tiistai 21. elokuun 2018

Lapset & sokeri

6

MOIKKU!

Hei jälleen on pakko nostaa hattua teille pienten, valvottavien lasten vanhemmille. Miten nuo ajat on jotenkin jo unohtanut? Viime yönä ei valvottanut lapset, vaan tuo pieni hauvavauva. Jep, se reilu kaksivuotias karvainen ”vauva” 😀 Nukutusaineiden poistuminen kävi jotenkin tosi hitaasti, vaikka tällä kertaa sai herätyspiikin ell:ssä ennen kuin lähdimme kotiin. Jalat kun ei kantaneet lainkaan. Kotona onneksi illalla päästiin jo ulos tarpeille, mutta yöllä….huh. Jossain vaiheessa lakkasin katsomasta kelloa jokaisen itkun kohdalla. Itkuinen pöllämystynyt koira on jotain, mille en osaa tehdä muuta kuin paijata. Onneksi se auttoi aina vähän aikaa. Aamulla en muista olinko herännyt kuusi vai kymmenen kertaa. Mutta tänä aamuna – kaikki oli hyvin ja itkuista ei ollut tietoakaan. Tobylla oli se sama oma valpas katseensa ja virtaa riitti hienosti jo aamulenkillekin. Toim. huom. hänellä, ei minulla.

Mielen päällä on jo pitkään pyörinyt asia, jota olen väläytellytkin täällä kertovani. Nimittäin lapset ja sokeri. Kaakaota aamulla, välipalaksi ja illalla. Aamupalaksi puuropussi, jossa on valkosuklaata tai vaihtoehtoisesti mysliä, joka menisi karkista. Välipalaksi sellainen pieni rahka, johon on uponnut varmastikin kymmenen sokeripalaa. Kaupasta jätskit aivan liian usein ja lähikaupan karkkilaareista muutama karkki ohi mennen pussiin, vaikkei karkkipäivää olisi vielä näkyvissäkään. Tähän se meni kesälomalla. Eikä siinä mitään, kesällä saa herkutella. Elämässä ylipäätään saa herkutella, mutta silloin kun herkuttelusta johtuva energiapiikki alkaa käydä niin herkuttelijan kuin kanssaihmistenkin hermoille, niin on syytä viheltää peli poikki.

Huomasin heinäkuun lopulla, että lapset eivät osanneet rauhoittua. Nipisteltiin, tönittiin tai muuten vain kiusattiin toista. Tuolla iällä – meidän isot tytöt! Pidettiin sen päiväistä älämölöö ihan hölmöillä jutuilla, että monta kertaa piti pyytää rauhoittumaan. Sitten tokaisin, että annan teille x määrän rahaa, jos olette elokuun sokerilakossa. Hiljaisuus. Syvä hiljaisuus. ”Kiinni veti.”

Lupailemani summa ei järin suuri ollut, mutta sellainen, että molemmat ottivat homman tosissaan. Ensimmäisen viikon välttelivät sokeria täysin. Yhtäkkiä meillä ei muuten kulunut maitoakaan, sillä eivät juoneet kaakaota. Aluksi mietin, että kuvittelenko vain, mutta jo parin kolmen päivän kuluttua meillä oli rauhallisempaa. Lapset olivat silminnähden seesteisempiä ja hyvinvoivia. Toiselle piti antaa särkylääkettä, sillä neljäntenä päivänä iski julmettu päänsärky. Tuo vaivahan on itselleni tuttu sokerittoman tammikuun myötä. Molemmat tytöt ovat saaneet yhdet vapautuspäivät, kun on ollut herkkuja tarjolla ystävien luona. Koulun aloituspäivänä pikkuisempi söi muutamia makeisia ja isompi söi taas yökylässä ollessaan parit namit.

