ja mennä suihkuun.

Nauttia siitä lenkin jälkeisestä ylieuforisesta tilasta. Siitä sellaisesta, jota lähti hakemaankin. Ei väliä vaikka ennen juoksulenkkiä olisi ollut kuinka väsynyt ja kettuuntunut. Juoksulenkin jälkeen on poikkeuksetta aina kestohymy huulilla ja sen ehkä lievästi takakireän äidin tilalle on tullut leppoisa, lasten iltahekkalointeja kestävä zen-olotilasta nauttiva äiti.

En voi tarpeeksi korostaa, kuinka paljon hikiliikunta vaikuttaa hyvinvointiini. Hikiliikunta, joka ei lähde määrällisesti kuitenkaan lapasesta. Olen onneksi oppinut rajani. Ei sillä, kyllä kävely, pilates sun muut rauhallisemmatkin liikuntalajit hyvää tekevät, mutta tiedättekö, mitä ajan takaa? Ainakin te, jotka olette jääneet koukkuun hikiliikuntaan tiedätte. Toissailtana varovasti vedin puolen tunnin treenin kuntopyörällä. Kipeä jalka kantapääpainotteisesti. Hikipisarat tippuivat otsalta ja sumensivat näön aina hetkellisesti. Melkein pääsin siihen euforiseen tilaan, mistä haaveilen.

Riikka kommentoi sunnuntain postaukseen, että hän teloi varpaansa marraskuussa ja vieläkin se kipuilee. Kauhulla aloin ajattelemaan, että mitäs jos tuo varvas on kovinkin pitkään toimintakyvytön, että mitenköhän meikämandoliinin käy. Tai lähinnä; miten mun lähipiirin käy. Sääliksi käy siinä kohtaa lähipiiriä, nimittäin vaikka vielä pystyn pitämään mölyt mahassani, niin jossain se raja kuitenkin menee 😉

Summa summarum, hikiliikunta vaikuttaa eritoten pääkoppaani. Kroppaan myös, mutta se, mitä se tekee psyykkeelleni on jotain sellaista, josta en suostu luopumaan. Monasti olen miettinyt heitä, keiltä viedään yhtäkkiä liikkumisen ilo. Kenties loppuelämäksi. Siinä jälleen yksi syy liikkua vielä kun pystyy.

 Ugh. Olen puhunut ja hei heti helpotti. Nuttura kiristi aika pahasti tänä aamuna, mutta jälleen kerran asennekysymyksiähän nämä. Olen buukannut seuraaville viikoille pilatesta ja uskon, että kun kevätaurinko alkaa paistaa, niin kyllä sitä taas juoksemaankin pääsee! Lepoa ja leveälestistä kenkää, pitkää pinnaa ja positiivista ajattelua. Niillä jatketaan 🙂

IHANAA TIISTAITA YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN TAKANA ♥

 


sunnuntai 17. maaliskuun 2019

Sokeriton ja tipaton; missä mennään?

2

HEISSULI!

Eilen ei ehditty ajelemaan mökkirantaan, mutta ei hätiä – tänä aamuna ehdittiin. Ja hei, ne tutut mutkat. Se viimeinen käännös ennen mökkitien alkua. Lievästi oikealle kääntyvä mutka ja venerannan parkkipaikka. Mökki, joka siinsi saaressa. Lähellä, mutta silti niin kaukana. Jää olisi varmastikin kestänyt kävelymatkan saareen, mutta emme olleet varustautuneet. Kotimatkalla mökkitiellä tuli vastaan mies naskaleiden kanssa. Viisas mies, tuossa kun on melkoiset virtauskohdat juurikin meidän mökkisaaren ja rannan välissä.

