”RAKAS LAPSENI,

tasan kahdeksan vuotta sitten saimme parhaimman lahjan, mitä toivoa voi. Sinut. Ensimmäisestä päivästä lähtien hurmasit meidät kaikki. Rakas isosiskosi sai pikkusiskon. Sinut. Muistan, kuinka vähän alle kaksivuotiaan ja vastasyntyneen äitinä tunsin välillä suunnatonta väsymystä, mutta samaan aikaan ylitsepursuavaa onnellisuutta. Sinusta. Teistä molemmista kultakimpaleista. Sinulla ja minulla oli kahdenkeskistä laatuaikaa ensimmäiset kolme kuukautta öisin; meillä oli treffit joka yö klo 01.00-04.00. Noilla tapaamisilla yön pimeinä tunteina minä kannoin sinua ja yritin helpottaa vatsaväänteiden tuskaa. Muistan, että rauhoituit hytkyttelyn lisäksi myös kuivausrummun ääneen. Meillä pestiin tuohon aikaan yöllä paljon pyykkiä. Jossain vaiheessa aloin käyttämään nuo yön hetket hyväkseni ja tekemään askelkyykkyjä. Niiden monotoninen rytmi sai sinut nukahtamaan syliini.

Kun kesäaurinko alkoi aamuneljän aikaan kajastamaan, laskin sinut sänkyysi nukkumaan. Peittelin ja silitin poskeasi. Kävin itse tuossa välissä takaisin nukkumaan, herätäkseni tunnin päästä siskosi kanssa. Yritimme olla hiljaa, ettemme herättäisi sinua, mutta sinulla oli onneksi niin hyvät unenlahjat, ettet juuri ääniin herännyt. Muistan, että kun opit kävelemään, kävelit itse pinnasängyn viereen päikkäriajan koittaessa. Nostin sinut sänkyysi ja sinne jäit. Nukuit maratonpäiväunia. Yli neljänkään tunnin päikkärit eivät olleet harvinaisia. Sinulla on vieläkin hyvät unenlahjat. Onnekas sinä.

Usein olen miettinyt, että monet saisivat ottaa sinusta mallia; hyväntuulisuutesi ja iloinen luonteesi saavat kurjemmankin päivän keskellä suun kääntymään hymyyn. Pienet kätesi kaulan ympärillä ja suunnaton empatian kykysi häkellyttää kerta toisensa jälkeen. Miten osaatkin lukea ihmisiä niin hyvin? Välillä tuntuu, että sinä lohdutat meitä harmaana päivänä samalla tavalla kuin me lohdutimme sinua noina yön tunteina. Tarinasamposi on ehtymätön. Monet sadut ja jutut naurattavat vielä vuosienkin jälkeen. Sinä todellakin olet arkemme aurinko, päiviemme paiste. Ei ole valokuvaa, jossa et hymyilisi. Tuot niin paljon iloa päiviimme. Etkä vain meidän päiviimme vaan uskoisin, että kaikkien niiden päiviin, joiden kanssa olet päivittäin tekemisissä. Olet reilu kaverit ja huolehdit ystäviesi puolesta. Olet äärimmäisen kiltti, mutta silti olen onnellinen omasta tahdostasi, joka on viimeisen parin vuoden aikana nostanut päätään. Tiedän, että sinä pärjäät elämässä. Äidinvaistoni sanoo, että jotain ihanaa ja kaunista tulee tapahtumaan joku päivä. Otat uudet asiat vastaan innokkaasti ja uteliaasti. Osaat tarpeen tullen olla myös ujo ja varautunut. Olet täydellinen.

Onnellinen olen siitäkin, että vaikka olet jo omasta mielestäsi niin iso tyttö, niin silti kiipeät syliin monta kertaa päivässä. Leikkien tiimellyksessä haet silti välillä katsettani tai kosketustani. Läheisyystankkausta. Ne harvat hetket, kun nukahdat syliin ovat kultaakin kalliimpia. En raaskisi viedä sinua nukkumaan omaan sänkyysi lainkaan. Joka ilta, kun peittelen sinut sänkyysi, muistutan sinua siitä kuinka paljon äiti ja isi sinua rakastaa. Mutta senhän sinä tiedätkin. Sitä sinä et taida tietää, että tulen vielä ennen sänkyyn menoa istumaan sänkysi laidalle, silittämään poskeasi ja lausun hiljaa kiitoksen siitä, että olet olemassa ♥

Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa,
siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa.
Heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen,
mut ei hätää heitä suojas enkeli valkosiipinen.

Kun tänään katson sinuun ja sua uneen tuuditaan,
mä muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan.
Sä olet tosi pieni ja mä melkein toivoisin,
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin.

Kohta ryntäät maailman ruuhkaan, näät varjoja ja aurinkoa,
tee mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa.
Sillä haavat nuo ei parane, vaikk isi kuinka puhaltais,
siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais.

Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen,
on harmaantuneet värit enkelin, repalaiset siivet sen.
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat,
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat.

Kahdeksan vuotta sitten eilen olin saanut viikkosiivouksen tehtyä ja koristeltua kodin tuoreilla kukilla. Illalla ihmettelin, että miksi lihamureke nyt alkoi polttelemaan vatsassa ihan hirmuisesti. Ei se ollut lihamureke vaan sinä. Sinä ilmoitit siellä, että olit valmis tulemaan. Vaikka kauan sinua olimme odottaneet, niin silti yllätit meidät ihan täysin. Aamun sarastaessa klo 06.21 saimme sinut elämäämme. Perjantai 13. päivä sai meidän perheessä ihan uuden merkityksen; ilon, toivon ja onnen päivä.

Kiitos rakas pikkuinen, että olet olemassa. Että olet juuri sellainen kuin olet.

RAKKAUDELLA, ÄITI”