torstai 01. marraskuun 2018

Vilukissan untuvanpehmeä ystävä & isänpäivälahjavinkki


Kaupallinen yhteistyö: Joutsen


ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Tehän tiedätte, että vietän mielelläni aikaa sohvan nurkassa. Todella paljon aikaa sohvan nurkassa. Äänikirjoja kuunnellen, lehtiä lukien. Kahvikuppi kädessä, tyhjyyttä tuijotellen. Ajatuksissani. Minulle sohvannurkka edustaa samaa kuin monelle joogasali. Siellä saan nollattua ajatukseni ja palauduttua. Kiireisen elämän keskellä olen hurjan onnellinen, että olen löytänyt sen minulle sopivan tavan nollata ajatukset.  Sain kaupallisen yhteistyön myötä Joutsenelta Kulkuri-untuvaviltin, jonka alle olen hyvillä mielin viime aikoina käpertynyt. Fiilistellyt lokakuun sadeiltoja yhtälailla kuin niitä ihania kirpsakoita pakkaspäiviäkin. Tuntenut päälläni höyhenenkevyen viltin painon, joka tarvittaessa lämmittää, mutta ei ikinä liikaa. 

En tiedä voiko materiaan rakastua, mutta tähän höyhenenkevyeen untuvatorkkupeittoon olen silmittömän ihastunut. Koukuttunutkin siinä määrin, että kuskaan tuota torkkupeittoa alakerrasta yläkertaan ja toisinpäin. Se seuraa minua, minne ikinä menenkin. Kulkurin mukana tulee muuten pieni pussukka, johon sen saa pakattua esimerkiksi matkoille mukaan! Tykkään, että tämä elämänlaatua huomattavasti parantava uusi seuralaiseni tuolla sohvannurkassa on myös sisustukseenkin sopiva.

Kulkuria on saatavilla antrasiitin lisäksi myös tummansinisenä ja tummanruskeana. Eli just niinä väreinä, jotka sopivat monen suomalaisen sisustukseen. Enää torkkupeitto ei tarkoita sitä nyppyyntynyttä kauhtanaa, joka piilotetaan katseilta silloin kun sitä ei käytetä. Kulkuri kestää katsetta, niin sohvannurkassa kuin esimerkiksi rapujuhlissa hartioiden lämmittäjänä. Ja siinä, missä Kulkurin edeltäjät eli villashaalit pistelivät ja kutittivat, tuntuu tämä vilukissan uusi ystävä päällä erittäin miellyttävältä.ID

Itseäni perheyrityksen osakkaana kiehtoo perheyritys Joutsenen sympaattinen ja luonnonläheinen tarina. Joutsen Finland Oy on syntynyt vuosikymmenten ja sukupolvien ammattitaidosta sekä intohimosta laatuun. Olemme maailman pohjoisin untuvatuotteiden valmistaja ja ylpeitä siitä, mitä luonto on meille opettanut.” Takana on vuosia jo yli 80 ja kokemuksesta tiedän, että yrittäminen Suomessa on kovaa työtä. Sinnikkäimmät ja liikeideaansa luottavat pärjäävät. Kuten Joutsen. Kun toimitaan laatu, osaaminen ja asiakaspalvelu edellä ja kun toiminnasta kuvastuu rakkaus siihen mitä tekee, on tuloksena aina jotain hyvää. ”Perheyrityksen tarina alkoi jo 1936, kun Marius Pedersen sai liikeidean katsellessaan vaimonsa, Saiman, pesevän höyheniä saunassa. Harrastuksena alkanut toiminta kasvoi yritykseksi ja työllisti nopeasti koko perheen. Marius tiesi jo tuolloin, että osaaminen, laatu ja erinomainen asiakaspalvelu olisivat yrityksen kantavat periaatteet.”

