perjantai 05. tammikuun 2018

Viivy vielä hetki ♡

HEIPPA IHANAT!

Eilen illalla jälleen tapani mukaan istuin olohuoneen sohvalle, nostin jalat hetkeksi ylös ja vaan olla möllötin. Katselin ympärilleni ja mietin, että mikä tilasta tekee niin levollisen. Iltahämärässä jopa taianomaisen. Se kietoo mukaansa sellaiseen rauhalliseen olotilaan, jota ei usein tule koettua. Josta aina kiireen keskellä kuitenkin haaveilee. Sitten sen hoksasin; se on tuo kaunis joulukuusemme. Aiempina vuosina meillä on joulu siivottu ripeästi pois joulun jälkeen. Niin tänäkin vuonna kyllä lähti punaiset tontut heti reissusta kotiuduttuamme. Punaiset pallot riisuin kuusesta uudenvuodenaattona. Sitä silmällä pitäen, että uudenvuodenpäivänä laitamme kuusen pois.

ID

Uudenvuodenpäivänä onneksi oli sen verran muuta touhutettavaa, että kuusen riisuminen ja ulosvieminen jäivät. Hyvä niin, sillä olen tällä viikolla nauttinut kuusenkynttöiden loisteesta enemmän kuin ikinä. Istunut kuusta ihaillen iltojen lisäksi sohvalla myös aamuisin. Hymähdellyt hiljaa kuusen ylimillä oksilla oleville kahdelle pienelle puufiguurille, mummulle ja vaarille kuulemma, jotka mies sinne ripusti. MVP:t eli most valuable playersit kun ansaitsevat aitiopaikan kuusessa. Olen pohtinut myös sitä, että millä tuon kauniin ja kotoisan valon korvaan kuusen poisviemisen jälkeen. Kausivalothan on yksi ratkaisu, mutta niitä olen tottunut käyttämään vain syksyllä. Ei ne oikein keväällä taida toimia 🙂

Toivoisin tämän utuisen ja hämyisen tunnelman jatkuvan ja jatkuvan. Viipyvän vielä hetken. Kuusi kyllä varistaa armottoman paljon, joten tulevana viikonloppuna siitä pitänee luopua. Senpä takia ajattelin omistaa tämän illan vielä kuusen valossa lukemiselle. Fredagsmys -tarjoiluista juttua sitten tuonnempana. Tämä ensimmäinen työviikko loman jälkeen on ollut positiivisen kiireinen, kiitos vuodenvaihdejuttujen ja ihanien asiakkaiden. Ehkä jo senkin takia illalla on parempi priorisoida ja jättää tietokone avaamatta. Kuusen valossa lukemisen lisäksi taidetaan kaivaa pitkästä aikaa scrabble esiin! Se on tätä kotoilun kulta-aikaa jäljellä vielä muutama kuukausi. Sitten tulee taas oltua ulkona valoisassa kaikki illat. Joten hei kantsii ottaa tästä ihanasta, mutta pimeästä vuodenajasta kaikki ilo irti, eikö vaan? ♡

Koetaanko siellä ruutujen toisella puolella kuusihaikeutta?
Voihan toki olla, että tää on taas näitä ”olen tulossa vanhaksi” -juttuja 😀 Nyt takaisin ruokikselta töiden pariin, palaan edellisten postausten kommentteihin iltapäivän kahvitauolla!

IHANAA PERJANTAITA,

PS. ai niin, pahoitteluni jos aiheutin teille postauksen otsikon kanssa korvamadon.
Itselläni on soinut Mikko Alatalo, joka pyytää viipymään vielä hetken, korvissa koko päivän 😉


torstai 04. tammikuun 2018

HeVi-osaston helmiä & herkullinen kasvisvuoka

HEIPPATIRALLAA!