Sain jo muutama viikko takaperin kyselyä, että miten sokeriton ja tipaton jakselee. Olinhan aloittanut ne tammikuun alussa pitkällä tähtäimellä. Kokonaisvaltainen ryhtiliike tavoitteena. Ja hei, nehän voivat erittäin hyvin 🙂 Jos hyvyyttä mitataan esimerkiksi sillä, että tekeekö mieli sokeria tai alkoholia. Ei tee, ei todellakaan. Lomareissussa saatoin juoda pina coladan auringonlaskun aikaan tai yhden hikoilevan oluen ruoan kanssa. Samoin otin muutamana aamuna palan banaanileipää. Tuntematta lainkaan huonoa omaatuntoa tai harmistusta siitä.

Eilen illalla kylässä tarjottiin valkoviinilasillista, mutta jouduin kieltäytymään. Ei yksinkertaisesti tehnyt mieli. Mutta silti se on minulle ihan ok, vaikka muut lasillisen ottivat. Kylmä ja kupliva vissy lasissani maistui oikein hyvälle.

Olen kertonut, että jossain vaiheessa olen ollut mahdoton sokerihiiri. Pari vuotta olen kuitenkin elänyt arkea sokeria vältellen, mutta viikonloppuisin sallinut itselleni irttareita. Kyse ei ole tällä kertaa edes siitä, ettenkö olisi voinut syödä irttareita. Olisin mä, mutta miksi suotta, kun ei ole yhtään tehnyt mieli. Huomasin tuossa, että ainuttakaan karkkia tai edes jäätelöä ei ole tullut alkuvuoden aikana syötyä. Sellaista valkosokerillista. Jos olen halunnut herkutella, on käsi napsaissut jääkaapista palan raakasuklaata tai sitten lakritsitaatelin. Sulattanut raakasuklaata ja lorottanut sitä hedelmien päälle. Tai tehnyt suklaadipin.

Ja niin hassulta kuin se saattaakin kuulostaa, niin vasta tässä vaiheessa olen oivaltanut, että se perjantai-illan viinilasi tai lauantaipäivän irttaripussi ovat olleet tapoja. Mutta sellaisia tapoja, joihin oli vaivihkaa jäänyt koukkuun. Liekö keski-ikä vai mikä, mutta tällä hetkellä, tässä elämänvaiheessa, mulla on niin paljon parempi olla ilman alkoholia tai sokeria. Ja tässä elämänvaiheessa olen siinä onnekkaassa asemassa, että vaikka valintani jossain vaiheessa kyseenalaistettaisiin, niin mulla on selkärankaa seisoa niiden takana. Tietäen, että vain minä itse tiedän, mikä on hyvinvoinnilleni tärkeää. Tietäen, että jos joskus tekee mieli kilistellä tai kolistella kuplivalla, niin mulla on siihen mahdollisuus.

Edelleen ne yöunet ovat se suurin syy, mikä motivoi jatkamaan. Nukun kuin pieni tukki. Heräilemättä. Myös energiaa riittää tasaisena virtana läpi päivän, kun on pistänyt ruokailut kohdilleen. Enää odotan vain sitä, että tuo hemmetin murtunut varvas parantuisi ja pääsisin juoksulenkille. Kuinkakohan kauan moisen parantumiseen menee?! Tapahtuneesta on kuitenkin jo pari viikkoa aikaa ja vieläkään ei pysty kunnolla kävelemään. Kunnon hikitreeni, se on se mitä tällä hetkellä kaipaan. Ehkä pitäisi yrittää antaa vähän kuntopyörälle kyytiä? 🙂 Miten siellä sujuu muilla ryhtiliikkeen tehneillä? Eikös olekin palkitseva olotila?

SULOISTA SUNNUNTAITA IHANAT ♥


lauantai 16. maaliskuun 2019

Minilomalla omassa kodissa

4

HEI HELLUREI

ja kaunista huomenta ihanat!♥ Mikä lomassa on se, mikä tekee lomasta loman? Saa hartiat rentoutumaan ja silmät sädehtimään? Niin, eihän sitä aina tarvitse lähteä kaukomaille lomafiilistä hakemaan. Itselläni lämpö ja aurinko näyttelevät kyllä usein lomassa suurta osaa, mutta eivät ole niitä ainuita asioita, joiden takia loma tuntuu lomalta. Aloin miettimään, että ei olisi huonompi idea pitää lomapäivää ihan kotona ollessaan silloin tällöin. Veikkaan, että jo yhden päivän miniloma arkiaherrusten keskellä katkaisisi mukavasti rutiineja.