Vastuullisuus ja eettisyys ovat yksiä Joutsenen kantavia arvoja. Joutsenen käyttämä untuva on aina lihantuotannon ylijäämätuotetta ja kaikki untuva tulee EU:n alueelta. Emme koskaan ole käyttäneet eläviltä linnuilta nypittyä untuvaa. Joutsen on eurooppalaisen höyhenjärjestö EDFAn jäsen, joka kieltää kaikkia jäseniään käyttämästä elävältä nypittyä untuvaa.” Vuodevaatteissa käytetään pieneltä osin myös suomalaista hanhenuntuvaa ja saaristostamme pesintäkauden jälkeen kerättyä haahkanuntuvaa. Jokaisen untuvaerän alkuperän voi tarkastaa eränumeron perusteella. Joutsenen intohimosta tekemiseensä kertoo sekin, että Joutsen Finland rakensi 2015 uuden vuodevaatetehtaan Riihimäelle. Kotimainen tekstiilituotanto on ollut katoavaa, joten sydäntä lämmittää, että meillä täällä Suomessa on tehdas, jossa valmistuu aidosti kotimaisia tuotteita. 

Untuva on ollut itselleni melko vieras materiaali, mutta nyt siihen on tullut tämän yhteistyön myötä tutustuttua paremmin. Toki jo aimminkin, kevytuntuvatakin myötä, mutta nyt Kulkuri untuvaviltin myötä olen ottanut tuosta luonnonihmeestä enemmän selvää. Sillä vieläkin on käsittämätöntä, miten niin kevyt viltti voi olla niin tajuttoman lämmin. Silloin kun lämpöä tarvitsee. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tullut oloa, että tekisi mieli hivuttaa toinen jalka pois viltin alta. Untuva on orgaaninen, pitkäikäinen ja ekologinen materiaali. Untuva on maailman tehokkain lämmöneristäjä teknisesti ottaen ja samalla myös kaikista luonnollisin. Kulkuri viltissä on 100% untuvasisus ja päällä ultralight mikrokuitukangas. Joutsenella untuvalle ei tehdä mitään kemiallista käsittelyä – ainoastaan monivaiheinen pesu ja kuivaus, joka poistaa siitä kaikki mahdolliset epäpuhtaudet.

Huomaattekin varmasti tekstin pituudesta ja paatoksesta, kuinka hurahtanut aiheeseen olen 🙂 Alunperin piti ottaa postauksen kulmaksi sisustus, mutta Joutsenen tarina ja untuvan ihanuus taisivat viedä hieman mennessään. Sen verran vielä kerron teille untuvasta, että Joutsenen untuvatuotteiden huoltaminen on helppoa; pesu kotioloissa ja kuivatus riittävät. Joskus ihan vain tuuletuskin. Puhtaana ja raikkaana untuvatuote on parhaimmillaan!

Isänpäivä lähestyy ja veikkaan, että jokainen isi ilahtuisi pehmeästä paketista. Varsinkin, kun paketin sisältä paljastuisi 100% rakkautta Kulkuri -untuvaviltin myötä 
HUOM! 1.-11.11.2018 Kulkuri on tarjouksessa hintaan 199,00 euroa.
Tuotteeseen pääsette tutustumaan paremmin täällä!

Tänä iltana en sujahdakaan heti töiden jälkeen ihanan untuvan lämpöön, vaan suuntaan rakkaan ystävän kanssa vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa. Syömään ja kuuntelemaan musiikkia. Untuvapeitto ja ystävät – elämän ehdotonta eliittiä!

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 31. lokakuun 2018

Mistä haluan, että minut muistetaan?

MOIKKAMOI!

Vitsit, että se on taas tämä syksy, pimeät päivät ja valottomuus, mikä saa sielun syövereissä tapahtumaan. Ehkä tuleva pyhäinpäivä myös. Eilen siivotessani pianon päältä pois tappamaani viherkasvia, soimasin hetken itseäni. Tuo kasvi kun oli mummulta peräisin. Olin päättänyt pitää sen hengissä, ikään kuin yhtenä muistona äidistä. Syksyn pimeät veivät sen mukanaan. Tosin yksin niitä en voi syyttää. Ehkä kastelustakin oli kulunut liian kauan aikaa. Reilun pari vuotta se hoidossani kuitenkin selvisi. Se on vuoden enemmän kuin äidiltä jäänyt kliivia. Joka sekin päätyi kukkien hautausmaalle.

