sunnuntai 20. elokuun 2017

Selviytymiskeinoista & vaistosta

HEIPPAHEI IHANAT! 

Miten jatkaa elämää, kun siihen turvalliseen elämään tulee särö? Miten jatkaa elämää, kun siltä viedään hetkellisesti pohja pois? Luin aika paljon alan kirjallisuutta silloin, kun elämä oli vaikeinta. Silloin kun se toinen niistä elämäni ensimmäisistä rakkauksista oli yhtäkkiä poistunut elämästäni kolmisen vuotta sitten. Kaikissa kehotettiin, että suru pitää surra. Mutta mitä pikimmin pääsee arkirutiineihin kiinni, niin sen parempi. Kun elämä järkkyy, niin olen huomannut, että rutiinit ovat ne, jotka kantavat ja vievät eteenpäin. Tuon toisen elämäni rakkauden poismeno vuosi sitten olikin sitten jo helpompaa. Sillä tiesin, että elämä jatkuu. Kun sille antaa mahdollisuuden jatkua.

Kukin meistä käsittelee surua, vihaa, järkytystä ja epätoivoa erilailla. Omalla kohdallani tuo prosessi tapahtuu pitkälti ihan omien ajatusteni voimalla. Toki miehen kanssa jutellaan paljon ja hän on se suurin tuki ja turva, kun perusturvallisuus järkkyy. Mutta jotenkin minulle on vain sisäsyntyisesti rakentunut sellainen toimintamalli, että mun on vain pakko prosessoida ajatukset itse. Päättää, että ryhdistäydy ja löytää ne asiat, joiden avulla saa fokusoitua siihen mikä on tärkeintä. Elämän jatkumiseen. Kun maailma ympärillä järkkyy, se ei tarkoita että siellä mun pääni sisällä tai saatikka tuossa vasemmassa puolen rintaa ei järkkyisi. Päinvastoin. Olen joutunut tekemään töitä sen eteen aikoinaan, että en ota kaikkia maailman murheita kannettavakseni. Etten menetä yöunia jokaiset kympin uutiset katsottuani ja ihmisten hätää todistettuani.

Osa tuosta pääni sisällä jylläävästä prosessoinnista päätyy tänne blogiin. Murto-osa. Suurin osa omaa selviytymistäni asioista tapahtuu hiljaisesti. Se, että meillä vietetään kaikista maailman kamaluuksista huolimatta perjantai-iltaa rutiinien mukaan, ei tarkoita sitä, että parin viime päivän tapahtumat eivät koskettaisi minua. Se on osa sitä selviytymistä. Pitäytyä niissä rutiineissa. Ruudun toiselle puolelle ei näy kenties surusta punastuneet silmäni tai nenän pielet, jotka olen niistänyt rikki. Kuvissa, joita näkyy ulospäin saattaa näkyä hiljaisia merkkejä osanotosta ja kunnioituksesta. Esimerkiksi kynttilän liekki, joka lepattaa heille kaikille. Symbolisoiden sitä, että elämä jatkuu.

Pakopaikka maailman pahuudesta, sitä tämä blogini on. Itsellenikin. Kun iltapäivälehdet vilkkuvat keltaisenaan hälyyttäviä uutisia, niin haluan paikan, jonne tulla pakoon tuota kaikkea. Hädän hetkellä en ole se, joka haluaa mässäillä median uutisilla. Haluan olla se, joka ymmärtää vähemmästäkin, kuinka hauras elämä on. Haluan olla se, joka surun ja epätoivon äärellä luottaa niihin pieniin merkkeihin, jotka kertovat, että kaikki on hyvin. Haluaisin olla se, joka toivoo maailman rauhaa. Ei voi toivoa, että kaikki maailman pahuus poistuisi, sillä sitä ei tule valitettavasti tapahtumaan. Sen sijaan haluan keskittää energiani hyvään. Siihen, että omalla toiminnallani en ainakaan edesauta pahuutta. Siihen, että vaikka kuinka voisin vihata, niin he eivät ole vihani arvoisia. Eivätkä he ole sen arvoisia, että pahojen tekojen avulla saavat mut pelkäämään. Tai pahimmassa tapauksessa minua lopettaa elämästä.

