HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa mulla oli vähän tahmea maanantaiaamu. Kellojen siirtäminen tähän suuntaan ei ole jotensakin mun juttu lainkaan. Lisäksi huomaan, että unenlaatu on jotenkin heikohkoa. Veikkaan, että mieli prosessoi unen aikana maailmanmenoa. Ja nyt kun (kerrankin! :D) päästiin valittamisen makuun niin todettakoon vielä se, että maanantailounas ei maistunut miltään. Pakkasesta mukaan nappaamani vegedumplings -pussi olisi kaivannut seurakseen vähän sitä kuuluisaa ”oomphia”. Ajoi asiansa ja nälkä lähti.

Mut hei,  palataan takaisin niihin sellaisiin juttuihin, joita olette täällä tottuneet lukemaan. Eli elämään ja niihin pieniin kultareunoihin, joita tässä ihmeellisessä ajanjaksossakin löytyy vaikka kuinka ♥

Hirmuisesti kuulee ihmisiltä, miten elämä on nykyisten rajoitusten myötä kaventunut. Mä puolestaan olen päivä päivältä vakuttuuneempi siitä, että joko a) olen elänyt ennen näitä rajoituksia erittäin tylsää elämää tai b) sopeutumiskykyni on erinomainen, sillä perjantaina kun sain IG:n puolella #eitänään -haasteen niin jouduin oikeasti miettimään, että mikä on sellainen juttu, mitä yleensä perjantaisin teen, mutta en nyt pystynyt tekemään.

Lopulta sen keksin; ei tarvitse kuskata esikoista nuorkalle tai kavereiden kanssa, koska nuorkka on kiinni ja kavereita meillä ei tässä tilanteessa nähdä. Usein kyllä perjantaina olen käynyt tyttöjen kanssa ostamassa heille viikonloppunamit kaupasta, mutta nyt tilasin nekin viikkoruokien kanssa.

Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mun elämä ei ole juurikaan muuttunut rajoitusten myötä. Isoin muutos, joka kolahtaa on ollut se, että en ole päässyt pilatekseen tai laitepilatekseen, mutta pilatesta pystyn tekemään kotonakin. Mutta muuten nautin kotona olosta siinä, missä aiemminkin. Se kotihiiri minussa on herännyt jälleen henkiin. Ei tarvitse työpäivien jälkeen hötkyillä minnekään. Käydään paljon ulkoilemassa ja vietetään aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä mun reviirini kulkee välillä koti-työ. Kerran viikkoon myös koti-mökin veneranta. Joinain kotitoimistopäivinä reviirini on supistunut pariin kortteliin kotoota. Se mitä nämä rajoitukset ovat tuoneet tullessaan ovat pääosin plussapuolia; säästyy bensaa, kun ei tule suhailtua sinne sun tänne (ilmasto kiittää), säästyy rahaa kauppalistan suunnitelmallisuuden ansiosta (ollakin, että lapset ja mies syövät päivisin jäätäviä annoksia :D), tulee siivottua kotona sellaisia ”sitku on aikaa siivota” -kohteita (meillä lapset ovat aika omatoimisia etäkoulun suhteen eivätkä tarvitse niin paljoa apua) ja iltaisin toimistopäivien jälkeenkin ehtii kuvailemaan blogimatskua nyt kun on valoisaa.

Plussapuolista parhain on kuitenkin se, että ollaan saatu viettää aikaa perheen kanssa. En muista koska aiemmin olisimme istuneet näin monena päivänä saman ruokapöydän ääreen. Tai olisimme viettäneet miehen kanssa näin intensiivisesti aikaa toistemme kanssa. Voi olla, että rajoitusten poistamisen jälkeen tulen ehkä hieman kaipaamaan näitä päiviä – ei, en todellakaan terveydellisen tai taloudellisen epävarmuuden takia – vaan sen ansiosta, mitä rajoitukset ovat meille suoneet ♥

MAANANTAITERKKUSIN,

PS. jos elämän merkitys näinä haastavina aikoina tuntuu olevan kiven ja kannon alla, niin lukuvinkkinä Viktor Frankl: Ihmisyyden rajalla. Ahmin tuon kirjan viime syksynä osana koulutöitä vajaassa päivässä. Erittäin silmiä avaava ja herättelevä teos siitä, mikä elämässä loppuviimein on se juttu, jonka takia kannattaa herätä aamuisin. Mistä löytää merkitystä vaikeina aikoina. Jos Viktor Frankl löysi elämälleen merkityksen täysin riisuttuna (myös kaikki karvat ajeltuna) keskitysleiriltä, niin en näe yhtään syytä, miksei me terveet ihmiset voitaisi sellaisia näistä poikkeuspäivistä löytää. Me saadaan sentäs suurin osa viettää aikaa kotona keskitysleirin sijaan.