“I think the whole world is dying to hear someone say, ‘I love you.’ I think that if I can leave the legacy of love and passion in the world, then I think I’ve done my job in a world that’s getting colder and colder by the day.”
—Lionel Richie

Mitä sitten jäi jäljelle? Perheraamatut ja taide. Äiskän mustaksi maalaama sivupöytä ja peili. Komea piano tuossa omalla paikallaan. Mutta materialistisia muistoja tärkeimpänä ne muistot, joita ei voi rahassa mitata. Ne, joita ei syksyn pimeätkään tai kastelun puute saa kuolemaan. Silloin kun aloimme tätä lapsuudenkotiani tyhjentämään pysähdyimme miehen kanssa tavarameren keskelle vintillä. ”Mieti, että nämä ovat joskus kuuluneet jollekin ihmiselle – teidän äidille ja iskälle – ja nyt ne ei kuulu enää kenellekään.” totesi mieheni päätään pudistellen. Kuollessaan ihminen kun jättää usein mittavan määrän jälkeensä tavaraa. Tavaraa, jolla harvoin on merkitystä jälkipolville.

“Carve your name on hearts, not tombstones. A legacy is etched into the minds of others and the stories they share about you.”
—Shannon L. Alder

Siinä hetkessä päätin, että sitten joskus (toivottavasti ei vielä pitkään aikaan), kun minusta aika jättää, jälkeeni ei jää tavaramerta. Ei ainakaan siinä määrin kuin mitä minulle jätettiin. Materian sijaan haluan panostaa siihen, millaisen muiston jätän. Miten olen omalla toiminnallani helpottanut läheisteni elämää, tuonut iloa ja jaksanut valaa toivoa huonoina hetkinä. Ollut ystävällinen ja avoin. Vilpitön. Vaikka vastapuoli sitä ei välttämättä aina ole ollut. Kunnioittanut ja arvostanut jokaista kohtaamaani ihmistä yksilönä. Vaikkeivat arvomme välttämättä aina olekaan kohdanneet. Voinut katsoa vastapuolta silmiin tietäen, että oma toimintani on vastannut sitä moraalikäsitystä, jonka puitteissa minut on kasvatettu.

“No legacy is so rich as honesty.”
—William Shakespeare

Kun muistot materiassa on karsittu tai kun syksyn pimeät on ne tappaneet, tulevat ne oikeat muistot paremmin esiin. Ne, mistä ihmiset paremmin muistetaan. Haluan, että sitten joskus minut muistetaan kiehtovien tarinoiden kertojana kuten isäni. Aina valmiina auttamaan kuten äitini. Ihmisenä, joka ei voinut tehdä pahaa kärpäsellekään. Hulluna koiranaisena, jonka meditaationa toimi sormien upottaminen puuvillamaiseen koiran turkkiin. Rakkaudestani shamppanjaan, kuvastaen sitä elämän hilpeyttä, josta nautin. En halua, että minut muistetaan perjantaimyyssien ruoasta, vaan siitä, että osasin nauttia elämän pienistä asioista. Että sisäistin, mitä ajatus ”elämä on juhlaa” tarkoittaa. Kultareunuksineen ja piikkilankoineen.

