lauantai 27. lokakuun 2018

Pienesti treffeillä, isosti yhdessä

6

HEIPSANSAA

ja oikein ihanaa lauantai-iltaa sinne ruutujen toiselle puolelle! Toivottavasti siellä on vietetty mukava päivä. Täällä on lauantai kulunut kokolailla ulkohommissa, kaatopaikkakeikoissa ja viimeisimpänä treffeillä. Kyllä, luitte oikein – treffeillä. Justhan me viikko sitten oltiinkin. Tosin silloin mukana oli 10 kolmatta pyörää eikä kyse ollut varsinaisesti treffeistä. Vaikka ilman lapsia liikenteessä oltiinkin.ID

Eilen puhuttiin, että viimeisimmän vuoden aikaan ollaan oltu kaksin ulkona enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Nautittu jok’ikisestä kerrasta. Lasten kasvaminen on tämän mahdollistanut. Pystyy jättämään jo hetkeksi keskenään kotiin. Ylipäätään meidän kahdenkeskinen aika on yhtäkkiä triplaantunut. Aletaan elämään niitä aikoja, että jos ei se parisuhde olisi kunnossa, niin oltaisiin ehkä hiukka hukassa. Jos sitä olisi vieraantunut siitä toisesta, eikä osaisi enää olla kaksin. Vaikka lapset ovat iso osa perhettä, niin parisuhde on meidän kahden välinen kauppa, jota ei sovi unohtaa vuosien varrella.

Facebook muistutti tänään, että tasan kymmenen vuotta sitten tänään olin herännyt kuopuksen, silloin 1,5 vuotiaan, kanssa klo 5.35 katselemaan Puuha-Petejä boksilta. Silloin muistan miettineeni välillä, että voi kun lapset kasvaisivat. Päästäisiin kaksin miehen kanssa vaikka kaupungille kahville. Nyt tuo toive on toteutunut. Silti mietin välillä, että voi kun lapset olisivat vielä ihan pieniä. Saisi herätä klo 5.35 katselemaan Puuha-Petejä boksilta.

Itse olen sitä tyyppiä, että otan treffeinä ihan kaksin tehdyt maitokauppareissutkin. Automatkoilla on mukava höpötellä niitä näitä, välillä syvällisiäkin. Tänään pääsimme kuitenkin kaksistaan ravintolaan syömään. Vaikka kyseessä oli työkeikka, niin silti parituntinen tuntui enemmän treffeiltä kuin töiltä. Näinä päivinä, kun toinen tekee reissutyötä ja ollaan erossa melko paljon, on hirmuisen tärkeää säilyttää se yhteys. Pitää huolta parisuhteesta. Vaikka yleensä sen parisuhteen hoitamisen arkisen ihania kulmakiviä ovat yhteiset kauppareissut, koiran iltalenkitykset tai sitten ihan vain leffan katsominen kotisohvalla, niin silti rutiinien katkaiseminen tulee tarpeeseen.

Vaikka sitä käydään ihan vain pienesti treffeillä, niin sitä voidaan olla kuitenkin isosti yhdessä. Tunnetasolla. Nyt treffit jatkuvat kotisohvalla. Pipsettipaita on vaihtunut kotirönttösiin ja roikkuvat korvakorut nappeihin. Ruokailun jälkeen kiristävä housunkauluskin on muisto vain.

IHANAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


perjantai 26. lokakuun 2018

Käykö teille koskaan niin…

6

ID …että huomaatte työpaikan pihassa, että roskapussi on repsikan jalkatilassa? Se, mikä piti tiputtaa roskikseen jo kotipihassa.
…että otatte ison hörpyn lasista, jossa ajattelette olevan vissyä ja huomaattekin, että se on vettä?
…että lataatte juuri ennen nukkumaanmenoa kahvinkeittimen aamua varten valmiiksi ja matkalla sänkyyn alatte kuuntelemaan, että mikä siellä keittiössä porisee?
…että ajattelette itseksenne jotain juttua ja saattekin hervottoman kikatuskohtauksen julkisella paikalla?
…että heitätte heviosastolla kurkut ostoskärryyn, lähdette hakemaan mandariineja ja huomaatte, että vieras ihminen lähtee ostoskärryjenne kanssa jatkamaan matkaa? Tai niiden kärryjen, joiden luulitte olevan teidän.
…hoilotatte hyvää biisiä liikennevaloissa ja huomaatte viereisen auton repsikan paikalla olevan hymyilevän teidän soolollenne?
…että löydätte itsenne kotipihasta, kun olisi pitänyt kurvata kotiin kaupan kautta?
…että ajatuksissanne laitatte kätenne pakkaseen ja hapuilette sitä pussia, missä herkut sijaitsee, mutta herkun suuhun laittaessanne huomaattekin, että se on koiran lihapulla?

