Se jokasyksyinen haikeus on täällä. Se alkoi vähitellen viime viikonloppuna mökillä. Iltapäiväkahvihetkeä ruokapöydän äärellä halusi venyttää. Ottaa vielä yhden santsikupin, nostaa jalat tuolille ja katsella ulos myrskyävää järveä. Iltasaunassa halusi vielä kerran mennä vilvoittelemaan ennen illan viimeisiä löylyjä. Iltaa telkkarin edessä halusi vielä hieman pidennyttää ja katsoa ohjelmia, joita ei muuten ehkä silmät ristissä olisi tullut katsottua. Vällyjen väliin luikahdettua sitä halusi imeä kylmästä tyynyliinasta mökin tuoksua silmät kiinni antaumuksella. Aamulla sitä oli valmis heräämään hitaan kaavan mukaan ja tuntea mökkisängyn pehmeys luissa ja ytimissä. Jotenkin mökkikauden päättyminen konkretisoitui yhtäkkiä.
Mökillä vietettävät yöt ovat tänä mökkikautena enää laskettavissa yhden käden sormilla. Ellei syksy jatku leutona, ilman yöpakkasia. Käsittämätöntä on myös se, että justhan me vasta laitettiin mökki kuntoon kesäkautta varten. Jos jokin tämän hienoisen haikeuden keskellä lohduttaa niin ajatus siitä, että tämä kesä oli säiden puolesta paras mökkikesä ikinä. Tuo vanha rakennus kun oli helteillä se viileä pakopaikka, jossa sai unen vaikka ulkona lämpömittari pysyi hellerajoissa. Vaikka vastarannalla helle iski hikikarpalot otsalle, niin saaressa helle oli siedettävää. Nautinnollista, kuten mökkeily aina on.
Viikonloppuna havahduin siihen, että yksi asia, jonka takia mökkeily on niin ihanaa on se, että tuo pieni mökki yhdistää perheen. Siinä missä kotona olemme aina aika ajoin hajaantuneet kukin minnekin huoneeseen, niin mökillä vietämme aikaa samassa huoneessa. Tai ainakin samassa kerroksessa. Kun vaihtoehtoja ei ole. Olemme koko ajan kartalla siitä, mitä kellekin kuuluu ja mitä kukin tekee. Saarimökistä ei tuosta vain lähdetä salille, lenkille tai käymään kaupassa. Tuntuu, että yhteisöllisyys perheen sisällä kasvaa aina kesällä. Ei sillä, pienillä rutiinien muutoksilla sen saisi toimimaan myös kaupungissa.
Kesä 2018 oli ikimuistoinen mökkikesä. Ja vaikka mieli on vähän haikea, niin toisaalta mieli on odottava. Se odottaa niitä syysviikonloppuiltoja, kun voidaan tehdä majat kellariin telkkarin ääreen. Paistaa poppareita, käydä saunassa ja nauttia juoksevasta puhtaasta vedestä. Käydä ex tempore ihmisten ilmoilla ja nähdä ystäviä. Odottaa seuraavaa mökkikautta ja haaveilla siitä, kun vene kiinnittyy laituriin ensimmäistä kertaa. Pienen jääharson läpi kuljettuaan. Tätähän se kesämökkiläisen elämä kaikessa höperyydessään taitaa olla. Mökkikaudesta iloitsemista ja mökkikauden odottamista ♥
TIISTAITERKUIN,
PS. huomenna luvassa juttua siitä meidän viime viikonlopun DIY-sängystä! 🙂
Toivottavasti siellä on ollut mukava viikonloppu. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta musta tuntuu, että joku vääntelee namiskukkeleita sillain, että painaa fast forward -nappulaa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Miten voikaan mennä aika niin nopeasti kuin taas tänä viikonloppuna meni. Tosin, ehdittiin tehdä vaikka mitä. Muun muassa se sänky tytöille. Siitä juttua tulevalla viikolla. Viikonloppujen parasta antia tällä iällä on pitkät yönet. Viikolla kun unet tuppaavat jäämään auttamattoman lyhyiksi (omalla kohdallani seitsemän tuntiakin on lyhyet yöunet), niin viikonlopun kymmentuntiset yöt tekevät nannaa.