”Eräänä iltana vanha cherokee-intiaani kertoo lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta ja sanoo:
 “Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta.”
“Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”
“Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi ajattee asiaa hetken ja kysyy sitten isoisältään:
“Kumpi susi voittaa?”
Vanha cherokee vastaa yksinkertaisesti:
“Se, jota ruokit.””
Ote kirjasta Myötätunnontie / Christopher K. Germer

Riikka tuossa perjantai-illan postauksen kommenteissa puhui vaistosta. Musta tuntuu, että tavallaan itsellänikin on joku vaisto, joka osaa varoittaa että kohta tapahtuu jotain. Torstaina, kun piti taas kirjoitella makkarin sisustuksesta ja unista, sormet alkoivat näpyttelemään tekstiä siitä, että mikään ei ole ikuista. Rinnassa oli sellainen tunne, että nyt on vain pakko muistuttaa siitä. Illalla saimme kuulla Barcelonasta kauhutarinoita ja perjantaina nuo järkyttävät uutiset valitettavasti tulivat vielä lähempää. Jo torstai-iltana ajattelin itsekseni, että tästä se levoton olo sinä aamuna kertoi. Levoton olo jatkui koko perjantain. Kulminoituen perjantai-illan tapahtumiin.

Joten rakkaat lukijat, muistattehan aina sen, että se elämä, mitä blogeissa vietetään ei ole se koko totuus. Vaikka siellä blogeissa kippisteltäisiin ja nautittaisiin elämästä, niin ei se tarkoita, etteikö se kippistelijä tai elämästä nauttija tuntisi. Ainakin täällä ruudun toisen puolella istuu bloggaaja, joka hitto vie tuntee välillä vähän liikaakin. Pidempään mukana olleet kyllä sen varmasti tietävätkin. Mutta ihan tiedoksi teille uusillekin lukijoille.

Hei, vaihdetaanko takaisin kepeä vaihde silmään? Huomenna luvassa nimittäin neljän viikon arkiruoat 🙂 Arkiruoat, joiden avulla ajattelin taas saada kesällä repsahtamaan päässeet ruokakustannukset kuriin! Pysykäähän siis kuulolla – arkiruokajutut kun tuntuvat olevan yksi blogini suosituimmista aiheista!

RAKKAUTTA! 


perjantai 18. elokuun 2017

Fredagsmys

HEIHEI!

Meni vähän myöhäiselle myyssit, kerron kohta miksi. Mutta kuvitelkaa tilanne; lapset lähtivät ex tempore veljen perheen mökille yökylään. Uuni piippaa valmistuneen ruoan merkiksi ja kelloa katsoessani huomasin, että mies saapuu kotiin minä hetkenä hyvänsä. Pitkästä aikaa ilta aivan kaksistaan, ilman kissanristiäisiä. Otan viinipullon esiin, oikein vuosikertaviiniä ja avaan keittiön alalaatikon. Sitten muistan; viinipullon korkinavajaa ei ole näkynyt sitten muuton. Pikainen katsaus alakerran rojukasoihin (niihin nopeasti purettuihin muuttolaatikoiden sisuksiin). Ei löydy.

Mitä tekee hän? Sen sijaan, että olisi ajanut tuohon lähikauppaan, jonka hyllyssä muistaa nähneensä viinipullon korkinavaajia, löytää hän itsensä alkomaholiliikkeen hyllyjen välistä ihastelemassa luomuviinejä. Kolme luomuviiniä ilman korkkikorkkia ostin ja kotiin tullessani huomasin, että uunissa ollut ruokakin oli säilynyt lämpimänä. Tunti aikataulusta myöhässä, mutta hei – viikonloppu edessä, joten tunti sinne tai tänne 🙂

Vuorossa on siis ihka ekat perjantaimyyssit täältä uudesta kodista. En muista olenko tehnyt vastaavia perunoita aiemminkin ja kirjoitellut blogiin niistä, mutta mikäli olen, niin eipä haittaa laittaa näiden ohje toisenkin kerran. Olivat superhyviä. Mies totesi, että vähän niin kuin nachovuoka. Nachojen tilalla vaan perunalohkoja.