Muutaman kerran ostimme kaupassa jätskit, joissa ei ollut juurikaan sokeria. Tytöt valittelivat viikon sokerittoman jälkeen niiden maistuvan liian makeille. Toissa lauantaina mökille mennessämme lupasin, että saivat ottaa vähän suklaata. Yhteistuumin ostimme mökkikaupasta valkosuklaata. Voitteko kuvitella, että se ei juurikaan tehnyt kauppaansa? Hetken mietin, mitä sille tekisimme, kunnes keksimme leipoa valkosuklaamustikkamuffinsseita. Ah, niin hyviä. Sokeria en lisännyt valkosuklaan lisäksi juuri ollenkaan, mutta mustikoita senkin edestä. Jauhoista korvasin puolet ruisjauholla, mutta ehtaa voita en korvannut millään. Miehen kanssa nuo söimme, sillä tyttöjen mielestä nekin oli liian sokerisia.

Nyt kun ovat vältelleet (siis aivan omasta halustaan) sokeria kolmisen viikkoa, niin eivät edes kaupassa pyydä jäätelöä tai herkkuja. Yhtenä iltana herkkuhammasta alkoi kolottamaan ja teimme rahkaa. Palkitsevinta mun mielestä tässä on se, että lapset huomaavat sen hyvän olon kehossaan. Sen kun energiaa riittää pitkin päivää ja sen, kun on nälkä. Helposti kesän naposteluiden takia kunnon ruokaa tuli naahittua muutama hassu lusikallinen. Ja siitä puolen tunnin kuluttua jompikumpi tuli keittiöön notkumaan ja kysymään, mitä on ruoaksi ;D

Luin tässä taannoin Aamulehdestä, että Nokian kaupungin päiväkodeissa oli laitettu herkut pannaan. Siis ne karkit ja leivonnaiset, joita tuodaan syntymäpäiviksi päiväkotiin. Lisäksi hillot oli korvattu soseilla. Mun mielestä tämä on rohkea veto. Mutta samalla myös satsaus lasten tulevaisuuteen. Toki kotona syötävät herkut näyttelevät varmastikin suurta osaa, joten se olisi meidän vanhempien vastuulla hoitaa asia niin, että sokeri ei ota elämästä liian isoa siivua.

Tiedän, että itse olen ollut asian suhteen aivan liian lepsu äiti. Olen itse syönyt vuosikaudet terveellisesti ja arjen pääosin ilman sokeriherkkuja. Silti olen sivusta katsonut, kun nuo kaikkein tärkeimmät mättäävät sisäänsä tuota huumeitakin koukuttavampaa ainetta. Meillä ei ole ikinä ollut karkkipäiviä, mutta eipä lapset nyt ennen tätä kesälomaa mitenkään ahmimalla ahmien sokeria ole syöneet. Tänä kesänä tosin vasta havahduin siihen, kuinka paljon päivän aikana saavat ns. piilosokereita sellaisita ei karkeiksi luokiteltavista jutuista. Sokerin terveysvaikutuksista en ole tainnut lukea ainuttakaan positiivista tietoa, saa korjata jos olen väärässä 🙂

Onko siellä otettu korjausliikkeitä lasten ruokailu/herkuttelutottumuksiin kesän jäljiltä?

Hei, nyt karataan miehen kanssa työpäivän jälkeen kohti mökkisaunan lämmitystä. Kolmanneksi pyöräksi otetaan kyllä tuo karvainen kaveri mukaan ♥ Onneksi ensi viikonloppuna pääsee viettämään venetsialaisia koko viikonlopuksi. Vähiin käy kuulkaas nämä mökkiviikonloput taas ennen kuin kääräistään mökki talviteloille. Yksi kysymys mulla olisi vielä tähän loppuun; mihin tämä aika oikein menee? 

OIKEIN ENERGISTÄ TIISTAI-ILTAA,

PS. koska en kehdannut laittaa tähän hieman sokerivastaiseen postaukseen kuvia niistä valkosuklaamustikkamuffinsseista, niin mennään viime syysloman reissukuvilla. En muista olenko näitä kaikkia aiemmin tänne laittanut, mutta ah, että nyt on ikävä Los Angelesin lähirantoja, Malibua ja Hermosaa ♥


maanantai 20. elokuun 2018

Ihmisen paras ystävä

10

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Piti laittamani teille tänään asiaa lapsista ja sokerista, mutta koska ajatukset ovat täysin tuossa nukutusaineen rippeitä pois vällyjen välissä nukkuvassa karvakorvassa, ihmisen parhaassa ystävässä, niin kirjoitellaan tähän väliin Tobyn sekalaisia kuulumisia. Kun niitä aina silloin tällöin kyselette ♥ Toby tulisi kyllä itsekin niitä kertomaan, mutta tosiaan tällä hetkellä on niin kanttuvei hammaskiven poistamisen jälkeen, että hänestä ei nyt ole siihen tällä kertaa.