Pikkuisemman cheerleadingin alettua, meillä on sunnuntait olleet poikkeuksetta tynkämökkeilypäiviä. Aamupalan jälkeen saa jo suunnata kaupunkiin ja toisaalta hyvä niin. Ihana saada täällä kotonakin kaikki valmiiksi arkea varten. Näin sunnuntaina tulee yleensä tehtyä myös joitakin tunteja töitä, mutta jotenkin sunnuntaityötkään eivät haittaa. Suloisia nämä sunnuntait ovat joka tapauksessa. Sunnuntai-illan kruunaa meillä tänään noutoruoka; mies tuo siipiä tullessaan harrastuksistaan ja jälkkäriksi pyöräytin tuollaisen aivan tajuttoman helpon, mutta sitäkin paremman pannukakkurullan.
Viime viikolla töissä näin jossain mainoksen, jossa oli Soppa365:ssä olevan reseptin kuva. Veljen vaimon kanssa kuolasimme tuota karamellisen omenapannarirullan kuvaa töissä kilvan. Päätimme molemmat tehdä sitä viikonloppuna. Tarkoitukseni oli tehdä tätä jo mökillä, mutta koska meillä oli siellä niin paljon muuta syötävää, niin säästin tekemisen tähän sunnuntaihin. Itse tein pannaripohjan tuolla hyväksi havaitsemallani, veljen vaimo teki Soppa365:n ohjeella. Itse olen tottunut siihen, että pannarissa ei itsessään ole sokeria, vaan makeus tuodaan esimerkiksi hillolla. Veljen vaimon perinteiseen pannaritaikinaan taas tulee liki desi sokeria, joten hän jäi kaipaamaan pannukakussa makua. Mikäli haluatte siis sokerillisen version, niin käyttäkää tuota alkuperäisen ohjeen pannukakkutaikinaohjetta. Tai miksei sitää hyvää havaitsemaanne ohjetta, jota aina käytätte. Jos ette ole sokerisen pannarin ystäviä, niin alla minun luotto-ohjeeni pannaritaikinaan 🙂 Karamellisoituihin omppuihin lisäsin myös kanelia, mitä alkuperäisessä ohjeessa ei ollut muuta kuin pannukakkutaikinassa.
OMENAPANNUKAKKURULLA
Pannukakkutaikina 1 L punaista maitoa 4,5 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 4 munaa (päälle voinokareita)
-riko munien rakenne ja lisää muut aineet
-anna tekeytyä puolisen tuntia
-kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja halutessasi lisää muutamia voinokareita päälle
-paista uunissa 225 asteessa noin 35 minuuttia
-anna jäähtyä
Täyte viisi-kuusi pientä omenaa 50 g voita 3/4 sokeria 2 tl kanelia 2 dl vispikermaa (sokeria ripaus)
-pese, kuori ja lohko omenat
-paista pannulla sokeri ja voi koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri sulaa ja muuttuu ruskeaksi (älä polta!)
-lisää omenalohkot ja kaneli
-anna porista pienellä lämmöllä viitisen minuuttia
-vatkaa vispikerma vaahdoksi ja makeuta hieman sokerilla
-levitä kermavaahto pannukakkutaikinan päälle ja sen päälle levitä omenat
-rullaa pannari rullaksi, kuten kääretorttu ja leikkaa paloiksi
Ripsottelin pannukakkurullan päälle vielä vähän kookossokeria tuomaan makua ja ilmettä 🙂 Veljen vaimon kanssa puhelimessa juuri juttelimme ja häneltä tuli hyvä idea, mikäli haluaa tätä herkkua hieman keventää; vaihtaa kermavaahdon turkkilaiseen jugurttiin ja karamellisoitujen omenien sijaan käyttää itse tekemää omppusosetta!
ja terveisiä varsin tuulisesta saaresta! Toivottavasti siellä ollaan säästytty myrskytuhoilta ♥ Reilun kymmenen tunnin yöunien jälkeen olo on raukea. Sellainen, että kolmaskaan kahvikuppi ei juuri tuonut herätystä tähän päivään. Ja arvatkaas mikä on ihaninta? Ei sitä tarvitsekaan koko päivänä herätä kokonaan, sillä suunnitelmissa on päikkäreitä päikkäreitten jälkeen. Saunomista ja syömistä. Sekä sänkyhommia.
Sänkyhommilla tarkoitan sitä, että tänään rakennamme tytöille parisängyn tai sen pohjan tuonne tyttöjen huoneeseen. Insta storyssa taannoin kerroinkin, että eivät enää suostu nukkumaan kerrossängyssä, sillä tappelevat alasänkypaikasta. Purimme kerrossängyn osiin ja levitimme patjat lattialle. Rauha maassa, samantien. Kuitenkin nyt syksyllä aloin miettimään, että tuohon lattianrajaan voi helposti vetää viima hirsien välistä. Mies ehdotti sängyn rakentamista, joten mikäs siinä.
Aamulla tuulen huminaan herätessäni olin aivan varma, että vesi lyö vaahtopäitä tuohon meidän lahdelle. Mutta ei onneksi. Onneksi tuulee etelästä, joten vaahtopäitä ei ehdi muodostumaan muuta kuin vasta saaren toiselle puolelle. Uskalsin päästää esikoisen ja miehen veneellä vastarannalle ja siitä mökkikaupunkiin sänkymateriaaleja ostamaan. Jotenkin myrskyävä järvi on kiehtova, mutta omalla tavallaan pelottava, eikä todellakaan riskejä kannata ottaa. Sängyn olisi ehtinyt rakentaa myöhemminkin, mikäli veneellä yli meneminen olisi ollut riskialtista.
Pikkuisen ja koiran kanssa pitelemme siis myrskyä sisätiloissa tällä hetkellä. Koira on kaivautunut vällyjen väliin ja esikoinen katsomaan piirrettyjä myöskin vällyjen alle. Itse vedän villatakkia tiukemmalle ja fiilistelen tässä keittiön pöydän ääressä. Vaikka kesähelteillä mökkeily on ihanaa, on tässä syksyn mökkeilyssä myös ihan omanlaisensa taika ♥
LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,
PS. tuli paistettua eilen ekat ”kausileivonnaiset”, kun mökkikylän kaupassa viime vuoden luumuhillot ja torttutaikinalevyt olivat alennuksessa 😀
Perinteiset perjantaimyyssit nostetaan tänään vähän eri asteelle. Aihetta juhlaan on toki tänäkin perjantaina, mutta palataan kuvien ja reseptien myötä meidän eilisiin sadonkorjuujuhliin. Juhliin, joissa tavallinen torstai-ilta nostettiin aivan uusiin ulottuvuuksiin. Oletteko koskaan viettäneet sadonkorjuujuhlia? Me ei oltu tätä ennen, mutta ihan takuuvarmasti jatkossa vietetään. Aina on aihetta juhlaan ja varsinkin syksyn pimeiden iltojen saapuessa. Sadonkorjuujuhlien aikataulutus sopii myös hyvin tähän syyskuulle; elokuun lopussa kun juhlittiin rapujuhlia ja lokakuussa Halloweenia, niin sadonkorjuujuhlien myötä saadaan katkeamaton juhlaputki syksylle. Marraskuu jatkaa juhlaputkea pikkujouluilla ja joulukuussa juhlakausi huipentuu itse pääjuhlaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.
Ennen menun esittelyä muutama sana suolasta. Meillä on jo vuosikaudet käytetty Maldonin suolaa ruoanlaitossa. Se on se, mikä kruunaa perjantai-iltojen foccacciat tai suloisen sunnuntain lihapadat. Joskus myös makeat herkut, kuten suolaisen kinuskisuklaapiirakan. Koska rakastan kaikkea kaunista, niin myös nuo suolakristallit ovat ilo silmälle. Ja oikein käytettynä niillä saa ruokaan maun lisäksi myös ulkonäköä. Maldon-suolaa alettiin valmistamaan Englannin Maldonissa vuonna 1882 ja yhä edelleen tänä päivänä sitä valmistetaan samoin perinteisin käsityömenetelmin kuin tuolloinkin. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi. Maldonin keveys piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. Saatavilla on perinteisen Maldon-suolan lisäksi Maldon-savusuolaa, jolla minä maustoin sadonkorjuujuhlien kuninkaan eli lampaankareen.
Kuten Maldon-suolalla niin myös sadonkorjuujuhlilla on pitkä perinne. Sieluni silmin näen Oriveden mummulan pitkän pirttipöydän notkumassa oman maan antimista valmistettuja herkkuja. Pöydän äärelle koottiin talon väen lisäksi kaikki ne palkolliset, jotka olivat osallistuneet sadonkorjuuseen. Muistan, että ihan vielä minunkin lapsuusvuosinani meillä oli tapana juhlia pienimuotoisesti hyvin onnistunutta satoa. Sitä, mistä mummu ja pappa sai elantonsa ja minkä voimin pärjättiin koko pitkä talvi. Vaikkeivat ihan omavaraisia olleetkaan, niin oman maan perunat ja juurekset, viljat ja navetasta lypsetty maito sekä kanalan kanojen munat muodostivat suuren osan ympärivuotisesta ravinnosta.
Toiveissa on, että joku päivä saamme myös tuolta omalta takapihaltamme aineksia sadonkorjuujuhlaan. Sitä ennen turvauduimme toki kaupan antimiin 🙂 Sadonkorjuujuhlamenu näytti seuraavalta:
Pehmeän samettiset keitot ovat syksyn kruunu. Tämän keiton myötä halusin haastaa itseni, sillä en ollut ikinä valmistanut mitään raitajuuresta. Kun kaupassa siihen törmäsin, oli valinta selvä. Se pääsisi myskikurpitsan kanssa samaan kattilaan muhimaan. Muodostaen makumaailman, joka houkutteli uutuudenviehätyksellään.
-kuori ja pienistele raitajuuret sekä myskikurpitsa
-kuullota niitä ja kuorittua valkosipulia öljyssä noin viisi minuuttia
-lisää vesi ja kasvisliemikuutio, timjami, kurkuma sekä sormisuola
-anna kiehua noin 35-40 minuuttia tai kunnes raitajuuret sekä myskikurpitsa ovat pehmenneet
-soseuta sauvasekoittimella ja lisää loraus kermaa
-tarjoile ranskankerman ja pannulla paahdettujen cashewpähkinöiden kanssa
Vaikka lammas mielletään usein pääsiäisruoaksi, niin meillä sitä valmistetaan ympäri vuoden. Se oli myös oiva valinta syksyisten uunijuuresten kanssa. Perinteisesti lampaan marinadiin olen käyttänyt minttua, mutta sadonkorjuujuhlissa lammas sai hieman itämaisia vaikutteita korianterista ja chilistä. Lampaankareet saivat myös vienosti savun makua Maldon-savusuola myötä.
Uunijuurekset ovat maailman helpoin lisuke sen lisäksi että ne hivelevät kauneudellaan silmää ja maullaan makunystyröitä. Kovin syksyinen kanttarellikastike valmistuu käden käänteessä ja sopii minkä tahansa lihan tai kasvisruoan kaveriksi. Kokin yllätyksenä nähtiin puolitettuja, hunajalla ja suolalla hunnutettuja, uunin kautta kypsennettyjä valkosipuleita.
-sekoita marinadin aineet keskenään ja valele siistityt lampaankareet marinadilla edellisenä päivänä tai viimeistään paria tuntia ennen lampaankareiden valmistamista
-anna tekeytyä paistamiseen asti jääkaapissa
-ruskista kareet paistinpannulla ja kypsennä uunissa 180 asteessa noin 12 minuuttia
-kiedo vähäksi aikaa folioon tekeytymään ennen leikkaamista ja tarjoilua
-kuori juurekset ja lohko ne
-lisää lohkotut/pienistellyt juurekset sekä oliiviöljy ja mausteet kulhoon ja sekoita
-kaada uunipellille ja paista 200 asteessa noin puolisen tuntia
-siisti kanttarellit ja pienistele niitä hieman
-kuumenna pannulla, kunnes neste on kokolailla haihtunut
-lisää voi ja vehnäjauho ja anna ruskistua hetki
-lisää kerma ja mausteet
-anna porista miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia
Vaikka tuhdin pääruoan jälkeen tuntui, että vatsassa ei ole lainkaan tilaa jälkkärille, niin kyllä sieltä aina pieni rako löytyy suloisen kinuskin, kirpeän puolukan ja hapokkaan omenan yhdistelmälle. Yksinkertaisimmillan nuo kolme ainetta voisi tarjota jälkiruokakipossa sekaisin, mutta päädyin laittamaan ne syksyiseen piirakkaan. Piirakan päälle ripsotin vielä hieman Maldon-suolaa, sillä suolan ja kinuskin yhdistelmä on voittamaton!
-painele sulanut murotaikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille
-lisää lohkotut omenat ja desi puolukoita
-kaada päälle kinuskikastike
-paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia
-ota piirakka pois uunista ja ripsottele päälle Maldon-suolaa
Jotenkin musta tuntuu, että sadonkorjuujuhlista tuli meidän perheelle perinne. Pitäisi muutenkin kutsua viikolla ystäviä ja sukulaisia syömään. Torstai-ilta kun tuntui jotenkin jo viikonlopulta, kun oli arjesta poikkeavaa tekemistä ja pöydän ääressä muitakin kuin vain oma perhe ♥
ja huhhahhei! IG Storyn puolella seuraavat tietävätkin, että tämä päivä on touhotettu menemään keittiössä. Reilun tunnin päästä saapuu sadonkorjuujuhlavieraat ja kaikki on nyt valmista. Lämmitystä vaille valmista. Joku ihme tsetsekärpänen on päässyt puraisemaan, sillä meinaan nukahtaa tämän tästä pystyyn. Onneksi tätä on kestänyt vasta tämän viikon, eikä pidempään. Lähestyvä syyslenssu / liian pitkät työpäivät / liian lyhyet yöunet. Siinä kolmen kärki, mistä tämä voisi johtua. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu. Eikä mikä tahansa viikonloppu, vaan pitkästä aikaa mökkiviikonloppu.
Hei, tasan viikon päästä lähdetään jo perinteeksi muodostuneelle Tallinnan reissulle sielunsiskojen kanssa. Koska meillä on kaikilla niin monta rahareikää tällä hetkellä, niin paikan päällä ajateltiin keksiä sellaista tekemistä, joka olisi ilmaista tai ainakin niin edullista kuin mahdollista. Ja juu, ruoasta ei tingitä kyllä tälläkään reissulla ja ravintolat on jo varattu. Ekana iltana mennään jälleen iki-ihanaan ja yllätykselliseen Tai Boh:iin. Se ei ole pettänyt vielä kertaakaan. Tokana iltana sitten vihdosta viimein tuonne Rataskaevu 16 -ravintolaan, jossa jo viimeksi käytiin kyselemässä vapaita pöytiä. Nyt tehtiin varaus reilua paria kuukautta ennen reissua. Lounaalle on taas ehkä päästävä psykedeeliseen Manna La Roosaan toisena päivänä, mutta toisen päivän lounasravintola on vielä auki.
Meillä on kaksi kokonaista päivää tuolla jälleen strollata. Onko antaa vinkkejä, mitä tehdä? Viimeksi käytiin jalkahoidossa, mutta eipäs sekään nyt ihan ilmaista ollut. Onko vinkata joitain must see -paikkoja, joita käydä kävellen katsomassa? Tilattiin aurinkoista keliä, joten toivottavasti tilaus on mennyt perille 🙂 Nyt vain tarvitsisi saada itseni kuntoon sekä yksi erittäin kipuinen sielunsisko tervehtymään. Ja jos vielä yhden toiveen saa heittää niin sen, että laivamatkojen aikana ei nyt ihan hirmuisesti tuulisi. Kamala puhuri siellä tälläkin hetkellä!
Hei, sitten takasin köökin puolelle. Kaikki ruokailijat eivät lampaasta perusta, joten tähän väliin sitten lohta uuniin… 🙂
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HIPSHEI
