HEIPSULIVEI IHANAT!
Ja iloista alkanutta viikkoa, tammikuun ekaa sellaista. Tiedättekö, että mulle tuli joululomalla yhtäkkiä hirmuinen ikävä töihin. Töihintöihin, sinne maalitehtaaseen. Ikävä työkavereita, asiakkaita, tavarantoimittajia ja sitä, että saa vääntää ja kääntää numeroiden kanssa. Sitä tunnetta, kun työpöytä on täynnä post it- lappuja ja things to do -lista tyhjenee just ennen viikonloppua. Ei sillä, kyllä mä bloggaamisella saan päiväni täyteen, mutta kaipaan ehkä taas jo vähän erilaisia haasteita. Aivoni kaipaavat töitä! Tosin eipä tämä bloggaaminenkaan ihan täysin aivoja lepuuta 😉 Kyllä te tiedätte mitä mä tarkoitan. Aamupäivällä olin töissä tekemässä pikaisesti vuodenvaihdehommeleita ja juteltiin alustavasti veljen ja veljen vaimon kanssa. Vaikkei toimistolle periaatteessa kolmatta tarvitsisi, niin sellaiselle taloushallinnon ihmiselle voisi kyllä löytyä osa-aikaisesti töitä. Voipi siis olla, että tässä kevään kuluessa mä pääsen jälleen vääntämään ja kääntämään numeroita. Itse asiassa, tulevana torstaina jo taas seuraavan kerran.
Tiedän, että jos töihin kokoaikaisesti menisin, niin blogi tulisi väistämättä kokemaan muutoksen. Tai ainakin postausten määrä tulisi laskemaan. Laadusta en ole valmis tinkimään. En ymmärrä, miten joskus tein töissä viittä päivää viikossa ja samalla postauksia syntyi päivittäin. Heh, ikä taitaa tehdä tehtävänsä. Mutta näitä ajatuksia täällä pähkäilen ja jotenkin tuntuu, että elämä on jonkinlaisessa murroksessa. Blogi vs päivätyö, työ vs vapaa-aika jne. Täyspäiväisellä bloggaajallahan ei vapaa-aikaa ole, ellei itse itselleen aseta työaikoja. Sitä hyväksyy hereillä ollessaan kommentteja, vastaa sähköposteihin, tekee alitajuntaisesti jollain tasolla ajatustyötä blogin suhteen, valokuvaa ja päivittää somea. Ja toki kirjoittaa blogia ja käsittelee kuvia. Kovin antoisaa hommaa, älkää ymmärtäkö väärin.
Mutta ensi kertaa joululomalla mä aloin miettimään, että miltä tuntuisi blogiton elämä. Suoraan sanottuna pelästyin, kun huomasin itseni ajattelemasta moista. Ajattelin ääneen miehelle ja hän katsoi hämillään ja totesi ”Et sä pystyisi olemaan bloggaamatta. Sähän rakastat sitä touhua.” Kameraa en kaivanut laukusta koko viikkona. Kännykkäkuvilla mentiin ja ensimmäistä kertaa ikinä ilman huonoa omaatuntoa. Oli postauksettomia päiviä, joista nautin kovin. Pelattiin lautapelejä, käytiin hiihtämässä, lasketeltiin, nähtiin ystäviä. Mietin, että kuinka paljon enemmän jäisi vapaa-aikaa ja aikaa perheelle ilman blogia? Paljon. Kuinka paljon köyhempää elämäni olisi ilman blogia? Paljon. Sitten taas toisaalta mietin, että oppisinko aikatauluttamaan blogityöt niin, että erottaisin selkeästi vapaa-ajan, jolloin en tekisi blogijuttuja. Helppoa se ei tule olemaan, mutta ajattelin yrittää 🙂 
Vaikka aiemmin vannoin, että mitään uudenvuodenlupauksia en tee, niin tätä ajattelin tosissani yrittää. Se, että toimiiko bloggaamisessa työaika 08-16 on itselleni mysteeri. Osaako sitä illat olla katsomatta somea, vastailematta kommentteihin, hyväksymättä niitä, olla valokuvaamatta, jos jotain valokuvauksellista on. Kääk, tuntuu utopistiselta 😀 Ehkä sitä on seitsemässä vuodessa kasvanut kiinni tähän touhuun niin paljon, että arvostaa sitä vapautta, jota tämä (tällä hetkellä) ainoa työ tuo mukanaan. Ollakin, että töitä tämän suhteen tehdään 24/7.