Lyhyestä virsi kaunis; Tobylle kuuluu oikein hyvää. Tobysta on kasvanut jo iso poika ja monet pentumaiset papatukset ovat tiessään. Toki on vielä ihan höppänä pikkuinen ja monesta innostuva, mutta tuntuu, että siinä missä vielä puoli vuotta takaperin korvat olivat aina välillä koristeina, ovat ne nyt sitä varten, että niillä kuunnellaan.

Ja tarkasti kuunnellaankin. Osaa jo hienosti lukea äänensävyistä, mikä on meininki. Ulkoillessa on rauhoittunut hurjan paljon siitä, mitä oli vielä keväällä. Silloin kun aristeltiin kaikkia pyöriä, rekkoja, vastaan käveleviä ihmisiä ja koiria. Varsinkin toisia uroksia. Pitkän työn tuloksena ollaan päästy pisteeseen, että osataan kulkea löysässä hihnassa lastenrattaiden ja ihmisten ohi. Varmasti pyörienkin ohi, mutta varmuuden varalta sitä tulee otettua silloin vierelle kävelemään. Muiden koirien kohtaamisen kanssa koulutus on vielä kesken. Tutut koirat eivät aiheuta ongelmia, mutta varsinkin isot ja tummat koirat ovat Tobyn mielestä pelottavia. Vuosi sitten kesällä eräs tuttavuutta tehnyt koira pääsi näykkäsemään Tobya, niin siitä jäi pieni kammo.

Mutta koirien ohitustilanteissakin on jo välillä erittäin hyviä päiviä ja saattaa olla lenkkejä, että ei haukahda kellekään. Koiran kohdatessa on oppinut ottamaan jo kaukaa samantien katsekontaktin minuun ikään kuin hakeakseen hyväksyntää sille, että tilanne on äippäihmisellä hallinnassa. Välillä nätteihin ohituksiin tarvitaan nameja, mutta on niistä selvitty ilmankin. Kapeilla jalkakäytävillä toisen koiran vastaan tullessa ei osaa vielä olla rentona ja saattaa alkaa örisemään. Riippuen vähän millä koolla, värillä ja millaisin signaalein tuo vastaan tuleva koira on varustettu 🙂 Yleensä olen oppinut tunnistamaan kenelle örisee, niin tiedän ennakoida ja tarvittaessa vaikka sitten ottaa kiertoreitin ja olla aiheuttamatta toiselle turhaa stressiä.

Rakastin Tobyn pitkää turkkia ja turkkirotuna tuota Coton de Tulearia itse pidän edelleen. Silti, heinäkuun helteiden ja järvessä kahlailujen myötä turkki alkoi olemaan aika huonossa kunnossa. Kun ei sitä ehtinyt joka välissä kuivaamaan suoraksi, se takkuuntui. Eräänä kauniina iltana otin sakset käteen ja leikkasin turkin alas. Häntään ja päähän jätin pitkän karvan. Tuntui, että koirasta katosi puolet kiloista tuon operaation myötä. Koira ei ollut moksiskaan lyhyestä turkista, mutta itselläni on ollut aikamoinen sopeutuminen. Tällä hetkellä turkkia kasvatellaan takaisin…hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta, jos aiemmin viikossa meni noin viisi tuntia turkinhoitoon, niin nyt on jäänyt kolmisen tuntia ylimääräistä aikaa.