Juu ei minullekaan, mutta kaverin puolesta vain kyselen ;D Mietittekö koskaan, että kuinka tylsää elämä olisi, jos ei välillä tulisi näitä tällaisia sattumia? Jos se olisi tasaisen harmaata ja tylsää ilman mitään mokailuja? Mä viihdytän päivittäin itseäni (ja ympärillä olevia ihmisiä) mokailemalla ja päästämällä sammakoita suustani. Osaan olla toki korrekti, kun tilanne sellainen on, mutta muuten annan elämän viedä. Elämän suola on se, että osaa nauraa itselleen eikä ota elämää liian vakavasti.

Alunperin piti laittaa teille tänä iltana ne perinteiset eli ruokapainotteiset fredagsmysit, mutta esikoinen sai päähänsä pitää tänään ystävilleen yön yli kestävät Halloween-bileet, joten Marian Bistro on varattu. Sitäpaitsi juniori kysyi, että voitaisko me pitää kaksistaan Posse-katsomoa, ostaa sipsejä ja dippiä. Harvoin sitä tulee vietettyä laatuaikaa jommankumman lapsen kanssa erikseen. Tai syötyä sipsiä ja dippiä. Joten illalla kannetaan kuopuksen herkut eli Kartano -sipsit ja Broadway -dippi yläkertaan ja tehdään maja pikkuisemman sängylle. Telkkari päälle ja lötkötellään jouluvalojen loisteessa villasukat jalassa.

Siihen asti, kunnes mies tulee kotiin ja alkaa perjantai-illan vietto aikuisten tapaan. Se ei kyllä eroa juuri muiden iltojen ohjelmasta, sillä luvassa on muutama jakso sitä samaa sarjaa, johon ollaan koukututtu (Blacklist) ja ehkä lasi punaviiniä sekä muutama raakasuklaapallero pakkasesta (tällä kertaa pitää olla tarkkana, ettei käsi käy koiran lihapullapussilla…) ♥

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

PS. Halloween ja perjantaitunnelmia päivittyy illalla varmastikin tuonne Insta Storyn (atmarias) puolelle 🙂

 


keskiviikko 24. lokakuun 2018

Nykyajan kirous; kärsimättömyys

6

HEIPSUN IHANAT!

Tiedättekö mitä…sen lisäksi, että olen huomannut näin keski-iän kynnyksellä (no hemmetti, keski-iässä eikä missään kynnyksellä :D), että sitä ei ole ihan enää niin energinen kuin esimerkiksi kolmekymppisenä, olen huomannut itsessäni täysin uuden luonteenpiirteen. Musta tuntuu, että se piirre ei kyllä ole ikäsidonnainen, sillä olen havainnut samaa luonteenpiirrettä myös tuossa jälkikasvussani. Minusta on tullut kärsimätön. Aivan tajuttoman kärsimätön. Ja ai että inhoan sitä tunnetta. Aina olen kyllä ollut sellainen ”kaikki heti tänne nyt” -ihminen, mutta aiemmin odottelu ei ole häirinnyt. Se ei ole ollut sellainen asia, jolla vaivaisin päätäni.

Syytän osaltaan tätä nykymaailman menoa kärsimättömyydestäni. Tiedättekö, kun esimerkiksi telkkarisarjojen katsominen on nykyään niin helppoa. Pystyy katsomaan viisi kautta yhtä sarjaa Netflixistä. Silloin kun haluaa. Pahintahan on tämän jälkeen koukuttua Bacheloretteen tai Ensi treffit alttarilla -ohjelmiin. Koska niitä sä et näe koko kautta etukäteen netistä tai mistään. Mulla on nyt kuukauden ilmaiset jaksot Ruutu + ja Cmoresta, mutta ei, silti en näe koko kautta vaan aina seuraavan viikon jakson. Ja kun se ei kuulkaas enää riitäisi. Pitäisi nähdä heti ja nyt kenet tuo ihana Jenny valitsee tai miten käy Rosan ja Eetun. Samaistutteko tähän tuskaani? Onneksi kyse on näinkin pienestä tuskasta 🙂

