ILTAA IHANAT!
Sarjassamme niitä päiviä, kun herätään aamulla kuuden jälkeen ja posotetaan aivan täysillä tähän asti. Siinä määrin, että ihan koko somekin on jäänyt päivittämättä ja olen autuaan tietämätön mitä blogistaniassa on tänään tapahtunut. Mutta sen tiedän, että sain töissä hurjan paljon tehtyä. Veljen vaimon jättämä things to do -lista tuli tehtyä yhtä kohtaa lukuunottamatta. Mummulan suhteen eivät asiat ole juurikaan edenneet, mutta onhan tässä näitä päiviä.
Jo neljänä vuonna näihin aikoihin se iskee. Haikeus. Mökkikauden lopettamishaikeus. Tänä vuonna tosin tuntuu, että on vähän haikeutta muutenkin ilmassa. Kiitos tuon tyhjennysprojektin. Kesä meni vielä tosi kivasti aurinkoisine päivineen, mutta nämä päivä päivältä aiemmin pimenevät illat syövät pikkuisen naista. Sitä ei ole kieltäminen. Lisäksi siihen yhdistettynä tuo mökkikauden lopetus. Mökki kun toimi ihan henkireikänä vaikeina aikoina viime keväänä ja kesänä. Mutta hei, en ole synkistelyyn taipuvainen ihminen, joten kyllä täältä vielä noustaan 🙂 Usan reissu tulee hyvään saumaan! Vaikka olenkin sitä mieltä, että pakeneminen ei ole ikinä hyvä vaihtoehto.
Aiemmin en ole ymmärtänyt kaamosmasennukseen taipuvaisia ihmisiä. Tai ylipäätään syitä syksyyn liittyvää alakuloa. Nyt ymmärrän. Vaikka syksy on tänä syksynä näyttänyt kauneutensa ja olen nauttinut täysin rinnoin aurinkoisista päivistä ja värikkäästä luonnosta. Tiedättekö mikä on kaiken melankolisuuden keskellä parasta? Mä olen ihan suunnattoman ylpeä siitä, että meillä täällä Suomessa on tällainenkin vuodenaika, joka saa ihmiset kääntymään ehkä himpun verran enemmän sisäänpäin. Pohdiskelemaan elämää ja tuntemaan tunteiden koko skaalan. Sen toisenkin pään. Ei kaikki voi aina olla kivaa ja ihanaa. Jo sen tajuaminen saa aikaan voimaannuttavan tunteen. Sen tajuaminen, että tässä elämässä on kaikki tunteet sallittuja, on ihan euforista.
Arvaatteko miten ajattelin tämän haikeuden selättää? Jep, juoksulenkeillä. Muistan silloin iskän kuoleman jälkeen urheilun, sopivassa suhteessa, olleen ihan henkireikä. Tunnin juoksulenkin jälkeen pää tuntui kevyemmältä ja sydän tsiljoona kertaa kevyemmältä. Ainoa ongelma nyt vain on se, että veikkaan tuon juoksukunnon olevan pohjamudissa 😛 Pitänee aloittaa hitaasti, mutta varmasti. Onko siellä ruudun toisella puolella syksyn synkistämiä? Mikä on teidän salainen lääke sykskyn selättämiseen?
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,
HELLUREI
Olen henkeen ja vereen tunnepuolen ihminen. Onneksi jaan arkeni, juhlani ja elämäni järkipuolen ihmisen kanssa (jolla on kyllä maailman isoin sydän). Joskus aikoinani häpesin tuota seikkaa, että teen melkein aina kuten sydän sanoo. Tuli hieman hömppä olo ja ehkä vähän sinisilmäinenkin olo niinä hetkinä, kun tiesin että kapasiteettia olisi vaikka mihin, mutta sydän pyysi tekemään toisin. Harmittelin opiskeluaikana, että pitäisi olla enemmän draivia ja kunnianhimoa. Järkeä tähdätä johtotehtäviin ja hyviin kuukausiansioihin. Saada mallikelpoinen CV. Mutta hei, sydän sanoi, että piinkova businessmaailma on vain se sivutuote elämässäni ja se hetki, jossa elän sydän mukana on se pääjuttu. Hienostihan mä näin jälkikäteen olen tuolla sydämen kuuntelulla pärjännyt. Ainakin tähän asti.
