torstai 23. tammikuun 2020

Hyvinvointini kompastuskivet

HEPSKUKKUU

ja hei ihan ensinnä; lämmin kiitos kaikille teille, keiden kanssa mulla oli ilo ja kunnia käydä keskustelua positiivisuudesta eilen illalla IG:n puolella. Meillä oli niin hyviä keskusteluita, että taidan noista koostaa postauksen joku päivä. Ollakin, että positiivisuutta olemme aika paljon kahlanneet läpi täällä blogin puolella. Mutta koskaan sitä ei voi liikaa levittää. Jos jotain yhteenvetona eilisistä keskusteluista vetäisin niin sen, että yhtälailla negatiivisten tunteiden kokeminen on tärkeää.

Ainakin mulle se, että elän myös ne elämän karikot suurella sydämellä ja välillä kyyneliä vuodattaen läpi, ovat elinehto sille, että pystyn näkemään niiden taakse. Jos koko ajan tukahduttaa tunteet ja väen vängällä yrittää olla positiivinen, niin siitä ei seuraa mitään muuta kuin pinnallista positiivisuutta hampaiden kiristyksineen. Joka valitettavasti näkyy läpi. Aito positiivisuus on se elämän suola. Se antaa niin paljon.

No mutta, aiheeseen! Sain alkuviikosta erään kommentin, jossa kysyttiin olenko narsisti, kun kehun hyvinvointiani niin vuolaasti (otin oikeuden referoida kommentin tähän blogitekstiin vähän nätimmin), niin päätin tehdä postauksen nyt niistä jutuista, jotka ovat oman hyvinvointini tiellä. Olisin mieluusti jälleen käynyt sähköpostiviestiä kommentoijan kanssa enemmänkin, mutta harmillisesti näissä kommenteissa tuntuu olevan aina keksitty sähköpostiosoite. Harmi, että ihmiset turvautuvat anonyymiuden taakse silloin kun käytöstavat tuppaavat unohtumaan. Jos hyvinvoiva, itseensä tyytyväinen ihminen on narsisti, niin ainakin itse koen tuossa suuren suuren ristiriidan. Käsittääkseni narsistit eivät voi hyvin eivätkä levitä hyvinvointia, vaan päinvastoin; saastuttavat manipuloinnillaan ja muiden alentamisella kyseisten ihmisten hyvinvointia.

Kuten olen monesti sanonut, niin kukaan meistä ei ole sellainen yli-ihminen, joka elää oppikirjojen mukaan ja on 24/7 zen ja sinut itsensä kanssa. Ei koskaan repsahda, ei koskaan koe stressiä tai ei koskaan korota ääntään. Kaikki me olemme täydellisiä omalla tavallamme. Täydellisyys ei poissulje virheiden mahdollistamista. Me jokainen ollaan täydellisiä niiden kriteerien valossa, joita me itse itsellemme asetamme. Emme niiden kriteerien tai normien valossa, joita muut ihmiset asettavat. Mulle ainakin suurin opettaja elämän varrella olen ollut minä itse ja minun tekemät laiminlyönnit hyvinvointiani koskien. Tykkään katsoa elämää kokonaisuutena, pitkän ajan välillä. Sen ansiosta voin sanoa voivani ihan himskatin hyvin. Toki sinne janan varrelle mahtuu asioita, joissa olisi vielä petraamisen varaa. Mutta joiden painoarvo ei ole niin paljon, jos tuntee itsensä muuten hyvinvoivaksi. Elämä on tarina, joka jatkuu. Ja siihen kuuluu elämän kaikki sävyt, myös ne repsahdukset.

Epäitsekkyys. Mulla suurin hyvinvointini este on kautta aikain ollut se, että olen helposti liian epäitsekäs, ellen kiinnitä tähän asiaan huomiota. Aina olen ajatellut ensin muita. Niin kotona kuin töissä. Jopa lenkkipolulla antanut tilaa vastaantulevalle hyppäämällä tarvittaessa ajotielle. Jotta sen toisen juoksurytmi ei katkea, vaan saa tallata tasaista maata jalkakäytävällä. Se muiden eteen toimiminen ja tekeminen tulee niin vahvana selkärangasta, että olen oppinut hyväksymään sen osana elämääni. Mutta sitä olen nyt monet vuodet työstänyt ja tänä päivänä osaan aina välillä pitää puoleni. Osaan jopa sanoa ei, mikä on mun mittakaavassa jo suuri asia.