PERJANTAI-ILLAN JUUSTOPERUNAT

5 keskikokoista Rosamunda-perunaa
2 rkl öljyä
suolaa

Maustettu kermaviili
1 kermaviilipurkki
puolikas manhattan sipsimaustepussi

1 mozzarella pallo
1 dl cheddar-juustoraastetta
puolikas pieni kevät sipuli
1 dl savuliharouhetta

-pese perunat ja lohko ne
-kuivaa talouspaperiin
-asettele uunipellin päälle
-lorota päälle öljy ja ripsottele sormisuolaa
-sekoita
-paista 220 asteessa noin 30-35 minuuttia tai kunnes perunat ottavat kultaista väriä
-ota pelti uunista ja lado puolet perunoista uunivuoan pohjalle
-lisää puolet kermaviilistä ja juustoista sekä savuliharouhe perunoiden kanssa
-asettele loput perunalohkot uunivuokaan
-lisää kermaviilin loppu, pienistelty sipuli ja juustot
-paista uunissa grillivastuksen alla noin 5-10 minuuttia (kunnes juustot sulaneet)

Jotenkin nämä viime päivien surulliset tapahtumat maailmalla ja täällä koti-Suomessa saavat kaipaamaan sohvannurkkaan. Jotain kepeää katseltavaa, millä saa ajatukset muualle. Me taidetaan laittaa sauna päälle, kaivautua sinne sohvannurkkaan santsiviinilasillisen kanssa ja katsoa pitkästä aikaa leffa. Eiköhän sinne Apple tv:lle ole toukokuun jälkeen jotain katsottavia leffoja ole tullut 🙂 Mutta ennen sitä molempien täytyy sulkea tietokoneet. #workaholics 😀

PERJANTAI-ILTATERKUIN,


torstai 17. elokuun 2017

Mikään ei ole ikuista

HIPHEI JA HUOMENTA!

Torstaiaamuun hieman ajatuksen virtaa…

Mikään ei ole ikuista. Ei edes ne timanteista timanteimmat ihmiset. Sinä tai minä. Se, että laskisi tekemisensä sen varaan, että onhan tässä aikaa. Aikaa paikkailla pahoja sanoja tai epäkunniotettavaa käytöstä. Huonojen päivien aamukiukkuiluja. Jäin pohtimaan ihanan ystäväni Karoliinan postausta siitä, että jos suhteella olisi määräaika, niin tulisiko sitä oltua koskaan crazy bitch. Mä taas näen, että suhteella on määräaika. Jokaisella asialla ja ihmisellä on tässä elämässä määräaika. Juuri sen takia, kun mikään ei ole ikuista. 

Ei voi laskea sen varaan, että sitten eläkkeellä golfataan yhdessä Espanjassa tai mummoina ja pappoina kiikkustellaan keinutuoleissa vierekkäin käsi kädessä. Säädetään kuulolaitteiden voimakkuuksia kovemmalle, että kuulee sen rakkaimman äänen. Ei voi laskea edes sen varaan, että saa tänä iltana nukkumaan mennessä kertoa toiselle, että rakastaa ja toivottaa hyvät yöt. Siihen, että se toinen vastaa whatsup-viestiin minuutin päästä. Elämä voi muuttua hetkessä. Toki sitä toivoo ikuista elämää ja ikuista avioliittoa. Ikuista äitiyttä ja ikuista vaimoutta. Ikuista ystävyyttä. Terveyttä. Onnellista elämää, jossa luovitaan ylä- ja alamäessä. Mutta sen varaan ei kannata tuudittautua, että jälkeenpäin ehtii sovittelemaan ja olemaan taas se mukava oma itsensä.

Sen takia olen oppinut elämään niin kuin viimeistä päivää. Myös ihmissuhteissa. Mikään ei oikeuta minua loukkaamaan toista teoillani tai sanoillani. Perhettäni, ystäviäni, työkavereita. Tuntemattomia. Voin olla välillä väsynyt ja sen takia hiljainen. Mutta olen oppinut, että edes se ei voi olla tekosyy sille, että kivahtelisin ja kiukuttelisin. Mieluummin olen sitten hiljaa. Ehkä tämä oppi on tullut jo lapsuudesta. Se kultainen sääntö muiden kohtelusta. Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Kun ajattelee elämän rajallisuutta ja sitä, että mikään ei ole ikuista on syytä muistaa, että taivaassa ei ole vierailuaikoja. Voi kunpa olisikin. Monet kerrat olen miettinyt, että onneksi mitään ei jäänyt sanomatta. Mutta on myös monia asioita, joita olisi kiva kertoa. Matkan varrella tulleita juttuja. Iloja ja suruja. Vaikka sitten istua siellä sairaalasängyn laidalla ja höpistä. Tietämättä, että kuuleeko toinen. Luottaen kuitenkin siihen, että kuulee. Ja ymmärtää. Onneksi ei ole ollut mitään anteeksi pyydettävää. Koska valitettavasti siihen ei olisi ollut mahdollisuutta. Se kannattaa aina muistaa, että mahdollisuuksia ei jaella tämän tästä. Voi olla, että uutta mahdollisuutta ei tule. Sen takia eläminen hetkessä ja täysillä on tärkeää.

