Tiedättekö, että joka ikinen vuosi tämä joulun odotus on ihanaa, mutta sitä varjostaa kuitenkin yksi asia. Nimittäin se, että tiedän, että joulu ei ole kaikille sitä vuoden helpointa aikaa. Ja surkuttelen heidän puolestaan. Myös minulla on takana monta joulua, jolloin on ollut vaikea virittäytyä joulun tunnelmaan. Kun joulumielen sijaan siellä rinnassa on ollut puristava möykky. Äidiltä löydetty melanooma, iskän jalan amputoiminen, iskän kuolema, äidin aivokasvaimen aggressiivisuuden paljastuminen ja aivokasvaimen leikkaus, jonka jälkeen äiti ei ikinä palannut itsekseen. Siksi äidiksi, jonka tunsin.
Muun muassa kaikki nämä asiat ovat tapahtuneet vain vajaa viikko ennen joulua. Itse asiassa viitenä vuonna liki peräkkäin. Yksi joulu oli välissä, kun säästyimme huonoilta uutisilta. Niinä vuosina joulu olisi helposti jäänyt itseltäni viettämättä. Ellen olisi ollut niin vahvasti sitä mieltä, että joulu on lasten juhla ja lasten eteen sitä taikoo esiin vaikka millaisen joulufiiliksen. Oma joulufiilikseni perustuu pitkälti lasten joulun odotukseen, innostukseen ja jännitykseen.
”Joulussa ei ole mitään hyvää.” lauseen kuultuani erään ihmisen suusta aloin jälleen surkuttelemaan sieluni syövereissä sitä, että miksei kaikilla lapsilla ole oikeus jouluun. En tarkoita lahjakasoja vaan sitä lämmintä tunnetta, mikä joulusta tekee joulun. Yhdessäoloa, lautapelejä, yöpukuhipsutteluja keskiyön tunteina keittöön kinkkumaistajaisiin ja mantelin löytämistä riisipuurosta. Sen sijaan, että äiti tai isä olisivat ihan kuutamolla koko joulun ja lapsi joutuisi peloissaan sulkeutumaan huoneeseensa.
Kurja oli kuulla, kuinka lapsena koetut huonot muistot varjostavat tuota vuoden ihaninta juhlaa vielä aikuisiälläkin. Olisi helppo sanoa, että kyllä se joulumieli sieltä tulee, kun vaan heität negatiiviset muistot romukoppaan. Ihmismieli on siitä jännä, että vaikka se pyrkii suojelemaan unohtamalla tapahtuneita kurjuuksia, niin on tiettyjä asioita, jotka ovat voineet jättää niin suuren arven tuonne sielun syövereihin, että joulu ei tule ikinä tuntumaan joululta.
Sen takia tunnen jopa vähän syyllisyyttäkin siitä, että itse pystyn helposti heittäytymään joulun aikaan, joulun taikaan. Lapsuuteni joulut olivat ihania ja lämpimiä. Ja vaikka tässä välissä on ollut hirmuisen vaikeita jouluja, niin silti tunnen, että ne lapsuuden jouluina sydämeen tallennetut muistot kantavat niinäkin vuosina, kun joulu ei syystä tai toisesta ole tuntunut kovin jouluiselta. Joten yritetäänhän tehdä tänäkin jouluna lapsille mieluisia joulumuistoja? ♥ Sellaisia, jotka kantavat läpi elämän!
