…jo niin iso, mutta silti kovin pieni ♥
MOIKKAMOI IHANAT!
Voi tätä huhtikuuta! Kerta toisensa jälkeen se saa mut nostalgiseksi ja muistelemaan… Meillä on molemmat tytöt syntyneet näin huhtikuussa. Toinen perjantaina 13.päivä ja toinen ihan loppukuusta. Kevät on jo senkin takia erityinen vuodenaika. Ennen lapsia haaveilin huikeasta uraohjuksen elämästä ja piinkovasta businessmaailmasta. Lisurin tekemisestä. Lasten saannin jälkeen musta on tullut herkkis ja pehmeiden arvojen vankkumaton kannattaja. Kun vaakakupissa on ne lapset ja businekset niin ei tarvitse arpoa hetkeäkään, kumpi painaa enemmän. Herkillä on oltu tämäkin päivä; muisteltu sitä pientä nyyttiä, jonka saimme syliin aamulla klo 06.21 tasan yhdeksän vuotta sitten. Viimeistään hanat aukesivat siinä vaiheessa, kun luin tuon vuosi sitten pikkuiselle kirjoittamani kirjeen. #itkupilli
Kovin on samanlaiset ajatukset kuin vuosi sittenkin. Huomaan tosin, että lasten vanheneminen ottaa tänä vuonna sielun päälle raskaammin. Niin, ei ne lapset varmastikaan koe ikääntymistä näin raskaasti. Äiti vaan vuodattaa salaa kyyneliä ja tihrustaa ruokaa laittaessaan. Eihän nuo nyt vielä niin isoja ole, 9- ja 11-vuotiaat ovat vielä pikkuisia. Isommasta huomaa, että on jo murrosikää havaittavissa ja halutaan olla aina oikeassa (tai luullaan olevansa aina oikeassa ;). Intetään välillä jopa vastaankin. Niin tekee kyllä vielä tuo pienempikin. Viihtyvät kotona kaksistaan tai kavereidensa kanssa. Eilen annoimme luvan esikoiselle mennä ekaa kertaa kaupungille kaverinsa kanssa. Laajensi hiukkasen reviiriään. Ja eihän tässä kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään ongelmaa, sillä meidän kahdenkeskinen aika miehen kanssa on lisääntynyt. Elämä on helpottunut huomattavasti. Mutta en taidakaan ajatella näitä äitijuttuja järjellä. Vaan tunteilla. Sen takia lasten kasvaminen tuntuu haikealta. Onneksi meillä vielä tytöt tulevat herkästi syliin, soittelevat pitkin päivää monta kertaa ja pyytävät lukemaan satuja. Olenko mä ainut ”mammari” vai onko siellä muita herkkiksiä äitejä? 😀
Jotenkin se on ehkä tämä äitiys joka saa miettimään syvällisiä juuri näin huhtikuussa. Aamulenkillä juostessani mietin sitä, että yleinen käsitys on, että lapset eivät ole syy pysyä yhdessä. Voin sohaista ampiaispesään väittäessäni, että mun mielestä on. Mielestäni ne on juurikin nuo kaksi rakkaudenhedelmää, jotka ovat syy siihen, että tiukan paikan tullen on valmis tekemään kaikkensa perheen kasassa pysymiseksi. Jo ihan lähtökohtaisesti hoitaa parisuhdetta niin, että tule niitä tilanteita, jossa perhedynamiikka kärsisi. Tuossa muutama postaus takaperin juteltiin arvoista. Kyllä se on nuo lapset ja perhe mun arvorankingissa ykkösenä. Ja tiedän, ettei mikään mahti maailmassa tule sen sijoitusta horjuttamaan.
Nyt mä ajattelin karaistua ”toughen up” ja ottaa kahvikupposen takapihalle mukaan. Hengähdyshetki lauantaisten sukulaissynttäreiden valmistautumisrumbaan. Tälle päivälle on leivottu jo yksi raakakakku, toisen leipominen odottaa iltaan. Siinä välissä ajattelin pyöritellä parisataa cocktail-lihapullaa salaatin kanssa tarjottavaksi. Huomiselle iltapäivälle jää kinkkupiirakka, perjantaille kakkupohja ja lauantaina otetaankin sitten lungisti…jep, sen kun näkis 😉
AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,
PS. siellä on taas muutaman postauksen kommentit vailla vastausta, palaan niihin illalla! Edit: huomenna…nyt painaa leivontatalkoot sen verran, että uni kutsuu 🙂
Täällä myös yksi mammari ja itkupilli. Kaksi isompaa ovat jo täysi-ikäisiä, ja heistäkin vanhempi jo pitempään asunut ulkomailla, mutta kyllä heidänkin kasvuaan vielä välillä itkusilmässä ihmettelen. Sitten on tämä 10v kuopus, joka tuntuu kasvavan ihan liian nopeaan. Onneksi meilläkin vielä sylitellään ja tarvitaan niin äitiä kuin isääkin tämän tästä.