En säästele sanaa ”anteeksi”. Jos huomaan vahingossa loukanneeni toista, niin pyrin kyllä korjaamaan asian mitä pikimmin. Ainakin olemaan vilpittömästi pahoillani ja kertomaan sen ääneen. Kukaan meistä ei ole yli-ihminen sen suhteen, ettei koskaan päästäisi sammakkoa suustansa. Ettei koskaan loukkaisi toista. Mutta jos kuitenkin yritettäisiin välillä nielaista ne sammakot, ennen kuin ne pulpahtavat ulos suusta.

Nämä muutamat menetykset viime vuosien aikana ovat vain vahvistaneet sitä, että oikealla tiellä ollaan elämän kanssa. Silloin on helppo tai ainakin helpompi jatkaa matkaansa elämän poluilla, kun tietää antaneensa kaikkensa. Rakastanut ja ottanut vastaan rakkautta. Välittänyt ja ollut läsnä. Kunnioittanut. Tehnyt omasta ja toisten elämästä helpompaa olemalla ystävällinen.

Voiko rakkaus olla ikuista? Tätä postausta kirjoittaessani ja ajatuksiani jäsennellessäni olen tullut siihen tulokseen, että on yksi asia, joka voi olla ikuista. Rakkaus. Tosi rakkaus ei kuole kahden ihmisen väliltä, vaikka ihmiset toisistaan erotettaisiin ♥ 

VAALEANPUNAISTEN LINSSIEN LÄPI,

 


keskiviikko 16. elokuun 2017

Koululaisten syysmuoti

HEIPPAHEI IHANAT!

Koulujen alku on itselleni ollut lapsuudessa joulun ohella se vuoden tärkein tapahtuma. Varsinkin ensimmäinen koulupäivä. Olen ollut onnekas, että äitini on ollut samoilla linjoilla; lukuvuoden ensimmäiseen koulupäivään lähdettiin poikkeuksetta aina uudet vaatteet päällä. Koulujen alku oli ikään kuin uusi alku kaikelle. Uudet vaatteet eivät tarkoittaneet välttämättä koko garderobin uusimista vaan esimerkiksi vain uutta paitaa tai uusia housuja. Rakastan traditioita ja tämä on yksi traditio, johon myös meidän tytöt ovat lähteneet innolla mukaan. Tänä vuonna meidän tytöt puki koulutielle Ellos osana Elloksen kaupallista yhteistyökampanjaa.

Kuten kerroinkin aiemmassa aikuisten välikausimuotia käsittelevässä postauksessani, niin Elloksen verkkokauppa on tuttu. Mutta ihan vähän hävettää myöntää, että nyt vasta tutustuin Elloksen huikeaan lastenvaatevalikoimaan. Lastenvaatteissa on menossa Back to school -kampanja, jonka myötä kaikista lasten vaatteista, kengistä ja asusteista saa 25% alennusta. Meidän lapset valitsivat päällensä vaatteet Ellos Kids -valikoimasta, mutta sen lisäksi valikoimista löytyy runsaasti myös muiden merkkien vaatteita.

Annoin tytöille vapaat kädet valita kaksi asukokonaisuutta koulutielle. Tietyn hintahaarukan rajoissa toki. Pienempi meillä on aina tykännyt tyttömäisistä jutuista; pitseistä ja frilloista. Hän ihastui saman tien puseroon, jossa on reikäpitsiä. Sievä pusero, joka on todella ihanan pehmeää trikoota. Sen lisäksi, että hän tykkää tyttömäisistä vaatteista on hän todellinen farkkutyttö. Siinä missä me muut vaihdamme kotona collegehousut jalkaan, vaihtaa hän strechfarkut. Elloksen kapeat farkut ovat niin ikään joustavaa materiaalia ja kuulemma älyttömän hyvät päällä.