ja pahoitteluni varsin kansainvälisestä tervehdyksestä; pikkuisemman espanjankielen kokeisiin luku on jäänyt päälle. Myös äidille. Jep, meillä luetaan edelleen yhdessä kokeisiin. Jos jotain positiivista niin se, että olen oppinut hurjasti asioita. Esimerkiksi Napoleonista, Suomen sodasta, linnunradasta ja nyt viimeisimpänä espanjasta. Tälle viikolle opetteluun tai muisteluun tulee myös se, miten kulmia mitataan. Mies on meillä yleensä se matikkavastaava (sekä kemia- ja fysiikkavastaava), mutta miehen ollessa reissussa on pakko alkaa kaikkien aineiden vastaavaksi 😀
Vuoden alussa asetin muutamia tavoitteita hyvinvointini parantamiseksi ja yksi niistä oli se, että siirtyisin täysin käyttämään luonnonkosmetiikkaa myös meikkituotteissa. Ihonhoidossa käytän luonnonkosmetiikkatuotteita 100%, mutta meikeissä käytin luonnokosmetiikkatuotteita vain hyvin vähän. En voi sanoa, että olen täysin päässyt tuohon tavoitteeseeni, sillä on muutama tuote, jolle en ole löytänyt luonnonkosmetiikkatuotteista korvaavia tuotteita:
ripsiväri; olen käyttänyt Kanebo (vai onko se nykyään Sensai…) 38° -ripsaria nyt parikymmentä vuotta. Aina silloin tällöin ostan jonkun muun vain todetakseni, että ei mikään toimi minulla niin kuin tuo 38. Silmieni ympärysiho on sen verran rasvainen, että näytän pandalta iltapäivästä, mikäli kyseessä on ihan vesiliukoinen ripsiväri. Ei-vesiliukoiset ripsarit on taas pannassa sen takia, että inhoan niiden pois pesemistä. Silmäni eivät tykkää mistään puhdistusaineista, vaan punoittavat ja kutisevat ihan julmetusti puhdistamisen jälkeen.
aurinkopuuteri; olen käyttänyt Lumenen aurinkopuuteria liki yhtä kauan kuin tuota 38 -ripsariakin. Luottotuote, josta on vaikea luopua. Se tummempi sävy kun passaa mun iholle ihan täydellisesti.
No mutta, eikös pääasia ole se, että olen pyrkinyt muuttamaan meikkipussini luonnonkosmetiikkavoittoiseksi? Vaikka muutama tuote siellä vielä vaihtoa odotteleekin. Pakko muuten tähän väliin todeta, että mun ihoni on rakastunut luonnonkosmetiikkatuotteisiin. Luonnonmukaisen ihonhoidon myötä sain vihdosta viimein kuriin sen hormonaalisen näppylätaudin, joka aina silloin tällöin vaivasi. Ja päälle vielä luonnonkosmetiikan meikkituotteet, niin ihoni kiittää. Mutta nyt siihen meikkipussini sisältöön!
Aloitetaan ihon meikkauksesta. Nyt en ole aivan täysin 100% varma onko tuo bareMineralsin Complexion Rescue -pelastusvoiteeni täysin luonnonkosmetiikkatuotteiden piiriin menevä (en löytänyt netistä infoa), mutta esittelen sen silti. Ostin tuotteen kesällä laivalta ja aina tuonne syyskuun loppuun asti menin pelkästään tällä. Ilman meikkivoiteita. Ihosta tulee niin kuulas. Mikäli haluan peittävyyttä enemmän niin sekoittelen kämmensyrjässä tuota pelastusvoidetta joko Inika OrganicinBB-voiteeseen tai uusimpaan lemppariini Absolution Le Crème du Teint-meikkivoiteeseen. Poskipäille taputtelen väriä Uoga Uogan voidemaisella poskipunalla, joka muuten sopii myös huulillekin! Mulla on käytössä tuosta sävy apricot.
On päiviä, että en kiinnitä meikkivoidetta lainkaan puuterilla, mutta kun sen teen, niin teen sen Alima Pure -viimeistelypuuterilla (Radiant finishing powder), joka niin ikään antaa ihanasti hehkua kasvoille. Välillä muuten töpsötän tuon viimeistelypuuterin päälle vielä lisää tuota voidemaista poskipunaa, vaikka se aika pigmenttipitoista onkin ja yksi kerros riittää. Kulmiin olen löytänyt itselleni aivan passelin tuotteen, joka ei rasvoittuvaltakaan iholta liukene päivän aikana. Tuo tuote on 100% Pure Long Last Brows -kulmakarvavaha. Käyttämäni sävy on soft brown.
