HELLUREI!
Tänä aamuna koulukyytejä tehdessäni en voinut muuta kuin ihastella; miten toi maisema voi olla noin järisyttävän kaunis? Puutkin on täynnä töppölunta. Sellaista, mitä olen tottunut näkemään pohjoisempana. Voi kunpa viikon puolivälin plussakelit peruttaisiin viime hetkellä 🙂 Yhtäkaikki, tuo jouluinen maisema inspiroi mua aloittamaan kotitoimistopäivän keittiöstä. Jouluiset leivontapuuhat heti viikon kärkeen eivät tunnu lainkaan hassummalta ajatukselta.
Varsinkin kun leivonta on siihen mun tyyliini helppoa ja turhan konstailematonta. Sellaista, ettei juuri tarvitse vaivailla tai säätää taikinan kanssa. Niin, että ei haittaa, vaikka taikina kohoaisi vähän ylimääräistä. Pääasia, että tuossa kohoamisen aikana saa hoideltua akuuteimmat sähköpostit pois alta. Tänä aamuna meillä valmistui jouluinen pataleipä. Leivän leipominen on ihanaa eikä uunituoreen leivän makua voita mikään. Tein pataleivän tuolla vanhalla luotto-ohjeellani, jota fiksasin jouluisemmaksi muutamalla raaka-aineella.
Nopea & rapeakuorinen joulupataleipä
6 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
puolikas pussillinen kuivahiivaa
hyppysellinen sormisuolaa
iso loraus siirappia (n. 0,5 dl)
3 dl vettä
fenkolia
muskottipähkinää
kanelia
rusinoita
manteleita
1.kuumenna vesi kädenlämpöiseksi ja lisää siihen siirappi
2.sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita seokseen puuhaarukalla vesi
3.anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia (tai enemmän, jos maltat ja on aikaa)
4.laita uunipata uuniin ja aseta uuni päälle 215 asteeseen (kiertoilmalla)
5.kun pata on ollut uunissa parikymmentä minuuttia, ota se pois ja kaada taikina pataan
6.sulje pata kannella ja laita uuniin 40 minuutiksi
7.poista kansi ja annan leivän paistua vielä 10 minuuttia
8.jäähdytä hyvin ennen leikkausta
Jos käytän valurautaista pataa, voitelen sen öljyllä ennen uuniin laittamista, mutta nyt mulla oli käytössä Sarpanevan pata, jonka emalipintaan leipä ei jää kiinni.
Muistan opiskeluaikoina Stockan takana asuessani hemmotelleeni itseäni aina silloin tällöin Stockan rusinaleivällä. Jösses se oli hyvää paahdettuna ja voin kanssa. Tähän leipään tuli vähän sitä samaa makua. Maustettuna vielä jouluisella fenkolilla. Se on jännä, miten tietyt maut tuovat muistoja mieleen. Mä muistan elävästi vieläkin sen rusinaleipäpussin rahinan. Sen, kun veitsi viilsi siitä palasen. Kun nojasin keittiön työtasoon odotellessani leivän pomppaamista ulos paahtimesta. Ikkunasta siintävää Tuomiokirkkoa katsellen.
Siinä, missä mä tykkään rusinoista leivässä, tiedän iltapäivällä kahden nuoren neidin nyppivän rusinat leivästä pois. Ehkä joku päivä hekin ymmärtävät hyvän päälle 😉
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,
PS. ja ehei, vaikka tuossa yhdessä kuvassa pidän kättä kovin suojelevasti vatsan päällä, niin meille ei ole tulossa vauvaa 😀 Eilen tosin sellaisia pieniä nuuskuttelin ja toista sain pitää pitkän tovin sylissäkin. On ne vaan niin ihania ♥