Moi Tuija,
ihana kuulla, että meitä itkupillejä löytyy muitakin 🙂
Ja hei ihanaa, että teillä on vielä kuopus siellä kotona! On ne pikkuiset vaan niin ihania!
Iloista torstaita ♥
Oi onnea pikkuiselle! ♥ Lapset ovat pieniä niin lyhyen aikaa.. Mutta ihanaa on seurata, kuinka he kasvavat ja kokeilevat pikkuhiljaa siipiään. Se on ihan uudenlainen vaihe, jota kannattaa odottaa.
Meidän vanhin tytär valmistui viime kuussa insinööriksi. Kova voimainponnistus, kun Avakin syntyi opiskelujen keskellä. Mutta hienoa on huomata, että asiat tasapainottavat toisiaan – ja olen aidosti ylpeä aikuisesta tyttärestäni!
Ihanaa kevätviikkoa! Mepä grillattiin tänään jo ekat makkarat ;D
Kiitos kaunokainen ja hei onnea sinnekin insinöörin äidille ♥♥♥
Sepäs se, kun mua tuskastuttaa jo ajatus, että nuo muuttavat pian pois kotoota 😀
Täytyy sanoa, että iso hatunnosto sinne esikoiselle; opiskelut ja vauva ei varmastikaan ole helpoin combo!
Kiitsa samaa sinne ♥
Täällä myös yksi itkupilli ja herkkis! Kummatkin lapset on lentäneet pesästä ja viimeksi juuri tänään ihmettelimme työkamun kanssa, että mihin ne vuodet katosivat? Onneksi asuvat lähellä, tunnin ajomatkan päässä ja joka päivä soitellaan ja ollaan yhteydessä ja aina kun kotoa lähtevät iskee mulla haikeus ja nieleskelen kyyneleitä, omat pikkuiset <3
Mukavaa keskiviikkoa Maria, meilläkin paistelee täällä aurinko ja kevät etenee kovaa vauhtia! 🙂
Moikka Sari,
sitä mä just pelkääkin, että yhtäkkiä havahdutaan siihen, että ollaan miehen kanssa kaksistaan…tosin ei sekään sitten varmaan hassumpaa ole 😀
Onneksi teillä on lapset niin lähellä, helpostihan sieltä pohjoisesta suunntataan tänne etelämpään opiskelemaan tai töiden perässä 🙂
Kiitos samaa sinne, ihanaa loppuviikkoa ♥ Täällä näkyi jo leskenlehtiä ja nurmikko vihertää!
Kyllä todellakin lapset on syy pysyä yhdessä. Nyt en puhu mistään ääripään jutuista vaan tavallisesta perhe-elämästä. Ei yhteistä aikaa ja pitkää suhdetta tule jos ei kunnolla molemmat tee töitä sen eteen. Kokemusta on 26 vuotisesta suhteesta. Niin ja viidesitä lapsesta. Välillä on niin herkkää ja tämä kevät on sellaista aikaa. Ollaan vaan herkkiä, siksi kun ollaan äitejä ja saadaan lupa siihen ♡
Heippuli! 🙂
Just näin, lasten takia taistellaan tiukan paikan tullen 🙂
Hihii, herkistellään rauhassa!
Ihanaa torstaita ♥
No todellakin on muita herkkiksiä!
Esikoisen kouluunlähtö viime elokuussa jännitti jo kuukausia etukäteen – ei poikaa vaan äitiä.
Nyt ootan kauhunsekaisella innolla ekaa Suvivirttä. Siinä kohtaa kyllä tulee tekemään tiukkaa….
Lasten kasvaminen on ihanaa
mutta ihan kamalan haikeaa.
Välillä tekis mieli pysäyttää kellot ja olla vain.
Paljon onnea sinne birthday girlille!!!!!
Moikka Jonna
ja ihana kuulla, etten ole ainoa 🙂
Hih, meillä kanssa nuo koulunaloitukset ovat olleet ihan kamalia (siis minulle, ei lapsille). Juu ja Suvivirteen kannattaa varautua nessupaketin kanssa 😀
Kiitos, synttärisankari oli onnensa kukkuloilla!
Aurinkoista torstaita ♥
Onnea teille! …ja hei, mikä blenderi käytössä teillä? Vai teetkö raakakakkujen pohjat muulla tavoin?
Hei kiitti Ansku ♥
Meillä on Wilfan blenderi ja toimii loistavasti 🙂
Kivaa loppuviikkoa ♥
Ok. Täytyypä perehtyä siihenkin 🙂 Kivaa viikonloppua! ♡
Voi, tunnistan niin ajatuksesi. Minäkin haaveilin jostain piinkovasta bisneksestä jne. Kunnes ne pehmeät arvot alkoivat painaa vaakakupissa ja lasten syntymän jälkeen ei ole kahta kertaa tarvinnut miettiä, kumman valitsen. Tuli vaihdettua alaakin sitä myötä, pehmeämpään kaiketi 🙂
Ja omakin tyttäreni täyttää kesäkuussa 9 vuotta (esikoinen). Niin iso, niin pieni. Aina syntymäpäivänä ollaan tippa linssissä ja muistellaan sitä hetkeä, kun tuo pieni meille tuli. Elämän hienoin hetki, joka muutti elämässä lähes tulkoon kaiken <3 Joka päivä ihmettelen edelleen sitä onnea, joka meille on tyttöjen myötä suotu ja ihmettelen myös sitä, miten näin tavalliset ihmiset on onnistuneet kasvattamaan kaksi noin hienoa, pientä tyttöä. Ihastuttavaa saada kuulla heiltä olevansa maailman paras ja ihanin äiti 🙂 Ja helppoa on vastata, että minulla on maailman parhaat ja ihanimmat lapset. Että kyllä: täällä on yksi mammari myös 😀
Ihanaa syntymäpäivää pienelle isolle 9-vuotiaalle! <3
Ihanaa,
sielläkin mammari 😀
Eiks olekin jännä, miten ne arvot heittävät yhdessä hetkessä häränpyllyä? Ja vain parempaan suuntaan 🙂
Samaa on mietitty, että kuinka me ollaan saatu aikaiseksi kaksi noin hienoa ihmistä. Luonto on ihmeellinen!
Kiitos kaunis ja ihanaa torstaita ♥
Onnea äidille ja ipanalle <3
Mä olen semmoinen itkupilli, että kaikissa esityksissä kaivelen ekana nessut esiin. En voi millään sanoa olevani minkäänlainen uraohjus, vaan nimenomaan viihdyn hiirenä kotosalla. Keksitään lasten kanssa kivoja juttuja. Ne on vaan hetken kuitenkin pieniä ja kohta lentävät pois..
Kiitos kaunis ♥
Mä olen myös kotihiiri, kotona oleminen on niin kivaa ja lasten kanssa touhuaminen on parasta, minkä tiedän 🙂
Toki välillä menee hermot eikä jaksa, mutta pääosin nautin joka hetkestä!
Aurinkoista loppuviikkoa ♥
Mä olen varsinainen itkupilli… Itken jo tätä kirjoittaessa – toivoton tapaus 😉
Meillä oli viime syksynä suuria muutoksia, ainoa lapsemme lähti opiskelemaan toiselle
paikkakunnalle. Perhosia oli vatsassa kaikilla, jäätiin miehen kanssa kahestaan viikoiksi.
Onneksi poika tulee viikonlopuiksi kotiin, niin saadaan taloon elämää 🙂
Eilen sain kuulla hyviä uutisia, poikaa kehuttiin vuolaasti. Miten hyvin hän on hoitanut opiskelunsa,
ottanut vastuuta, tehtynyt töitä ja ollut kavereille tukena. En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut
että näin hyvin asioiden sujuvan, nimittäin poikamme on erityislapsi/-nuori eli olemme menneet asiat usein vaikeimman kautta, helppoa ei ole ollut. Mutta erään hyvin tärkeän ihmisen sanat minulle ovat antaneet voimaan – nyt Outi teidän kova työ tuottaa hedelmää, voit taputtaa itseäsi olalle ja kiittää!
Sinun blogisi Maria on todellinen aarre – kiitos ja onnea sankarille! 🙂