perjantai 10. syyskuun 2021

Applesiinisuklaa-Snickers

HEIPPAHEI

ja voihan perjantai! Olenko ainoa, kenestä tuntuu, että on koko ajan joko a) perjantai tai b) maananatai? Edessä on tyttöjen viikonloppu ensinnäkin omien tyttöjen kesken ja huomenna saan kolme ihanaa ystävää kylään. Tänään iltaruokana toimii uuniperunat & salaatti. Huomiselle haaveissa on haudutella intialaista currya pitkään ja hartaasti sekä ehkä pyöräyttää nopeasti vielä dal siihen lisäksi. Naanleipiä, riisiä ja mangolassia unohtamatta.

Katsoin säätiedotusta ja sääkin näyttäisi tukevan syyshyggeä ja lempeän mausteisia makuja. Joten ei muuta kuin kynttilänvaloa, tilkka lasiin kuplivaa ja iloisia naisia pöydän ympärille.

Kerroinkin IG:n puolella taannoin, että meillä eletään perheessä tietynlaista murrosvaihetta ruokailujen suhteen; itsellä kaipuu puhtaisiin makuihin, kasvisruokaan ja kaikkeen hyvinvointiani tukevaan on nostanut päätään aiempaa vahvemmin. Jopa siinä määrin, että parina kolmena päivänä viikosta teen muulle perheelle ruokaa, jota en itse syö. Ei niin mitään järkeä 😀 Mutta katsellaan rauhassa mihin suuntaan mennään. Meillä aiemmin ah niin kasvisruokamyönteiset lapset ovat menneet takaisin kohti niitä normikotiruokia nakkikastikkeineen, lihamurekkeineen ja broilervuokineen.

Eikä niissäkään mitään vikaa ole, itse vain valitsen tällä hetkellä mieluummin muun vaihtoehdon sen suhteen, mikä tukee parhaiten mun jaksamista ja energiaa. Virkistää eikä väsytä.

Meidän fuusiokeittiössä leivottiin yksi päivä porukalla. Lapset tekivät cake popseja ja itse appelsiinisuklaa-Snickers paloja. Fuusiokeittiössä muuten porisi myös yhtenä iltana lapsille suklaamannapuuroa ja itselleni kaurasuurimopuuroa. Fuusiokeittiössä sallitaan kaikkien mieliteot 🙂

Applesiinisuklaa-Snickers

Pohja
2 dl cashewpähkinöitä (huom! mä olen allerginen maapähkinöille,
mut jos sä pystyt käyttämään niitä, niin käytä 🙂
1 rkl pellavansiemeniä
8 medjooltaatelia kivet poistettuna, pilkottuna
1 dl mantelijauhetta
3 rkl sokeritonta maapähkinävoita (käytin Urtekramin)
kookosöljyä

Täyte
2 (á 36 g) raakasuklaapatukkaa
2 (á 36 g) appelsiiniraakasuklaapatukkaa

Päälle
maapähkinärouhetta tai kookoslastuja

1. Blendaa pohjan kaikki muut aineet keskenään, paitsi kookosöljy (saa jäädä rouheaksi)
2. Lisää pikkuhiljaa sulatettua kookosöljyä, kunnes saat massan, joka pysyy kasassa
3. Painele massa leivinpaperin päälle ja lisää vesihauteessa sulatetut suklaat, koristele joko maapähkinärouheella tai kookoslastuilla (huom! voit tehdä levyn sijaan myös patukoita)
4. Laita jääkaappiin/pakkaseen tekeytymään hetkeksi, kunnes suklaa on kovettunut

Pieni pala riittää ja maistuu niin hyvälle! Pidempään mukana olleet lukijat muistanevatkin kun hurahdin täysin raakaleivontaan. Se raakaleivonta alkaa taas olemaan lähellä sydäntäni. Raakakakku yms -reseptejä vuosien varrelta löydätte tämän linkin takaa.

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Applesiinisuklaa-Snickers”

  1. Anna sanoo:

    Et oo ainut. 😂 Viikot menee täälläkin nopeasti, mikä taitaa olla merkki siitä, että arki on kivaa.

    Itse syön pääasiassa kasvisruokaa, mutta fyysistä työtä tekevä mies haluaa ruokaa, jossa on myös lihaa. Ollaan kuitenkin vähennetty lihan määrää ja kasviksia on aina lautasella.

    Ne normikotiruoat ovat herkullisia varsinkin, kun oma äiti ne tekee. 😊

    Ihanaa syyskuuta 🍂

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja hei ihana kuulla, etten ole ainut 😍 Juu, aika menee nopsaa, kun on kivaa!

      Äitien tekemät ruoat on parhaita, siitä ei pääse minnekään ❤️

      Kiitos samoin sinne, kauniita syyspäiviä! 🌼

Kommentoi