“Your story is the greatest legacy that you will leave to your friends. It’s the longest-lasting legacy you will leave to your heirs.”
—Steve Saint

Joku voisi helposti ajatella, että eihän sillä enää sitten ole väliä, mistä minut muistetaan. Sitten kun en enää täällä ole. Itse näen asian niin, että on sillä väliä. Kaikella sillä, mitä teen niin kauan kuin minussa henki pihisee, on merkitystä. Ei vain itselleni, vaan lähinnä heille, ketkä jälkeeni jäävät. En anna lapsilleni omilla toiminnallani pelkästään eväitä elämään, joita käyttää tässä hetkessä. Vaan työkalut tulevaisuuteen – ihan niin kuin itse olen saanut ♥ Joten ei niillä kuihtuneilla kukilla kuulkaas loppupeleissä ole niin paljon merkitystä. Sen tajuaminen vaati itseltäni sielun syövereihin kurkistamisen ja tämän tekstin kirjoittamisen.
Mieli ja sydän keveni – kertaheitosta 🙂

“If you would not be forgotten as soon as you are dead, either write something worth reading or do something worth writing.”
—Benjamin Franklin

Mistä haluat, että sinut muistetaan?

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,


tiistai 30. lokakuun 2018

Kotitoimistolla

HEPSKUKKUU!

Tällä kertaa en toivota aurinkoista päivää, vaan tyydyn toteamaan, että voihan pimeys. Ihana hämärä, joka laittaa kyllä meikämandoliinin kuvaustaidot todelliseen tulikokeeseen. Tänään on ollut parin kamppiksen kuvaukset ja koska en tajunnut eilen (aurinkoisena!) päivänä vilaista säätiedotusta, niin tässä sitä sitten ollaan. No mutta onneksi jalusta pelastaa jo aika paljon, vaikkei sekään ihmeitä tee. En tykkää käyttää mitään valaistusta kuvauksissa, muuta kuin luonnonvaloa, joten sekin tuo tiettyjä haasteita.

Aika usein multa kysytään, mitä mä teen näinä kotitoimistopäivinä. Millainen päivä mulla on kotona. Se riippuu todella paljon päivästä. Kuten kerroin niin tänään olen kuvannut pari juttua ja mikäli kuvaukset vaativat järjestelyitä, niin toki ne tulee tehtyä ensin. Mikäli kyseessä on ruokakuvaukset, niin ruoanlaittaminen, esillepano ja kuvaaminen saattaa napsaista puolikin päivää. Itse kun en ihan vähällä itseäni ruokakamppiksissakaan päästä, niin yleensä tulee ahnehdittua aika suuritöisiä juttuja 🙂 Kuvien käsittelyä ja kirjoittamista. Sähköposteihin ja kommentteihin vastaamista. Päivätyötöitä. Kotitoimistopäivät ovat ihanan monipuolisia! ID

Mutta, kotitoimistopäivien iloja, niiden kiireistäkin kiireisimpien, on se, että voin samalla laittaa pesukonetta pyörimään, hoitaa koulukuskauksia ja tehdä iltaruoan valmiiksi. Käydä myös lenkillä kesken päivän, kuten tänään. Se tietää vaan sitä, että mikäli kotitoimistopäivän aikana tulee tehtyä muita juttuja kuin niitä töitä, niin sitten töitä tehdään ilta. Kotitoimistopäivinä en tunne käsitettä ”office hours”, vaan töitä tehdään niin kauan kuin niitä on. Ok, no jossain välissä toki vihellän pelin poikki ja laitan pillit pussiin.

Tänään ehdin tanssimaan jopa mattorumbaa kotitoimistopäivänä; työhuoneen matto meni takan eteen, takan edestä matto keittiöön (nukkamatto keittiössä…uhka vai mahdollisuus? :D) ja sitten toin yläkerrasta rullalla olevan maton työhuoneeseen. Tykkään, että sopii hyvin puunvärisen pöydän ja tuolin kanssa. Toisella puolella työhuonetta on aivan päinvastainen tunnelma harmaan nojatuolin myötä. Tiedättekö, että se kesällä kertomani tapettivillitys on saanut taas uudelleen siivet alleen ja haaveilen joka huoneeseen jotain kaunista, vanhan talon tyyliin sopivaa kuviotapettia. Mutta sitten mietin, että sopivatko nämä meidän tekstiilit kuviotapetteihin…ettei tule liian sekavaa? Tai taulut?