Lomasta loman tekevät itselläni se, että ei tarvitse herätä herätyskelloon. Ei tarvitse meikata, ellei halua. Saa istua valmiiseen aamupalapöytään. Ei tarvitse täyttää tai tyhjätä astianpesukonetta. Pestä pyykkiä. Ja niin paljon kuin nautinkin ruoanlaitosta, niin ei tarvitse tehdä ruokaa. Saatikka siivota keittiötä. Saa mennä fiilispohjalla, aikatauluttomasti. Lötkötellä, jos haluaa tai sitten keksiä aktiviteettejä. Itselläni minilomapäivän rakenne voisi hyvinkin olla seuraavanlainen.

♥ Herätys ja aamusuihku (ja ehkä vähän meikkaisinkin, sillä lähden ulos aamupalalle)
♥ Brunssi pitkän kaavan mukaan keskustassa
♥ Kävelyä kaupungilla, päämäärättömästi sinne minne nokka vie.
 Ehkä tutustumista joihinkin nähtävyyksiin. Kahvikupin äärellä ihmettelyä. Kauppahallin hulinaa ihastellen.
♥ Päikkärit tai ainakin lepoa sohvalla
♥ Woltin ja Foodoran ruokavalikoimiin tutustumista (lomallahan parasta on illallispaikan löytäminen ruokalistoja tutkimalla :))
♥ Iltaruokailu telkkarin äärellä
♥ Sauna, vaahtokylpy ja kasvonaamio. Ylellisen tuoksuisella vartalovoiteella itsensä rasvaaminen.
♥ Yökkäriin sujahtaminen ja jonkun ihanan leffan katsominen
♥ Nukahtaminen sohvalle, josta raahaudun silmät puoli ummessa sänkyyn

Kuulostaa ihanan tavalliselta lauantaipäivältä, eikö? Tosin voi olla, että sitten ne tekemättömän kotityöt alkaisivat ahdistamaan. Pyykkivuori ja astianpesukoneen tyhjennys. Mutta jos hoitelisi asiat lomapäivää edeltävänä päivänä niin, että koti olisi siisti kuin hotellihuone. Ja sängyn lakanatkin valmiiksi vaihdettu. Ostaisi kulhoon pöydälle passionhedelmiä ja pyöräyttäisi jääkaappiin valmiiksi etelän hedelmille maistuvan smoothien välipalaksi. Kasaisi olkkarin pöydälle lukemattomia lehtiä valmiiksi ja virittäisi aamutossut sängyn viereen lattialle. Kaivaisi esiin ne lempparikotivaatteet ja eikä laittaisi puhelinta äänelliselle koko päivänä.

Hmmm…ihan tänään en ole vielä miniloman tarpeessa, mutta jos ruksaisi kalenteriin yhden huhtikuun lauantain ”minilomapäiväksi”. Tai ainakin nyt yrittäisi pitkästä aikaa käydä edes siellä brunssilla. Tampereella brunssipaikkojen kärkeä omalla listallani pitää Lillan Cafe tai Pellas. Ehkä sitä voisi kokeilla jotain uutta brunssipaikkaa.

Tänä päivänä minilomasta ja lomasta ylipäätään muistuttaa passionhedelmät aamupalalautasella. Pannukakku ja pensasmustikat. Kahvi, jossa maistuu vienosti vanilja.

IHANAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 14. maaliskuun 2019

Nouse arjen yläpuolelle -voileivät & arvonta

61


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasanin kanssa

 

MOIKKAMOI!

Tällä kertaa pääsen jakamaan voileipärakkauttani. Tehän tiedätte, että kuittaan aika usein lounaankin voileipälounaalla. Enkä näe siinä mitään pahaa. Tällaisen voileipien rakastajan, kuten minun, lempparimatkuskohde on ehdottomasti Tanska ja varsinkin Kööpenhamina. Jossain vaiheessa tajusin, että miksen voisi alkaa myös kotona nousemaan arjen yläpuolelle ja nauttia voileipähetkistä. Nähdä hieman enemmän vaivaa voileipieni eteen kuin vain sen juusto- ja kurkkusiivun verran.