Toista se oli siihen aikaan, kun joutui aina oikeasti viikon odottamaan perjantai-illan Dallasta eikä silloin nähnyt edes sitä yhtä jaksoa etukäteen mistään. Koska ainoa hifistelylaite mikä meillä kotona tuohon aikaan telkkarin lisäksi oli, oli sellainen kaksipesäinen ghettoblaster, jossa pystyi jopa nauhoittamaan kasetilta kasetille. Kelaamaan eteenpäin tai taaksepäin etsiessään sitä oikeaa kappaletta. Niin paljon, että nauha usein venyi ja vanui. Toista se on nykypäivänä. Spotifyssa ja Youtubessa sä saat kuunneltua just heti ne kappaleet, mitkä haluat. Ilman kelaamisia. Ilman venymisiä ja vanumisia.

Kärsimättömyyttä aiheuttaa myös se,  että jos saan viestin enkä ennätä siihen heti vastaamaan. Jos esimerkiksi olen auton ratissa. Tämä on toisaalta sellaista käänteiskärsimättömyyttä, sillä ajattelen vastapuolen ihmettelevän, että miksi en vastaa heti, kun kuitenkin näkee, että olen viestin lukenut. Tuskastun tietäen, että se toinen odottaa siellä vastausta. Tai kuvitellen, enhän mä voi sitä tietää. Itse olen samanlainen. Huomatessani, että viestini on luettu, ihmettelen jos en saa vastausta samantien. Vaikka tiedän, että se vastapuoli varmasti vastaa, kun ehtii.

Viime aikoina kärsimättömyyteni on kohonnut sfääreihin myös hitaan kotinetin ansiosta. En tiedä, miksi tuo lagaa, mutta se tekee sen juurikin silloin, kun olen kirjoittanut pitkän pätkän ilman tallennuksia. Tietokoneruutu herjaa huonoa yhteyttä ja heittää näyttöön harmaan ruudun. Lasken sekunteja siihen kun yhteys palautuu. Tuskanhiki valtaa kärsimättömän. Yhteyden palautuessa usein osa tekstistä puuttuu. 

Elämä on varsin helppoa nykyisin, kiitos osin tietoteknillisten oivallusten. Mutta kolikon kääntöpuoli on mielestäni se, että kun kaikki on heti saatavilla, niin sitten ei osata enää odottaa. Itse en ainakaan osaa. Yritin selittää itselleni tässä yksi päivä netistä erään yrityksen yhteystietoja etsiessäni ja jälleen nettiyhteyden pätkiessä, että olisinko valmis palaamaan puhelinluettelon keltaisiin sivuihin? Niinpä, ehkä en. Eli ei auta muuta kuin opetella kärsivällisyyttä ja olla onnellinen niistä elämää helpottavista välineistä 🙂

Palataan vielä kuvien muodossa talviunille laitettuun mökkisaareen. Eilisen postauksen kuvat olivat kännykkäkuvia, mutta pakko tallentaa tänne sähköiseen päiväkirjaani myös kameralla otettuja kuvia. Päivästä, jolloin ilma oli kaunis. Sumuinen ja harmaa, mutta silti jostain pilviverhon välistä pilkotti aurinko aika ajoin. Tuleva talvi tekee muuten tämän mökkihöperön kärsivällisyydelle mannaa. Ainakin opettaa kohti kärsivällisyyttä, jos ei muuta 🙂

ILOISTA KESKIVIIKKOA,


tiistai 23. lokakuun 2018

It’s not a goodbye, it’s a see you later ♥

10

MOIKKA IHANAT!

Saari on hiljentynyt vastaanottamaan pitkän ja lumisen talven. Tyynyt ja peitot on pakattu ilmatiiviisiin säilytyslaatikoihin, jääkaappi ja pakastin on tyhjennetty. Imuroitu ja pyyhitty kaikki muruset tasoilta. Vesipumput on viety varastoon ja vesikourut puhdistettu. Moottori on irroitettu veneestä ja kannettu talvisäilöön. Terassilta on lakaistu lehdet ja auringonottotuolit on laitettu säilöön. Riippukeinut laskostettu odottamaan uusia  aurinkoisia lököttelyhetkiä. Verhot on vedetty ikkunoiden eteen ja ovet laitettu säppiin.

