(kuvat viime syksyltä :))
HEIPPAHEI!
Eilinen ilta meni Tallinnan pöpöä kaataessa, mutta täällä ollaan taas. Astetta enemmän paatoksella. Astetta enemmän kukkahattutätinä. Nimittäin…olen taas viime aikoina huomannut, että ei hemskutti – meidän perhe on aivan kännykkä/padikoukussa. Ollaan täällä blogin puolella aiemminkin puhuttu tietotulvasta ja sen vaikutuksista, mutta juteltaisko vähän lisää? Tallinnassahan meillä ei ollut nettiä huoneessa. Tai oli, mutta se ei oikein toiminut. Jouduttiin ihan kuulkaas juttelemaan keskenämme matkakamujen kanssa 😉 Alun järkytyksen jälkeen tämä oli mitä ihaninta ajanvietettä. Muutenkaan kun wifiä ei ollut ihan kaikkialla saatavilla, niin tunne oli aika ihana. Alkuun käsi kävi laukussa kännykkää etsimässä, mutta sitten huomasi sen vapauttavan tunteen, kun ei tarvitse olla koko ajan online. Kun on enemmän läsnä. Aidosti läsnä. Ilman, että nostaa hetkellisesti kännykästä katseensa toisen puhuessa sinulle. Palatakseen takaisin kännykkäkuplaan dialogin päätyttyä.
Olen huomannut, että mulla itselläni menee tosi paljon asioita ohi ollessani puhelimella/tietokoneella. Kun keskityn johonkin muuhun kuin siihen, mitä mulle puhutaan. Siinä aloin sitten miettimään, että enää en olisi niinkään huolissani tietotulvasta ja aivojen ylikuormituksesta, jota näistä kaikista laitteista tulee, vaan myös siitä, että mitä känny/padi/tietokoneriippuvuus tekee kommukinointitaidoille. Niin meidän aikuisten kuin lastenkin keskustelutaidoille. Onko keskusteluyhteys vaarassa rapistua mobiililaitteiden takia? Mun mielestä alkaa olla. Itse kaipaan keskustelukumppania. Haluan tietää miten työ- ja koulupäivät ovat menneet ja haluan keskustella maailman asioista. Haluan saada muunkin vastauksen kysymykseeni kuin ”ihan okke” tai epämääräistä muminaa. Jokainen koulupäivä tuntuu muuten nykyään menneen ihan okei, meneekö teidänkin lapsilla? 😀 Lypsämällä saa lypsää lisätietoa. Varsinkin jos lapsi keskittyy samaan aikaan siihen mitä kaverit ovat snäppäilleet.
Joku teistä voi muistaa, että alkuvuodesta meidän perhe otti käyttöön säännön, että kännykkää tai konetta ei avata klo 20 jälkeen. Se toimi allekirjoittaneella hyvin, mutta huomasin muun perheen siitä melko pian lipsuvan. Sitä myötä itsekin siitä lipsuin. Tänä iltana tuo käytäntö otetaan taas käyttöön. Ainakin arki-iltaisin. Pitäisikin keksiä joku sanktio kännykän iltakäyttäjälle 🙂
Sitä helposti ajattelee, että pitää olla koko ajan tavoitettavissa. Saatavilla. Itse laitoin kuukausi takaperin whatsuppiin asetuksen, joka estää sen, että paikallaoloani ei näy. Koin helposti oman tunnon tuskia siitä, että jos en ehdi vastaamaan viesteihin samantien kun ne luen. Nyt elämä on helpottunut sen suhteen. Lisäksi olen opetellut olemaan avaamatta sähköpostia iltaisin. Yksikään sähköposti ei ole ollut sellainen, johon olisi tarvinnut vastata heti. Kuitenkin otin asiakseni työtyöasioissa, että vastaan iltamyöhään lähettäjälle. Joka kuitenkin lukee viestini vasta seuraavana aamuna. Tieto siitä, että ei tarvitse olla ajan hermolla koko ajan kavereitten lasten korvatulehduksista tai raportoida itse jokaista syömäänsä ruokaa helpottaa kummasti myös 😉
Olenko mä ainoa, joka on oikeasti huolestunut tietotulvasta ja kommunikointikyvyn rappeutumisesta? Toki kännyt/padit/tietokoneet tuovat ihan älyttömän paljon hyvää elämään, mutta se, missä menee kohtuukäytön raja on häilyvä. Ja oma hetkellinen tuska siitä, kun Tallinnan hotellin netti ei toiminutkaan avasi silmäni siihen, että ihan kamalaa olla nettiriippuvainen 😀
TORSTAIN KUKKAHATTUTÄTITERKUIN,
Katsokaa tuota sisustusta! Psykedeelisen ihana. Aivan kuin isoveljensä Tai Boh saman rakennuksen yläkerrassa. Tänne suuntasimme jalkahoidosta (Sinine Salong) lounaalle. Aperol Spritzit ja minulle taivaallisen raikas ja hedelmäinen vuohenjuustosalaatti. Kamut jakoivat juusto/makkaratarjottimen, joka sekin näytti ihan älyttömän hyvältä. Viime kerralla ihastelimme Manna la Roosaa illalla yksien drinkkien verran. Porukkaa oli silloin ihan älyttömän paljon. Lounasaikaan löytyi hyvin pöytä. Palvelu top class!
MOIMOI IHANAT!
