HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? ♥ Täällä voidaan hyvin. Mieli vaeltaa välillä sinne syviin vesiin, mutta olen sallinut sen siellä käydä dippaamassa silleen hätsyn pikaisesti. Sitten taas muistuttanut, että ei ole mitään hätää. Hengittänyt syvään ja antanut kivojen juttujen vallata mielen. Kivoja juttuja kun löytyy joka päivä yllinkyllin.

Toivottavasti sielläkin on osattu nauttia perheen yhteisestä ajasta. Te, keillä siihen on mahdollisuus. Itse huomaan, että tämä poikkeustilanne, jossa ollaan kotona koko porukka, on lähentänyt meitä entisestään. Kotitoimistopäivinä olen saanut ottaa menetettyä aikaa kiinni. Olla vihdosta viimein se pullantuoksuinen äiti. Ehkä vartti kärjestä, mutta pääasia että olen. Pullantuoksuisuus ei ole mulle mikään äitiyden kriteeri, mutta silloin kun lapset olivat pieniä lähdin aika nopeasti perheyritykseemme töihin ja pienten lasten hoitaminen jäi isovanhempien harteille. Silloin muistan aika ajoin miettineeni, että ollapa se pullantuoksuinen äiti. Mutta toisaalta velvollisuudet perheyrityksessä kutsuivat ja se on se yrittämisen toinen puoli.

En kuitenkaan usko, että meidän lapset olisivat sitä pullantuoksuista äitiä jääneet kaipaamaan. Ne ajat, kun olin kotona olin sitä täysillä. Käytiin muskareissa ja kerhoissa. Leivottiin ja kokattiin.

Viimeinen reilu puoli vuotta on ollut kahden työn ja opiskeluiden tiimoilta kiirettä. Aika usein lapset ovat iltaisin nähneet äitiä, joka istuu tietokoneella. En kiellä, etteikö se olisi käynyt välillä sydämen päälle. Lapset ovat pieniä vain kerran.

Niinä kotitoimistopäivinä, kun voin kesken päivän pyöräyttää toisille sämpylät tai korvapuustit välipalaksi, ovat nousseet kultaakin kalliimmiksi. Ilman tätä poikkeavaa tilannetta tällaisia päiviä tuskin olisi ihan heti tullut. Nyt kun on harrastukset jäissä ja tytöt kotona päivän, tuntuu että olen saanut päiviin lisää tunteja. Ne iltapäivän hetket, kun istutaan koko perhe tauolla tuossa ruokapöydän ääressä ovat timantteja elämän helminauhassa.

Joten vaikka tilanne on haastava, niin mä koen, että se on vapauttanut aikaa tehdä sellaisia juttuja, joita ei ole normaali arjessa ehtinyt tekemään. Tai ainakin se on radikaalisti muuttanut mun ajattelutapaani; jos mulla on mahdollisuus viettää aikaa lasten kanssa kesken työpäivän niin sen teen. Jos on sellainen työtehtävä, joka voi odottaa vartin tai puoli tuntia, niin ihan varmasti annan sen odottaa. Huomisesta ei tiedä ja loppupeleissä se on nuo rakkaimmat, jotka painavat vaakakupissa eniten.

Huomaan, että arvot ovat muuttuneet iän myötä. Silloin lasten ollessa pieniä sitä jotenkin oli enemmän urakeskeisempi. Tänä päivänä olisin ehkä mieluummin se pullantuoksuinen äiti. Jos vain nuo kaksi olisivat niitä vaippapöksyjä vielä lelujensa keskellä olohuoneen lattialla. Niitä, jotka kiukuttelevat puhkeavia hampaita, uhmaavat minkä kerkiävät  ja jotka iltaisin painavat pehmeän posken poskeani vasten ennen unille menoa. Kieputtaisivat unta hakiessaan kuolaisilla sormillaan hiukseni solmuun ♥

TORSTAITERKUIN,