MOIKKAMOI IHANAT!
Piti kertomani teille tänään lounasleipien kuninkaista, sellaisista jotka vievät tajunnan mennessään. Mutta, kuten niin usein aiemminkin niin nytkin aihe muuttui viime metreillä. Kävin aamupäivällä juoksemassa tunnin lenkin ja sen aikana tuli pohdittua, tapani mukaan, elämää. Ajankohtaisia aiheita ja sitä, miten ne minuun vaikuttavat. Miten koen ne ja mikä on kantani niihin. Tällä kertaa pohdin eilen julkistettuja verotietoja. Niiden aiheuttamaa kateutta. Tässä vaiheessa on pakko sanoa, että kirjoitan jälleen tätäkin postausta sydän auki ja hieman haavoilla, joten don’t shoot the messenger. Kateus, raha ja onnellisuus kun ovat arkoja asioita ja saattavat aiheuttaa kiivastakin keskustelua.
Aloin miettimään sitä, että miksi meitä laitetaan järjestykseen tienistien mukaan? Mitä hyötyä siitä on ja kenelle? Lööpit huutavat, että katso, mitä naapurisi tienaa tämän linkin takaa. Voisi kysyä, että ketä kiinnostaa? No varmasti monia kiinnostaa, mutta silti en näe tätä jutun juonta. Miksi mun täytyisi tietää, mitä naapurini tienaa? Jotta voisin kadehtia häntä? Kertokaa mulle, jos tiedätte syyn, että miksi verotietoja julkaistaan 🙂 Miksi tehdään erillisiä uutisia siitä, jossa kuuluisia bloggaajia laitetaan tulojen mukaan järjestykseen? Kertomatta kuitenkaan, että onko blogi ainoa elanto vai tuleeko raha jostain muustakin työstä. Saaden aikaan sen, että useat voivat vetää johtopäätöksen bloggaajien ”helposta rahasta”. Siellä ne vain istuvat sohvalla kahvikuppi kädessä ja esittelevät uusinta joulunumeroa 😉 Liksa juoksee ja elämä hymyilee. Kamerakalusto päivittyy ja juostaan kokkareilta kokkareille.
Kaikkihan me tiedämme, että jokainen työ on arvokasta. Jokainen työ vaatii sinulta panoksen. Kenellekään työstä ansaittu raha ei tule ilmaiseksi. Sen verran itsekin klikkasin jotain linkkiä, että näin lukuja, joissa oli kuusi nollaa perässä. Toisen sarakkeen luvussa oli vain viisi nollaa. Hetken ajattelin, että voi vitsit, jos olisi noin rikas, niin voisi vaan matkustella. Ei tarvitsisi vertailla lentoyhtiöitä tai hotelleja. Voisi kääntyä lentokoneeseen astuessaan sinne vasemmalle oikean sijaan. Mutta hei, olisiko se elämää jota haluaisin elää? Todennäköisesti ei. Jotenkin sitä on vaan niin kovin kiitollinen ja nöyrä, kun tietää, että perheellä on katto pään päällä ja varaa ostaa ruokaa. Kaikilla kun edes näin hyvin asiat eivät ole. Tietämättä, mistä miljonäärien rahat tulevat, niin en voi muuta kuin ajatella, että good for them. Ei se ole minulta pois, jos joku miljonäärisuvun vesa on syntynyt kultalusikka suussa ja elää numeroiden valossa hyvää elämää. Mutta tiedämmekö, mikä on totuus numeroiden takana? Emme.
”No se on yrittäjä, sehän tienaa miljoonia!” ”No kun se möi sen yrityksensä, niin sehän elää leppoisasti loppuelämän!” Olen törmännyt tämän pienen elämäni aikana hurjan paljon olettamuksiin. Olettamuksiin siitä, että miten asiat on mennyt. Varmaan tietoon siitä, että sillä naapurin Maralla on eläke turvattu, kun möi yrityksensä ja ajelee sillä uuden karhealla Audilla. Itse kartan olettamasta mitään. En näe syytä, miksi pitäisi olettaa muiden ihmisten elämästä pienintäkään häivää. Omasta puolestani voin vain sanoa sen, että olen törmännyt vastaavanlaisiin olettamuksiin koskien itseäni. Me bloggaajat olemme tietyllä tapaa julkista riistaa. Olemme tiemme valinneet. Mutta tuskin kukaan meistä on teflonista.
Olen jättänyt julkaisematta kaksi kommenttia. Toinen koski sitä, miten käsittelen suruani vanhempieni kuollessa. Meni ihon alle ja satutti. Toinen tuli reissussa ollessamme, jonka valitettavasti menin poistamaan. Olisin nimittäin halunnut sitä tässä yhteydessä siteerata. Eräs ihminen sylki päälleni ryöpyn kateutta. Kateutta siitä, että näemme maailmaa. Koin että sen sijaan, että olisin paneutunut hänelle vastaamaan ja pilannut pahalla mielellä lomani, lakaisin kommentin maton alle. En mielestäni ole tilivelvollinen kenellekään, mutta se, miten tähän elämänvaiheeseen on päästy on vaatinut paljon työtä. Se ei ole tullut helpolla. Vai oletko sinä valmis perustamaan yrityksen, ottamaan liki miljoonan euron investointilainan ja valvomaan öitä seuraavan päivän erääntyvien ostolaskujen takia? Sen takia, että ostolaskuja erääntyy 67 000 eurolla ja firman tilillä on vain 3720 euroa? Tuntien häpeää siitä, että joudut lakki kourassa kääntymään maksujärjestelyasioissa velkojiin. Takaamaan omalla nimelläsi ja omaisuudellasi nuokin velat. Tietäen, että olet henkilökohtaisessa konkurssissa, ellet saa niitä hoidettua.
