perjantai 27. tammikuun 2017

Fredagsmys -reseptit ”kansien väliin”

HEIPPAHEI!

Ja ehei, ihan vielä materiaalia kokonaiseen keittokirjaan ei ole. Tosin sellainen haave on elänyt pitkään ja eilen viimeksi siitä miehen kanssa juttelimme. Haaveena keittokirja, joka toisi hyvää mieltä ja hymyn huulille. Seikkailisi Marian keittiössä perjantai-iltaisin ja tarjoilisi hyvän mielen lisäksi helppoja ja herkullisia perjantai-iltaan sopivia ruokia. Tarinoita ja reseptejä kansien välissä. Tässä vaiheessa tein teidän pyynnöistänne niin, että kokosin parin viime vuoden suosituimmat perjantai-illan reseptit pdf-tiedostoon. Sen kummemmin layoutiin panostamatta. Copy-paste -meiningillä. Mutta nyt sen pystyy ainakin tulostamaan täältä 🙂 Lisäksi lisäsin tuohon sivupalkkiin kuvan, jota klikkaamalla tuon reseptivihkosen saa auki. Ainut ongelma on nyt vain se, että tuota vihkosta pitäisi muistaa päivittää uusien reseptien ilmestymisen myötä.Fredagsmys (7 of 11)

Tänään vietellään perjantaimyyssejä, mutta en ole vielä varma pääsevätkö ne blogiin asti. Tämä perjantai kuluu osin töissätöissä ja palaverissa, joten perjantai-illan ihanuus on astetta ihanampi. Illan ruoasta ei ole vielä minkäänlaista aavistustakaan, mutta aamulla huomasin, että lohifilee täytyisi valmistaa tänään. Perjantaimyyssiruokana uunilohi ei kuitenkaan houkuttele, joten saas nähdä 😀 Nuo kuvissa olevat valkosipulileivät vetävät magneetin lailla puoleensa. Samoin tuo punaviinilasillinen. Tipatonta ja herkutonta (sokeritonta) tammikuuta on jäljellä enää neljä kokonaista päivää. Aika hienosti on selkäranka pitänyt. Karkkien ja sokerillisten leipomusten suhteen 100%, mutta kuplivan osalta vain 80%. Jotenkin tuo jälkimmäinen ei edes harmita. Kuplajuomaa on tullut nautittua hyvässä seurassa ja antaumuksella se lasillinen pari. Elämän pieniä suuria iloja!

Nyt takaisin töiden pariin, palataan iltapäivällä eilisiin kommentteihin. Toby the Tobymaisteri ja minä kiitetään ja kumarretaan 

PIRTSAKKAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

alle


24 Responses to “Fredagsmys -reseptit ”kansien väliin””

  1. Jaana sanoo:

    Ihan mahtavaa! Kiitos, tulostankin tämän heti

  2. Sirpa sanoo:

    Kiitos, aivan mahtavaa tosiaan!!! Nyt tiedän mistä katson ruoan illaksi…

    • Maria sanoo:

      Moi Sirpa

      ja kiitos sinullekin <3

      Ihana kuulla, että nämä omaksi iloksi kehittelemäni reseptit tulevat käyttöön 🙂

      Iloista viikonloppua <3

  3. Kay sanoo:

    Oi, mahtavaa! Tämä menee heti tulostukseen 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Kay

      ja kiitos kaunis <3

      Jatkoa seuraa...olin näemmä tehnyt aika paljon myyssiruokia lauantaisinkin ;D

      Ihanaa viikonloppua <3

  4. Riina sanoo:

    Kiitos! Reseptisi ovat usein mainioita!

  5. Nina sanoo:

    Itse olenkin näitä reseptejäsi testaillut useita kertoja, mutta hei missä on tacopitsarullien resepti? Ne ovat aivan älyttömän hyviä ja sunnuntaina niitä onkin aikomus taas tehdä, koska olen jäänyt niihin koukkuun 😀 Lisää vaan reseptejä jakoon niin pääsee itse helpommalla sen ikuisuuskysymyksen äärellä: mitä tänään syötäisiin 🙂

  6. Lurpsis, mitä kuvia!<3
    Kiitos vain reseptipankista! Löytyykös nuo valkosipulileivät sieltä? Näyttää ihan syntisenhyvältä.:D

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Taina <3

      Hei juu, valkopisuli(hih)leivät löytyvät sieltä myös 😀 Ne ovat kyllä aivan älyttömän hyviä. Miten tulee koko ajan nälkä, kun vastailen näihin teidän kommentteihin 😉

      Ihanaa viikonloppua <3

  7. Hanne sanoo:

    Kiitos! Tulikin hyvään saumaan, kun lähdemme viikoksi mökkiosakkeeseen ja meille tulee viikonloppuvieraita. Tuolta löytyy varmasti jotain kivaa iltapalaa neljälle aikuiselle:)

    • Maria sanoo:

      Moi Hanne

      ja hei ihana kuulla <3

      Eiköhän tuolta jotain vinkkiä löydy 🙂

      Mukavaa viikonloppua <3

  8. Terhi sanoo:

    Kiitos Maria! Monta perjantaita ja vieraiden kestitsemistä olen hoitanut sinun vinkeilläsi. Aivan loistavia reseptejä!

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä Terhi ja kiitos sinulle <3

      Ihanaa, että reseptit tulevat käyttöön teillä lukijoilla 🙂

      Mukavaa viikonloppua <3

  9. maaruska sanoo:

    Luin, että töissätöissä ja palapalaverissa ja aloin miettimään, että mikäköhän se on ..:D

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      Hehee, palapalaveri kuulostaa kyllä sellaiselta termiltä, että mun suustani sellainen voisi päästäkin 😀

      Ihanaa viikonloppua <3

  10. Johanna sanoo:

    On usein näitä perjantaimyyssi postauksia lukiessa tullut mieleen että sun pitäisi tehdä keittokirja <3 näistä huokuu niin ihana ja lämmin tunnelma 🙂 näitä on vaan niin ihana lukea ja sulla on niin kauniit ja herkullisen näköiset kuvat 😀 nam <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Johanna

      ja voi kiitos kaunis <3

      Keittokirja olisi ihana! Se vaan vaatii vielä "muutaman" reseptin kehittelyn, että saa sisältöä 😀

      Ihanaa viikonloppua <3

  11. Sirpa sanoo:

    Hienoa Maria, heti menee tulostukseen. Monet herkut olen kokkaillut ohjeillasi, olen tallennellut niitä moneen eri paikkaan mutta tämä on nyt niin paljon näppärämpi. Kiitos!

    Sirpa

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sirpa,

      kiva kuulla <3

      Jatkoa seuraa, ilmoittelen sitten kun toinen osa on tulostettavissa 🙂

      Mukavaa alkanutta viikkoa <3

  12. Anna sanoo:

    Heti lähti kirjanmerkkeihin!

    Mullakin on ollut suunnitelmissa oma keittokirja, tekisin siis ihan Ifolorilla, mutta kovin ohkaiseksi vihkoksi se vielä jäisi ja kuvanlaatuunkin olisi parannettavaa. Toisin kuin sinulla. Mut jos joskus julkaiset kirjan, niin ainakin yhden kappaleen menekki on taattu!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja hei ihana kuulla, kiitos <3

      Kiitos, tuo kirjahaave elää yhä 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa!

Kommentoi