Olen tainnut joskus kertoakin, että rakastan värillisiä kajaaleita. Oli se sitten kuinka kasaria tahansa 😀 Keväällä ja kesällä mennään oranssilla tai pronssilla ja näin talven yli jään sinisellä. Kyllä, luitte oikein: sinisellä. Tähän pätee vähän sama kuin tuohon aurinkopuuteriin ja 38-ripsariin, että en edes muista aikaa, milloin en olisi käyttänyt sinistä rajausta silmissä (tai oranssia kesällä). Se on piintynyt selkärankaani. Onneksi löysin nestemäisen rajauskynän, joka luomillani pysyy. Jälleen näitä rasvoittuvan ihon ongelmia. Couleur Caramel -nestemäinen rajauskynä on myös senkin takia suosikkini, että sillä saa ihan ohuen ohuen rajauksen. Tai tarvittaessa näyttävämmän. Sävy on tuollainen turkoosinsininen, todella kaunis!
Yleensä en tuon rajauksen lisäksi käytä luomiväriä, mutta välillä jätän rajauksen väliin ja sutaisen luomilleni Couleur Caramel -luomivärivoidetta. Se on kyllä todella riittoisaa ja ihan pikkumäärä riittää. Käytössäni on nro 178 ja se on tuollainen pronssisen ruskea. Huomaan nyt jo, että vaikka kuinka rasvaan huuliani, niin ne kuivuvat. Viime talvena aloin käyttämään kerran viikkoon Latelier des Délices Exfoliant Lèvres et Zones Sensibles -huulien kuorintavoidetta ja se saa huulet heti pehmeiksi. Huulia en yleensä meikkaa arkena, vaan sivelen pitkin päivää niille huulirasvaa. Olen koukuttunut Lifen Body&Soul -sarjan huulivoiteeseen*. Se tuoksuu miedosti aprikoosille ja kosteuttaa huulet välittömästi. Joskus laitan huulivoiteen jälkeen vielä tuota lievästi aprikoosiin taittavaa Uoga Uogan voidemaista poskipunaa huuliin tuomaan lisähehkua.
Löytyykö sieltä meikkipusseista samoja tuotteita? 🙂 Ja hei, jos teillä on vinkata hyvää luonnonkosmetiikkaripsaria (sellaista, joka toimisi tuon 38:n tavoin) tai aurinkopuuteria, niin mieluusti otan vinkkejä vastaan. Kaunis kiitos jo etukäteen ♥
ja mitä mainiointa maanantai-iltapäivää! Jälleen on uusi viikko edessä ja tiedättekös, mitä se tarkoittaa? Jep, kohti joulua mennään kiireen vilkkaa. Joulu on näkynyt blogissani jo tovin. Onhan se ihan luonnollista, että tuo vuoden suosikkijuhlani näkyy täällä, sillä sitä se tekee meillä kotonakin. Valoja on viritetty sinne tänne tuomaan tunnelmaa, kuusi on kannettu sisään ja joulun kohokohdalle eli ruokailulle on annettu ajatus jos toinenkin. Kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa pääsin luvan kanssa sekoittamaan pakkaa jouluruokien suhteen. Kyseenalaistamaankin niitä tuttuja ja turvallisia reseptejä ja seikkailemaan hetkeksi keittiössä niin, että perinteinen lipeäkala löytyi jostain aivan muualta kuin siitä perinteisestä keitosta.