Elämä ei ole aina niin helppoa, miltä se näyttää. Kateus kalskahtaa omaan korvaani negatiivisena. Minut on opetettu kotona olemaan kadehtimatta. Olen todistanut sivusta, kuinka paljon pahaa jälkeä kateus saa aikaan. Kateus sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat verisukulaisia. Olen nähnyt, miten kateus sairastuttaa ihmisen henkisesti. Se ei ole kivaa katseltavaa. Sanotaan, että sääli on sairautta. Mutta mielestäni sitä on myös kateus, jos se menee liiallisuuksiin. Kateus usein liittyy rahaan, mutta valitettavasti usein myös perheeseen ja onneen. Tietyllä tapaa ajattelen, että kateus voi olla myös hyvällä tavalla motivoivaa. ”Hei, toi on pystynyt tuohon, ehkä mäkin pystyn.”
Jos on pakko laittaa ihmisiä järjestykseen, niin miksemme laita ihmisiä järjestykseen sen perustella, kenellä on kultaisin sydän? Sen perusteella, kenen hymy valaisee maailman? Kenen silmät heijastavat elämänkokemusta ja antavat sinullekin toivoa? Tiedän, että multa puuttuu monia geenejä 🙂 Muun muassa se kateusgeeni. Mutta jos sellainen olisi, niin voisin kadehtia teitä, joilla on vanhemmat elossa. Isä kenen kanssa keskustella maailman talouden jamasta. Jonka tietotaito on sitä luokkaa, että otat iskän mieluusti mukaan lähipubin tietovisaan vaikka se olisikin niin uncool viedä oma iskä sinne kavereitten keskelle. Voisin kadehtia teitä, joilla on äiti elossa. Äiti, kuka tekee maailman parasta hirvipataa. Joka on maailman pihein, mutta kerran vuodessa revittelee ja ostaa merkkivaatteen. Hihittelen tulee sen kanssa kotiin ja sanoo ääneen peilin edessä, että olikohan tää nyt fiksu ostos. Palauttaa merkkivaatteen kauppaan, sillä mieluummin laittaa nuokin rahat perheen yhteisen hyvinvoinnin eteen. Olette etuoikeutettuja. Mutta suostunko teitä kadehtimaan? En, vaan olen sydämeni pohjasta onnellinen teidän puolestanne ♥
Joten rakkaat ystävät, muistetaan että asioilla on aina kaksi puolta. Minua ei kannata kadehtia. Tai jos kadehditte, niin tehkää se vaikka sen takia, että olen elämää täynnä ja katson maailmaa positiivisten lasien läpi. Ajatelkaa, että teilläkin on mahdollisuus siihen. Työtä se ehkä vaatii, mutta kuulkaas kun ei ole olemassa ilmaisia lounaita. Onko kateus ansaittua? Voi kunpa osaisin tuohon vastata järkevästi. Kateus silloin, kun se on negatiivista ei ole missään tapauksessa mielestäni ansaittua. Kukaan tuskin tuntee ylpeyttä ollessaan negatiivisen, pahansuopaisen kateuden kohde. Positiivisen kateuden kohteena oleminen taas tavallaan on ansaittua. Mutta en tosin näe miksi kenenkään pitäisi huomionhakuisesti kerjätä kateellisuutta ympäristöstään. Käyttäytyä niin, että brassailisi omaisuudellaan tai nauttisi kateuden kohteena olemisesta.
Hei, jatketaan huomenna taas siirapilla ja hunajalla. Ehkä niillä lounasleivillä tai sitten ei. Takataskussa on myös yksi superhyvä glögiohjekin. Ehkä se voisi sopia perjantaille 🙂
TORSTAITERKUIN,
Usein pitkällä automatkalla käsi hamuaa keskikonsolista jotain suuhun pantavaa. Maitokaupasta kotiin töiden jälkeen kurvatessa sitä turvautuu tämän tästä kassalla myytäviin snackseihin, niihin ei niin terveellisiin välipaloihin. Valitettavasti. Kotona ruokaa laittaessaan on jo usein kovin nälkä. Tulee syötyä kuormasta, maisteltua kattiloista tai pahimmassa tapauksessa puputettua leipää ja kun ruoka on valmista ei enää välttämättä ole nälkä. 
Tiedättekö, sitä myskikurpitsakeittoa oli ihan joka paikassa. Sitä löytyy varmaan vielä aikojenkin kuluessa ihan joka paikasta. Vähän niin kuin joulukuusen neulasia 😀 Piti kattamani kauniisti kotitoimistokaverilleni ja mulle lounas. Sytyttää kynttilät ja fiilistellä maanantaita ja uutta viikkoa, Mutta tuon toisen ”keitot pitkin seiniä” -episodin jälkeen olin niin pahalla päällä, että loppujen lopuksi huusin miehen syömään. Itsepalvelun kautta. Leivän toiselle voitelin siinä missä omanikin 😉 Mutta niin jäi kuvat ottamatta. Senpä takia turvaudun vuoden takaisiin kuviini. Keitto näytti kyllä samalta. Kattaus vain uupui.