Ystäväni vuosien takaa kysyi, voisinko kertoa, miten meillä sujuu arki syksyisin koiran kanssa (onnea sinne jo etukäteen omasta pienestä hauvavauvasta ♥ ). Miten pidämme kodin siistinä rapatassun jäljiltä? Tähän tekisi mieleni sanoa, että aina ulkoilun jälkeen käymme suihkuttelemassa jalat ja vatsan alueen, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Jokaisen sadekelillä tehdyn ulkoilun jälkeen toki kuivaamme jalat hyvin pyyhkeeseen, mutta vain niiden kaikista rapaisimpien kelien aikaan tulemme sisään suihkun kautta. Jos ihmettelette, miksi meille on yhtäkkiä ilmestynyt viltit suojaamaan sohvia, niin se johtuu siitä, että emme todellakaan yritä suojata sohvia lialta, vaan lähinnä peittää vilteillä likaa, mikä ei pesuissa ole enää pois lähtenyt. Tottahan se on, että kyllä koiran myötä joutuu siivoamaan enemmän kuin aiemmin. Mutta se on taas yksi niistä asioista, joihin on tottunut. Pieni haitta siihen nähden, kuinka paljon tuo pikkuinen karvakorva tuo elämäämme.ID

Turkin lyhentämisen myötä Tobysta on tullut vielä enemmän kainalokaveri. Joka yö nukkuu ihan jommassa kummassa kiinni; jos herään yöllä ja tunnen, että ei ole minun vieressäni, niin on luultavammin mennyt ihan miehen iholle kiinni. Tähän vieressä nukkumiseen on jo niin tottunut, että usein herää siihen tunteeseen, että ”jotain puuttuu” 😀

Seurakoira isolla ässällä, kaikessa mukana touhuttava touhutoope ja maailman rakkain. Sitähän tuo ihmisen paras ystävä on ♥ Mutta kuulkaa, nyt tuolta vällykasan keskeltä kuuluu vienoa itkua. Pikkuinen taitaa heräillä, joten nyt täytyy mennä. Palataanhan taas! 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. hirmuisen usein saan muuten kyselyitä Tobyn rusehtavista suupielistä (joskus jopa joku on sanonut, että pitäiskö koiran suupielet pestä :D); se johtunee ruokavaliosta, mutta tällä hetkellä ruokavaliota ei voi muuttaa, että testaisimme mikä tuon punertavuuden aiheuttaa. Tobylla on käytössä virtsakiteitä ehkäisevä ruokanappula.


sunnuntai 19. elokuun 2018

Suloinen sunnuntaiaamu & keramiikkarakkautta

4

HIPSHEI JA HUOMENTA IHANAT!

Sellaista verkkaista, hissuttelevaa sunnuntaiaamua vietellään meidän kotona. Tytöt söivät aamupalat jo aiemmin, joten miehen ollessa koiran kanssa lenkillä paistoin pitkästä aikaa meille pannarit. Ohjetta niihin täällä. Lisäksi tein energiapommismoothien kookosvedestä, banaanista, macasta, tyrnimarjasta, porkkanasta ja kurkumasta. Vaaleapaahtoisen kahvin joukkoon lisäsin mitallisen vaniljanmakuista kahviaromia.

Se, mikä tämän sunnuntaiaamun oikeastaan kruunasi olivat nuo syntymäpäivälahjani. Minulta minulle. Kauniit Kerafiikan Sysi-kahvikupit ja -lautaset. Meillä äiti aikoinaan osti keramiikkaa sieltä sun täältä. Ja nimenomaan suomalaista keramiikkaa. Yleensä niitä sellaisia harvinaisia, kultaakin kalliimpia eriä. Enkä nyt puhu rahasta sanoessani kultaakin kalliimpia. Ihan vain kannustaakseen suomalaista käsityötä. Kotona pikkutyttönä usein join aamukaakaoni sellaisesta oranssivihreästä keraamisesta kahvikupista, jonka tekijää en enää muista. Rosvo-Rudolfin äärellä. Sittemmin omaan kotiin muutettuani minulla oli yksi äidin ostama beigenvärinen keraaminen kahvimuki, josta join aina kahvini. Sunnuntaiaamuisin punapipoisen ja -poskisen Jacques Cousteaun seurassa.