Tätä nykyä rakastan rakentaa erilaisia voileipiä. Yksikerroksisia, mutta myös kerrosvoileipiä. Välillä voileivistä tulee niin korkeita, että ne hädin tuskin mahtuvat suuhun. Pitää käyttää aterimia. Mutta yhtä kaikki, oli se voileipä sitten yksikerroksinen tai monikerroksinen, niin silti se hetki, kun istun voileivän ja kahvikupin kanssa ruokapöydän ääreen, tietää hetken hengähdystä. Omaa hetkeä, jolloin saan tovin miettiä kaikkea kivaa. Haaveilla ja suunnitella. Tuntea, kuinka maukas paahtimessa käynyt leipä rapsahtaa hampaiden välissä.

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasanin kanssa ja sen myötä tulin kertomaan teille kahdesta ihanasta leivästä. Joiden avulla arjen yläpuolelle nouseminen on tehty helpoksi. Leipä taipuu moneksi ja ei ole kerran tai kaksi kuukaudessa, kun meillä tehdään iltaruoaksikin lämpimiä voileipiä. Parhaimmillaan mielestäni leipä on kuitenkin syötynä ilman lämmittämistä. Vaihtelevilla täytteillä. Ainakin mikäli kyse on näistä herkullisista Vaasan Lempeästä ja Vahvasta. Leivistä, joissa on juurevaa sielukkuutta ja ainutlaatuinen maku. Näiden leipien avulla voi nauttia paistopisteleipien herkullisuudesta kätevässä palakoossa. Mutta toisin kuin paistopisteleivät, nämä säilyvät paremmin.

Näistä arjen sulostuttajaleivistä löytyy kaksi varianttia; Lempeä ja Vahva. Molempien rikas maku perustuu taikinajuureen, Lempeässä kauraiseen ja Vahvassa rukiiseen juureen. Kumpikin leipä maistuu, mutta ei liian voimakkaalle. Vaan juuri sopivan voimakkaalle. Meillä syödään näitä paahdettuna ja ilman. Pakkasessa on ollut aina vähintään yksi pussi hätävarana. Sieltä on helppo sulattaa paahtimessa yksi leipä juuri sen hetken tarpeeseen. Vaikka harvoin näistä pakkaseen asti ennättää; pakkauskoko on juuri sopivan pieni helppoon arkiherkutteluun.

Kokosin teille neljä suosikkitäytettäni leiville. Kahdessa leivässä käytin Lempeää ja kahdessa Vahvaa leipää. Kaikki leivät voitelin ensin margariinilla ja sen jälkeen täytin herkkutäytteillä. Leivät voi ennen voitelemista vielä paahtaa paahtimessa, mikä tuo niille ekstrarapeutta.

Nouse arjen yläpuolelle -leipien täytteet

♥ hummus + rapea silmusalaatti + persilja + mustapippuri
♥ fetajuusto + avokado + kuivattu chililastu + tuore korianteri
♥ salaatinlehti + kurkku + majoneesi + persilja + mustapippuri
♥ turkkilainen jogurtti + pensasmustikka + vadelma + hunaja

Enää leipä ei ole siis vain se tylsä välipala, joka napataan kiireessä ja syödään puolijuoksussa. Vaan leipä on oikeasti varteenotettava vaihtoehto niin välipaloihin, lounaisiin kuin iltaruokiinkin. Vaasanin Maku -leivästä saa täytteillä erittäin monipuolisen ja täyttävän. Se ei ole vain pelkkä lisuke muun ruoan ohella, vaan siitä saa pienellä vaivalla tehtyä itse ruoan. Se sopii niin arkeen kuin juhlaan. Kuten kerroin, niin itselläni se kuuluu kyllä vahvasti arkihetkiin. Se on sellainen luotettava iltapäiväkaveri, joka pitää seuraa kotitoimistopäivinä. Joka saa myös poikkeuksetta joka kerta hyvälle mielelle. Tuo ihan tavalliseen arkipäivään ripauksen luksusta!