Isompi pikkuinen valitsee usein hieman urheilullisempaa päälle. Ei niinkään perusta niistä pitseistä ja tyttömäisistä jutuista, vaikka myöhemmin postauksesta selviää, että myös sellaiset hänelle kauniisti sopivat. Olin iloisesti yllättynyt nähdessäni hänen päätyvän boyfriend -farkkuihin. Yleensä kun housut ovat niin tiukat, että hyvä kun ne saa nilkoista pois jalasta 😉 Nuo farkut saavat luvan kanssa hieman roikkua lantiolta ja niissä on hienoina tehosteina napit etuhalkiossa. Klassinen valkoinen lyhythihainen trikoopusero ja pidemmän mallinen vetoketjullinen collegetakki ovat olleet jo nyt kovalla käytöllä.

Molempien asun kruunaa nuo aivan supersuloiset kengät. Citylenkkarit, joissa on sievä kukkapäällinen ja roosat detaljit. Onnekas olen, kun meillä on esikoisen kanssa sama kengän koko. Nuo citylenkkarit ovat päässeet pari kertaa salaa kauppareissulle kanssani. Myös tuon collegetakin olen havainnut erittäin monikäyttöiseksi 😉

Siinä missä omassa lapsuudessani tuntui lasten kouluvaatemuoti olevan aika pelkistettyä, on nykyään lapsille saatavilla kauniita vaatteita somilla yksityiskohdilla. Molemmat tytöt päätyivät valitsemaan päällensä Ellos Kidsin herkän pitsijakun. Myös tuo isompi rakkauspakkaus, joka ei yleensä juuri pitseillä koreile. Pitsijakun hihat ovat vuorettomat, mutta muuten siinä on kangasvuori, joka suojaa hieman elokuisina aamuina hiipivän syksyn viileydeltä. Pitsijakun alle valitsi hän kuitenkin tyylilleen sopivasti urheilullisen printti t-paidan. Jalkaan päätyivät rouheasti kulutetut ja kapeat mustat farkut, joissa on koristesaumat polvissa. 

Vaikka pikkuisempi onkin farkkutyttö on hän myös legginssityttö. Ekologisesta puuvillasta valmistetut mustat legginssit, hempeän roosa puhvihihainen t-paita ja pitsijakku olivat kuulemma päällä supermukavat. Täytyy myöntää, että siltä ne päällä näyttivätkin. Olen huomannut, että meidän tyttöjen ikäisten koulumuoti on sellaista, että siellä on monia vaatekappaleita, joita itsekin voisin ostaa, jos niitä saisi aikuisten koossa. Esimerkiksi tuo kaunis pitsijakku. Näinä kauniina elokuisina päivinä kannattaa ottaa vielä ilo irti siitä, että kouluun voi lähteä ilman sen kummempia ulkovaatteita.

Back to school -kampanjasivuilta löytyy todella paljon ideoita ja inspiraatiota koululaisten muotiin. Niin pikkuisille koulun vasta aloittaville kuin vähän isommillekin koululaisille. Ellos Kids -valikoima yllätti monipuolisuudellaan ja edullisuudellaan. Lisäksi vaatteet tuntuvat olevan erittäin hyvälaatuisia. Tämä oli toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun Elloksen verkkokaupasta vaatteita tilasin. Yllätyin jälleen siitä, kuinka helppoa ja nopeaa se oli. Maksutavaksi valitsin laskun, jolle tuli mukavasti maksuaikaa. Toimitus oli niin nopea, että harva verkkokauppa siihen yltää. Neljä päivää tilauksen tekemisestä, olivat tuotteet noudettavissa tuosta lähikaupasta. Elloksen sivuilla pystyy myös kätevästi seuraamaan, missä vaiheessa toimitus menee.

Tyttöjen kanssa vaatteita kuvatessani päätin, että näitä kuvaussessioita pitäisi järjestää useammin. Siinä, missä kesälomalla meillä tytöt hieman kinastelivat, sujui kuvauspäivän ilta leppoisissa merkeissä. Loppuviimein saimme aikaiseksi ihanan ”sister bonding” -tunnelman ja loppukesän ilta täyttyi kikatuksesta ja hauskanpidosta 

KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 15. elokuun 2017

Gluteenittomat lohitortillat

HELLUREI

ja hyvää tiistaita ihanat siellä ruudun toisella puolella! Jo vain on ihania päiviä. Aamusta iltaan. Sanokaa mitä sanotte, mutta Suomessa on ihan parasta asua – eikä vähiten näiden kelien ansiosta. Koskaan ei tiedä mitä tulee. Ei sitä osannut heinäkuussa odottaa, että elokuussa koulujen alettua mittari kipuaa lähelle 25 astetta 🙂 Tosin muistelisin, että ei ole ihan eka kerta, kun näin käy.

