keskiviikko 01. syyskuun 2021

Kasviskeskiviikko: Fetapunakaali-Reuben

HYVÄÄ HUOMENTA!

Näissä kello puoli kuuden aamuissa on sitä jotain. Aamuihminen kun olen. Onneksi tuli mentyä eilen aikaisin nukkumaan.

Tänään kasviskeskiviikon herkkuna toimii iki-ihana Reuben. Jossa toki juustoa on, mutta juuston voi vaihtaa vegaaniseen versioon. Yleensä Reuben tehdään pastramilla, mutta tänään tein sen ilman lihaa. Kaikessa tuhtiudessaan Reuben, lihalla tai ilman, on sellainen herkku, joka kaipaa kaverikseen sadepäivän ja syyshyggeä. Lasin punaviiniä. Mutta meni se Reuben eilen illallakin. Vaikka ei satanutkaan ja hyggekin oli varsin kesäinen. Punaviini loisti poissaolollaan ja lasista löytyi ”vaan” vadelmakombuchaa 🙂

Lapset söivät maanantai-illan tortillajämiä ja itse nautin ”syödään, mitä kaapeista löytyy” -fiiliksestä. Kaapistahan löytyy aina fetaa ja kasviksia. Myös majoneesiainekset löytyy melko usein. Tällä kertaa löytyi valmismajoneesia. Leipäkorista löytyi viikonlopulta jäänyt kovakuorista (siis jo valmiiksi kovakuorista) maalaisleipää. Kasvis-Reuben oli taivaallista!

Fetapunakaali-Reuben

4 viipaletta maalaisleipää
pieni ”känttyrä” punakaalia
0,5 rkl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus sokeria
loraus oliiviöljyä
fetajuustoa
1 rkl majoneesia
2 tl dijonsinappia
2 siivua mustaleimaemmentalia / gouda

1. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen
2. Levitä kahteen leipään majoneesia ja kahteen sinappia
3. Viipaloi punakaali ohueksi siivuiksi, lisää valkoviinietikka-oliiviöljy-suola-sokeriseos ja puristele käsin
4. Lisää punakaalit kahdelle majoneesileivälle
5. Murenna päälle fetajuustoa ja lisää juustosiivu, laita sinapilla levitetyt leivät kansiksi
6. Paista pannulla voissa noin kolme minuuttia / puoli
7. Lopuksi laita uuniin noin 7-8 minuutiksi tai kunnes juusto on sulanut

Ja jos punakaalia jää ylimääräistä, niin syö leipien kanssa. Liian paljon punakaalia ei kantsi ängetä leipien sisään, vaan sillain maltilla.

Nyt auton nokka kohti Raaseporin suuntaa. Tämä ja huominen päivä kuluu ihanassa seurassa coachaten, coachattavana ollen, kehollisia harjoitteita tehden, inspiroituen ja luonnosta nauttien. Joten ei muuta kuin äänikirja ämyreihin ja kahvia termosmukiin mukaan.

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


Kommentoi