Vene on soudettu vastarannalle ja nostettu venevajaan säilöön. Vastarannan laituri on purettu ja mutterit otettu talteen ensi kevättä varten. Viimeisen kerran tänä vuonna on ajettu pois venerannasta. Mökkitie tuntui kovin lyhyeltä kotiinpäin tultaessa. Siinä, missä se tuntuu kestävän ikuisuuden taas ensi keväänä.

Niinä kertoina, kun jännitetään, että onkohan se järvi sulanut….? Joko joko? Kun venerannassa viskelemme murikoita jäälle ja testaamme, että antaako se yhtään periksi. Yksi saarimökin ihanuuksista on juurikin se, että ei ole itsestään selvää, että sinne tuosta vaan mennään. Oppii kunnioittamaan luontoa ja elämään osaltaan sen armoilla. Aikatauluttamaan tekemisensä. Tekemään ne joskus jopa viime tingassa. Tervetuloa vaan loppuviikon pakkasyöt ja lumisateet. Mökki, pian nähdään taas ♥

TIISTAITERKUIN,

 


maanantai 22. lokakuun 2018

Helppo & maukas broilervuoka

1

HIPSHEI

ja heissulivei! Arki alkoi ja ainakin vielä sitä ollaan hyvinvointiloman jälkeen varsin pirteänä 😉 Selasin tuossa eilen yhtä suosikkikokkikirjaani, nimittäin Gwyneth Paltrow’n It’s All Good -keittokirjaa, kun jotenkin tuntui, että oma reseptipankki pään sisällä lyö tyhjää. Ja koska sitä kaipaa sellaista rehtiä ja rehellistä ruokaa, niin tuo kirja on hurjan hyväksi inspiraatioksi. Ollut sitä jo monen vuoden ajan! Varsinkin kikhernekukkakaalipaistos on sellainen, johon olen kehitellyt riippuvuussuhteen.

Tänä maanantaina meillä ei lounastreffeillä syöty Gwynnien herkkuja, vaan lounaan valmistin nopeasti niistä aineksista, mitä jääkaapissa oli. Itse karsastan liki kaikkea valmiiksi marinoitua lihaa. Se ei ole kuulunut meidän perheen ruokavalioon vuosiin. Nyt tosin olen pikkuhiljaa lämmennyt niille pintamaustetuille jutuille. Varsinkin pintamaustetuille broitsuille, jotka eivät lillu marinadissa, vaan joissa usein on sellainen kuivamauste pinnassa. Viikonloppuna kaupassa käydessämme esikoinen nappasi mukaan persilja-valkosipulibroilerfileitä ja ne pääsivätkin tämän päivän lounaaseen. Lisäksi kolme pientä luomubataattia ja herkullisia terttukirsikkatomaatteja. Lopputulos oli uskomattoman maukas. Uuniin tökkäsin myös muutaman rosmariinin oksan ja sivutuotteena saimme aivan älyttömän hyvän huonetuoksun!

Aika simppeleillä aineilla sitä saa aikaan maukasta. Tai oikeastaan pitäisi vissiin todeta, että mitä simppelimmät aineet sitä on, niin sitä parempaa ruokaa sitä saa. Eikö vain? 🙂

MAUKAS BROILERVUOKA
2:lle nälkäiselle tai 4:lle vähemmän nälkäiselle

2 pintamaustettua broilerin fileepihviä
3 pientä luomubataattia
terttukirsikkatomaatteja

lisäksi
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

-laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
-ruskista broitsuja molemmin puolin paistinpannulla
-kuori ja pilko bataatit
-lisää bataatit uunivuokaan, lorauta päälle pikkuisen öljyä, ripsota niille suolaa & pippuria
-lisää vuokaan broitsut sekä tomaatit
-paista puoli tuntia uunin keskitasolla

Meillä jäi perjantaista patonkia, joten söimme sen jämät itse tekemäni persiljavoin kanssa. Aika hyvä lounassetti, etten sanoisi! Hei, aamu valkeni varsin pimeänä ja kylmänä, mutta nyt aurinko paistaa. Taidan lähteä pikaiselle juoksulenkille tähän väliin. Iltapäivä kun kuluu kaunistautumisen parissa. Ei omani vaan noiden pikkuisten. ”Äiti, miksei me koskaan päästä kampaajalle?” No nyt pääsevät ♥ Tähän asti olen leikannut tyttöjen hiukset itse aina otsatukkia myöden, mutta parempi antaa kuontalot välillä ammattilaisen käsiin!

AURINKOISIN MAANANTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »