MOIKKAMOI IHANAT!
Se jokasyksyinen haikeus on täällä. Se alkoi vähitellen viime viikonloppuna mökillä. Iltapäiväkahvihetkeä ruokapöydän äärellä halusi venyttää. Ottaa vielä yhden santsikupin, nostaa jalat tuolille ja katsella ulos myrskyävää järveä. Iltasaunassa halusi vielä kerran mennä vilvoittelemaan ennen illan viimeisiä löylyjä. Iltaa telkkarin edessä halusi vielä hieman pidennyttää ja katsoa ohjelmia, joita ei muuten ehkä silmät ristissä olisi tullut katsottua. Vällyjen väliin luikahdettua sitä halusi imeä kylmästä tyynyliinasta mökin tuoksua silmät kiinni antaumuksella. Aamulla sitä oli valmis heräämään hitaan kaavan mukaan ja tuntea mökkisängyn pehmeys luissa ja ytimissä. Jotenkin mökkikauden päättyminen konkretisoitui yhtäkkiä.
Mökillä vietettävät yöt ovat tänä mökkikautena enää laskettavissa yhden käden sormilla. Ellei syksy jatku leutona, ilman yöpakkasia. Käsittämätöntä on myös se, että justhan me vasta laitettiin mökki kuntoon kesäkautta varten. Jos jokin tämän hienoisen haikeuden keskellä lohduttaa niin ajatus siitä, että tämä kesä oli säiden puolesta paras mökkikesä ikinä. Tuo vanha rakennus kun oli helteillä se viileä pakopaikka, jossa sai unen vaikka ulkona lämpömittari pysyi hellerajoissa. Vaikka vastarannalla helle iski hikikarpalot otsalle, niin saaressa helle oli siedettävää. Nautinnollista, kuten mökkeily aina on.
Viikonloppuna havahduin siihen, että yksi asia, jonka takia mökkeily on niin ihanaa on se, että tuo pieni mökki yhdistää perheen. Siinä missä kotona olemme aina aika ajoin hajaantuneet kukin minnekin huoneeseen, niin mökillä vietämme aikaa samassa huoneessa. Tai ainakin samassa kerroksessa. Kun vaihtoehtoja ei ole. Olemme koko ajan kartalla siitä, mitä kellekin kuuluu ja mitä kukin tekee. Saarimökistä ei tuosta vain lähdetä salille, lenkille tai käymään kaupassa. Tuntuu, että yhteisöllisyys perheen sisällä kasvaa aina kesällä. Ei sillä, pienillä rutiinien muutoksilla sen saisi toimimaan myös kaupungissa.
Kesä 2018 oli ikimuistoinen mökkikesä. Ja vaikka mieli on vähän haikea, niin toisaalta mieli on odottava. Se odottaa niitä syysviikonloppuiltoja, kun voidaan tehdä majat kellariin telkkarin ääreen. Paistaa poppareita, käydä saunassa ja nauttia juoksevasta puhtaasta vedestä. Käydä ex tempore ihmisten ilmoilla ja nähdä ystäviä. Odottaa seuraavaa mökkikautta ja haaveilla siitä, kun vene kiinnittyy laituriin ensimmäistä kertaa. Pienen jääharson läpi kuljettuaan. Tätähän se kesämökkiläisen elämä kaikessa höperyydessään taitaa olla. Mökkikaudesta iloitsemista ja mökkikauden odottamista ♥
TIISTAITERKUIN,
PS. huomenna luvassa juttua siitä meidän viime viikonlopun DIY-sängystä! 🙂
Oliko tämä teksti mun kirjoittama?:)
Ainakin voisi olla,koska voin samaistua joka lauseeseen.
Mökkikesä oli niin huikean ihana ja lämmin!
On oltu nyt syksystä vähemmän mökillä kuin normisti olis oltu,varmaan koska kesällä oltiin niin paljon.jotenkin tuli pieni väsy siihen pakkaamiseen ja purkamiseen..
Muutama yö vielä ollaan ennen ku luovutetaan.