Mikä on sinun lempparitäytteesi herkkuleipään?

Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa voit voittaa kassillisen Maku -leipää. Arvonta-aikaa on tasan viikko eli 21.3.2019 asti ja arvonnan säännöt löydätte täältä.

MUKAVAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

 


tiistai 12. maaliskuun 2019

Epätäydellisyys on täydellistä

0

HEISSAN!

Multa toivottiin tsemppipostausta siitä, miten paluu arkeen loman jälkeen sujuu kivuttomasti. Kuulkaa, tästä arkeenpaluusta on tällä kertaa sujuvuus ja kivuttomuus kaukana, joten  kosketuspintaa moisen tekstin kirjoittamiseen ei ole 😉 Sen sijaan ajattelin kertoa teille, mitä loma teki pääkopalleni. Miten se helpotti elämääni ajatuksen tasolla. Ihan sen suhteen, että jossain vaiheessa viimeisten vuosien aikaan olen asettanut riman liian korkealle. Kuvitellut, että en pystyisi julkaisemaan blogissa kännykällä otettuja räpsyjä. Esiintymään Insta storyssa jetlagissä silmäpussit poskilla roikkuen. Otsajuonteet auringon antamasta kuivuudesta mollottaen. Ja mikä kivointa, olen saanut teiltä juurikin näihin ”olen kuin räjähdyksen jäljiltä” -höpötysvidskoihin eniten kommentteja ja kiitoksia siitä, että olen sellainen kuin olen.

Lomalla muistin jälleen, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Elämässä ja varsinkin somessa. Joskus epätäydellisyys ja rosoisuus on enemmän täydellistä kuin mikään muu. Kännykkäräpsyt on parhaita esimerkkejä epätäydellisestä täydellisyydestä. Niitä blogista löytyi lomalla yhtä postausta lukuunottamatta. Rajaukset ja suoristukset jäivät laittamatta ja loppujen lopuksi kuvissa oli enemmän fiilistä kuin niissä vimpan päälle fiilatuissa järkkärillä otetuissa. Kun tulee se kodak-moment, niin sai vain nappaista puhelimen käteen ja räpsäistä. Aika monet noista kodak-hetkistä on tallennettuna Instan kohokohtiini (Phuketit ja Koh Yao Yait erikseen).

Tuntuu, että varsinkin blogeissa ja somessa ylipäätään on menty pitkään kiiltokuvilla. Viety täydellisyys niin pitkälle, että se alkaa jollain tapaa ahdistamaan. Onnellinen olen huomatessani, että pikkuhiljaa aletaan menemään taas kohti sitä epätäydellisyyttä. Insta moment:han alunperin tarkoitti juurikin tuota hetkessä otettua kuvaa. Ei niitä järkkärillä otettuja ja kuvankäsittelyn kautta fiilattuja kuvia. Jotka saavat tuon feedin näyttämään harmoniselta. Myyvältä, mikäli somea tekee työkseen. 

Kuvissa näkyvästä mustikkapannaristakin tuli epätäydellisen täydellistä. Ei sellaista kuin piti, kaukana siitä. Mutta silti ah niin hyvää. Tein pohjan tällä fetapannukakkuni ohjeella, mutta sujautin taikinaan kourallisen mustikoita ja vähän kookossokeria. Sekä ruokasoodaa ja leivinjauhetta ripaukset. Mikä ehkä oli virhe. Tästä ei tullut niin pannarimaista kuin mitä piti. Joten älkää alkako soveltamaan ruokasoodan ja leivinjauheen kanssa.

Nyt kohti epätäydellisen täydellistä tiistai-iltapäivää. Josko tuo väsymys pikkuhiljaa helpottaisi ja pääsisi kiinni tähän työviikkoon 🙂

AURINKOISTA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »