keskiviikko 20. tammikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Suussa sulavat kasvistortillat

HEI HELLUREI JA HYVÄÄ KESKIVIIKKOHUOMENTA!

Rise and shine! Ei kuulkaas mene enää kauaa, kun aamuisin on jo valoisaa. Nyt jo neljän jälkeen iltapäivästä on valoisaa. Se, jos mikä on aivan ihanaa!

Olenkin kertonut teille, että mulla on aina kausia. Avokadokausi, savustettu lohi -kausi, chiansiemenkausi, perunagnocchikausi, kvinoakausi, big mac -kausi (jep, raskaana ollessani mulla oli himo sen majoneesiin :D) ja paahdettu kikhernekausi. Kausien aikana syön jotain kausiherkkua niin paljon, että se ei sitten vähään aikaan maistu. Ikään kuin kappaleet, jotka kuuntelee loppuun, myös nuo ruoka-aineet tökkäävät jossain vaiheessa.

Palaten yhä freesimpänä ja nostalgisempana takaisin. Näin kävi paahdetuille kikherneillekin. Kasviskeskiviikko tänä keskiviikkona ei tarkoita täysin kasvisten varaan perustuvaa ruoanlaittoa, vaan eläinperäisistä tuotteista mukana on fetajuusto. Sillä se sopii näihin paahdettuihin kikhernetortilloihin täy-del-li-ses-ti. Toki tuon voi halutessaan vaihtaa vegaaniversioon. En ole itse maistanut vegefetaa, joten saa suositella suussa sulavaa sellaista 🙂

Paahdetut kikherneet voisi maustaa haluamallaan tavalla, mutta mä olen tykännyt maustaa ne savustetulla paprikajauheella, valkosipulijauheella ja reilulla kierrolla mustapippurimyllystä. Pikkuisen potkaisee, kuten viime aikojen ruoanlaitossa on tapana ollut.

Suussa sulavat kasvistortillat

4 minitortillaa

Paahdetut kikherneet
1 tlk kikherneitä
2 tlk savustettua paprikaa jauheena
1 tl valkosipulijauhetta
mustapippuria myllystä
0,5 rkl tryffeliöljyä (myös oliiviöljy käy)

1. valuta ja huutele kikherneet, kuivaa ne hyvin talouspaperiin
2. asettele kikherneet uunipellille ja lorauta niihin öljyä, lisää mausteet
3. paista 200 asteessa 20 minuuttia, sekoita ja jatka paistamista noin vartti

Tomaattilisäke
pari kourallista kirsikkatomaatteja
tuoretta persiljaa
puolikkaan sitruunanmehu
mustapippuria
kapriksia
rucolaa
fetajuustoa murusteltuna

4. puolita tomaatit, lisää puolikkaan sitruunan mehu, mausteet, rucolaa, kapriksia maun mukaan, murusteltua fetajuustoa ja pilkottua persiljaa
5. anna tekeytyä jääkaapissa sen aikaa, kun kikherneet paahtuvat

Lisäksi
hummusta
sitruunanlohkoja

6. lado ainekset minitortilan päälle. Tarjolle voi laittaa myös sitruunanlohkoja, jos kaipaa lisää hapokuutta tortillaansa

ID

Helppoa, hyvää ja hei terveellistäkin! Toki jos kärsii herkästä vatsasta, niin hummuksen ja paahdettujen kikherneiden sopivuus kannattaa varmistaa pienemmällä annoksella. Tortillat voi lämmittää mikrossa tai pannulla. Tai olla lämmittämättä. Tortillojen sijaan voi käyttää halkaistuja pitaleipia, jolloin saa annoksesta vähän ruokaisamman.

Nyt kohti toimistoa ja toisenlaisia töitä – elämän yksi rikkaus on se, että se on täyteläistä

KESKIVIIKKOTERKUIN,

 


4 Responses to “Kasviskeskiviikko: Suussa sulavat kasvistortillat”

  1. Anna sanoo:

    Tortillat toimivat aina, koska täytteitä on niin helppo varioida. Pitää kokeilla noita kikherneitä tortilloissa. ☺️

    Herneet ja pavut ovat hyviä ja edullisia proteiinin lähteitä, jos vaan sopivat vatsalle. Itselläni on aina kaapissa herneitä ja papuja, koska ovat niin helppoja valmistaa.☺️

    Ihanaa kun on valoisampaa päivä päivältä. 😍

    • Maria sanoo:

      Huomenta Anna

      ja sanos muuta, tortillat on varsinaista pikaruokaa 🙂 Helppoa, hyvää ja terveellistäkin täytteistä riippuen.

      Tuo on muuten totta, kaikille herneet ja pavut eivät sovi. Itsellänikin on kausia (vähän kiireisemmät kaudet), että vatsa möksöttää, jos syö niitä. Mutta pääosin sopivat.

      Sepä, kevättä kohden mennään 😍

      Ihanaa perjantaita ❤️

  2. Nio sanoo:

    Nam, näyttää tosi hyvältä 🤗 tämä menee kokeiluun! Kiitos vinkistä Maria!

    • Maria sanoo:

      Moi Nio

      ja hei kiitos – ihana kuulla ❤️ Toivottavasti maistuu! 🙂

      Mukavaa perjantaita!

Kommentoi