perjantai 13. maaliskuun 2020

Fredagsmys

OIJOI IHANAT,

tiedättekö, että yksi asia on ja pysyy; perjantai-iltojen ihanuus ♥ Se hetki, kun viikonloppu voi alkaa. Kun tietää, että pariin seuraavaan päivään ei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan. Ollakin, että oma sisäinen rytmini on viime aikoina usein ollut herätyskelloa ennen hereillä 🙂 Vaikka teen osan töistä kotitoimistolla ja viikonloppuisinkin tykkään istahtaa koneen ääreen, niin ei se silti vähennä perjantai-illan merkitystä. Töidenkin tekeminen viikonloppuisin on jotenkin leppoisampaa.

Heitettiin miehen kanssa reipas kävelylenkki ja ulkona oli ihanan pirtsakkaa. Jopa hivenen kylmänpuoleista. Lumisade yllätti kävelijät ja hetkittäin ei nähnyt edes eteensä. Punaiset posket ja pikkuisen nipistelevät sormenpäät saavat sisäisesti kuplimaan. Siinä missä aiemmin päivällä lisäsin takkaan puita, tuntuu nyt ulkoilun jälkeen sisällä lämpimältä.

Tänä perjantai-iltana meillä syötiin herkullista valkosipulijuusto-naanleipää ja salaattia. Kyytipoikana oli molemmille alkoholiton olut. Nyt kun ollaan oltu alkuvuosi tipattomalla (pl. ulkomaan reissu), niin ollaan innostuttu alkoholittomista oluista. Ihan paras ruokajuoma, samoin janojuomana silloin tällöin saunan jälkeen. Mähän en tykkää kaljasta (hih, mikä ero on kaljalla ja oluella…mulle ne edustaa samaa juomaa, oluen ollen ehkä sivistyneempi ilmaus kaljalle :D), mutta alkoholittomat oluet – ne ovat aivan eri luku sinänsä. Kauppojen alkoholittomien hyllyn edessä ollaan vietetty tovi jos toinenkin ja kokeiltu erilaisia alkoholittomia oluita.

Valkosipulijuusto-naanleipiin törmäsin IG:ssä Half baked harvestin feedissa ja alkuperäinen resepti löytyy täältä. Sen verran mielenkiintoiselta kuulosti tuo hunaja, jota näihin lisätään, että oli pakko koklata 🙂 Pikkuisen säädin taas reseptiä omien mieltymysten mukaan…

Yrttiset valkosipuli-naanleivät

naanleipiä
3 rkl suolattua huoneenlämpöistä voita
3 valkosipulin kynsi murskattuna
3 rkl pieneksi hakattuja yrttejä (meillä oli persiljaa ja korianteria)
4 naanleipää (ostin kaupan valmiita, niitä pienempiä)
3 dl cheddarjuustoraastetta

tarjoiluun
hunajaa, chililastuja, sormisuolaa

1. sekoita kulhossa voi, valkosipuli ja yrtit
2. levitä naanleipien molemmille puolen valkosipulivoita, levitä naanleivän toiselle puolelle juustoa ja aseta päälle toinen naanleipä (toista tämä kahdesti)
3. paista molemmin puolin paistinpannulla, kunnes juusto on alkanut sulamaan (mä otin vielä grillivastuksen alla uunissa vähän rapeutta näihin lisää)
4. tarjoile hunajan, chililastujen ja sormisuolan kanssa

Nämä tulivat jäädäkseen. Ihan törkeän hyviä. Seuraavan kerran cheddarin lisäksi ajattelin laittaa jotain oikein voimakasta juustoa, sitä nämä ehkä vielä vähän kaipaisivat 🙂 Mitä mä kaipaan nyt on sellainen normaali kotoiluviikonloppu. Kotona oleminen tuntuu ihanalle. En kiellä tosiasioita, mutta pikkuisen mun on rajoitettava uutisten lukemista ja kuuntelemista, sillä jotenkin nyt tulee vähän jo yli. Hysteriaan tai lietsomiseen en lähde mukaan, mutta en myöskään välinpitämättömään ignooraukseen. Toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä sanoessani, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Kaiken tämän keskellä haluan tarjota teille jotain muuta luettavaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kepeiden juttujen kirjoittajan kynä olisi paikka paikoin raskas

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,
PITÄKÄÄHÄN HUOLI ITSESTÄNNE & LÄHEISISTÄNNE ♥


10 Responses to “Fredagsmys”

  1. Ella sanoo:

    Kiitos Maria, kiitos ihanista postauksistasi❤
    Olet aivan oikeassa, jos ei välillä siirrä ajatuksia arkeen, lue kirjoja tai vaikka inspiroivia blogeja, tai sulje uutis- sekä somevirtaa, ei tarvita edes isoa K:ta kun ahdistus vie mukanaan!😕
    Voimme vaikuttaa vain omaan toimintaamme ja sen jälkeen koettaa elää mahdollisimman hyvää elämää, hysteria ei todellakaan auta saati palvele KETÄÄN eikä mitään. Korkeintaan hyeenoita jotka hyödyntävät laskevia osakkeiden hintoja tai sekohamstrauksen luomaa vajetta.
    Suomalainen maalaisjärki nyt kehiin, senhän pitäisi olla meidän tavaramerkki 👍😀

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos sinulle Ella ❤️

      Hei vitsit, miten hienosti kirjoitit sanoiksi sen, mitä mä ajattelen. Kiitos siitä 🙏🏼
      Maalaisjärjellä mennään ja nyt mä lähden maalaisjärkeni kanssa lehtien ulottumattomiin piiiitkälle kävelylenkille ruotsalainen dekkari korvanapeissa kuuluen.

      Aurinkoista lauantaita! 😍

  2. Mia sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu ja herkullinen resepti 😍 olet kyllä lempibloggaajani, aina ihania, hauskoja ja kiinnostavia juttuja saa täältä lukea 😊

    • Maria sanoo:

      Heippa Mia

      ja voi että – kiitos kaunis ihanasta palautteestasi 😍Jatkan siis samaan malliin ☺️

      Suloista sunnuntain jatkoa sinne ❤️

  3. Mervi sanoo:

    Herkullisen näköistä iltapalaa. Onko sinulla tässä kuvassa itsetehtyä naanleipää vai ostettua?

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mervi 😍

      Kaupasta ostettua Naan-leipää kaksi paketillista eli yht. neljä leipää ☺️

      Suloista sunnuntai-iltaa ❤️

      • Mervi sanoo:

        Kiitos samoin😊

        Onko naanleipä sellaista vahvaa jonka olet leikannut puoliksi ja sitten täyttänyt juustolla?

        • Maria sanoo:

          Moikkis!

          Santa Marian naan-leipää, aika vahvaa mut en halkaissut. Kahden leivän väliim laitoin juustoa 😍

  4. Mervi sanoo:

    Kiitos Maria, pitää kokeilla.

    Hyvää alkavaa viikkoa 💗

Kommentoi