Olen joskus kertonutkin, että olen tainnut olla kasvissyöjä edellisessä elämässäni. Sen verran rakastan salaatteja ja kasvisruokia ylipäätään. Kalasta en voisi luopua, broitsusta ja punaisesta lihasta kyllä. Tai ainakin vähentää niiden käyttöä. Tässä tammikuun alkupäivinä on käynyt huomaamatta niin, että meillä ei ole syöty yhtään punaista lihaa tai broileria. Liekö siinäkin syy tähän yhtäkkiseen keventyneeseen oloon. Yleensä, kun meillä on arjessa tupattu syömään sitä jauhelihaa liki joka toinen päivä. Ainakin silloin, kun en ole suunnitellut ruokalistaa etukäteen ja ostanut raaka-aineita koko viikon varalle. Eikä siinä mitään, jauheliha on helppo ja hyvä raaka-aine 🙂 ID

Viime loppysyksynä koin (totaali)repsahduksen ruokavaliossani, ei vain niiden makeisten suhteen vaan myös hedelmien ja kasvisten suhteen. Saatoin mennä kokonaisen viikon ilman hedelmän hedelmää. Mustikoita tuli syötyä joka päivä, mutta ei hedelmiä. Kasviksia tuli syötyä jonkin verran. Aina silloin tällöin kuntouduin salaattien tai sosekeittojen suhteen. Mutta silti  kasvisten syöntini oli ehkä 20-30% siitä mitä normaalisti. Ja tiedättekö mitä? Se tuntui kropassa. Olotila oli sellainen pöhkö ja hieman pöhöttynyt.

Mutta nyt, kun on tämä vita nueva eli uusi elämä, niin bring them on! HeVi -osaston antimet nimittäin. Kauppakassitilauksen tein tällä viikolla tämän osaston tuotteisiin panostaen. Netistä kun selaa saa aika pian selville, että mitkä ovat niitä kauden sesonkikasviksia ja -hedelmiä. Mitä HeVi-osaston helmiä kannattaa suosia milloinkin. Edullisuus- ja ekologisuusasiat sekä tuotteiden tuoreus ja maku edellä mentäessä on syytä vilaista esimerkiksi tätä informatiivista taulukkoa ennen kauppaan suuntaamista. Sen ansiosta meillä löytyy tällä viikolla jääkaapista mm. punakaalia, porkkanoita, avokadoa ja appelsiineja. Ajatuksena tehdä huomiselle illalle esimerkiksi punakaalisipsejä ja avokadodippiä. Pysykäähän siis kuulolla, jos kiinnostaa!

Kauden kasviksia ei löydy tästä ihanan herkullisesta kasvisvuoasta, joka kuvissa vilahtelee, mutta senkin uhalla jaan reseptin teille. Tämä nimittäin oli niin hyvää, että jopa mies ja toinen tytöistäkin tykkäsi. Aina näin ei ole näiden ”äiti taas näitä sun kasvispöperöitä” -ruokien kanssa 😉

HERKULLINEN KASVISVUOKA

1 myskikurpitsa
2 punaista paprikaa
1 tlk kikherneitä
loraus oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
loraus hunajaa
(piccolo)basilikaa

Päälle
 2 rkl maustamatonta jugurttia/kermaviiliä
tuoretta minttua

-kuori mystikurpitsa ja palastele se sekä paprika
-lisää ne uunivuokaan
-valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää vuokaan
-lorauta päälle oliiviöljyä ja sekoita
-pyöräytä mausteeksi muutama pyöräytys mustapippurimyllystä, lisää loraus hunajaa ja pilko päälle basilikaa
-paista 225 asteisessa uunissa noin 25-30 minuttia
-tarjoile kermaviilin ja tuoreen mintun kanssa

Mikähän siinä muuten on, että tosi moni ruoka on kuvauskelpoisempi ennen sen valmistamista 🙂 Kuten tämä kasvisvuoka. Maku tosin vain parani uunissa olon jälkeen. Hei nyt kohti ekaa sokerittoman tammikuun tulikoetta; saamme töiden jälkeen kahvitusvieraita, joille tarjoamme herkkuja. Sellaisia herkkuja, jotka eivät ole sallittuja itselleni (eikä kyllä tuolle miehellekään, mutta harjoittaa kuulemma sokeritonta tammikuuta soveltaen :D). Taidan pyöräyttää itselleni pallon banaanijädeä, kun pakkanen pullistelee banaaneita.