Joten voisi sanoa, että tämä keramiikkarakkauteni on periytynyt geeneissä. Taannoin somen maailmassa näin ensimmäiset Kerafiikan Henriikan työt ja se oli ehkä rakkautta ensi silmäyksellä. Tehän tiedätte mieltymykseni tummiin sävyihin kattausastioissa. Nämä kauniit, sisältä lasitetut Sysi-mukit ja nuo ulkopinnaltaan lasitetut leipälautaset on dreijattu niin taidokkaasti. Kuppi sopii niin pienempään kuin isompaankin käteen. Keramiikka on myös sangen katseen kestävää. Näitä voisi oikeastaan tuijotella koko päivän. Pannarit söimme lapsuudenkodistani asti mukana kulkeneilla lasilautasilla. Ei näitäkään joka päivä vastaan tule, joten ehkä nekin ovat sitä kultaakin kalliimpaa valmistuserää.

Näin jo muutaman käyttökerran jälkeen voin sanoa, että olen 110% tyytyväinen itseltäni saamaani syntymäpäivälahjaan. Enkä vähiten sen takia, että olen hurjan tyytyväinen siihen, että sain kannatettua suomalaista työtä. Suomalaista pienyrittäjää. Se on kuulkaas ihan hirmuisen tärkeää ♥ 

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 17. elokuun 2018

Fredagsmys ♡

10

MOIKKUMOI

hei vaan ja kas, näin sitä jälleen ollaan perjantaissa! Ah ♡ Ei sillä, itse olen ollut kotitoimistolla viimeiset kolme päivää, joten kotinurkat ovat tuttuja. Silti perjantai-ilta tuntuu niin ihanalle kuin se tuntuisi muutenkin. Tämä perjantai alkoi taitavan kampaaja-Kristan käsissä ja nyt on hiukset sekä kulmakarvat mintissä. Josko tuo tummempi väri nyt pysyisi hiuksissa paremmin kuin heinäkuun helteillä 🙂

Alkuviikosta kuolasin (kyllä, kuola valui suupielistä) Liemessä Jennin instastoryssa näkemiäni kukkakaaliwingsejä. Siitä lähtien olen haaveillut noista kuolan kohteista. Tuntenut rapean pinnan hampaissani ja suloisen tulisuuden kielelläni. Mielessäni laittanut silmät kiinni puraistessani palasen kukkakaaliwingsistä ja ollut ihan, että näitä on pakko saada nyt ja heti. Kuitenkin tämä viikko on ollut jotenkin kiireenlainen, eikä aikaa winksuleille ole löytynyt.

Paitsi nyt. Perjantai-iltana Marian keittiössä kokkailtiin alkupalaksi maailman parhaimpia kukkakaaliwingsejä, jotka ovat osin Jennin reseptillä tehtyjä ja osin omalla höystöllä. Nettailin aika paljon erilaisia reseptejä näihin ja tulin tulokseen, että kukkakaaliwingsit ovat uusi avokadopasta. Kansainväliselläkin mittarilla mitattuna. Reseptejä oli tsiljoonia. Monessa oli käytetty wingsien ”leivittämiseen” (ammattitermit on vähän hukassa…) leipämurua, mutta mä käytin ruiskorppujauhoja. Halusin wingseihin hieman barbequemakua, joten lisäsin niihin vielä loppupaiston ajaksi bbq-kastiketta, jota tulistin srirachalla..

ROUSKUVAT BBQ-KUKKAKAALIWINGSIT

Leivitystaikina
(Jennin ohjeella, paitsi osuus korppujauhoista eteenpäin)

1 kukkakaali
1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl (savu)paprikajauhetta
tujaus cayannepippuria
1 dl + 2 rkl vettä
1 rkl rypsiöljyä

(ruis)korppujauhoja
bbq-kastiketta
sriracha-kastiketta

-pese kukkakaali ja leikkaa se pieniksi paloiksi
-sekoita vehnhäjauho, suola, paprikajauhe, cayennepippuri ja rypsiöljy
-passaa veden määrällä seos sopivan paksuksi (mutta juoksevaksi)
-dippaa kukkakaalin palat kokonaan seokseen ja pyörittele sen jälkeen korppujauhoissa
-paista 200 asteessa 20 minuuttia
-sekoita bbq- ja sriracha-kastikkeessa sopivan tulinen seos ja valele kukkakaalit seoksella
-paista uunissa vielä 20 minuuttia

Tarjoile esimerkiksi sinihomejuustodipin kanssa (niin kuin me tamperelaiset bruukataan ne siivetkin tarjoilemaan) ja kermaviili-hot wingskastikkeen kanssa!