Jos aloittaisi tapetoinnin työhuoneesta. Tekisi siitä sellaisen hämärän hyssyn ja tunnelmallisen kirjastohuoneen. Enää ei puutu kuin se kirjahylly ja sitä tänne ei kyllä saa mahtumaan. Mutta toisaalta, koko perhe ”lukee” tänä päivänä kirjansa äänikirjoina, joten ehkä kirjastohuoneen tarkoituksena olisi olla paikka minne mennä kuuntelemaan äänikirjoja. Istua tuon pehmeän nojatuolin syleilyyn ja heittää jalat rahille 

Nyt hetkeksi kone kiinni ja iltaruoan pariin. Se on kyllä niin, että tavan kotiruoka on parasta. Tänään vuorossa lasten toiveesta nakkisoppaa. Sekä uunituoretta ruisleipää. Ehkä pitkästä aikaa otan lasillisen jääkylmää maitoakin. Ne tutut ja turvalliset rutiinit, tuoksut ja maut nousevat arvoon arvaamattomaan näin hämärän hyssyssä. Tuovat sitä jotain valoa elämään, jota muuten ei päivän mittaan ole näkynyt. Ehkä lohdutustakin, vaikkei mieli sitä tällä hetkellä kaipaakaan 🙂

TIISTAITERKUIN,

PS. näyttäisi siltä, että tuo peililiukuovi olisi aivan likainen – vaikkei se ole! Hämärän hyssy saa kuviinkin rosoisuutta. Halusin sitä tai en ;D


maanantai 29. lokakuun 2018

Maanantailounas; oodi voileiville

HEIPPULI

ja aurinkoista maanantaita! Tänä aamuna tunsi luissaan ja ytimissään, että ulkona paukkuu pakkanen. En sillä sano, että kyse olisi vanhuudesta, vaan sillä että puutalon nurkista ujelsi pakkasherra sisään 😉 Kuivat kelit ovat tervetulleet, ihan jo koiran ulkoilutuksenkin kannalta. Pikkupakkanen ja aamulla hiljalleen lentelevät lumihiutaleet saivat olon taas varsin jouluisaksi. Jouluisten herkkujen sijaan meillä tosin tehtiin tänään lounaaksi ei-niin-jouluista.

Kukaan, joka on käynyt Tanskassa, tuskin on välttynyt syömästä paikallista herkkua, smørrebrödiä…vai onko? Mies niitä hehkutti aikoinaan siellä tämän tästä työnantajansa luona käydessään. Joka päivä oli voileipälounas ja kuulemma niin tajuttoman hyviä leipiä hän ei ollut koskaan syönyt. Itsekin pääsin vuosien saatossa täytettyjen voileipien makuun. Sen jälkeen ihan turistinakin Tanskassa ollessamme olemme bruukanneet syödä ainakin kerran  reissulla voileipälounaan. ”Open sandwicheja” on tarjolla liki joka ravintolassa ja kahvilassa. Usein päädyn lohileipään ja olisin kylmäsavu/kellarimestarin lohileipiä tehnyt nytkin, mutta unohdin ostaa kaupasta lohta. Toinen suosikkini on currymajoneesi-kanaleipä. Jos jotain voisin syödä tolkuttomasti niin se on currymajoneesi. Hyvää majoneesia ja currya sekaisin. Avot!

Nyt tein meille lounasleipiä valmiiksi, mutta laitoin tarjolle myös leipiä ja täytteitä erikseen, jotta raskaan työn raataja voi tehdä tarvittaessa lisäleipiä 😉 Mikä onkaan helpompaa isollekin porukalle tarjota kuin voileipäpöytä? Sellainen, että kaikki saa täyttää itse oman leipänsä. Meillä syötiin tänään lounaaksi leipiä seuraavilla täytteillä:

1. lasimestarin/tillisilliä, kurkkua, punasipulia + tilliä
2. kurkkua, sinappisilliä, kaprista, retiisiä + korianteria
3. salaatinlehti, kylmäsavupaistia, coctailkurkkua, rouheaa sinappia + ruohosipulia
4. hummusta, viinirypäleitä ja balsamicoa
5. päärynää ja sinihomejuustoa

6. keitettya munaa, currymajoneesia, korianteria, kirsikkatomaattia + ruohosipulia

Näiden voileipien kanssahan vain taivas on rajana. Meinasin tehdä myös falafel-leipiä, mutta ajattelin (ja ihan oikein ajattelinkin), että ehkä nämä kuusi leipää riittävät 🙂 Puolitettiin leivät, niin sai maistaa kaikkia makuja! Tuosta kananmuna-currymajoneesileivästä tuli oma suosikkini. Ehkä se on se currymajo, kuten kerroin! Sen verran tuhtia tavaraa osassa leivistä oli, että itselleni riitti pari leipää. 

Voikkuleipä on mielestäni turhan aliarvostettu ruoka. Meillä voileivät ainakin muodostavat arjen selkärangan. Syödäänkö siellä voikkiksia? Klo 23 aikaan, kun tulee nälkä, niin saatan nousta sängystä ja mennä tekemään keittiöön maksamakkarasuolakurkkuleivän. Namskis!.

Maanantain lounashetkestä on tullut jo traditio; niinä päivinä kun mies ei ole reissussa, hurauttaa lounaalle kotiin. Puoli tuntia laatuaikaa kesken työpäivän katkaisee alkaneen arkikiireen kerrasta. Päälle vielä kardemummalla maistettua kahvia kupillinen (ja Oatlyn iKaffea, johon olen aivan koukuttunut) ja maanantai näyttää mukavimmat puolensa!

MAANANTAITERKUIN,


sunnuntai 28. lokakuun 2018

Söndagsmys

MOIKKAMOI

ja hei ette arvaakaan, kuinka jonkun punasänkisen silmät täällä kiiluu. Pääsi pöytälätkän pariin kummityttöjen synttäreillä ja se oli menoa. Sattui sopivasti pöytälätkä olemaan alennuksessa, kun kävimme kaupassa ostamassa tytöille syyskenkiä. Ja pitihän Bostonin pojan saada Suomi-Ruotsi -pelaajien tilalle toiseen joukkueeseen Boston Bruinsin äijät ja toiseen Chicago Blackhawksit. 

Tehtiin koiran kanssa pitkä iltalenkki ja kasvatettiin nälkää. Synttäreillä kun tuli herkuteltua ehkä enemmän kuin laki sallii. Sunnuntai-illan iltaruokana toimi maalaisperunat, majoneesidippi (Hellmann’s + sinappi), salaatti, päärynäkinkku- ja avokadokinkkulohkot. Pitkään aikaan en olekaan tehnyt noita päärynäkinkkulohkoja uunissa, mutta täytyypäs pian taas tehdä uudelleen. Sen verran mehukkaita ja maukkaita ovat. Päärynä makeutuu uunin lämmössä ja ilmakuivattu kinkku rapsakoituu ihanasti!

Usein sitä tulee juhlistettua viikonlopun alkua, tällä kertaa juhlistamme myös onnistuneen viikonlopun loppua. Marian Bistro ja koko miesluola on naisvoittoinen ja pöytälätkän ääniin sekoittuu kikatus. Saunasta tulee tuoksu, joka kertoo sen olevan lämmin. Koko perheen kanssa lauteille ja sitten formulan pariin. 

Kyllä kuulkaas taas on ladattu akkuja, vaikkei onneksi lataamisen tarvetta suuresti ollutkaan. Osa viikonlopusta meni blogitöiden merkeissä, mutta nekään kun eivät ole tuntuneet töiltä. Viikko polkaistaan käyntiin muutamalla kotitoimistopäivällä ja sormet syyhyävät kirjoituspuuhiin. Sitä ennen huomenna on pakko siivota työhuone. Siistimpi työtila antaa ajatuksille tilaa. Vaikka joku viisas on tainnut joskus väittää muuta. Nyt sinne saunaan, palataan viimeistään heti huomen aamusta kommenttien vastaamisten myötä asiaan 🙂

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,