Mutta haikea on olo täälläkin..toisaalta kohta alkaa joulun odotus<3
Moikka Anu,
hei meillähän on teletappisia kykyjä, joten tämä voisi olla sun kirjoittama ♥ 🙂
Meillä sama juttu; yksi viikonloppu piti mennä la-su mökille, mutta koska ilma oli tosi huono jäätiin kotiin. Ehkä se, että oltiin kesällä niin paljon mökillä vähän verottaa innostusta tosi huonojen ilmojen sattuessa.
Täällä kans se muutama yö ja sitten laitetaan ovet säppiin. Ihan hirveää ajatella jo nyt pitkää talvea.
Juu, joulun odotus on seuraava odotus ja sitten heti joulun jälkeen saa alkaa odottaa mökkikauden aloitusta. Nopsaa tää aika menee 🙂
Ihanaa keskiviikkoa sinne! ♥
Samoja fiiliksiä täälläkin, vaikka meillä se konkretisoituukin tuon veneilykauden päättymisenä ehkä jo ensi viikonloppuna. Tai ehkä jokunen yksittäinen ruskaretki tulee vielä tehtyä… Sama happy place- meininki (tuo taisi muuten olla sun lanseeraama termi 😀 ) kuitenkin ja niin on muuten tiiviisti perhe siinä vajaassa kymmenessä metrissäkin 🙂 Ihania kesähetkiä ollut super-raskaan kevään jälkeen ja aaaahh niitä ihania helteitä… Kyllä näin heinäkuun tyttönä jää taas kaipuu valoa ja lämpöä kohtaan. Vaikka aina täytyykin tietty nauttia juuri käsillä olevasta hetkestä ja pimeät ja liukkaat marraskelit on vain asennekysymys. Vai onko? 😀
Heipsan Hanna!
Se on meidän kesämökkihöperöiden vaiva tämä syyshaikeus ♥ …ihan toisaalta kamalaa ja usein mietinkin, että mitäs jos mökki olisi talviasuttava. Mutta sitten ajattelen niin, että jos mökille pääsisi läpi vuoden, niin tuntuisiko se samalta? Ehkä tuntuisi, mutta voisi kuvitella, että helposti tulisi sellainen ”taas on mentävä mökille” -olo 🙂
Sama täällä, elokuun tyttönä kaipaan helteisiä ja aurinkoisia kesäpäiviä, mutta toisaalta fiilistelen ihan täysillä näitä sadepäiviäkin 😀
Juu, ehdottomasti marraskelit ovat asennekysymys; joskus muinoin kun juoksin vuoden ympäri, nautin eniten marraskuun juoksuista. Kun missään ei näkynyt ketään ja sai painaa pilkkopimeässä menemään 😉
Ihanan tunnelmallista keskiviikkoa ♥
Meidänkin mökkeilyt saaristossa tällä erää mökkeilty ja ikävä jo nyt järjetön:(Eilen pihahommia tehdessäni kurjet asettuivat auraan taivaalla ja lähtivät muuttomatkalle etelään.
Se tuntuu joka syksy yhtä haikealta ja kyyneleethän ne taas valuivat!Ja voi sitä riemua,kun keväällä palaavat!vaikka olisin missä,tunnen niiden äänen ja säntään pihalle katsomaan:)
Mies sanookin minua hulluksi kurkinaiseksi:D
Mutta joo,syksykin ihana vuodenaika,mutta haikeaa todella,näin harvinaisen upean kesän jälkeen.
Heippu Sanna
ja voi ei, teillä on mökkeilyt ohi tältä kesältä ♥
Hih, hullu kurkinainen ilmottautuu täällä myös 🙂 Rakastan kurkiaurojen katsomista. Siinä on näin syksyisin kyllä jotain niin haikeaa. Muutenkin muuttolintujen seuraaminen aamuisin koiralenkillä on ihan lempipuuhaani. Ne alkavat kerääntymään ja lähtemään kohti etelää. Viime sunnuntaina mökillä oli vielä joutsenpariskunta siinä meidän lahdella. Eiköhän nekin kohta lähde. Minneköhän etelään sitä itse suuntaisi talveksi? ;D
Ihanaa keskiviikkoiltaa ♥