Gluteenittomuus, sitä kohden ajattelin ruokavaliossa mennä pikkuhiljaa. Testijakson merkeissä. Testata, mitä viljojen pois jättäminen saa aikaan nivelissä. Ok, ehkä tämä empiirinen tutkimus olisi kannattanut aloittaa silloin kun kivut ovat kovat. Eilen ja tänään kipuja ei ole ollut. Niin ihanaa! Syytän tai kiitän sitä osaltaan tuota MSM-jauhetta, jonka tajusin kaivaa kaapin perukoilta sunnuntaina. Sillä sain aikoinaan vihoittelevan olkapään hetkessä kuntoon.

No mutta gluteenittomuuteen ja lähinnä gluteenittomiin tortilloihin palatakseni. One word; tortillahyllyltä löytyi ainakin meidän lähikaupasta paria eri merkkistä gluteenitonta tortillalättyä. Valitkaa sellaiset ja tehkää itsellenne palvelus. Tai haastakaa itsenne niin kuin mä tein. Jos haluatte tietää, miltä tuntuu, kun keittiössä alkaa tuskan hiki valumaan ;D Jotenkin musta tuntuu, että olen joskus aiemminkin paininut gluteenittomien tortillalättyjen tekemisen kanssa. Sen kanssa, kun maissijauhoon tehdyt lätyt hajoavat käsiin. Kun keittiö on yltä päältä jauohoissa ja kokki meinaa viskata kaulimen ikkunasta ulos. Loppu hyvin kaikki hyvin. Pelastin tilanteen gluteenittomalla jauhoseoksella ja leivinpaperilla. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Ottaen huomioon, että oikeasti meinasin heittää taikinan kesken kaiken roskiin. Sinnikkyys kuiteinkin palkittiin.

Jos haluaa päästä nopean kautta niin ne valmiit tortillalätyt ja sitten valmiiksi paistetut lohi kaupasta mukaan. Itse nappasin lähikaupasta loimulohta ja se sopikin näihin oikein hyvin. Taikinasta tulee 12 lättyä. Mikäli saa kaikki onnistumaan. Itselläni tästä tuli 8 lättyä 😉

GLUTEENITTOMAT LOHITORTILLAT

Tortillalätyt
2 dl kiehuvaa vettä
4-4,5 dl maissijauhoja
2 tl suolaa
(gluteenitonta jauhoseosta)
-sekoita ainekset keskenään ja kunhan taikina on jäähtynyt niin passaa maissijauhojen määrä samalla kädellä vaivaten
-anna tekeytyä liinan alla puolisen tuntia (valmistele tällä aikaa sitruunainen ranskankerma)
-jaa taikina 12 osaan ja pyörittele 12 palloiksi
Ja nyt tulee vaikein osuus..
-yritä kaulita maissijauhojen avulla, mutta jos ei onnistu (kuten minulla), niin ota avuksi gluteenittomat jauhot
-pyörittele taikinapallot gluteenittomissa jauhoissa ja yritä kaulita pyöreäksi ohueksi lätyksi
-jos ei vieläkään onnistu, niin kaulitse leivinpaperien välissä
-paista pannulla molemmin puolin, kunnes tortillalätty ottaa ruskeaa pistettä
-laita liinan alle, etteivät kuivu

Sitruunainen ranskankerma
1 prk ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu
puolikas puntti tuoretta korianteria pilkottuna
(tai jos ei tykkää korianterista, niin tilli käy vallan hyvin)
lime & chili -kuivamaustetta
loraus hunajaa
-sekoita ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään

Tarjoile raikkaan salaatin, tomaatin, punasipulin ja loimulohen kanssa.

Nuo tortillat ovat itse asiassa parhaita mikrossa lämpättyinä, pehmenevät hieman 🙂 Tänään on juhlan päivä – Facebook muistutti, että siitä on tasan vuosi kun haimme tuon päiviemme ilostuttajan kasvattajalta kotiin. Yhtään tylsää päivää ei ole kyllä vuoteen mahtunut. Sydän sulaa päivittäin, mutta toki niitä harmaita hiuksiakin on välillä sairasteluista sun muista tullut. Päivääkään emme ole kuitenkaan katuneet koiran hankkimista. Yksi parhaista, ellei paras, asioista joita meille on tapahtunut ♥ 

ILOA TIISTAI-ILTAANNE TOIVOTELLEN,