ILOISTA TORSTAI-ILTAA,


keskiviikko 03. tammikuun 2018

Unelmakarttani vuodelle 2018

MOIKKAMOI MURUT!

Menipäs taas vähän myöhäiselle tämän päivän postaus. Kiitos aiemman (vesi)hiihtolenkin 😀 Ah, tiedättekö mikä on yksi syy, minkä takia rakastan vuodenvaihteita? No just se, että ne ovat uusia alkuja. Vaikkei vanhassakaan toimintamallissa mitään vikaa ole, niin silti sitä tulee mietittyä, että voisiko tehdä vielä jotain paremmin. Kenties enemmän. Joinain vuosina olen tehnyt tilinpäätöspostauksen, mutta nyt ei katsota enää viime vuoteen eikä siihen, mitä jäi viivan alle, vaan eletään vahvasti tässä alkaneessa vuodessa. Katse tulevassa.

Jo monen vuoden ajan olen yrittänyt haalia henkistä pääomaa materian sijaan. Yrittänyt olla paras versio itsestäni ja ottaa elämästä kaikin irti. Siihen keskityn tänä vuonnakin. Sen suhteen minulla onkin muutamia konkreettisia tavoitteita. 

Kuuntele enemmän kuin puhut

Enää en ole niin kova puhumaan kuin mitä olin joskus muinoin, mutta silti tunnistan itsessäni välillä (varsinkin miehen työreissujen aikaan) kroonisen puheripulitaudin. Tavoitteenani on keskittyä kuuntelemaan. Olemaan hiljaa ja aistit avoinna. Uskon, että vain pysähtymällä kuuntelemaan voimme olla täysin läsnä.

Pussaile ja halaa enemmän

Kyllä! Lapsia ja koiraa halailen ja pussailen pitkin päivää, mutta pitäisi muistaa arjen kiireiden keskellä pussailla ja halailla myös tuon elämäni isoimman rakkauden kanssa. Eikös sitä sanota, että kosketus tuottaa endorfiiniä, joten pussailemalla ja halailemalla ei voi tehdä itselleen muuta kuin vain hyvää 🙂

Näe enemmän ystäviä

Tämä on tavoite, johon palaan usein. Aina hetken aikaa on kalenteri buukattu täyteen treffejä, mutta sitten se taas kiireen keskellä unohtuu. Uudenvuoden aattona meillä ystävien kesken jälleen kerran päätettiin, että nyt nähdään useammin. Mutta ison porukan kalentereiden yhteensovittaminen voi olla hieman haasteellista. Sovittiin jo vuosi sitten, että laitetaan kalentereihin joka neljännelle sunnuntaille brunssi. Vielä sitä ei ole saatu aikaiseksi, mutta ehkä tässä alkuvuoden aikana.

Nuku enemmän

Jotkut ovat sitä mieltä, että sitten myöhemmin ehtii nukkumaan. Itse kuulun niihin, jotka ovat sitä mieltä, että nukkuminen on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Näin muutaman vajaamittaisen yöunen jälkeen tämä tavoite on prioriteettilistani kärjessä. Tähän ikään mennessä olen oppinut, että tarvitsen vähintään kahdeksan tuntia yössä unta. Siitä ei sovi luistaa. Ei vaikka olisi kuinka hyvä kirja kesken. Tämä tarkoittaa viikolla sitä, että unessa on oltava viimeistään kymmeneltä.

