MOIKKAMOI!

Ja hui, mikä myteri siellä onkaan. Tämä torstai piti olla toimistopäivä, mutta siitä tulikin ex tempore -kotitoimistopäivä ja mikäs täällä kotona ollessa. Aamupäivän ulkoilusta kasvot punoittaen. Takkatulen loimussa villasukat jalassa. Eilen iltapalaa miehelle ja mulle tehdessäni aloin miettimään, että taidan hemmotella tuon isoimman rakkauteni kyllä pilalle. ”Mä meen jo valmiiks alakertaan, onko tarjoilua sinne?” ”No tottakai on, mee vaan kulta!” 😀 Niin mä sitten paistoin iltapannarit meille ja koristelin annokset kauniisti. Vein iltapalat miesluolaan mennessäni ja söimme siinä samalla, kun jahdattiin vihollisia Xbox-pelissä. Koin suurta rakkautta ja onnea juuri tuossa hetkessä.

Mä tykkään hemmotella, niin tyttöjä kuin tuota miestäkin. Itseäni myös! Joskus muistan jostain artikkelista lukeneeni, että lasta ei saa hemmotella pilalle. Kuka lapsi voisi pilaantua siitä, että saa äidin tai isin hemmottelua? Mun mielestä ei ainakaan kukaan. Tässäkin asiassa on kuitenkin se kolikon kääntöpuoli. Hemmottelu on taitolaji, joka kuuluu ottaa osaksi kokonaiskasvatusta. Ei hemmottelemisessa mitään väärää ole, kunhan muistaa myös opettaa lapselle rajat ja omatoimisuutta. Tuossa artikkelissa, minkä taannoin luin aiheesta luotiin mielikuva pikkuisesta pilalle hemmotellusta tyrannista, jonka ympärillä koko perheen arki kärsii. Voin käsi sydämellä sanoa, että meidän lapset on hemmoteltu, mutta kiltimpiä lapsia saa myös etsiä. Osaavat olla omatoimisia ja tehdä asioita, joita välttämättä moni tuon ikäinen ei edes osaa. Osaavat nauttia pienistäkin jutuista eikä varmasti mene sormi suuhun sosiaalisissakaan tilanteissa.

Se, että olen tehnyt lapsille aamukaakaot ja voidellut leivät valmiiksi vuosikaudet ei ole keltään pois. Osaavat toki itsekin kaakaonsa tehdä ja voidella leipänsä. Koen kuitenkin, että olen etuoikeutettu niin tekemään. Mulla on joku (tässä tapauksessa kolme jokusta), ketä hemmotella. Ihan pienillä jutuilla arjen keskellä. Helpottaakseni toisten elämää. Ja hei, nyt joku siellä ruudun toisella puolella ajattelee, että miten lapset oppivat kestämään pettymyksiä, jos niitä pilttiposkia koko ajan hemmotellaan, niin voin kertoa, että pettymyksiäkin on ollut. Tytöt ovat pieneen ikäänsä nähden saaneet ja nähneet valtavasti. Mutta myös kokeneet suurta surua ja pettymyksiä. Meiltä on löytynyt se karu äiti, joka vie ostoskärryt karkkiosaston läpi ilman, että ostetaan karkkia. Ilman, että kukaan heittäytyy kaupan lattialle itkupotkuraivareissa, kun ei saa tahtoansa läpi. Itse asiassa, näin ei ole kertaakaan käynyt. Meillä voi tytöt vähän aikaa möksähtää jostain asiasta, mutta iloinen olen, että ovat sisäistäneet sen ajatuksen, että kaikkea ei voi saada.

Kuitenkin tietävät, että ovat saaneet ja saavat niin paljon. Lasten ilo on ilo myös meille vanhemmille. Ja jos on jokin keino, millä voimme heidän elämäänsä helpottaa, niin miksi emme sitä tekisi? Jos on mahdollisuus näyttää pienillä arkisilla teoilla, että elämä on ihanaa, niin miksi emme näyttäisi? Siinä missä aiemmin olen ollut mielestäni aika tiukka äiti, olen viime vuosien aikana muuttanut ajatusmallini kohti vapaampaa kasvatusta. Tietyllä tapaa olen ehkä kokenut syyllisyyden tunnettakin siitä, että tykkään hemmotella lapsia. Ikään kuin yhteiskunnassa vallitsisi edelleen se kirjoittamaton sääntö, että koivuniemen herra on paras kasvattaja. Paras kasvattaja on mun mielestä rakastava ihminen lähellä. Rakastava ihminen, joka ottaa myös lasten toiveet huomioon. Ojentaa, kun on jotain ojennettavaa. Pääasia, että rakastaa ja on läsnä.

Ja vaikka nyt keräänkin useimmiten ne lattialle ryttyyn jätetyt housut ja vien pesukasaan, niin en epäile yhtään, etteikö nuo tytöt osaisi tuon itsekin tehdä. Ja mikä parasta, tiedän että tytöt osaavat arvostaa niitä pieniä asioita, joita heidän eteensä teemme. Eilen insta storyn puolella tein varsin validin empiirisen gallupin siitä voiko miestä hemmotella pilalle? Otanta ei ollut suuri, mutta omaan tutkimukseeni tarpeeksi kattava. Tulimme tulokseen, että ei sitä miestäkään voi piloille hemmotella.

Joten hemmotelkaa ihanat! Ja jos ei teillä ole tapana ollut hemmotella, niin ei ole myöhäistä aloittaa. Ei se mies tai lapset siitä pilalle mene. Tänään hemmottelen perhettäni itse tehdyllä hernekeitolla ja pellillisellä pannaria. Illalla laitan porisemaan vielä riisipuuron, koska lapset sitä toivoivat. Ja koska tarvitsen sitä huomisiin riisipiirakoihin ;D Itseäni hemmottelin silitetyllä kauluspaidalla, lempparifarkuilla ja lämpimällä neuleella. Kupillisella vaniljanmakuista kahvia kesken työpäivän. Ei sen tarvitse olla maata mullistavaa tuon hemmotelunkaan.

TORSTAITERKUIN,