Tällaista ajatuksenvirtaa maanantaihin. Alunperin piti postaamani meidän tämän viikon ruokalista sekä herrrkullinen porkkanasosekeiton resepti. Mutta sitä sitten huomenna. Miltä teistä muuten tuntuu ajatus, ettei joka päivä välttämättä tule postausta? Tällä kysymyksellä lähinnä petaan sitä, että jos menen takaisin töihin osa-aikaisesti, niin näin tulee väistämättä käymään 🙂 Kokonaan blogista en voisi luopua, sillä tämä on henkireikä ja te siellä ruudun toisella puolella olette ihan bestiksiä ♥ Balanssi töidentöiden ja blogin kanssa on se, johon tänä keväänä tähtään!
ILOISIN MAANANTAITERKUIN,
PS. jihuu, mummulan remppa on siirtynyt vihdoin salaojista takaisin sisälle – josko sitä pääsisi pian remppapostausten pariin! Harmaa on tällä hetkellä kovin lähellä sydäntä ja tällä viikolla olisi kiva, jos saataisiin sisäseinäsävyt päätettyä. Keskikerroshan on vaaleanharmaa, mutta makuuhuonekerrokseen tekisi mieleni hieman syventää tuota harmaata.
Yöunet jäivät vähän lyhyeksi, sillä pitkän ajomatkan jälkeen ei ihan heti tullut uni silmään. Koirulille kelpasi autossa taas vain ja ainostaan mun sylipaikka (jep, opettamisen tulos…) ja vaikka Pelkosenniemen apteekista sellaista feromonisuihketta ostimmekin, niin jouduttiin pysähtymään vielä Kemin apteekissakin. Calmex -tabun puolikas ei mennyt kokonaisuudessaan oikeaan osoitteeseen, joten meillä istuttiin visusti sylissä loppumatkakin ja hieman läähätettiin. Kurun kohdalla nukahti kolmeksi minuutiksi 😉 Jännä juttu, miten se aiemmin autossa viihtynyt koira ei sitä enää tee. Pitää ottaa jonkinsortin koulutussessiot asian tiimoilta agendaan. Innoissaan kyllä on menossa auton kyytiin. Mutta hei, kotiin tultuamme vielä paukkui ja toinen ei pelännyt. Joten ruksi seinään sen osalta!
No mutta, mitä tuo tullessaan vuosi 2017? Toivottavasti terveyttä ja tasapaksua arkea. En kaipaa mitään highlighteja, vaan haluan kokea ne ihanan kamalat maanantaiaamut, tiistai-iltojen ihanuudet, keskiviikon kauneuden, torstai-illan tanssitreenit (tytöillä siis), perjantaimyyssit, lauantai-illan leffamaratonin ja sunnuntain suloisuuden. Haluan osata olla armollisempi itselleni ja kuten eilen totesin, niin vähän epäitsekkäämpi. Haluan syödä taas hitusen terveellisemmin ja liikkua astetta monipuolisemmin. Jälkimmäisen otan työn alle heti ja ajattelin varata luisteluhiihtokurssin. Lähinnä tekniikkaa varten. Ei se kuulkaas mennytkään enää niin jouheasti kuin lukiossa 😀 Mutta niin onnellinen olen, että viitenä päivänä tuli hiihdettyä yhteensä liki 35 kilometriä. Ekat pari lenkkiä vapaalla tyylillä ja suksen siteen hajottua perinteisesti. Ihana laji, olen aivan koukussa.