Kun sitä on oppinut tuntemaan itsensä on pikkuhiljaa tarvittaessa oppinut siirtymään antajan roolista tasaajan rooliin. Aiemmin olin se, jota ottajat saattoi käyttää härskisti hyväkseen. Kiltin tytön syndrooma on nyt taakse jäänyttä elämään. Ainakin suurimmalta osin 🙂

Liiallinen empaattisuus. Tämä menee käsi kädessä tuon epäitsekkyyteni kanssa; oli aikoja että tunsin ympärillä olevien tuskan ja surun niin, että en huomannut siinä hötäkässä kuulostella omaa itseäni. Saatan tuntea ihan fyysistä kipua jonkun toisen tunteman vääryyden tai kivun takia. Peilaan helposti toisten ihmisten ilmeitä ja eleitä. Tartutan itseeni toisten tunteet vahvasti. Ja tämä ei ole lainkaan aina hyvä juttu, vaan mun pitää tietoisesti työstää sitä asiaa, että koko maailman murheet eivät ole mun murheita. Tässä se positiivisuuteni näyttelee merkittävää roolia; en jää vellomaan noihin murheisiin, vaan hyväksyn sen aiheuttaman tunteen, katson sen yli ja jatkan eteenpäin.

Olen surkea pitämään yhteyttä ystäviin. Joka ikinen vuosi otan tämän tavoitteekseni. Tai lähinnä käännän sen niinpäin, että tänä vuonna näen enemmän kavereita. Loppuvuonna aina skarppaan tuon kanssa ja sitten tammi-huhtikuu vietetäänkin hiljaiseloa. Sosiaaliset suhteet on todettu olevan merkittävin asia ihmisen hyvinvoinnissa ja kukoistuksessa (Martin Seligman). Joten se on mulle käsittämätöntä, että miksi en panosta tähän asiaan vielä enemmän, sillä tiedän, mikä vaikutus sillä on mun hyvinvointiini. Toisaalta elämme ystävieni kanssa kaikki samanlaista elämäntyyliä. Saamme elämäämme sisältöä työyhteisöstä ja perheestä, harrastuksista. Kyllä mulle riittää, että näen erästä rakasta helmikuun puolessa välissä kummitytön synttäreillä. Kahta rakasta sitten huhtikuun puolivälissä. Eli en mä sanoisi olevani ihan susi näissä ystävyyssuhteissa, mutta parantamisen varaa on 😉

Täysillä tai ei mitään ajatusmalli. Jos mä hurahdan johonkin esim. liikuntaan, niin alkuun teen sitä niin paljon, että lopulta se saattaa kääntyä hyvinvointiani vastaan. Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin sen erään syyskuun vuosia sitten, kun juoksulenkkejä tuli 30 ja välipäiviä 1. Kun juoksulenkin minimipituus oli 10 km ja vauhti keskimäärin 5,27 min/km. Sen jälkeen menikin loppusyksy levossa. Vähän vähemmän hyvinvoivana. Pidä itsestäsi huolta -sanonta toimii mun mielestä myös tähänkin suuntaan. Vaikka lempeys on ollut parin vuoden aikana kantava teema, niin huomaan silti välillä ajatuksen tasolla (ja välillä käytännössäkin) lipsuvani kohti tätä ajatusmallia.

Konkreettinen esimerkki on tältä päivältä, kun puhuttiin miehen kanssa puhelimessa, että mitä tehdään sillä aikaa, kun kuopus on harrastuksissa. Mä sanoin, että voisin juosta sieltä kotiin. Kunnes muistin, että vuorokauden sisään on kuitenkin tullut vedettyä mäkivedot, reilun tunnin reipas sauvakävely ja laitepilatestunti, joka sai joka paikan ihanasti väpättämään. Eli ehkä tälle illalle olisi fiksuinta käydä vaikka siellä viikkomaitokaupassa sillä aikaa, kun toinen jamittelee. Liikunnan tuoma hyvä olo on sellainen, että sen suhteen lähtee helposti lapasesta.

Kuuntele enemmän kuin puhut. Tämä ei varsinaisesti liity välittömästi hyvinvointiin, mutta välillisesti kuitenkin. Mulla on paha tapa puhua pulputtaa. Aina silloin tällöin otan itseäni tämän suhteen niskasta kiinni. Kuinka paljon saankaan enemmän kuuntelemalla. Olemalla läsnä ja uppoutumalla oikeasti kuuntelemaan, mitä toinen sanoo.

Nukkumaanmeno arkisin. Vaikka mä tiedän ihan täysin, että tarvitsen kahdeksan tuntia yössä unta, niin jotenkin tuo ajatus unohtuu silloin, kun meillä on miehen kanssa hyvä sarjaputki. Viime viikon ekat neljä yötä tuli vedettyä reilun viiden tunnin yöunilla. Perjantaina heräsin puolikuolleena ja viikonloppuna nukuin univelkoja. Ideaalitilannehan olisi sellainen, jossa yössä tulisi sama määrä unta. Riippumatta siitä onko viikonloppu vai ei.

Niin, että kyllä kuulkaas meikäläiselläkin niitä sudenkuoppia hyvinvoinnin suhteen riittää. Palatakseni vielä yhteen kommenttiin, jonka sain IG:iin tässä vähän aika sitten. Siinä oli ilmeisesti luotu tili ihan vain viestin jättämistä varten, sillä ko. tili ei seurannut ketään tai sillä ei ollut seuraajia. Lisäksi tili oli poistunut, kun seuraavana päivänä olisin vastannut kommenttiin. Kommentti meni hiukka sitä siistien näin: ”Hyvähän sun on pitää hyvinvoinnistasi huolta, kun et käy töissä. Oot vaan kotona, teet ruokaa ja sisustat.” Kuinka paljon omat virheelliset olettamuksemme muista saastuttavat omaa hyvinvointiamme? Mä toivon sydämeni pohjasta, että kenenkään hyvinvointi ei ole toisen hyvinvoinnin esteenä. Vaan päinvastoin, ainakin itse imen energiaa ihan hurjan paljon hyvinvoivilta ihmisiltä. Ja niinä ajanjaksoina, kun on hyvinvoinnissa parantamisen varaa päätän, että vielä joku päivä mäkin saavutan tuollaisen hyvinvoinnin tilan, joka säteilee ulospäin sisäisenä rauhana

PEACE, LOVE & CHICKEN GREASE,

PS. tulipas taas pitkä postaus…huomiselle ehkä vähän kevyempää ja vähemmän luettavaa perjantain kunniaksi.
PPS. multa toivottiin enemmän sellaisia päivän asu -postauksia. Menköön tämän postauksen kuvat tuohon teemaan 😀 Liituraitahousut ovat mun vaatekaapissa aina muodissa. Vaikkei ne välttämättä sitä suurelle yleisölle olisikaan, niin mulle on.

 


8 Responses to “Hyvinvointini kompastuskivet”

  1. Marja Liljestrom sanoo:

    Hei aloin seurata blogiasi.Tuohon positiivisuuteen. Kyllähän sitä välillä tarvitaan. Minä olen myös sellainen, että hurahdan johonkin juttuun ja teen sitä täysillä. Ja sitten kiinnostus lopahtaa…Tuula Liina Varis on kirjoittanut oman mielipiteensä positiivisuudesta: ”Ällöttää suuresti koko myönteinen ajattelu.—Ajattelun pitää olla kirkasta, terävää, puhdasta. Siihen kuuluu kriittisyys, affektit, aggresiivisuus, spontaanius, häpeämättömyys ja rehellisyys, tunteiden koko kirjo.” Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

    • Maria sanoo:

      Hei Marja

      ja mukavaa, että aloit seuraamaan blogiani – kiitos ❤️

      Tuo Tuula Liina Variksen mielipide sai mut ajattelemaan. Itse ajattelen hyvinkin myönteisesti, mutta mielestäni myös kirkkaasti, terävästi ja puhtaasti. Eikä myönteinen ajattelu omalla kohdallani tarkoita sitä, ettenkö olisi tarvittaessa kriittinen. Myös koko tunteiden kirjo on käytössä enkä häpeä sitä näyttää. Elämä on niin moniulotteinen, että siihen kuuluu kaikki sävyt. Tässäkin koen tarpeelliseksi erotella tunteen ja mielialan eron; tunne on lyhytkestoinen, kun taas mieliala on pitkäkestoisempi ja laaja-alaisempi. Hurjan mielenkiintoisia asioita nämä 🙂

      Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua sinulle ❤️

  2. Riina sanoo:

    Ehkä positiivisuus onkin sitä, että kaikenlaisten vaiheiden, tunteiden ja ajatusten antaa tulla, ja suhtautuu niihin kaikkiin uteliaasti, kuunnellen ja ymmärtämään pyrkien – eli lähtökohtaisesti positiivisesti? Esim. kriittisyys voi kummuta tarpeesta elää viisaasti ja tehdä hyviä päätöksiä ja vihan takana voi olla hyvä tarkoitus ja aie – esim. tarve puolustaa omia rajoja. Tunnetutkimuksessakin on todettu, että ei ole hyviä ja huonoja tunteita – on vain tunteita.

