…12 kuvaa vuodelta 2020.

MOIMOI TIISTAIHIN!

Muu perhe lähti rinteisiin ja mä päätin omistaa muutaman tunnin blogijutuille ja opiskeluille. Tässä vaiheessa lomaa alkaa kaipaaman jo tiettyä rotia elämään 🙂

Tämä pian loppuva vuosi on mennyt nopeammin kuin mikään vuosi aiemmin. Aika monta kertaa olen törmännyt lauseeseen, jossa kiitellään tämän kerrassaan ”erikoisen” (ei näin kauniisti sanoitettuna) vuoden päättymistä. Vuoden aikana on saanut lukea kurjista kohtaloista, täyttyvistä turvakodeista ja lasten hädästä, työttömyyden aiheuttamista mielenterveysonglemista. Ei niiltä ole kukaan normaalisti tunteva ihminen voinut sulkea silmiään ja korviaan, vaan kyllä sitä on myötäelänyt muiden tuskaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna tämä vuosi on kuitenkin antanut niin paljon enemmän kuin se on ottanut.

Mulla ei ole päällimmäisenä mielessä koronakurimus ja se, miten se meidänkin perhettä kuritti. Vei työt toiselta meistä viideksi kuukaudeksi ja toisenkin meistä kohdalla kiristi kukkaron nyörejä niin, että aivot alkoivat työstämään pelastautumissuunnitelmia.

Mulla on oikeasti tällä hetkellä mielessä se, että Luojan kiitos ollaan pysytty terveinä ja vuoden vaihtuessa ollaan hengissä. Tuo katala tauti on koskettanut meitäkin aika läheltä ja ollaan nähty, miten se salakavalasti saa hyväkuntoisen ihmisen pelkäämään jonkin suuremman edessä. Siltikin olen sitä mieltä, että kiitos vuosi 2020 – sua tarvittiin herättelemään meitä.

Vuosi 2020 näytti sen, että mitään ei tule ottaa itsestäänselvyytenä. Ei terveyttä, ei taloudellista tilannetta. Ei reissuja tai edes vapautta tehdä niitä asioita, mitä aiemmin on tottunut tekemään. Omalta kohdaltani mä voin rehellisesti myöntää, että sellainen tietynlainen pysähtyminen oli se, mitä mä kaipasin. Sen sijaan, että Finskin sovelluksessa olisi voinut seurata kuinka monta päivää on seuraavaan reissuun tai että olisi pystynyt ex tempore lähtemään kavereitten kanssa brunssille, sitä juurtui enemmän kotiin. Vieläkin muistan ne viime maaliskuun lopun päivät, kun toivoin ajan kulun pysähtyvän. Kun itse olin kotitoimistopäivällä ja sain etäkoulusta innostuneet lapset ja reissujen tyssätessä kotiin jääneen reissumiehen saman lounaspöydän ääreen. Samalla takaraivossa jäyti ajatus siitä, että joillekin pikkuisille koululaisille etäkoulu oli pahin mahdollinen tilanne kodin ollessa turvaton.

Vuosi on saanut mut myös panostamaan enemmän keho-mieliyhteysjuttuihin. Olemaan enemmän läsnä kuin ikinä ennen. Voi kalskahtaa ehkä hivenen itserakkaalta, mutta vuosi 2020 teki musta paremman ihmisen. Se laittoi välillä polvilleen, mutta hittovie se kasvatti enemmän kuin mikään vuosi aiemmin. Se sai sen sisäisen yrittäjän minussa takomaan rautaa vielä kovemmin. Ei vain itseni puolesta, vaan lähinnä muiden toimeentulon puolesta. Se herätti mussa sen leijonaemon, jonka siipien suojaan yritin haalia enemmän ihmisiä kuin vain ne lähimmät.

Nöyrryin ja havahduin vuoden 2020 edessä. Sen sijaan, että huokaisisin helpotuksesta vuoden vaihtuessa, tunnen suuren suurta kunnioitusta. Jotain suurempaa kohtaan. Se jokin suurempi on elämä. Me pienet ihmiset ollaan osa isompaa kokonaisuutta. On asioita, joita vastaan me ei voida taistella kuin rajoitetuin keinoin. Siinä missä jotkut kokee, että vuosi 2020 on jakanut ihmiset kahtia, olen mä havainnut myös äärimmilleen vietyä yhteenkuuluvaisuutta. Halua selvitä yhdessä.

En tiedä olenko taas liian kohtelias sanoessani, että Lämmin kiitos vuosi 2020. Sä jäät muistoihin ja uskon, että niilläkin jotka ovat vielä nyt sitä mieltä, että olipas sangen kökkö vuosi, aika kultaa muistot. Vielä jonain päivänä hekin osaavat katsoa vuotta 2020 kasvun kannalta. Musta tuntuu, että vuosi 2020 opetti meille kaikille jotain kovin arvokasta. Sellaista, joka ajan saatossa vain vahvistuu. ♥

TIISTAITERKUIN,