Kehu ja anna enemmän positiivista palautetta

Mikä siinä onkaan, että positiivisen palautteen antaminen aina unohtuu. Tosin enpä juuri negatiivistakaan palautetta anna, mutta varsinkin positiivisen palautteen antamiseen pitäisi keskittyä. Lapsia ja miestä tulee kyllä kehuttua ja annettua hyvää palautetta, mutta pitäisi tehdä sitä myös töissä vielä enemmän, kehua ystävän hienoa uutta frisyyriä tai kertoa pankkivirkailijalle erityiskiitokset hyvästä palvelusta.

Älä kiirehdi koko ajan

Pysähdy ja hoida kalenteri sellaiseksi, että ei ole koko ajan tuli persuksien alla. Koska musta tuntuu, että osa tästä kiireestäni olen ihan itse kehitellyt. Sitten puuskutetaan ja heitetään läpsystä vaihtoja. Ajankäytönhallintaopus tulisi tarpeeseen.

Mutta kuten elämässä yleensäkin, niin en ajattellut ottaa edellä mainituista tavoitteista stressiä. Ylipäätään sellainen itsensä pakottaminen johonkin ei ole pitkällä tähtäimellä hyvä juttu. Lempeästi, sehän oli se tämän vuoden juttu. Heh, tätä eilen sokeriniksoissani pohdin, että voi miksi, miksi aloitin sokerittoman tammikuun. Kunnes tänä aamuna herätessäni euforian tunteeseen tajusin, että ei tämä sokeriton nyt mitään pakkopullaa ole. Se on suuren suuri palvelus itselleni. Joka muuten tällä hetkellä tuntuu jatkuvan tammikuun jälkeenkin.

En muista aiemmilta tammikuilta sitä, että voiko se sokeriton alkaa oikeasti vaikuttaa vointiin jo ihan näin parin päivän jälkeen? Tietty lähtötaso (joululoman jokapäiväinen mässäily) oli tällä kertaa vähän haastavampi. Nyt parina aamuna peilistä ole ei katsonut sokeripöhösilmäpussein varustettu, puolikkaan pantteripussin iltapalaksi vetäissyt Maria, vaan oikeasti sellainen ihan freesi Maria. Jopa omasta mielestään. Ollakin, että yöunet ovat jääneet laihoiksi. Se Maria, joka on pikkuhiljaa menossa kohti sitä normaaliolotilaansa, jonka viime syksyn aikana katosi kuin varkain.

Tein tuollaisen ikäänkuin unelmakartan Pinterestiin pinnailemistani kuvista. Kaivoin sieltä ne kaikista ihanimmat ja motivoivimmat kuvat. Ne, jotka kuvaavat jotenkin tämän vuoden tavoitteitani ja unelmiani. Löytyykö sieltä yhtymäkohtia teidän tämän vuoden ajatuksiin ja tunnelmiin? 

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,

 


tiistai 02. tammikuun 2018

Uusi vuosi, vanhat kujeet…

HEIPPAHEI IHANAT

ja huikean kivaa alkanutta vuotta! 🙂 Piti kyllä postaamani jo eilen illalla teille uuden vuoden toivotukset, mutta ilta meni vähän järkytyksen puolelle ja blogiteksti jäi kesken. Oltiin miehen ja Tobyn kanssa iltalenkillä, kun sivusilmällä näin liikettä kadun viereisen rivitalon oven suusta. Käännyin katsomaan ja näin susikoiran, joka lähtee haukkuen oven suusta suoraan kohti meitä. Sillä sekunnilla näin remmin päässä miehen, joka kierii rappuset alas ja jää makaamaan tajuttomana rappusten alapäähän. Taisin mennä vähän paniikkiin, mutta onneksi mies tajusi soittaa ambulanssin.