Instagramin puolella taannoin kyselinkin teiltä, että mitä mieltä te olette; taipuuko lipeäkala tai kinkku myös susheihin. Suurin osa oli sitä mieltä, että tottakai. Sushithan ovat hyvänkokoisia suupaloja jääkapista naposteltavaksi jouluyönä. Itseäni vähän jännitti lipeäkalan muuttaminen johonkin muuhun muotoon kuin keittoon. Sillä lipeäkala on ollut tavallaan se pyhä ruoka jouluissamme, se johon ei kosketa.
Muistan jo pikkutyttönä Kissanmaan mummulaan joulun alla mennessämme sen aika kammoksuttavan tuoksun, joka kellarista kiiri nenään jo heti ulko-ovella. Pappa oli siellä laittanut turskat likoamaan lipeäliuokseen. Koska kyseinen operaatio ei saanut minua vakuuttumaan mummun joulupöydässä tarjoaman lipeäkalakeiton herkullisuudesta, niin välttelin keittoa aina rippikouluikään saakka.
Kunnes maistoin sitä ensimmäisen kerran. En ole tainnut maistaa mitään parempaa. Suussa sulava kala, täyteläinen maitoliemi sekä kunnon tujaus maustepippuria myllystä. Jossain vaiheessa lipeäkalakeiton valmistus siirtyi äidilleni, mutta onneksi äiti osti lipeäkalat valmiiksi liotettuina. Tuossa taannoin vietimme oman perheen kesken joulua pohjoisessa ja olin varannut lipeäkalakeiton ainekset mukaan. Linjat kävivät kuumina tänne etelään, kun äiti neuvoi minua, että miten saan lipeäkalakeitosta juuri sellaista, millaista sen kuuluu meidän suvun naisten valmistaessa ollakin. Onnistuin ja nyt syömme lipeäkalakeittoa aina aaton aattona.
Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö lipeäkalaa voisi tarjota muullakin tavalla jouluna. Monena vuonna olen ajatellut jättää perinteiset laatikot tekemättä ja keskittyä jouluisiin salaatteihin sekä kaloihin. Saas nähdä olisiko tänä vuonna jo aika muuttaa tuo suunnitelmani teoiksi. Joulupöydässä voisi näkyä esimerkiksi jouluiset sushit. Kokeilin sushien tekemistä kahdella eri täytteellä.
Lipeäkalatäytteessä maistuu vienosti lipeäkala sekä raikas piparjuurituorejuusto yhdistettynä maustepippuriin. Joulukinkkua olen yleensä syönyt vain siinä vaiheessa, kun kinkku tulee uunista. Muuten mies on saanut tuhota koko kuuden kilon kinkun 🙂 Nyt keksin myös kinkulle jatkojalostusmahdollisuuden, nimittäin se pääsi susheihin raikkaan omenan sekä sinappituorejuuston kanssa.
1. Huuhtele riisiä kylmällä vedellä, kunnes vesi on kirkasta
2. Laita riisi kylmään veteen kattilaan ja kiehauta nopeasti
3. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla 20 minuuttia ja sen jälkeen anna tekeytyä kattilassa 20 minuuttia.
Huom! Älä missään vaiheessa nosta kattilan kantta
4. Sekoita sushiviinietikan ainekset keskenään ja kaada kattilaan
5. Sekoita nopeasti haarukalla sekaisin
6. Kaada riisit laakeaan astiaan tai esimerkiksi leivinpaperin päälle jäähtymään
7. Kun riisit jäähtyvät, valmistele täytteet
JOULUISET KALASUSHIT 300 g Pirkka Lipeäkalaa (uunissa valmistettuna pakkauksen ohjeen mukaan) kurkkua suikaloituna tuoretta ruohosipulia n. 50 g piparjuurituorejuustoa + 2 tl maustepippuria sekoitettuna
8. aseta merilevälevy bambumatolle / tai mikäli teet californiamakeja niin laita bambumaton päälle tuorekelmu
9. painele sormin ohuelti riisiä 2/3 matosta (aloittaen alhaalta) / tai tuorekelmun päälle ensin levälevy ja sitten riisi
10. sivele riisin puoleen väliin tuorejuustoseosta ja lisää muut täytteet
11. kääri levärulla tiukaksi bambumaton avulla
12. laita rullat tekeytymään jääkaappiin ja leikkaa niistä annospaloja vasta juuri ennen tarjoilua
13. koristele halutessasi majoneesilla, karpaloilla, seesaminsiemenillä ja ruohosipulilla
14. tarjoile soija-wasabiseoksen sekä inkiväärin kanssa.
Olen sitä mieltä, että seikkailu keittiössä kannattaa aina. Myös jouluna. Helposti sitä kangistuu kaavoihin, mutta suosittelen ruokareviirin laajentamista. Itse olen hakenut inspiraatiota ruokareviirin laajentamiseen K-Ruoka -sovelluksesta, josta löytyy reviirin laajentamiseen kattavasti materiaalia. Ihan ympärivuotiseen ruokareviirin laajentamiseen, mutta myös näin joulun aikaan tehtävään ruokareviirin laajentamiseen. Sovelluksen lisäksi reseptejä löytyy kattavasti myös K-Supermarketin ruokareviiri -sivustolta.
Se nähdäänkö meillä tänä vuonna pelkästään suunnittelemani kalavoittoinen pöytä jää nähtäväksi. Kuitenkin koen, että lapset ovat nyt siinä iässä, että voisivat jopa innostua perinteisistä laatikoistakin. Muistakin kuin perunalaatikoista. Sitä paitsi, en ole ihan varma voinko elää joulua ilman suosikkiani; imellettyä lanttulaatikkoa. Mutta parastahan ruoanlaitossa on uusien kokeilujen lisäksi se, että osaa yhdistää niihin jotain vanhaa. Jotain, joka saa kielen päälle makumuistoja lapsuudesta ♥ Olkoon se lipeäkala sitten keiton muodossa tai sushissa.
Toivottavasti siellä on vietetty rentouttava viikonloppu, ladattu akkuja ja nautittu Suomen ihanasta pakkassäästä! Kuten varmaan jo Instagramin puolella seuraavat huomasivatkin, niin meillä alkoi joulun vietto tänä vuonna ajoissa. Harvinaisen ajoissa. Muistan aikoinaan Kanadassa miettineeni, että eihän tämä ole oikea tapa joulua viettää.
Kun kuusi pystytettiin jo heti marraskuun lopulla. Kaiholla muistelin tuolloin jouluja koti-Suomessa, kun kuusi tuotiin sisään 23. päivä illalla sulamaan yön ajaksi. Tai sitten koristeltiin tuolloin myöhään yöllä. Mutta ei missään tapauksessa aiemmin. Kuusta ei sopinut tuoda sisään, ennen kuin kaikki paikat olivat putsplankko ja Ajaxin tuoksu oli vallannut kodin.
Mutta niin vain se joulu tuntui joululta Kanadassakin, vaikka kuusesta nautittiin jo kokonainen kuukausi ennen itse h-hetkeä. Silloin en vain 17-kesäisenä itse ymmärtänyt sitä, että jokainen juhlii joulua tavallaan. Tekee joulusta omannäköisensä. Joulun vietto ei todellakaan tunne oikeaa ja väärää. On olemassa perinteitä, joita kannattaa pitää mukana. Jotka tuovat sitä jatkumoa. Mutta itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että tässä(kin) joulun viettoasiassa kannattaa mennä sydän edellä.
Me lähdemme ennen joulua pohjoiseen pariksi viikoksi ja päätimme, että tänä vuonna meille ei tule joulukuusta. Viikolla puhuimme miehen kanssa, että kellariin olisi kuitenkin kiva hakea sellainen polvenkorkuinen pikkukuusi tuomaan tunnelmaa. Eilen iltapäivällä Kauppahallissa kahvitellessamme meidät valtasi joulumieli. Ajoimme kotiin kuusikaupan kautta, emmekä vain yhden, vaan kahden kuusen kanssa. Jep!
Nyt on keskikerroksen nurkassa pieni kuusi. Soma ja terhakka. Joka on koristeltu pelkin valoin tällä hetkellä. Miesluolan kuusesta löytyy väriä ja muotoa joka lähtöön. Kultaa ja punaista. Siinä on tähtikin latvassa ja kunnon kuusen kynttilät. Ihania molemmat. Vaikka kuuset meillä jo onkin, niin vielä ei ole tonttujen aika. Nisset ja nasset ajattelin virittää Itsenäisyyspäivän tienoilla. Ottaa niistä muutaman mukaan myös Lappiin. Siivota kodin ehkä jo jouluisista jutuista ennen reissuun lähtöä. Sillä allekirjoittaneen kevään odotushan perinteisesti alkaa siinä Tapaninpäivän iltana.
Tässä muutamana vuonna olemme pyrkineet luomaan omia joulunviettoperinteitä. Mutta enpäs ikinä olisi uskonut, että meillä kannetaan joulukuusi sisään jo marraskuulla. Saatikka kahta kuusta 😀 Mutta tiedättekö, tänä aamuna kuusen kynttilöiden valossa aamukahvia juodessani mietin, että kuinka ihanaa herätä viikolla töihin ja nauttia lähestyvästä joulusta. Joulunalusviikon makua koko kuukausi edessä. Sellaista kutkuttavaa odotusta ja pikkuhiljaa virittäytymistä itse juhlaan ♥
ja hei toivottavasti siellä, missä ikinä olettekin, paistaa myös aurinko ja pikkupakkanen on tehnyt luonnon kauniiksi ♥ Nopeasti ennen lauantaipuuhia tulin jakamaan teille reseptin helpostakin helppoihin joulunajan leivonnaisiin. Muistaakseni olen joku vuosi ennenkin tehnyt vastaavanlaisia piparkakkukuppeja, mutta enpäs löytänyt enää täältä blogista, että millä ne silloin täytin. Jos en väärin muista niin vaniljajädellä, johon olin murskannut pipareita. Tällä kertaa täytteeksi pääsi luumu-kanelirahka. Simppeliä, mutta ah niin syntisen hyvää 🙂
PIPARKAKKUKUPIT 6 isoa tai 12 pientä
250 g piparitaikinaa 2 dl kuohukermaa 1 luumu-kanelirahkapurkki
– kauli piparitaikina levyksi ja ota siitä lasilla pyöreitä muotteja
– kaulitse piparipyörylöitä isommaksi ja asettele voideltuun muffinsivuokaan (pohjaan ja reunalle)
– paista 200 asteessa, kunnes piparkakkukupit ovat kauniin ruskeita
– vaahdota kerma ja lisää siihen rahkapurkki
– lusikoi jäähtyneisiin piparikuppeihin
– koristele kanelilla ja tähtianiksella
Itse tein kuusi isoa piparkakkukuppia, mutta suosittelen tekemään pieniä. Nimittäin yksi pieni herkku riittää helposti tainnuttamaan jouluisen makeannälän 🙂 Näistä saisi helposti näyttävän jälkkärin esimerkiksi jouluaaton ruokapöytään. Pohjanhan voi tehdä piparinmuotoiseksi muottia käyttämällä!
Tänään jatketaan piparkakkujen huumaavassa tuoksussa, sillä tytsyt leipovat illalla serkkujensa kanssa piparkakkutalot. Sen verran tosin taidan oikaista, että ostan valmiit rakennuskappaleet kaupasta, jotka vain liimataan yhteen. Paistetaan niihin sitten vähän pihamaata ja kuusia piparitaikinasta, jotta saadaan sitä jouluista tuoksua! Mutta ennen piparkakkutalotalkoita vähän sushia ja superparkkia. Toivottavasti myös ulkoiluakin. Muistetaan nauttia ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