    • Maria sanoo:

      Moi Riina

      ja kiitos, ihan huikeaa pohdintaa ❤️

      Tunnejutut on aivan älyttömän mielenkiintoisia. Ja kuinka tärkeää on sallia itselleen kaikki tunteet. Itse mietin taannoin paljonkin sitä, että miksi Ekmanin tunneteorian kuudesta tunteesta (hämmästys, ilo, suru, pelko, viha ja inho) vain yksi on ns. miellyttävä tunne. Toki tuo hämmästyskin voi olla iloinen asia, mutta muuten perustunteet ovat vähän siellä kategoriassa, joita voisi kutsua epämiellyttäviksi. Ellei niitä osaa tulkita rakentavina ja opettavaisina.

      Opintojen myötä olen paljon pohtinut myös Larsen & Dienerin (1992) tunteiden moniulotteista ilmiötä; siinä missä tunteet asettuvat miellyttävä-epämiellyttävä ja rauhoittava-kiihdyttävä -akseleille. Olen miettinyt, että voiko ääripään tunteita kokea samaan aikaan ja tullut tulokseen, että joskus pohjattoman surun keskellä voi tuntea myös iloa tai rauhallisuutta. Konkreettinen esimerkki tästä voisi olla se, kun menettää ihmisen syövälle. Suuren surun keskellä tunsin helpotusta siitä, että ei ole enää kipua. Ilon kyyneleet (muistoista) sekoittuivat välillä surun kyyneliin.

      Elämä on ihanan mielenkiintoista 😀

      Hei, hyvää alkavaa viikonloppua sinne ❤️

      EDIT ja vielä lisäys; mun mielestä yksi parhaista sanonnoista positiivisuuteen ja tunteisiin liittyen on ”Get comfortable with being uncomfortable.” Epämiellyttävien tunteiden turruttaminen johtaa väistämättä myös miellyttävien tunteiden turruttamiseen. Sen takia niiden kanssa on hyvä oppia elämään ja tuntea nekin täysillä 🙂

  3. R sanoo:

    Positiivisuudesta asiaa. Työhaastattelussa kysyttiin kaikenlaista, mitä nyt tunnin aikana ehtii jutustella haastattelijoiden kanssa. Kysyttiin millainen olen ihmisenä ja positiivisuuden kautta vastasin olevani sellainen ihminen, vaikka elämä ei aina ole antanut parastaan, olen pystynyt olemaan positiivinen kaikesta huolimatta. En tiedä oliko lause jollain tapaa ratkaiseva koko prosessissa, vai ratkaisiko kokonaisuus? Arvaat varmaan miten kävi…Keski- ikäisen lottovoitto, vakinainen työpaikka! Saanhan iloita, saanhan?
    Ilokseni huomasin, että meillä on kanssasi paljon samoja ajatuksia. Ainakin empaattisuuden, yhteydenpito kavereihin ja kuuntele enemmän kuin puhut kappaleet allekirjoitan.
    Positiivisuus on kantava voima ja olen enemmän kuin iloinen, että tämä luonteenpiirre on minulle suotu. Huonojakin päiviä on, mutta nopsaan ne menevät ohi.
    Kiitos kun kirjoitat. Jatka samaa rataa.

    • Maria sanoo:

      Moikka R

      ja hei ihan huikeeta – ONNEA! ❤️ Saa todellakin iloita 😀
      Ihan mahtavaa, nykyään kun tuntuu että varsinkin meidän keski-ikäisten työllistyminen on niin vaikeaa. Ja vielä vakipaikka. Mieletöntä! 🙂

      Voi ihana kuulla, että ollaan samalla aaltopituudella. Sepäs se onkin, että elämään mahtuu myös niitä kökömpiä päiviä, mutta aika nopsaa ne unohtuu!

      Kiitos, jatketaan samaan malliin 🙂

      Ihanaa viikonloppua sinne ja onnea vielä kerran ❤️

  4. Hanna sanoo:

    Hei Maria, sopiiko kysyä missä käyt Tampereella laitepilateksessa? Itseäkin kiinnostaisi kokeilla, vaikka en lajista mitään tiedä :).

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanna

      ja tottahan toki sopii 🙂

      Mä käyn ihanan Minnan ja Heinin laitepilatestunneilla Aina On Pilateksessa. Se sijaitsee Koulukadun ja Satamakadun kulmassa. Minna pitää myös laitepilateksen starttikursseja (2 h), joka kannattaa käydä ennen tunnille menemistä. Tuo laite kun on helppo oppia, mutta vaatii melkein tuon starttikurssin.

      Varoituksen sanana, lajiin jää aivan koukkuun 🙂

      Ihanaa sunnuntaita ❤️

Kommentoi