Tampere, tämä rakas kotikaupunkini, on tunnettu siivistään. Kanansiivistään, nääs. Se on joko Hook tai Siipparit. Itselleni käy kumpi tahansa, mutta tiedän, että joillekin tamperelaisille se on joko tai. Ihan kuten jääkiekossakin. Siinä olen ehdoton, mutta siivet voin syödä kummassa tahansa. Näinköhän on, että nuo kanansiivet korvattaisiin meillä jatkossa kukkakaaliwingseillä? Sopivan tulisien kukkakaaliwingsien kaveriksi valikoitui tänään pullolliset Sam Adamsia tuon pian kotiin saapuvan ”Beantown boy:n” ylllätykseksi!

OIKEIN IHANAA PERJANTAI-ILTAA &
VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. nää vinksit on muuten sitten rapeimmillaan heti uunista tulon jälkeen. Söin omani, mies saa omansa pehmenneinä ja mikron kautta lämmitettynä… 😉 Nyt vielä hätsynpikaisesti juoksulenkille ja sitten kannat kohti kattoa. Enkä tarkoita mitään juhlimista vaan lähinnä sellaista rentoa asentoa sohvalla, kun saa nostaa jalat kohti seinää ja vaan hengähtää!


torstai 16. elokuun 2018

5 x nyt meni hermot

18

HALLOO!

Kuulkaas, kiitos teidän instastoryn puolella äänestäneiden, nyt on vuorossa juttua niistä pienistä, elämää suunnattomasti hetkellisesti, ärsyttävistä asioista. Tiedättekö niistä sellaisista, jotka joinain päivinä sieppaa enemmän, toisinaan taas vähemmän. Riippuen kai jostain kuun asennoista tuolla taivaalla. Mutta nyt kun olen tämän päivän miettinyt näitä ärsytyskynnyksen ylittäviä asioita olen huomannut jälleen kerran, että elämässä on muuten asiat aika hyvin.

Ainakin siihen nähden, että jos nämä mitättömät pienet jutut saa verenpaineen kohisemaan. Viimeisen 24 tunnin sisällä olen huomannut ainakin viidesti ärsyyntyväni. Menettäväni hermot aivan totaalisesti. Loppujen lopuksi miettinyt, että olikohan se nyt kuitenkaan niin iso asia, että siitä olisi kannattanut ärsyyntyä. Aloitetaan. Olisi muuten kiva sitten kuulla kommenttiboksin puolella, onko teillä yhtä megalomaaniset murheet 😀

1.Käyt suihkussa, hemmottelet vartalosi ihoa nopeasti kuivuvalla silkkisen pinnan jättävällä kosteusvoiteella. Sujahdat kylpytakista lempparifarkkuihisi. Niihin mustiin, joissa on ihan kivasti strechiä (kuvat housut liittyvät tapahtuneeseen). Mutta joissa se hemmetin stretch ei auta tässä tapauksessa yhtään, sillä kiitos tuon kosteusvoiteen et saa farkkuja nostettua juurikaan polven yläpuolelle vaan ne kinnaavat ihoasi vasten. Argh, argh ja vielä kerran argh. Taattu tuskanhiki.

2. Levität ripsiväriä ripsiisi reilummalla kädellä, koska pitäisi olla jo paikassa x. Ripsari asettuu nätisti ja katsot vielä läheltä peilistä työsi tulokset…kunnes aaaatssshiuhh. Maailmankaikkeuden isoin aivastus ja ripsivärit ovat sekä ylä- että alaluomilla. En tiedä teistä muista, mutta itselläni on tapana laittaa ripsari ihan viimeisenä. Pesen sitten näissä tapauksessa koko silmämeikit pois sekä posketkin yleensä. A-r-g-h.