Susikoira oli niin hyvin remmissä kiinni miehen kädessä, että jäi omistajansa viereen. Juoksutin Tobyn kotiin ja hurautin autolla paikalle. Tuo tajuton mies oli onneksi vironnut istumaan, mutta emme uskaltaneet mennä viittä metriä lähemmäs, sillä ainakin itse pelkään isoja koiria. Tai en pelkää, mutta suhtaudun varauksella. Susikoira näytti myös vartioivan isäntäänsä hanakasti.
Se 20 minuuttia, mikä ambulanssin tuloon kesti tuntui tunnilta. Tuntui tosi pahalta, kun olisi halunnut mennä auttamaan lähemmin, mutta ei voinut muuta kuin seisoa etäällä. Loukkaantunut mies onneksi pääsi sen verran pystyyn, että ennen ambulanssin tuloa sai vietyä koiran sisälle. En usko, että hoitohenkilökuntakaan olisi juuri noussut ambulanssista ennen kuin koira on sisällä.

Omin jaloin mies käveli ambulanssiin, mutta koko illan ja yön mietin, että mitä hänelle kuuluu. Tietäen, että kun päänsä kovin lyö, niin komplikaatioita voi tulla myöhemminkin. Mietin myös sitä, että olisiko meillä enää tuota kovin rakasta Tobya, jos sakemanni olisi sieltä päässyt ryntäämään. Onneksi oli enkeleitä matkassa, niin loukkaantuneen miehen osalta kuin koirankin osalta.

Siinä missä vielä viime yönä valvoin, kun en voinut silmiäni ummistaa ilman näkyä tuosta tapahtumasta, tuntuu tapahtuma tänään jo aika absurdille. Ja hieman tunnen itseni jopa hölmöksi, että niin järkytyin. Mutta toisaalta, minkä sitä luonteelle mahtaa.

Palataanko alun järkytyksen jälkeen normipostausaiheisiin? Kuvissa viime vuoden jokaiselta kuukaudelta blogista yksi lempparikuvistani. Näin jälkikäteen kuvia selatessani täytyy kyllä myöntää, että näimme ja koimme paljon. Vietimme aikaa perheenä ja vuoteen mahtui paljon hyvää. Luetuimpia postauksia oli jälleen ruoka-aiheiset postaukset sekä yleisesti elämää käsittelevät postaukset. Hih, ne Marian syväanalyysit elämästä. Kyllä te tiedätte 😉

Mitä tulee tapahtumaan blogissani tänä vuonna, vuonna 2018? Minulla on ilo kertoa, että me jatkamme samaan malliin. Olen miettinyt kovasti sitä viime aikoina, että kun aina painotetaan kehitystä, niin miten voisin kehittyä bloggaajana. Onko pakko kehittyä, jos ei halua? Onko pakko vallata uusia alueita, jos ei koe tarvetta siihen?

Viime vuoden lopulla podcastit toivat mukavan lisän blogiskeneen. Jossain vaiheessa mietin, että ehkä podcast-junan kyytiin tulisi hypätä pysyäkseen mukana. Mutta tarkemmin kun asiaa ajattelin, niin tulin siihen tulokseen, että vaikka tykkään puhua, en ole puhuja. Ilmaisen mieluummin itseäni kirjallisesti. Tunsin, että vaikka rakastan podcastien kuuntelemista, niin musta ei ole niiden tekijäksi. Hatunnosto heille, ketkä ovat niin moniosaajia, että pyöräyttävät tuosta vaan laadukasta blogi- ja podcast-sisältöä 🙂

Lisäksi mietin, että olisiko jotain uusia postausaiheita, joita nostaa pinnalle tänä vuonna. Lifestyle-blogiin kun mahtuu aihepiiriltään laidasta laitaan. Yksi postaustoive viime vuodelta on ainakin vielä toteuttamatta. Sellainen, jota täällä blogissa ei olla juuri syvemmin käyty läpi, nimittäin sijoittaminen.

Itse olen aikoinaan opiskeluaikoinani lukenut Talouselämän ja Kauppalehden pörssikursseja hartaudella. Päässyt jotenkuten silloin sisään sijoittamisen periaatteisiin, mutta konkreettisella tasolla en ikinä ole sijoittanut esimerkiksi rahastoihin. Tämä on aihe, joka kiinnostaa ja josta aion ottaa selvää. Heti kun saan taustatietoa haalittua kasaan, niin postausta luvassa aiheesta!

Tällä viikolla tulossa vielä arjen pieniä säästövinkkejä sekä terveellisen tammikuun herkkuruokia.
Tai sitten jotain ihan muuta, fiilispohjalla kun mennään ♥ Tästä se lähtee, yhdeksäs kokonainen blogivuosi – tervetuloa mukaan! 🙂

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 31. joulukuun 2017

Lempeästi uuteen vuoteen

HEIPPAHEI IHANAT!

Ja suuresti pahoitteluni pienestä blogihiljaisuudesta; kaikki kommenttinne olen lukenut ja tulen vastaamaan niihin ajan kanssa lähipäivinä. Kiitos niistä ♥ Ja kiitos teille pian päättyvästä vuodesta 2017. Vuosi on ollut blogin kannalta erittäin ihana, kuten kaikki vuodet. Uusia ihania lukijoita on tullut hurjasti lisää, te vanhat tutut lukijat olette pysyneet myös vauhdissa mukana ja tuntuu, että bloggaaminen on piintynyt tuonne selkärankaan. Ehkä senkin takia kuluneen viikon verkkainen postaustahti tuntuu oudolta. Itselleni siis. Tiedän, että te kyllä jaksatte siellä odottaa, vaikkei joka päivä postauksia tulekaan 🙂 ID Muutenkin vuosi 2017 jää mieleeni vuotena, jolloin kaikki oli hyvin. Tiedättekö, että se on se maailman ihanin tunne. Kun ei tarvitse huolehtia. Pelätä tai olla allapäin. Viimeisten vuosien valossa sitä kun on oppinut arvostamaan niitä aikoja, kun kukaan ei sairastu vakavasti. Tai kun ei tarvitse järjestää hautajaisia. Pukeutua mustaan ja surra. Tänä vuonna on ollut paljon iloa. Paljon uusia asioita. Muutosta ja myllerrystä. Hyvällä tavalla.

Isoimpana asiana mieleeni on jäänyt muutto lapsuudenkotiini. Kiitollinen olen, että meillä oli siihen mahdollisuus. Täällä on hyvä olla. Tänä iltana kotimme täyttyy juhlaväestä; saamme rakkaita ystäviä kylään. Osan ihan yökylään asti. Ei kiirettä minnekään. Hyvää ruokaa ja seurustelua. Vuoden summaamista yhteen ihanalla porukalla. Veikkaan, että talovanhuksen seinät hykertelevät hiljaa menoa ja meininkiä todistaessaan. Voipi olla, että jossain vaiheessa se ajattelee, että olispa korvatulpat 😀

Uusi vuosi 2018 otetaan siis vastaan hyvillä mielin. Tämä pian päättyvä vuosi oli hyvinvoinnin vuosi. Sitä jatketaan ensi vuonnakin. Lempeästi on tulevan vuoden avainsana. Tammikuussa tulen kokeilemaan, mikä on just mulle parasta. Onko se se, että jätän sokerit ja alkoholin kokonaan elämästä pois. Vaikkei ne ongelmaksi asti olekaan muodostuneet. Vai onko se sittenkin se kultainen keskitie, jonka nimeen vannon. Oli miten oli, niin ensi vuodelle teen vain yhden päätöksen. Olen lempeä itselleni. Niin ruokailun, liikunnan kuin (varsinkin) työnteon suhteen.

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta ♥

IHANAA LOPPUVUOTTA JA
VIELÄ PAREMPAA ALKAVAA VUOTTA TOIVOTELLEN,