3. Fiilistelet hieman alkavaa syksyä ja pukeudut ihanan lämpimään villatakkiin. Koska kyllähän nyt illasta viilenee. Varmuuden varalta laitat sinne alle vielä valkoisen paitiksen ja koska valkoiset rintsikat ovat kaikki hukassa, pukeudut harmaisiin. Laitat tuosta muhkeasta villatakista ylimmän napin kiinni, niin kukaan ei huomaa läpipaistavia rintsikoita. Lähdet asioille ja jossain välissä kauppakeskuksen ruuhkassa huomaat hikinoron laskeutuvan selkääsi pitkin. Olisipa ihanan viilentävää riisua tuo muhkea villatakki. Jep ja argh.

4. Olet juuri saavuttanut sen tilan juoksussa, jonka takia juoksijat laittavat tossua toisen eteen. Jalat rullaavat kuin itsestään. Hymyilet ja annat vetoapua käsilläsi. Korviin kantautuu Eminemin just se biisi, jossa kertsin melodia antaa toivoa jaksaa lenkin loppuun. Jonka aggressiiviset räppikohdat tsemppaavat jalkoja siinä hieman tuskallisessa ylämäessä. Kunnes kesken ylämäen musiikki loppuu. Huomaat, että joku toinen käyttää Spotifytasi. Painat playta kymmenen kertaa ja käyt hiljaista kädenvääntöä tuon pikkuisen rakkauden hedelmäsi kanssa, että kummalla on oikeus kuunnella. Huomaat vahingossa lopettaneesi juoksun näpytellessäsi viestiä tuolle spotify-varkaalle. Pääsette yhteisymmärrykseen, että koululainen ei nyt kuuntele musiikkia. Lähdet uudelleen juoksemaan ja ne jalat ovatkin yhtäkkiä kuin eriparia. Juoksu ei suju ei sitten yhtään. Kävelet loppumatkan kotiin ja ajattelet, että argh.

5. Vedät peiton korvillesi, käännät tyynystä sen viileämmän puolen ja huomaat, että sulla onkin vielä vessahätä. Ajattelet, että kyllä se lirtsilortsinen siitä aamuun asti jaksaa odottaa. Nukahdat ja heräät keskellä yötä. On pimeää. Katsot kelloa ja se  näyttää 04.03. Pakko käydä vessassa. Laitat hieman valoa, ettet vahingossa astu lattialla nukkuvan koiran päälle. Vessassa räväytät kaikki valot päälle sen yhden pienen yövalon sijaan. Et pysty pitämään kirkkaudelta silmiäsi auki, mutta saat asiasi hoidettua. Palaat samaa tietä sänkyyn mitä tulitkin. Onneksi astut varovasti, sillä huomaat että koira on vaihtanut nukkumapaikkaa ja astut melkein sen päälle. Vedät peiton takaisin korville ja alat miettimään seuraavan päivän ohjelmaa. Kello 05.18 mietit, että pitäisköhän nousta kahvinkeittoon, kun uni ei tule. Kellon soidessa huomaat just nukahtaneesi sikeään uneen. Argh.

Hei, näiden valossa kaikki on oikein hyvin eikö? Tästä lähtien käyn vessassa ennen kuin nukahdan, pistän valkoisen paidan alle valkoiset rintsikat, kuuntelen juostessa vain äänikirjoja, niistän nenäni ennen ripsarin laittamista ja en rasvaa jalkojani suihkun jälkeen, mikäli aion pukea kireät housut. Kas näin, enää näiden kanssa ei mene hermot 😀 Kuinkas siellä sujuu?

TORSTAITERKUIN,

PS. ja hei te, ketkä annoitte äänenne ”Lapset & sokeri” – postaukselle, niin sitä tulossa sitten kyllä myös lähipäivinä!


« Vanhemmat
Uudemmat »